Kiitävi aika, vierähtävät vuodet

Kaikki mitä rakastin

Joko olette nähneet vuoden elokuvatapauksen Boyhood? Minä näin sen vihdoin nyt viikonloppuna.

Richard Linklaterin (Rakkautta ennen aamua jne.) elokuva ei ole tapaus siksi, että kyseessä olisi mikään kohahduttava spektaakkeli. Itse asiassa elokuva kuvaa ihan tavallisia ihmisiä elämässä ihan tavallista elämää.

Ja silti se oli minusta suorastaan maaginen. Elokuvan ihmeellisyys perustuu siihen, että leffa on kuvattu osissa 12 vuoden aikana samoja näyttelijöitä käyttäen. Näemme siis oikeasti, kuinka Mason-roolihahmo kasvaa valkokankaalla näyttelijänsä Ellar Coltranen mukana pikkupojasta nuoreksi mieheksi. Siinä sivussa vanhenevat tietysti kaikki muutkin näyttelijät. Olen ällistynyt siitä, miten näin hajanaisesta materiaalista oli onnistuttu kasaamaan saumattomasti eteenpäin kulkeva kokonaisuus.

En tiedä, sanoiko elokuva varsinaisesti mitään järisyttävän oivaltavaa maailmasta tai ihmisyydestä, mutta lähes kolmituntinen leffa oli ainakin minulle silkkaa meditaatiota. Miten vuodet vierivät. Miten jokin aloitettu tulee päätökseen tai jää auki. Miten ihmisten hiustyylit muuttuvat ja kännykät vaihtuvat, mutta perusasiat pysyvät samoina - toiveet, pelot, itsensä etsiminen, kasvaminen, mitä näitä nyt on...

Elokuvan yleisvire oli optimistinen - ajan kuluminen ei tuntunut kauhistuttavalta ja paniikkia herättävältä ("Se loppuu! Aika loppuu! Tulen vanhaksi!"), vaan pikemminkin levolliselta. Maailman luonnollisimmalta asialta, mitä se tietysti onkin. Lohdulliselta myös: minunkin elämässäni on vielä monta monta vaihetta edessä, ja kurssiaan voi aina korjata. 

Se oli aika tervetullut ajatus näin yhden vuoden tullessa jälleen loppuaan kohti.

Share

Kommentit

maitokahvi
Päivän ajatus

Vau, upea idea! Jotenkin tämä leffa on päässyt menemään minulta ihan ohi. Pitää ehdottomasti laittaa joululoman katselulistalle! :) Joululomaksi leffavinkit ovat kyllä todella tervetulleita! Nimim. 2 viikkoa lomaa, ainoana suunnitelmana akkujen latailu lepäillen ja liikkuen.

Jenniiiiiii (Ei varmistettu)

Tapaus tämä todellakin oli! Käytiin kesällä katsomassa leffassa ja tykkäsin kyllä! Nerokkaasti saatu yhtenäinen tarina, joka eteni sujuvasti, vaikka oli tosiaan noin monen vuoden aikana kuvattu. Tarinahan perustuu Linklaterin omaan elämään, mutta jotenkin se äitihahmo sai minut kolmen tunnin aikana lähes raivon partaalle! Oli kuitenkin ihana nähdä miten isä muuttui vuosien saatossa ja miten suhteet muuttui tai pysyi. Ihana leffa, koska se oli vain sitä elämää, siis ei mitään maatamullistavaa, mutta sellaiset joihin voi samaistua ja jotka kertoo oikeasta elämästä ja saa ehkä vähän ajattelemaan omaakin elämää, on juuri parhaita :)

Kuvaputkessa

Ihana leffa tosiaan, vaikea tätä on liikaa hehkuttaa. Yksinkertaisuudessa ja tietynlaisessa virtaavassa orgaanisuudessa sen salaisuus, luulen. Tulin katsoneeksi toisenkin kerran, ja ajattelin, että Boyhood on myös erityisen hieno kuvaus amerikkalaisesta elämästä ja yhteiskunnasta. Ihan tavallisesta, enimmäkseen onnellisesta sellaisesta, vastapainona usein mediassa esiintyville ääriesimerkeille.

Suski V. (Ei varmistettu)

Tää oli todella vaikuttava leffa. Monella tavalla! Ensiksikin oli ihanaa seurata ihmisten muuttumista, vaikka oli vähän järkyttävääkin huomata, että niin lyhyessä ajassa tapahtuu niin paljon. Esikoiseni on nyt seitsemän, kuten Ellar Coltrane leffan alussa. Kohta se muuttaa pois kotoa! Ja mä istun pöydän ääressä toteamassa "I thought there was more.". Toiseksi tajusin, kuinka aika kuluu omasta näkökulmastani tosi paljon nopeammin kuin lapsen näkökulmasta. Taas meni vuosi. Ja toinen. Vastahan kuuntelin tätä "tuoretta" levyä, ja leffassa se edustaa nyt jo aikuisen miehen lapsuutta. Ei siitä vuodesta 2002 mun mielestä nyt niin pitkä aika ole. ;)

Mä niin ostan tän leffan dvd:nä kunhan se ilmestyy! <3

Suski V. (Ei varmistettu)
Juliarrr (Ei varmistettu) http://kahvipoydista.blogspot.fi/

Tuo elokuva on kyllä kiehtova. Vaikuttavaa.

MinäKertoja (Ei varmistettu) http://minakertoja.blogspot.fi/

Ajan kulumisen näkyminen konkreettisesti oli ehkä elokuvan vaikuttavinta antia. Jäin miettimään, kuinka äkkiä vuodet kuluvatkaan - ja millaisista ohimenevistä hetkistä elämä koostuu. Tämä oli sikäli virkistävä leffa, että se tuntui seurailevan enemmän elämän kuin draaman lakeja... selvää punaista lankaa tai tarinan kaarta ei välttämättä ollut havattavissa, mutta jotakin kuitenkin tapahtui koko ajan, ihmiset ja tilanteet muuttuivat... Mieleenpainuva elämys kyllä.

Lilypad (Ei varmistettu)

Parasta oli se, miten pienillä jutuilla leffassa kuvattiin sitä, mikä vuosi on kyseessä. Päättelin isosikon olevan minun kanssa saman ikäinen siitä, että hän katsoo Lady Gagan Telephonea ollessaan lukiossa - SAMAISTUUUUUN! Harry Potterit, Wiit ja kaik muut pienet vinkit. Toimi niin hyvin.

Ahhah, siinä Telephone-kohtauksessa parasta oli miten äitipuoli yritti epätoivoisesti bondaa teinin kanssa. Suosikkejani olivat myös teinien "syvälliset" keskustelut maailmasta. Liian realistinen leffa :)

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Hei kiitos kommenteista ja ihana kuulla että te tykkäsitte leffasta yhtä paljon kuin minä!

Kommenteissa oli tosi paljon samoja ajatuksia kuin minullakin, juurikin tuo elokuvan "orgaaninen virtaavuus", isän ihanuus, pienet yksityiskohdat joista huomasi missä vuodessa mennään (voi se Harry Potter -kohtaus! Niisk!).

Minttu! (Ei varmistettu)

Ei ole toista Linklateria!

Olet varmaan nähnyt myös Rakkautta ennen -trilogian?

Kommentoi