Kummitusillallinen Kuurnassa

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Kummallista, miten ihmisen muistikuvat ja todistusaineisto voivatkin olla ristiriidassa.

Olimme lauantaina Kuurnassa juhlimassa syntymäpäiviä. Mielikuvissani ilta oli oikein mukava. Ravintola oli pieni ja tunnelmallinen, valaistu kynttilöin ja koristeltu neilikoin. Viereisissä pöydissä oli pariskuntia viettämässä romanttista iltaa, vähän taaempana iso ja äänekäs pöytäseurueellinen teatteriporukkaa.

Ruoka oli hyvää (laventelipannacottaa!!!) ja paistia oli niin paljon, että olo oli lähtiessä kuin joulupöydästä nousisi.

Mutta kun katson näitä tuona iltana näpsittyjä kuvia, näyttää siltä, että olen ollut jossain ihan muualla. Kuvien perusteella ravintola sijaitsi vanhassa tyrmässä, jossa kummitteli.

Ystäväni olivat paholaisen riivaamia.

Unohdetun muotibloggaajan haamu ilmestyi pahaa-aavistamattomien ihmisten kännykkäkuviin poseeraamaan kiusaantuneesti Cosin merinovillaneule yllään.

Viereisissä pöydissä istui näkymättömiä poltergeisteja juomassa näkymätöntä sherryä ja vähän taaempana huhuili pöytäseurueellinen päätöntä ja veristä teatteriporukkaa.

Loppuillasta onnistuimme pakenemaan tyrmästä juomaan hirvittävän kalliita, mutta hyviä cocktaileja Tornin drinkkibaariin.

Varsinainen kummitusjuttu tulee kuitenkin tässä: meikäläinen valitsi -vapaaehtoisesti- juomansa mocktail-listalta.

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

"Viereisissä pöydissä istui näkymättömiä poltergeisteja juomassa näkymätöntä sherryä"; nauran heti aamusta ääneen, kiitos :)

pahatapa (Ei varmistettu)

Katoin kuvat ennen kuin luin tekstit ja kieltämättä ajatukset lähti vähän kiertämään raiteita Tim Burton, Päätön jahti, Canterville... siis vähän jännää mut kuitenkin kilttiä :D Ihania kuvia, aivan ihanan näkönen paikka <3

 

Hertta
Lilou's Crush

Kuurna on mun kaikkien aikojen suosikki! Oi! Olipas teillä kiva ilta :)

Riikka_ (Ei varmistettu)

Just tän takia sää oot paras!

Pouniko (Ei varmistettu)

Ihania kuvia, vaikkakin tosiaan aika aavemaisia. Viimeisessä ulkokuvassa on aivan upea valo, siitä tekisi mieli maalata taulu.

Edelliseen postaukseen liittyen kysyisin, toimiiko tuo mutteripannusi induktioliedellä? Itselläni on myös induktioliesi ja olen ihmetellyt, voiko tuollaista käyttää siinä, kun liesi herjaa saman tien, kun siihen asettaa liian pientä kattilaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hahaa kummituksia! Suosittelen Turun Linnan kauhukierroksia, siellä vasta kummitteleekin.... Ei tee hetkeen mieli katsoa kauhuleffoja!

soffi (Ei varmistettu)

OI, Kuurna on mun ikilemppari. Mieleni ja vatsani onneksi (ja lompakkoni suruksi) kotini on samalla kadulla kuin ravintola :)

Kysyy hän (Ei varmistettu)

Pregnant?

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Helmi K, ai naurut, tänhän piti olla kauhujuttu!

Hertta ja Soffi, Kuurna on kyl tosiaan mainio, kiva että tekin olette löytäneet sen! Itse kävin nyt vasta ekaa kertaa.

Riikka_, voi kiitti, tekin ootte parhaita!

Pouniko, jos katsoo kuvaa tarkkaan niin huomaa sen pannun alla metallisen läpyskän - se on adapteri, joka muuntaa induktiolieden perinteiseksi liedeksi, eli voi käyttää kaikkia pannuja ja kattiloita!

Vierailija, voi hitsi, olen aina halunnut niille Turun linnan kummituskierroksille, mutta myydään pirulaiset niin äkkiä aina loppuun!

Kysyy hän, paino sanalla vapaaehtoisesti :D

Pouniko (Ei varmistettu)

Kiitos tiedosta. Googletin adapteria ja kuinka ollakaan, päädyin sitä kautta tämän blogin kommenttilootassa elokuussa käytyyn keskusteluun, josta tieto mahdollisista hankintapaikoista selvisi :)

Ruokaneuvoja kaivataan (Ei varmistettu)

Vaikuttaa tunnelmalliselta paikalta! Osaisit varmaan suositella muitakin hyviä ravintoloita Helsingissä, mitkä ovat suosikkipaikkasi?

Kommentoi

Ladataan...