kotia kohti

Äh, tiedän, että tästä ei kannattaisi vielä puhua. Mutta kun en enää malta olla hiljaa.

 

Nimittäin, mulla on asunto!

 

Anteeksi, korjaan: mulla on koti!

 

Eikun. Vielä yksi korjaus. Meillä on koti!

 

Siis ehkä.

 

Kaupat tehtiin jo, mutta nyt jännitetään vielä, keksiikö joku taloyhtiön osakkaista lunastaa meidän asunnon.

 

 

Tässä siis yksi syy, miksi blogissa on ollut niin hiljaista viime aikoina - elämäni on täyttynyt tästä. Ensin jännitettiin, meneekö tarjous läpi ja tekeekö joku toinen taho suuremman tarjouksen. Sitten jännitettiin, meneekö kaupassa kaikki hyvin. Nyt jännitetään lunastusta. Vielä viikko. Lisäksi samaan aikaan on alettu suunnittelemaan remonttia, laskemaan budjettia, pohtimaan lupa-asioita ja kaikkea sellaista.

 

Poikaystävä mietti, että ehkä ei kannata vielä juhlia. Minä sanoin, että mitä jos joku lunastaakin sen, ja sitten en olisi saanut ollenkaan juhlia elämäni ensimmäistä asuntokauppaa. Tilattiin sitten varmuuden vuoksi lasit samppanjaa. Eihän sitä koskaan tiedä.

 

Mutta hitto että ollaan tulisilla hiilillä nyt. Aina hetkeksi unohdan sen, ja sitten muistan ja vatsa kääntyy ylösalaisin. Olen rakastunut siihen asuntoon, se tuntuu jo ihan perheenjäseneltä. En kestä jos joku nappaa sen meidän nenän edestä, tuosta vain. Mietin jo, että pitäisikö varmuuden vuoksi laittaa siihen oveen joku pahamaineisen moottoripyöräjengin lippu, ehkä se pitää uteliaat osakkaat loitolla. Heh.

Share

Kommentit

sjaksjaksja (Ei varmistettu)

turusta asunto?:)

Anna (Ei varmistettu)

Vau! Kävisipä teillä nyt tuuri. :)

Hosuli / hosuli.blogspot.com (Ei varmistettu)

Voi hitsi kuinka jännää! Toivottavasti kaikki menee nappiin. Lisätietoja odotellessa. :)

Marita (Ei varmistettu)

Ihanaa, toivottavasti saatte sen asunnon! Jään innolla odottamaan raporttia mikäli homma varmistuu. :)

h_eidi (Ei varmistettu)

Toivottavasti käy hyvin ja saatte unelma-asuntonne :). Kiitos muuten kaikista Turku-jutuista. Olen jo pidempään miettinyt sinne muuttamista erinäisistä syistä ja luultavasti päädyn muuttamisen kannalle. Hiukan jännittää, mutta yritän muistaa, että "fear is temporary, regret is forever" :).

Eeva Kolu

Kiitos tyypit, toivotaan, että teidän kannustukset kaikuu universumin korviin ja saadaan se koti! Ja kysyneelle tiedoksi että juu, Turussa on tämä jännitystä aiheuttava kämppä.

milla (Ei varmistettu)

Oi ihanaa, toivottavasti saatte sen? Utelias kysyy, että millainen?

milla (Ei varmistettu)

No niin, tein sen taas... Edellisen kommentin ekan lauseen perässä piti tietenkin olla HUUTO- eikä kysymysmerkki ;)

Eeva Kolu

Milla - lisätietoja saatte kyllästymiseen asti, jahka asuntokauppa vain varmistuu ja saadaan avaimet käteen :)

Piia (Ei varmistettu)

Voi vitsi Eeva! Tää on niin tätä internetaikaa, että vaikka en edes tunne teitä, niin pidän kyllä sormet ristissä ihan täysillä teidän puolesta! Ihanaa, toivottavasti pääsette pian remontoimaan ja sisustamaan!

nasu86 (Ei varmistettu)

tsemppiä!!! komppaan Piia nimimerkkiä =)

anni (Ei varmistettu)

Jei!!

Hanna-Katariina / www.hannakatariina.com/blog (Ei varmistettu)

Voi sentään, ihania uutisia! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Meillä on myös oman asunnon ostoprojekti loppusuoralla ja keskiviikkona pitäisi näillä näkymin laittaa nimeä paperiin. Jännittävää, pelottavaa ja ihanaa. Ennen kaikkea ihanaa.

Sormet ristissä!

saara (Ei varmistettu)

jännitän teijän kanssa...!!!!!!! <3

Katja (Ei varmistettu)

Huikeasti tsemppiä ja onnea! Toivotaan, että kohta saatte käpertyä oman kodin lämpöön. :)

ansku (Ei varmistettu)

Olen vähän tietämätön, mutta miten tuollainen lunastus siis voi tapahtua, jos te nyt kuitenkin haluaisitte sen ostaa?

voin vain kuvitella miten jännittää. täällä on peukut ja varpaat pystyssä!

Kris (Ei varmistettu)

Päden nyt Eevan puolesta anskulle, mutta: osakkailla on etuosto-oikeus osakeyhtiön asuntoihin, toisin sanoen lunastusoikeus myyntiin tulevan asunnon osakkeisiin. Tossa on naurettavaa se, että lunastusoikeus on voimassa silloinkin, vaikka osa asunnon hinnasta olisi jo maksettu. Toi käytäntö on peräisin siltä ajalta, kun hianompaa väkeä vielä tosissaan kiinnosti, minkälaista porukkaa saman yhtiön asuntoihin on muuttamassa. Nykyään tota kai hyödynnetään lähinnä tilanteissa, joissa halutaan samasta yhtiöstä sijoitusasunto, tai jos halutaan laajentaa omaa asuntoa seinänaapurista myyntiin tulleella asunnolla.

Eevalle peukut pystyyn ja rutkasti hyvää karmaa mukaan! Viikko on odottavalle pitkä, mutta asunnon myyntiajassa lyhyt aika. Uskon vakaasti, että joku osakkaista olisi kämpän jo ominut, jos olisi kiinnostunut :)

Kris (Ei varmistettu)

Ja sitten vielä sellainen asia, että olisiko trendiläisillä käytössään nörttiä, joka päästäisi tämänkin kommenttiboksin 2000-luvulle ja saisi koodattua tänne mahdollisuuden kunnon kappalejakoihin, eli tyhjiin riveihin? :D Olisi "vähän" helpompi sekä jäsennellä kommentteja että Eevan jaotella vastauksiaan niihin. Ja toi merkkimäärärajoituskin on aika ysäriä...

liina / kuinsurmaisisatakielen.blogspot.com (Ei varmistettu)

Voi vitsit, toivotaan parasta! Kyllä silloin ainakin tietää, että on tehnyt oikean päätöksen, jos mahdollisesti uusi koti tuntuu jo perheenjäseneltä. :)

omppu (Ei varmistettu)

Onnea! Toivottavasti saatte sen asunnon! :)

Meikku (Ei varmistettu)

Voi, tsemppiä! Muistan saman tunteen muutaman vuoden takaa ensimmäisen asunnon ostettuani! Rakastuin siihen 28 jugend-neliöön niin täysin etten edes kauppoja tehdessäni jaksanut surra lunastusoikeudesta. Paniikki iski vasta muutaman päivän jälkeen, mutta siitä huolimatta vuokrarahoja säästääkseni muutin asuntoon heti kun kaupan loppusumma oli maksettu vaikka lunastusaikaa oli siitä hetkestä kuukausi. Siinä sitä sitten paniikissa ja asuntoon yhä enemmän ihastuen valvoin öitä suunnitellen vuoroin lunastusilmoituksen repimistä ilmoitustaululta ja vuoroin epätoivoisesti halpoja hostelleja varasuunnitelmana googletellen. Loppujen lopuksi kämppä jäi mulle ja olen siitä asti yrittänyt ajaa taloyhtiössä tuon vanhan lunastussäännön poistamista siinä onnistumatta. Vieläkin muistan elävästi sen paniikin.

Tsemppiä ja jaksamista teille!

Anne (Ei varmistettu)

Prost! uskon että saatte asunnon...uskoa ja unelmoida pitää!
En ole tuntenut turkua enkä ole koskaan käynyt kuin yöllä kerran hyvin nuorena ajanut ruotsin laivalle sieltä mutta sinä olet saanut minut innostumaan Turusta ja kun en asu Suomessa niin on ihanaa nähdä kuvia Turusta. Ainoa mikä minua yhdistää tuohon kaupunkiin on että siellä asuu vanha tätini.

R (Ei varmistettu)

Ihania uutisia - täällä myös yksi täysin tuntematon lukija elää hengessä mukana! Kirjoitat kaikesta niin elävästi, että tuntuu kuin olisi lähemminkin elämässäsi mukana :) Anteeksi jos tunkeilen liikaa, mutta uteliaana turkulaisena kyselisin, missä päin tämä kämppänne sijaitsee? Lunastusoikeudet kun useimmiten koskevat täällä vanhempia taloja, eli juuri niitä joita itsekin syksyllä kuolasin, mutta päädyin kuitenkin 60-luvun kerrostaloon Itäkeskustaan.

Maija (Ei varmistettu)

Et ole puhunut parisuhteesta, mutta teidän yhteiselo vaikuttaa jotenkin ihanan onnelliselta ja harmoniselta. Oletteko olleet jo pitkään yhdessä? Miten tutustuitte? Onnea uuden asunnon hankintaan, sisustuspostauksia odotellessa. Tuolla tyylitajulla asunnosta ei voi tulla kuin upea! Ja voitte kerskua Hkin päähän millaisin hinnoin asunnon oikein omakseen saa kun vertaa siihen pk-seudun tasoon :)

Alisa (Ei varmistettu)

Iik! Paljon onnea ja tsemppiä asunnon suhteen!! :)

featherandflock.blogspot.com

Piritta (Ei varmistettu)

Oi ihanaa!! Onnea, toivottavasti kaikki menee putkeen!

vuokko (Ei varmistettu)

Paljon onnea, täällä pidetään sormet ristissä ja toivotaan parasta!
http://365dayswithvuokko.blogspot.com/

suomen kielen opiskelija (Ei varmistettu)

Oikolukeeko joku näitä sun blogimerkintöjä?

alkaa tehdä, ei alkaa tekemään!!!!!

Eeva Kolu

suomen kielen opiskelija: Suomen kielen opiskelijana varmaan tiedät, että välimerkeistä piste on ainoa, jota voi käyttää useamman kuin yhden, ja että lause alkaa isolla kirjaimella. Itsehän olen sitä mieltä, että niin blogin kommenteissa kuin blogitekstissäkin voi käyttää puhekielen ilmaisuja ja vapaampaa välimerkitystä (miksi sana "mulla" ei häirinnyt?), mutta kun nyt tälle tielle lähdit, niin koetetaas olla johdonmukaisia ;) Kannattaapa muuten joskus siellä suomen kielen laitoksella (sic.) kysyä opejen mielipidettä aiheesta "alkaa tehdä vs. tekemään", veikkaanpa että eivät ole tuosta ihan noin yksimielisiä, paitsi jos opiskelet itäsuomalaisessa yliopistossa. Lehdessä pysytään yleiskielessä, blogissa saa murre ja puhekielisyydet näkyä.

lukija (Ei varmistettu)

Tiedän yhden tapauksen, jossa sijoittaja nappasi asunnon lunastuspykälään vedoten lunastuksen viimeisenä päivänä, iltapäivällä. Ja teki sen viime tipassa ihan vittumaisuuttaan, koska ilmeisesti halusi aiheuttaa mahdollisimman suuren pettymyksen. Ei varmaan olisi pitänyt sanoa tätä, mutta kirjoituksesi toi niin ikävät muistot mieleen :( Toivottavasti teille ei käy mitään tuollaista ja saatte unelmienne asunnon! Ja nythan se viikko on jo tainnut kohta mennäkin?

Adriano (Ei varmistettu)

That's a mold-breaker. Great thniknig!

Angie (Ei varmistettu)

Good to find an eepxrt who knows what he's talking about!

Kommentoi