Kola-Kolun raikkaampi vaihtoehto limpparille

Otitte kovin innostuneesti vastaan terveellisemmät jälkkäri-ideani, joten ehkäpä innostutte myös tästä.

Olen nyt ja aina Kola-Kolu. On tiettyjä hetkiä, jolloin ihminen tarvitsee Coca Colaa (sitä oikeaa punaista, ei mitään lightejä, zeroja, pepsejä tai muita höpötyksiä).

Jääkylmänä, tölkistä tai pienestä lasipullosta, kuumana päivänä, pitkän kaupungilla haahuilun jälkeen, burgerin kanssa, bileiden jälkeisenä aamuna, joskus ihan muuten vaan - ai jai jai, nämä on näitä elämän pieniä suuria iloja, joista en aio luopua.

Mutta nykyään pyrin siihen, että se punainen tölkki nähdään kädessäni ehkä parin viikon välein, ei joka päivä.

Löysin lomamatkalla tällaisen tosi raikkaan ja terveellisemmän vaihtoehdon limpparille, jota olen nyt ryystänyt kotona lähes päivittäin. Tai no, hotellissa tämän kanssa tarjoiltiin sokerisiirappia, itse käytän luomukaupasta ostamaani nestemäistä steviaa.

Niin hyvää!

Kola-Kolun raikkaampi vaihtoehto limpparille eli varsin iisi sitruunasooda syntyy näin:

Puristetaan puolikas (tai hitot, vaikka kokonainen!) sitruuna ison lasin pohjalle. Laitetaan reilusti jäitä. Kaadetaan päälle kuplivaa mineraalivettä tai vissyä. Lorautetaan joukkoon muutama tippa nestemäistä steviaa, tai jos et halua käyttää steviaa, sokerisiirappia tai vaahterasiirappia. Hunaja ei toimi tässä, koska se ei oikein liukene kylmän veden joukkoon. Juodaan pillillä hampaiden säästämiseksi.

SO FRESH AND SO CLEAN!

Toimii myös limellä!

(Löysin muuten kaupasta tuommoisia 100 % biohajoavia, maissista tehtyjä pillejä. Aika siistiä!)

Share

Kommentit

JonnaV (Ei varmistettu)

Kuulostaa hyvältä ja kesäiseltä! Täytyy testata :)

Kippuralla

aito cokis <3 mun äiti piti mulle joskus sokkotestin eri colista, koska erotin aidon ja en suostunut muuta juomaan-mun äidistä ne kaikki maistui samalta.

Vendaval (Ei varmistettu)

Toimii myös alkoholittomana mojitona, kun sekaan laittaa vielä hiukan minttua :)

Eeva Kolu

JonnaV, suosittelen! Ei se ehkä kotona ihan yhtä hyvältä maistu kuin siellä rannalla aurinkotuolissa, mutta... :)

Kippuralla, joo mää en tajua tota. Jos tekee mieli cokista mutta ravintolassa on vaan Pepsiä (tai just jotain zero-hirvitystä), niin mää juon vettä. Ei oo todellakaan ihan sama :D

Vendaval, totta! Tai no mojitossa musta olennaista on se ruokosokeri, että ehkä sitä kantsii sitten lisätä kans. Ja sitä rommia. Eiku öö.

ekkaramelli

Kiitos vinkistä! Täytyypä kokeilla pikimiten. :) Saako tuota nestemäistä steviaa Turussa ihan peruscittarista vai pitääkö sitä erikseen metsästää?
Niin ja se cokis! Myönnän itsekin että rakastan sitä aitoa tavaraa, mikään ei tunnu paremmalta krapula-aamuna kuin kylmä kokis <3

Eeva Kolu

Ekkaramelli, cittarista en osaa sanoa, ostin itse Ruohonjuuresta :)

Hosuli
Hömppäblogi

Pelkkä sitruunavesikin on herkkua, joten NAM! Veikkaan, että agavesiirappi toimis kans makeuttajana. Maissipillit kuulostaa siistiltä jutulta. Voiskohan ne vaan heittää bioroskikseen? Ja mistä löysit? :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Toivottavasti tätä ei ole tarkoitettu janojuomaksi.. Puolikkaan sitruunan mehulla nimittäin hampaiden kiille liukenee (eroosio) hyvinkin nopeasti kokonaan. Jos vielä lisätään juomaan sokeria/hunajaa tms bakteerien ravinnoksi käyttämää ainetta, lähtökohdat reikiintymiselle ovat hyvällä pohjalla. Pillillä juominen ei siis hampaita säästä, koska koko suun pH laskee kiillettä liottavalle tasolle, urbaanilegenda siis valitettavasti. Ruokajuomana voit toki välillä nauttia, kunhan muistaa ksylitolin aterian päälle muttei missään nimessä saa harjata hampaita! Janoon pelkkä vesi, aterioiden kanssa sallittakoon. :) Tällaiselle hammasihmiselle ohjeena siis kauhistus, yhtä paha kuin mikä tahansa kokis.

Ahh, mikään ei (välillä) voita kunnon Colan makua. Mutta, kuten itse totesit, kohtuus kaikessa, ja tämä kuulostaa oikein maukkaalta vaihtoehdolta. :)

Krisu (Ei varmistettu)

Tuohan muistuttaa kovasti juomaa, jota juon aina kesällä Pariisissa. En muista paikallista nimeä, mutta erittäin suosittu siellä. Sitruunamehua, jäävettä ja sitten sokeria niin paljon kuin sielu sietää! Kieltämättä tuo stevia terveellisempi vaihtoehto :)

e1ina (Ei varmistettu)

Hosuli, pillit voi heittää bioroskikseen. Me käytetään noita maissitärkkelysmukeja ja -pillejä Linnanmäellä kioskeissa ja on tosi harmi ettei suurin osa asiakkaista ymmärrä, että ne voi heittää bioon. Lähes kaikki päätyy sekajätteeseen, eli se siitä kierrätyksestä sitten. :(
Ja diy-vinkki: noi pehmenee lämpimässä vedessä ja niitä voi silloin muotoilla hehe. :D

Hosuli
Hömppäblogi

elina, no höh, onpas tyhmää. Kiva kuitenkin, että käytätte! Lisää infolappuja vaan ympäriinsä?

kutriina (Ei varmistettu)

NOI PILLIT! Hitsit mikä löytö!! Mä käyn aina taistelua itteni kanssa, ku haluisin säästää hampaita ja välttää typerää muoviroskaa samaan aikaan :)

Eeva Kolu

 

Kiitos kaikille kommenteista! Kokeilkaa tätä, on ihanan virkistävää.

Vierailija, uskon kaikkien tietävän, että sitruuna on hampaille pahaksi, joten en nyt kauheita tunnontuskia tunne tämän ohjeen jakamisesta :) Muulle kropalle sitruuna on kuitenkin hemmetisti parempaa kuin limpparit, joten ehdottomasti parempi vaihtoehto. Oletan myös kaikkien ihmisten tajuavan, että terveellisesti elävä ihminen juo janoonsa vettä ja muut juomat ovat nautiskeluun :)

Sini K. (Ei varmistettu) http://psitsglobal.blogspot.co.uk/

Kuulostaa ihanalta! Intiassa on loistava janojuoma fresh lime soda, joka voi olla sweet tai salty, ja paras kun se on mixed! Suolan laittaminen makeaan juomaan tuntuu oudolta, mutta maistuu tosi hyvältä! Ja pitää helteessä suolatasot hyvin ylhäällä :)

Eeva Kolu

Sini K., vautsi mikä vinkki - pakko kokeilla!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei Lintsillä työskentelevä, vinkiksi vaan, että parempaa tiedotusta kehiin! Jos mukit ja pillit päätyy sekaan eikä bioon, lienee syynä asiakkaiden tietämättömyys. Lintsi käyttää varmasti rahaa maissijuttujen hankintaan, niin on mielestäni hölmöä, jos käytetty raha ei tuota haluttua ympäristöhyötyä. Homma jää puolitiehen. Ja muillekin vinkiksi, monesti asiat sujuu paremmin, kun tieto kulkee hyvin ja molempiin suuntiin. T. ilmiselvä tiedotusoppilainen :D

Vierailija (Ei varmistettu)

En tiedä missä vika piilee, kun jokaisen kierrätyspisteen yläpuolella on kyllä kuvallinen&amp;sanallinen ohje (kolmella kielellä) siitä miten kertisastiat kierrätetään huvipuistossa. Eli yritämme neuvoa asiakkaita, mutta neuvoja ei oteta vastaan halutulla tavalla, vaan siinä lajitteluvaiheessa on jo niin kiire eteenpäin että roskat viskotaan lähimpään koloseen (tai yleensä jätetään pöydälle hmhp). :)

Kommentoi