Kun ei enää pelota

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Puhuin kesällä ystäväni kanssa, joka on löytänyt aikuisiällä uudestaan Jeesuksen. Parhaiten mieleeni painui hänen lauseensa: ei enää pelota.

Minä en ole niin läheisissä väleissä vanhan nasaretilaisen kanssa, mutta vuoden 2013 tulen minäkin muistamaan vuotena, kun lakkasin pelkäämästä.

Tai tietysti vieläkin pelkään. Mutta niin paljon vähemmän kuin ennen. Ja se on ollut elämässäni isompi muutos kuin yksikään muutto, työ, opiskelupaikka tai ihmissuhde. 

Lupaan teille tämän, silläkin uhalla että kuulostan liioittelevalta paskanpuhujalta: kun päätät lakata pelkäämästä, koko maailma muuttuu. Radikaalisti. Ihmeellisiä asioita alkaa tapahtua, koska annat niiden tapahtua. 

Joitakin vuosia sitten keksin kehittää itselleni lentopelon. Luulen, että sen takana oli parin ystäväni paha lentopelko. Pelko nimittäin todellakin tarttuu. Ja muuttuu sitä isommaksi, mitä enemmän sitä ruokkii. Joskus pelot on hyvä sanoa ääneen, mutta en arvosta iltapäivälehtimäistä kauhukuvien maalailua. Jokaisessa puskassa ei ole raiskaajaa. Eikä maailmanloppu tule ennen kuin maailmanloppu tulee. Mitä vähemmän piruja maalaa seinille, sitä vähemmän niitä näkee. What I fear I create, sanoi joku joskus, ehkä Dr. Phil. 

Mutta siitä lentämisestä. Sitä pelkääville tupataan yleensä sanomaan rauhoittelumielessä että ei siinä mitenkään käy, et sä kuole, todennäköisyys on niin pieni. Koska sitä kai lentopelko oikeasti on, kuolemanpelkoa. Nurinkurista kyllä, minun lentopelkoni purkamiseen tarvittava avain olikin kaverini tokaisu:

No entä jos kuoletkin? Mistä sä tiedät, että se tuntuu pahalta? Se voi hyvinkin olla maailman hienoin ja rauhallisin tunne.

Sitä minä ajattelen nykyään siellä purkissa istuessani. Tai siis ajattelin vielä vähän aikaa sitten - viimeisimmällä lennollani ajattelin menestyksekkäästi enää sitä, katsoisinko uusimman Gus van Santin vai sittenkin Kauhea kankkunen kolmosen. (Katsoin Gus van Santin.)

Ja toinen juttu, jota mietin lentäessäni... Olen viime aikoina lukenut jonkin verran Jarno Saarisesta. Saarinen oli turkulainen moottoripyöräilijälegenda, jonka kohdalla mainitaan aina hänen traaginen kuolemansa. Saarinen kuoli kolarissa kisaradalla. Siis tehdessään juuri sitä asiaa, jota rakasti ja jossa oli sillä hetkellä maailman paras. Oliko se sittenkään niin traagista?

Siksipä, kun Limaan lentäessäni istuin kymmenen kilometrin korkeudessa ja turbulenssi sai aikaan saman tutun kuristuksen rintalastassa, mietin Jarno Saarista. Ajattelin: kädessäni on Haruki Murakamin uusin kirja ja edessäni ilmainen lasi kylmää valkoviiniä. Ja olen matkalla jonnekin. Menossa. 

Share
Ladataan...

Kommentit

Blue Peony (Ei varmistettu)

Olet oikeassa tässä asiassa. Elämä avautuu uudella tavalla, kun lakkaa pelkäämästä. Minulle kävi niin ehkä kymmenisen vuotta sitten, kun elämä radikaalisti ja odottamatta muuttui ja oli pakko kohdata uusia asioita yksin, "vain minuna". Se oli arvokas kokemus ja muutti jotakin lopullisesti.

Päivi / Lempeää valoa (Ei varmistettu) http://lempeaavaloa.blogspot.fi/

Hieno kirjoitus, Eeva, kiitos!

Ranja
Haavekuvia

Täytyy varmaan pyrkiä tuohon ajatukseen. Harmittaa, kun olen myöskin aikuisiällä kehittänyt itselleni lentopelon. Ennen lentäminen oli aivan arkista. Olen pohtinut pelon tulleen siitä, kun Air France putosi Atlanttiin.

marjapuuro (Ei varmistettu)

Jostain luin vähän aikaa sitten kysymyksen: "Mitä tekisit jos et pelkäisi?" Se pisti miettimään, miten paljon pelko tosiaan ohjaa valintoja, niin pienissä kuin suurissa asioissa.

Jeesuksen kanssa on vähän niin ja näin. Minulle on tärkeää uskoa, että asiat eivät tapahdu sattumalta vaan niiden takana on Jumala, ja se kyllä helpottaa kuolemanpelkoa. Elämän valintoihin liittyvään pelkoon ei silti uskokaan aina auta. Usein tuumaan, että kun kerran tähän asti on pärjätty niin kaipa sitä johdatusta järjestyy tästä eteenpäinkin. Silti välillä epäilys hiipii mieleen.

Vierailija (Ei varmistettu)

mua pelottaa välillä, että kuolen ollessani jossain matkoilla tai, että joku mun läheinen kuolee matkoilla, ajaessa moottoripyörää, kiivetessä tikapuille maalaamaan mökkiä jne. mutta sitten ajattelen, että ainakin tässä kuollaan onnellisina! lempipuuhaa tehtäessä. mieluummin kuitenkin lähtisin (sitten joskus, en vielä) traagisesti jotain hauskaa tehdessäni kuin sitten vaikka syövässä kitumisen jälkeen viimein nukahtaisin ja kuihtuisin pois ja ihmiset sanoisivat "onhan se kamalaa, mutta olihan se helpotus. kyllä hän jo halusi täältä pois" kauheaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

...mutta ennen syöpää olisi saattanut silti kokea monia ihania asioita, jopa enemmän kuin esim. moottoripyöräonnettomuuteen menehtynyt, ja ehtiä hyvästelemään läheiset.

tsirp (Ei varmistettu)

Ihana, ihana Eeva. Voi kun haluaisin kirjoittaa jotain kauhean hienoa ja järkevää, mutta en löydä sanoja. Pelon kanssa olen kävellyt käsi käden puolet elämästäni ja päätin viime viikolla että yhden peloistani jätän taakseni. Päätin alkaa olla oma itseni, päätin aloittaa kunnioittamaan omia mielipiteitäni ja viisauttani, kuuntelemaan itseäni. Olen kuitenkin oman elämäni paras ekspertti. Aion myös jättää taakseni ne ihmiset jotka eivät hyväksy minua juuri sellaisena kun olen koska rakastan itseäni juuri sellaisena kun olen, enkä muuksi muutu. Aion sanoa mielipiteeni asioista ja ihmisistä heille suoraan, pelkäämättä heidän reaktiotaan. Rakentavassa mielessä. Avautuminen tuli ja nyt kun sen näkee kirjoitettuna selkenee se vieläkin enemmän. Kiitos kirjoituksesta.
Christina

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitos tästä, juuri tässä hetkessä ja tässä aamussa. Ei enää pelota, ainakaan ihan niin paljon. 

Anna Talvikki (Ei varmistettu)

Niinpä, miksi pelätä turhaan? Kiitos noista sanoista, nyt on helpompaa palata Suomeen täältä ulkomailta ja asettua uuteen kaupunkiin ja elämänkuvioihin

tiinapetriikka
tiinapetriikka

Tää oli just sitä, mitä maanantaiaamuun kaipasin! Kiitos Eeva! <3

tiinapetriikka
tiinapetriikka

Hups, kirjoitinko maanantai? Siis torstai! Taisin siis olla tän tarpeessa enemmän kuin luulin. ;)

kesäheinä (Ei varmistettu)

Tämä on tosi kiinnostava aihe! Kaikilla meistä on varmaan joitain pelkoja, joista haluaisi päästä eroon. Olen itse kehittänyt itselleni aika pahan korkean paikan kammon ihan hiljattain, enkä oikeasti tiedä, mistä se tuli! Tiedän vain, että Iguacun putouksilla se alkoi. Yritän kohdata pelon sopivissa määrin säännöllisesti, ja kehua itseäni aina sen jälkeen. Keinoja voisi kyllä olla enemmänkin! Peloissa on vähän se paha, että niiden ajatteleminen vain ruokkii niitä, mutta jos kieltää itseltään niiden ajattelemisen, niin sitten niitä vasta ajatteleekin... huokaus.

tilli_nen (Ei varmistettu) http://presenttosomeone.blogspot.fi/

Olen lukenut blogiasi jo jonkun aikaa aktiivisesti, ja tämä nousi samantien kirjoitus-joka-erityisesti-kolahti -listan kärkeen. (Jotain kertonee se, että uskaltauduin ensi kertaa kommentoimaankin.) Vaikka pelkojen rajoittavuus on loppujen lopuksi melko itsestäänselvä asia, kaipaa siitä muistuttelua aina silloin tällöin. Kiitos!

Oma lentopelkoni ei liity niinkään koneen tippumiseen (putoaa jos putoaa, minkäpä minä sille voin), vaan ahdistun siitä, ettei koneesta pääse halutessaan pois. Mutta eiköhän treenillä siitäkin kiusasta pääse, tai ainakin oppii kiusansa kantamaan.

Mimosaa (Ei varmistettu)

Tämä kyllä kolahti kaltaiseeni elämäntapapelkääjään! Kuolemanpelon olen kehittänyt jo aika nuorena. Usein ajattelen, että ovatko kaikki ponnistukseni (=opiskelu) tulevaisuuden eteen aivan turhia. Entä jos kuolenkin jo ennen sitä kaikkea mihin pyrin? Ja sitten vain lakkaan olemasta. Enkä ole ehtinyt tehdä kaikkea mitä halusin. Tajuan itsekin, että on todella älytöntä ajatella tällaisia, mutta sitä eivät yhtään helpota nämä trendikkäät carpe diem - ja "elä jokainen päivä niin kuin se olisi viimeisesi" -tyyppiset hajatelmat. Joka ikinen päivä nyt ei vaan tehdä jotain superkivaa, rentouduta ja eletä unelmaelämää.

Paljon auttaa kuitenkin varmasti jo se, että päättää olla pelkäämättä! Päättää, että ei mieti ja murehdi asioita, joille ei voi mitään tehdä. Sen ajan voi käyttää niin paljon paremminkin.

Hosuli
Hömppäblogi

Vähän samansuuntausta kehitystä havaittavissa mun elämässä. :) En oo vielä noin pitkällä, mutta matkalla!

ameliaemilia

Rakastan Haruki Murakamin kirjoja ja voisin kyllä kuolla onnellisena niitä lueskellessa, kunhan ehtisin lukea 1Q84:n kolmannen osan loppuun. Jos se jäisi kesken niin aivan varmasti palaisin tänne kummittelemaan johonkin kirjastoon ja lukisin vielä ne jäljellä olevat sivut. Sen jälkeen sitten rauhassa taivaalliseen enkelikuoroon. :D 

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Ihana kommentti :) Kiitos tästä. x

NP (Ei varmistettu)

Huippua, että muillakin on ollut viime aikoina samankaltaisia kokemuksia. Minä olen kärsinyt vuosikausia masennuksesta, ahdistuksesta ja pelosta. Pari päivää sitten sain jostain syystä viimein päästettyä niistä irti. Kuolemaakin olen pelännyt aivan hullun lailla. Sitten päätin vaan hyväksyä kaiken. Helpotti samantien. Mukavaa nähdä, että kirjoitit näitä asioita ylös. Josko joku pelkojensa keskellä elävä saisi siitä pontta yrittää luopua peloistaa. Mielestäni meidän pitäisi useammin yrittää myös sanoa läheisillemme "älä pelkää". :)

Dreidel (Ei varmistettu)

Niin totta kuin olla ja voi! Itse olin ennen tyyppi, jonka ainoat keinot pelkoa vastaan olivat päihteiden väärinkäyttö ja kusipäisyys. Ole paskamainen muille ennen kuin ne ehtivät ensin! Ajattele aina pahinta! Ja nuppi turvoksissa ei tarvitse pelätä koska mikään ei tunnu miltään. Se vasta oli ankea olomuoto! Pitkien polkujen kautta olen tajunnut että hyviksenäkään ei tarvitse pelätä, jos ei halua. Tunteita ei tarvitse turruttaa mutta niistä on hyvä osata päästää irti. Enää en halua jumitella missään muussa kuin tässä vapaudessa. Tuntuu kunnon hörhöilyltä selittää tätä asiaa, mutta se on aivan älytön muutos kun lakkaa pelkäämästä. Epäonnistuminen, muiden mielipiteet, kasvojen menettäminen, kaikki nuo lukemattomat möröt jotka teki mulle aitoja joka paikkaan ovat lakanneet varjostamasta mun näköpiiriä. Elämä on saanut aivan erilaista kirkkautta ja hohtoa.

Hitto että vanheneminen on upeaa.

Hyvä kirjoitus! Blogiasi on kiva lukea. Itseäni lentämisessä pelottaa (mahdollisen kuoleman lisäksi) ainakin yhtä paljon se matka alas. :) Näin Cast Awayn aikoinaan leffassa ja kohtauksen muistelu, jossa lentokone tippui, saa vieläkin sydämen lyömään pelosta. Nykyään kyllä eniten kaivertaa omiin lapsiin liittyvät pelot, joita pyrin kyllä mykistämään järjen äänellä. :) Pelkäämisessä on tietysti jossain määrin myös hyviä puolia. Osittain pelkojeni tönimänä jaksan yrittää olla mahdollisimman hyvä äiti, (onnellinen, ymmärtäväinen, hellä, kuunteleva jne.) jotta lapseni kasvaisivat kaikin puolin onnellisiksi ja toimiviksi ihmisiksi. :)

taival (Ei varmistettu)

Kiitos tästä, Eeva. Olen juuri itse tilanteessa jossa pelkään ja tarvitsin nämä sanasi juuri tällä hetkellä. Kiitos Universumille joka toi minut blogiisi juuri tänä iltapäivänä. :)

Ja onnea uuteen elämäntilanteeseen sinulle!

Jenni

GoodieFoodie (Ei varmistettu) http://opendoors.homeip.net/thegoodtastediary/

Hyvä kirjoitus ja onnea pelottomasta elämänmuutoksestasi!

Itse oivalsin, että pelko on ihan ok, mutta siitä ei tarvitse välittää. Annan siis itselleni luvan pelätä esimerkiksi koneessa ja korkeilla paikoilla, mutta en anna itseni rajoittaa tekemisiäni siksi että pelkään. Pelko on vain tunne, sen kanssa voi elää. Ja sitten se menee ohi. Se menee aina ohi.

PedaPiia
Pedapulinaa

*Onnellinen ystäväsi puolesta ja sinun myös*

Jesca (Ei varmistettu)

Autuaita ovat puupäät, sillä vedenpaisumuksen tullessa he eivät huku ;)

Viv (Ei varmistettu)

Tämä teksti tuli todella tarpeeseen, siinä määrin, että nieleskelen täällä kyyneleitä. Kiitos, Eeva.

Lisssu (Ei varmistettu)

Kiitos hienosta kirjoituksesta! Tein tänään jotain sellaista, jota olen halunnut tehdä useamman vuoden, mutta pelännyt monestakin syystä. Nyt eteenpäin. "Uskalla, vaikka pelkäät."

Vieno (Ei varmistettu)

Kiitos tästä. Tänä syksynä, yllättäen ja odottamatta, elämäni kääntyi asteen onnellisempaan suuntaan, mitä kuitenkin mieleni yrittää varjostaa pelolla sen kaiken menettämisestä. Tajuan itse olevani onnellisuuteni suurin este, mutta silti en osaa olla aina pelkäämättä. Luulen, että palaan lukemaan tätä kirjoitustasi vielä monesti, silloin kun unohdan olla pelkäämättä. Pinterestistä bongasin myös joku aika sitten lauseen "worrying never changes the outcome". Niin-pä.

Fransu (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus! Vähän tekee kuitenkin mieli puolustella pelkoa, tuota rakasta vihollistamme. Luulen ymmärtäväni, minkälaista "turhaa" pelkoa Eeva tarkoittaa, ja sellaisesta liikaa elämää rajoittavasta pelosta toki kannattaa pyrkiä luopumaan. Mutta usein pelolle on syynsä, ja pelko on kyllä ihmiselämän säilyttämisen kannalta todella tarpeellinen tunne! Pelko suojelee liialliselta riskinotolta, onnettomuuksilta ja muilta vaaratilanteilta. Itse ainakin luotan kovasti ns. intuitiiviseen pelkoon, joka jossain takaraivossa toitottaa, että mietihän vielä (tai lähinnä yleensä huutaa että pakene jo!). Joskus myös pistää ihan ärsyttämäään se 'nykynaisen malli', jonka mukaan pitää olla peloton heittäytyjä ja uskaltaa elää aina täysillä. Entä jos vähempikin riittää? Maailma on avoinna, mutta minulle riittää edelleen oma lähipiiri ja lohturuoaksi kotoinen perunamuussi :)

Kati X

Itsehän olen juuri lentopelkoinen (tai siis kuolemaa pelkäävä) ihminen ja totaalisen ärsyyntynyt peruslässytykseen "todennäköisyys on niin pieni, varmaan kuolet auto-onnettomuudessa", mutta tuossa kaverisi tokaisussa on jo järkeä! Tätä hoen siis itselleni kun kolmen viikon päästä on edessä 12 tuntia lentokoneessa... Ja asiasta kukkaruukkuun, olitko tekemässä postausta "lentokonekirjallisuudesta"? Mitä suositeltuja teoksia luit ja olivatko ne lukemisen arvoisia? Tulisi todella tarpeeseen myös sinun suosituksesi :)

tannttu (Ei varmistettu)

Kiitos taas kerran Eeva, tää teksti oli todella kaunis :)

ida_ (Ei varmistettu)

Eeva Kolu, olet todella ihana ja hurjan viisas. Kiitos kun kirjoitat &lt;3

Mutta mitä jos hienoista päätöksistä huolimatta aina vaan pelkää ihan kaikkea? Voi itku. 

ttttt (Ei varmistettu)

Olin tulossa kommentoimaan samaa. Että mitä jos päätöksistä huolimatta pelko ei katoa?

Haller (Ei varmistettu)

Kiitos hienosta kirjoituksesta. Itse koin jotain samankaltaista muutama vuosi sitten, kun luulin, että minulla on jokin sydänsairaus. Asia paisui aina vain suuremmaksi, aloin tarkkailla kehoni toimintoja koko ajan ja luulin koko ajan kuolevani. Vaikka järjellä ajateltuna tiesin, etten ole fyysisesti sairas, se ei enää auttanut. Mieli sairasti kuolemantautia, vaikka kroppa oli terve.

Itse pääsin yli lamauttavasta ja rampauttavasta pelosta juurikin kohtaamalla kuoleman. Yhtenä yönä, kuten kaikkina öinä, makasin sängyssä valveilla ja odotin kuolemaa. Sitten aloin ihan tosissani ajatella, että mitä jos kuolenkin. Jos kuolema olisi tullakseen, se tulee, odotin minä sitä tai en. Kuoleman pelkääminen ei muuta mitään, elämä tosin saattaa mennä ohitse siinä pelätessä. Sinä yönä päätin, että kuolen kun kuolen, joskus se tulee eteen joka tapauksessa. Jos lakkaan pelkäämästä, pystyn ainakin nauttimaan elämästä niin kauan kuin elän. Se auttoi. Siitä alkoi parantuminen.

Edelleen pelko pulpahtaa välillä pintaan, mutta se ei haittaa. Sitä voi tervehtiä lempeästi ja antaa sen mennä. Ihanaa, pelotonta marraskuun loppua sinulle, Eeva :)

Vinksinvonksin (Ei varmistettu)

Kun muistetaan tragedia-sanan alkuperäinen merkitys, se on väärä sana kuvaamaan monia "traagisiksi" kuvattuja tapahtumia.

"Katjuska" (Ei varmistettu)

Lentopelkoni alkoi jo hieman helpottaa kunnes juuri tekemäni Chilen reissun yksi lennoista pahensi asiaa. Välilaskulla Madridissa koin elämäni hirveimmän turbulenssin. Ihmiset kirkuivat ja huusivat kauhuissaan, kun kone putosi, vedettiin takaisin ylös ja heittelehti rajusti juuri ennen laskeutumista. Itkuhan siinä pääsi. Ajattelen, että en pelkää kuolemista, mutta pelkään hetkiä ennen sitä, juuri sitä kauhua, mitä ihmiset tuolla lennolla kokivat. Oli todella karmeaa jatkaa matkaa seuraavalle 13 tunnin pituiselle lennolle tuon kokemuksen jälkeen. Vaikka loput lennot menivät paremmin, aiheutti kokemus sen, että vähäisemmälläkin turbulenssilla alan pelkäämään paheneeko tilanne. Lentopelko on todella kurja asia matkustamista rakastavalle. Luulen, että minun pitkät lentoni on nyt lennetty.

Vierailija (Ei varmistettu)

Aiemmin tässä syksyllä ihan tavallisena päivänä totesin, että tämä vuosi on rohkeuden vuosi. En ollut mitenkään suunnitellut asiaa, mutta huomasin ylittäneeni itseni monella tavalla ja olevani hyvin tyyni. Luulen, etten vain jaksanut enää pelätä ja näin kävi. Huomenna on hyvä lähteä kauas tuntemattomaan.

EllaK (Ei varmistettu)

Ihmettelen joka kerta kun luen tekstejäsisi miten joku voi kirjoittaa samaan aikaan noin visaasti, oivaltavasti, kauniisti ja hauskasti. Tykkään blogistasi koko ajan vain enemmän ja enemmän, ja mietin joskus miksi löysin tänne vasta pari kuukautta sitten enkä paljon aikaisemmin?
Minäkin pelkään, paljonkin asioita. Jotkut pelot eivät niinkään haittaa, mutta joistakin aion vielä päästä eroon. Koska se tunne joka seuraa kun uskaltaakin tehdä jotain pelottavaa on niin mahtava! :)

kiu (Ei varmistettu)

voi mitkä adjektiivit. Viisas, oivaltava, kaunis ja hauska! &lt;3

Sanna/Inspiredbylove (Ei varmistettu)

Hieno aihe josta kirjoittaa. Eiköhän me kaikki enemmän tai vähemmän painita omien pelkojemme kanssa. Itselläni on lentopelko ja sen on kyllä tässä elämän varrella hieman hälventynyt, kun olen oppinut olemaan pelkäämättä -nimenomaan sitä kuolemaa.

w-täti (Ei varmistettu)

&lt;3

Norppa Kuinka purjehtijaksi tullaan (Ei varmistettu) Http://Skiglari-norppa.blogspot.com

Mulla on ollut tämä postaus auki selaimessa nyt kaksi päivää ja olen palannut lukemaan sen useampaan otteeseen. Siinä on paljon ajatuksia mulle, koska juuri nyt tuntuu siltä, että yksi isoimmista esteistä sen tiellä, mitä tavoittelen ja mitä kohti haluan kulkea, on juuri pelko.

Kiitos siis, löysin uuden näkökulman.

Ja sivujuonteena lentopelosta, vaikka se ei tainnutkaan olla sun kirjoituksen varsinainen clou, niin haluan sanoa yhden jutun. Ihmiset pelkäävät, mitä pelkäävät ja olen aina vihannut lausetta " ei siinä ole mitään pelättävää" ja muita mukarationaalisia selityksiä, koska useinhan pelot ovat tosi irrationaalisia. Kyllä mä esimerkiksi tiedän, ettei rokotus oikeasti satu, eikä mulle siitä piikistä mitään käy, mutta silti pelkään sitä piikkiä niin hitosti. Musta lentopelko on oikeastaan aika luonnollista, koska onhan lentäminen tapahtumana todella outo ja ihmeellinen asia. Tuntuu friikiltä killua tuhansien metrien korkeudessa jossain alumiinitötterössä. Ellen olisi siellä töissä, olisin todennäköisesti itsekin lentopelkoinen. Mulle avain oli tietynlainen hallinnan tunteen lisääminen ja sen havaitseminen, miten hirveännäköisistäkin onnettomuuksista on selvinnyt ihmisiä hengissä. Olen koulutuksissa, sekä niissä, joissa olen ollut oppilaana että kouluttajana, nähnyt niin tuhoutuneita ja palaneita lentsikanraatoja, että ahdistaa, mutta silti niistä on pöästy elävänä ulos. Kun itse tiedän, miten toimin mahdollisessa hätätilanteessa, selviän kyllä. Tätä ajatusta mä suosittelen kokeilemaan, jos tuntuu siltä, että lentopelko hallitsee liikaa elämää. Lisätkää sitä omaa hallinnan tunnetta. Miettikää, mikä on se varsinainen juttu, joka siinä lentämisessä pelottaa ja tehkää suunnitelma sen varalle. En sano, että tämä auttaa varmasti kaikilla, mutta eipä sitä tiedä, vaikka auttaisikin. :)

sissu (Ei varmistettu)

sama juttu. mä olen tänä vuonna menettänyt äitini, saanut potkut ja kuullut sairastavani ms-tautia. eikä enää pelota, kai. nyt pelottaa se ettei pelota. mut nyt pelottaa myös se, että eräs suuri haave on käynyt vihdoin toteen... hymyilyttää ja pelottaa olla onnellinen.

kiu (Ei varmistettu)

Tähän kommenttiin kiteytyy aika hienosti se, miten hullua ja järjetöntä ja kaikkea muuta kuin useinkaan tarpeelista/järjellistä pelko on. Pelkäämme että ne ihanat ja hyvät asiat eivät koskaan voi olla meidän. Pelkäämme ettemme saa mitä haluamme. Pelkäämme että kuolemme tai emme parane.
Sitten alamme pelätä hyviä asioita. Pelkäämme ottaa vastaan sen hyvän jonka saamme. Pelkäämme olla onnellisia. Pelkäämme parantua ja luopua kärsimyksistä. Siis What. Ja kuitenkin ihmiselle, meille kaikille niin tuttua, mutta aevan pähkähullua.

Lakatkaamme pelkäämästä, ainakin niitä hyviä asioita nyt herranjessus!
Ehkä voi kysyä, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos olisinkin onnellinen? Nyt. JA kaikki menisikin hyvin. Nyt ja myöhemmin.

Timo (Ei varmistettu)

Pelko ei päätöksellä eikä trendikkäällä loogisella leikittelyllä (tyyliin, 'mieti, mitä jos olisit') kohdallani lähde. Kokeiltu on,tuhansia kertoja, niin lujasti ettei kukaan tätä tekstiä lukeva voi edes ymmärtää. Itse asiassa, mitä enemmän koetan loogisella ajattelulla päästä elämääni invalidisoivasta pelosta eloon, sitä lujemmin se liimautuu seuralaisekseni.

annam_
anna k.

Olen vasta alkanut huomaamaan ja ymmärtämään, kuinka paljon olen rakentanut ajatuksiani pelolle vuosien varrella. Ihan turhaan siis. Nyt yritän opetella siitä pois. Kiitos tästä tekstistä! (:

Timo (Ei varmistettu)

Itselle tekstistä ei ollut mitään hyötyä.

PSK
Insert Cool Phrase

Kiitos kun kirjoitat.

pelon puolesta (Ei varmistettu)

Dear Eeva,

Ensiksi: kiitos kirjoituksestasi, sillä se antoi minulle ajatuksia. Toiseksi: en halua lopettaa pelkäämistä. Haluan opetella suhtautumaan siihen. Minulle pelko ja pelottomuus ei ole on/off -tila, eikä pelko ole välttämättä huono asia. Kuten kommentoija Fransu aiemmin hyvin sanoi, "Pelko suojelee liialliselta riskinotolta, onnettomuuksilta ja muilta vaaratilanteilta."

Suhde pelkoon muokkautuu sen mukaan, miten elämä on mennyt, ja miten on pelottavat asiat kokenut. Puhutaan siitä kuolemanpelosta vaikka.

Olen kolmekymppinen nainen, ja ollut laskujeni mukaan parissakymmenissä hautajaisissa elämäni aikana. Olen joutunut suremaan useampien poismenoa, joukossa perheenjäseniä, pieniä lapsia, onnettomuuden uhreja ja niitä, jotka ovat lähteneet oman käden kautta. Kuolema on arkipäiväistynyt näky sairaalan käytävillä, ja olen kauhukseni oppinut tunnistamaan, milloin syöpää sairastavan viimeiset päivät lähtevät.

Rehellisesti sanottuna: jos joku tulisi kertomaan minulle, että pelkäämisen lopettaminen on todella ihanaa ja vapauttaa elämään, en ottaisi neuvoa minään. Elämässä on useita varjopuolia, jotka ovat raskaita, mutta en ikinä antaisi niitä pois. Pidän sitä pelkoa tärkeänä, joka saa minut skarppaamaan ja olemaan kiinni hetkessä.

Se, miten suhtautuu elämän negatiivisiin asioihin ja ennen kaikkea niihin itsessään, on taitolaji. En halua, että minusta amputoidaan oleellista. Mutta olen siinä kai Eeva sun kanssa samaa mieltä, etten aio ilotonna elää.

Mahtavaa vuoden alkua!

Kommentoi

Ladataan...