karkkipurkki ja muita kuulumisia

Ladataan...

Olen yrittänyt ahkerasti ottaa kuvia uudesta tukastani. Yhtään onnistunutta kuvaa en ole saanut, mutta oppitunnin kylläkin: Itsensä kuvaaminen on hirveää ja todennäköisesti mahdotonta. Sieraimet tekevät yllätyshyökkäyksen ja pyrkivät valtaamaan koko pinta-alan.

 

Mutta ei se mitään. Onhan minulla muutakin kerrottavaa kuin hiustarinat.

 

Eräs minua pitkään ahdistanut projekti tuli päätökseensä ja olen nauttinut uudesta vapaudestani onnellisena, mutta samalla vähän hämmentyneenä. Olen kysynyt itseltäni oikeastiko? ja vastannut heti perään kyllä! Siitä innostuneena olen heittänyt muotoilevat alusvaatteet sinne minne ne kuuluvat (vaatekaapin perimmäiseen, pimeimpään nurkkaan) ja syönyt joka päivä pastaa suomatta ajatustakaan hiilihydraateille.

 

Olen huomannut pienen tauon jälkeen ikävöiväni ja nautiskellut siitä, miten mukavalta se tuntuu. Olen siivonnut, lajitellut ja arkistoinut maanisesti, pistänyt asioita järjestykseen niin asunnossa kuin pääni sisällä.

 

Mutta tärkein uutinen on se, että löysin vihdoin karkkipurkin.

 

 

Viimeksi täällä käydessään poikaystävä totesi, että nämä tamperelaiset taitavat tosiaan tykätä maalaisromantiikasta. Olin juuri kysymässä miten niin, kunnes huomasin: totta tosiaan, täällä on maalaisromanttinen sisustusputiikki joka korttelissa. (Joka korttelissa on myös pornokauppa, mutta senhän te jo tiesittekin. Ehkä näitä molempia tarvitaan, jotta kaupunki pysyy tasapainossa.)

 

Yhtenä päivänä poikkesin yhteen näistä kaupoista (viittaan siis sisustusliikkeisiin) ja kappasta vain, siellä se oli, vuosia etsimäni kannellinen karkkipurkki.

 

Lähden kohta viikonlopun viettoon, mutta sitä ennen haluan jättää teille tämän ajatuksen:


ikioma karkkipurkki, josta saa ottaa namin koska vain huvittaa.

 

Kyllä aikuisena olo on hienoa.

 

 

 

Share

Kommentit

Jenna (Ei varmistettu)

sanoo:" Kippis!" Ja nostaa suklaapalan kohti kattoa skoolatakseen virtuaalisesti sun Marianne-karkin kanssa!

Martina (Ei varmistettu)

Varo ettei tuu reikiä :(

nim. kävin juuri hammaslääkärissä paikkaamassa kaksi reikää

Eeva Kolu

Jenna: Skoolaan sun suklaapalan kanssa ja huudan: MEILLE! ************* Martina: juu, mut tänään ei ajatella sitä, tänään juhlitaan.

hosuli.blogspot.com (Ei varmistettu)

Lapsuus on huoletonta ja viatonta ja hienoa aikaa, joo, mutta aikuisena saa päättää ITSE! Parasta.

K (Ei varmistettu)

Mulla ei karkkipurkki-menetelmä toimi. Aina joskus nimittäin hankin nättiin purkkiin karkkeja ajatuksella, että "siitä voi sitten aina ottaa yhden tai kaksi kun tekee vähän jotain hyvää mieli", mutta käytännössähän ensimmäiset kymmenen minuuttia ravaa sitten koko ajan purkin luona, kunnes luovuttaa täysin ja ottaa sen koko purkin mukaansa tietokoneen ääreen x)

pauliina (Ei varmistettu)

kiva karkkipurkki toki mutta niitä tukkakuvia, pliis!! ei sun tukasta voi edes saada huonoja kuvia.
kivaa perjantaita kaikille! :)

Nipsu (Ei varmistettu)

Oui! Vielä 38-vuotiaanakin saan kicksejä siitä että voin ostaa karkkia vaikka joka päivä ja syödä sitä ENNEN ruokaa (koska silloin se maistuu parhaimmalta).

Tarja (Ei varmistettu)

Aikuisena olemisen hyviä puolia on se, ettei koskaan tarvitse syödä pahaa ruokaa ja voi syödä karkkia joka päivä, kauniista purkista. Minäkin löysin ihanan karkkipurkin, vieläpä kirpputorilta. Laittaisin siitä kuvan, jos vain osaisin. Löytyy blogistani arkisia-asioita.blogspot.com maaliskuun kohdalta :)

Annikki (Ei varmistettu)

No siis nyt on PAKKO kommentoida! Muutin poikaystävän kanssa yhteen muutama kuukausi sitten. Asumme maalla omakotitalossa ja halusin välttämättä sisustaa uuden työhuoneen nimenomaan maalaisromanttisesti, kerta teema sopii niin hyvin asuinympäristöön. Nyt poikaystävä vinoilee minulle kaikesta maalaisromanttisesta, koska käsite on hänen mielestään jotenkin huvittava. Hmm. Taidan lähteä käymään Tampereella, jos siellä on paljon kyseisiä sisustusesineitä myyviä putiikkeja.

Laura (Ei varmistettu)

Ajattelinkin, että onko tukkasi lyhentynyt, upea se oli joka tapauksessa. Kiitos mekosta, se on ihana, ei yhtään liian lyhyt :).

Luna (Ei varmistettu)

Hehe, oot kyllä oikeassa Tampereen ja maalaisromanttisten sisustusputiikkien suhteen...! Olen itsekin bongannut niitä hämmästyttävän monta. :D Tosin en ole tiedostanut, että kyseessä on juuri tamperelainen erikoisuus, mutta onhan se mahdollista!
Karkkipurkin suhteen olen samoilla linjoilla K:n kanssa - itsehillintä ei ole aikuiseksi kasvamisen myötä lisääntynyt nimeksikään, eli jos kotona joskus on karkkia, pian sitä ei enää ole, oli se purkissa tai ei!

Kissakehrääväinen (Ei varmistettu)

Hei Eeva! Mistä, oi mistä, löysit tuon täydellisen karkkipurkin?

Kamren (Ei varmistettu)

I was so confused about what to buy, but this makes it udensrtnadable.

qovgeccnr (Ei varmistettu)

KSVpmB zwbncwfpfapz

Kommentoi

Ladataan...