Kiitos Helsinki, olet kiltti

Ladataan...

Terveisiä HESASTA!

Ja pahoittelut hiljaisuudesta, uudessa kämpässäni ei vielä netti oikein pelaa.

Mutta muuten Helsinki on ottanut avosylin vastaan. Ekana työpäivänäni tartuin kauhulla kahvikuppiini, jonka pohjalle tiedän jättäneeni maitokahvin jämät ennen joulua. Olin valmistautunut kohtaamaan hirveän näyn, mutta mitä vielä, joku ystävällinen sielu olikin tiskannut kupin poissaollessani.

Ja sitten avasin upouuden työsähköpostin ja siellä odotti tasan yksi viesti, tuo tuossa alla. No johan nyt. Piloille lellitte.

Uudessa asunnossani ei ollut sähköjä, mutta olin hädintuskin ehtinyt muuttoautosta ulos, kun paikalle kaarsi Mikko taskulampun kanssa. Muuton jälkeen ei tarvinnut mennä pizzalle, koska Stella paistoi lettuja.

Törmäsin ratikassa tuttuun, joka kertoi minun olevan menossa ihan väärään suuntaan. (Linja kuulemma vaihtuu toiseksi kesken matkan. Täysin loogista.)

Kaiken kaikkiaan siis tuntuu, että täällä pidetään ihmisestä hyvää huolta.

Ensimmäisen päivän elelin ilman sähköjä. Lainasin Stellalta pattereilla toimivan, väriä vaihtavan dinosauruslampun, kaivelin muuttolaatikoita kännykän valossa ja kuljin suosiolla ilman meikkiä koska meikkasin pimeässä on harvoin toimiva look.

Ostin muovikassillisen kynttilöitä, mutta unohdin hankkia tulitikut.

Kuulin saavani kämpän sunnuntaina. Muutin maanantaina. Kaikki sujui siis varsin äkkiä. Se sopii: pidän nopeista käänteistä.

Taas kerran sain todeta, mikä onni on omistaa vähän: pakkasin maallisen omaisuuteni muutamassa tunnissa ja tavaroiden kantaminen autosta vitoskerrokseen (ilman hissiä!) kesti 20 minuuttia.

No okei, voisin omistaa vähän enemmän: nyt olen viimeiset kolme päivää syönyt pelkästään leipää ja valmiiksi siivutettua juustoa, sillä en omista vielä esim. lautasta. Tai juomalaseja. Tai haarukoita.

Onneksi muistin pelastaa Turusta mukaani yhden ihan huipun skumpan. Join sen pakastepizzan kyytipoikana. Pakastepizzan ottaminen uunista on muuten jännä elämys, jos ei omista patakintaita.

Pahvinen pizzalaatikko on sen sijaan kätevä: toimii sekä lautasena että leikkuulautana.

Hei Helsinki. Hyvä tästä tulee.

Share
Ladataan...

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Jäikö kaikki ihanan kodin kalusteet ja tykötärpeet Turkkuseen? :(

Eeva Kolu

Jäi, ne kuuluu sinne :)

Kuulostaa hyvältä! Paljon kilttejä hetkiä ja hyviä päiviä myös jatkoon :)

Eeva Kolu

Kiitos, toivon samaa sulle :) xx

KahjoKerttu (Ei varmistettu)

Mihin kaupunginosaan asetuit? Ullanlinna?

Eeva Kolu

Etelä-Helsingissä asustan, tarkemmat tiedot jääkööt minun ja postimiehen välisiksi :)

KahjoKerttu (Ei varmistettu)

Tämä sopii mainiosti :D

Laurella
Pilkku otsassa

Apua, nyt minä alan kulkea kaupungilla erityisen tarkkana, vain bongatakseni Eeva Kolun. Sori, jos joskus tulee vastaan pelottava kyylä, joka alkaa seurata. Se olen minä, en ole vaarallinen :D

Eeva Kolu

Hahaha :D Kyl saa tulla jutskailemaankin, ei tarvii kyylätä etäältä :) xx

Idle (Ei varmistettu)

Sun turun kämppä ja astiat ja kaikki oli niin ihania. Jätitkö nyt ihan kaiken kokonaan taakse vai onko tää väliaikasta? Meinaan et onko kämppä kuitenkin oma tai mummon tai...tai jotain? Ja tuleeko ystävä perästä samaan työpaikkaan, samaan kaupunkiin vai...vai...jotain? Pakastepitsa avaa joskus ajattelumaailmaa <3

Eeva Kolu

Ystävä seuraa perässä lomalta toimistolle :)

mmiu (Ei varmistettu)

FYI teille kaikille, jotka jaksatte tiedustella Turun kodin ja poikaystävän kohtalouden perään (tietämättä Eevan päätöksistä ja niiden taustoista oikeasti mitään): ihmisillä voi olla useita koteja (tai kämppiä tai ihan miksi niitä haluakaan kutsua) esimerkiksi juuri työpaikan vuoksi - itsellänikin on asunto opiskelupaikkakunnallani Jyväskylässä ja koti miehen kanssa Tampereella. Toinen hyvä esimerkki ovat useat pääkaupunkiseudun ulkopuolelta valitut kansanedustajat: heilläkin on asunnot Helsingissä ja kodit jossain toisaalla. Puolisot voivat viettää arkensa eri kaupungeissa, niin se vasn joskus menee, jos kumpikin saa tehdä, sitä mitä tahtoo.

hei (Ei varmistettu)

Mun mielestä ei ole yhtään kummallista että ihmiset ihmettelee. Minäkin ihmettelen; olen monta vuotta lukenut tätä kivaa blogia, katsellut kuvia remontista ja ihanista astioista ja huonekaluista etc. ja yhtäkkiä Eeva kirjoittaa että onpa hyvä kun ei omista mitään. Häh?

Tietenkään Eevan ei tarvitse kirjoittaa mitä suhteelle kuuluu jos ei halua - hiljaisuudesta voi vetää omat johtopäätöksensä. En usko että ihmiset pahalla ihmettelevät kuitenkaan.

Eeva Kolu

No eikös se nyt ole ihan normaalia, että jos johonkin asuntoon on hankittu ja huolella valittu juuri sinne sopivat huonekalut, niin ne huonekalut jäävät sinne? Ei ne voi olla kahdessa kämpässä samaan aikaan :D Täällä Helsingissä maallinen omaisuuteni on minimaalinen, ja siitä olin muutossa ainoastaan huojentunut!

hei (Ei varmistettu)

Totta. Mutta en silti ihmettele että ihmiset ihmettelevät koska välttelet aihetta. Siihen sinulla on tietysti oikeus. Mutta monelle lukijalle olet kuin ystävä, myös minulle (varsin yksipuolista, tiedän :) ), ja siksi herää tunne että onkohan minulta nyt jäänyt muutama blogipostaus välistä, yhtäkkiä en ymmärrä mistään mitään. Reakoin vaan edelliseen kommenttiin jossa "nuhdeltiin" ihmettelijötä. Kaikkea hyvää! <3

miljakko (Ei varmistettu)

mmiu, itselles vaan. Eihän tässä kukaan ihmettelekään sitä, että asuu eri kaupungeissa. Työtilanteet voivat viedä pariskunnan tänä päivänä jopa eri maihin eikä siinä mitään. Mutta tuo välttely. Nimimerkki hei kirjoitti hienosti. Tottakai ihmisiä kiinnostaa juurikin kun ovat seuranneet remonttia ja kodin laittoa innoissaan. Niin nyt sitten tällainen. Mutta kerran suhdeasiaan ei Eeva halua kommentoida niin so be it. Ehkä hän kommentoi asiaa sitten joskus, jos kokee siihen tarvetta. Mutta minusta olisi silti reilua edes sitten sanoa meille, joita asia kiinnostaa että ei halua kommentoida.

Mutta opettakaa nyt hyvä ihme joku, vaikka Stella tälle bloggaajalle, että se on STADI! ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei ole Stadi. Se on Hesa, nyt ja aina.

Vierailija (Ei varmistettu)

Se on Stadi stadilaisille, Hesa monille muille, eikä siinä ole mitään pahaa! Kukin tyylillään :)

Tititi (Ei varmistettu)

Hei apua mikä linja vaihtuu kesken toiseksi?

Eeva Kolu

No kuulemma kolmonen vaihtuu kakkoseksi, tai kakkonen kolmoseksi, tai jotain!!!

Lise (Ei varmistettu)

Ja 7A vaihtuu 7B:ksi! Oon oppinut tän 8kk jälkeen :D

T. toinen ex-Turkulainen

anniolivia (Ei varmistettu)

Qué? Ei kyllä taatusti vaihdu!

anniolivia (Ei varmistettu)

Siis seiskat. Kakkonen kylläkin kolmoseksi ja vice versa.

Emj (Ei varmistettu)

Ei, 7a ja 7b menevät samaa reittiä eri suuntiin!:)

Idle (Ei varmistettu)

<3 = sydän

Eeva Kolu

<3 <3 <3 = kolme sydäntä!

Turkkuseen (Ei varmistettu)

Hesa. Voi tuota hupsua höpsöä kevyttä hipsteri-ironiaa...

Eeva Kolu

Mitä ironiaa? Mää ole Turust. 

anni panni
Elämää Hesassa

Mikä on "ironia"?

Vierailija (Ei varmistettu)

Tulkitsin pyrkimykseksi ironiaan sen, että Hesa (sic) oli kirjoitettu kokonaan versaalilla. Perästä puuttui vain muutama huutomerkki ja ykkönen (tiedättehän, palstapersuja mukaillen).

Alice
My blueberry dream

Joo 2-3 vaihto on jännä, mutta reittiopas auttaa :) Ne linjat ajaa kahdeksikkoa eli kasin päissä numero aina vaihtuu toiseksi. 2 oli aiemmin 3t ! Tervetuloa Helsinkiin! Ite muutin kesällä, varsin hyvin tää kaupunki kohtelee :)

Kuvaputkessa

Tervetuloa stadiin, Eeva!

Stella Harasek (Ei varmistettu) http://www.stellaharasek.com

DINOSAURUSLAMPPU! Se pukee asuntoasi ihanasti, ei ole kiire palauttaa!

FFFifi
Fitness Führer

I-ha-na dinosauruslamppu!!! Haluan tuollaisen!!!

Sarppanen (Ei varmistettu)

Onpa harmi ettei tuo Stellan lamppu päässyt mukaan Glorian Kodissa olleeseen kämpän esittelyjuttuun!

Varpu K (Ei varmistettu)

onnea uuteen kämppään ja elämiseen siellä! ethän sä mitään tarvitse kun on noin hieno dinosauruslamppu. Vaikea uskoa että aina-niin-kaikin-puolin-viimesen-päälle-tyylikäs Stella voi omistaa jotain tollasta :------D

ps. haluan kuulla tarkemmin että miten selvisit sen pizzan kanssa, vai onko nyt kädet Dobby-tyyliin palovammoilla ja kääreissä?

Illuusia
Mamabella

Itse sitä pitsalaatikkoa voi käyttää leikkuulaudan ja lautasen lisäksi myös "patalappuna". nimim. kokemusta on ;)

Lusikka (Ei varmistettu) http://oh-deardeer.blogspot.com/

Onnea uuteen kotiin! Ja voi Helsingin ihanuus... Itsekin muutin viime viikonloppuna uuteen asuntoon, ja itsellä taas sen verran paljon tavaraa, että ihan rupesi ahdistamaan; miksi pitää omistaa näin paljon?? Ja vaikka kuinka yritän katsella pois mentävää tavaraa, niin kyllä se pieni materialisti minussa melko hyvin pysyy... Sain onneksi jotain pois, mutta on sitä tavaraa silti.... Ja miksi muuton yhteydessä pizza maistuukin niin erityiseltä?

Sapuli (Ei varmistettu)

Onnea uuteen kotiin Eeva! <3
Mekin päätettiin just eilen, et meidän on pakko muuttaa sinne!

Taina
Taina

Tervetuloa Helsinkiin! Tai no en tiedä voiko espoolainen toivottaa näin, ei varmaan :) toivotan sit vaikka parhautta päiviisi <3

Tiiantai (Ei varmistettu) http://tiiantai.blogspot.com

Kaikkihan tässä seutulippualueella ollaan yhtä suurta perhettä, näin ainakin haluan uskoa... :) Tervetuloa siis munkin puolesta!

t: toinen toistaiseksi espoolainen

Pia Sundell (Ei varmistettu) http://piasundell.blogspot.fi

ONNEA uuteen kottin ja TERVETULOA Helsinkiin! :)

stellagee (Ei varmistettu) http://outrageousoutings.blogspot.com

hihihii, #jurassictours on siis päässyt myös muuttoapuun! toinen dinosaurus on turussa – miten sopivaa... tervetuloa eeva!

Vierailija (Ei varmistettu)

No eikös ne oo sun kamoja edelleen ne Turkuun jääneet kirppisastiat, design-lamput ja muut :)

Hertta
Lilou's Crush

Mahtava lamppu! Mun tyttö ois niin innoissaan tuosta. PItänee huhuilla Stellalta hankintapaikkaa :D

roosa k
Aina hyvä aika

Ainoana valona toimiva dinosauruslamppu sulostuttaa ihan hurjasti! Juuri tällaisia pieniä huvittavia asioita kaivataan arkeen. 

Emma

VITTU JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE

Eeva Kolu

Hei kiitos kaikille kommenteista ja kivoista tervetulotoivotuksista!

Ja myös Sandelssonille kiitos kivoista sanoista - jouduin poistamaan sun kommentin vaikka se oli tosi kiva, koska olen tehnyt periaatepäätöksen että tältä sivulta ei ohjata yhtään klikkausta sille sivulle, josta kommentissasi puhuit. Kiitos teille kivoille lukijoille :)

http://howsheloves.blogspot.fi/ (Ei varmistettu) http://howsheloves.blogspot.fi/

Uudet alut tekee hyvää (vaikkei ne aina oo ihan helppojakaan)!

Päivi

Kyllä stadi on STADI.

T. Neljännen polven kansalainen, toki myös Vantaalla hetken vieraillut, virhearvio, takaisin en mene.

Pages

Kommentoi

Ladataan...