lähtöpisteessä

Ladataan...

Kyselitte kovasti kuvia uudesta asunnosta - no, tässä niitä tulee.

 

 

Tiedän. Ei vastaa ehkä ihan odotuksia. Ei minunkaan.

 

Tarkoituksena on alusta asti ollut tehdä asunnossa remppaa ennen muuttoa - kun nyt on kerran ostettu oma, niin tietysti siitä tehdään just eikä melekeen sellainen kuin halutaan. Tänään kävin kämpillä lattiamiehen kanssa ja vasta silloin oikeasti tajusin, että kyseessä ei tosiaan ole mikään pieni pintaremontti.

 

Vaivuin noin sekunniksi epätoivoon, kunnes muistin, että siellä jossain kulahtaneen lattian, 90-lukulaisten keittiökaappien ja laikukkaiden seinien alla se on, mun unelmakämppä.

 

 

Remontoinnissa hirveintä on odotus. Päiviä ja viikkoja kuluu niin, että mitään ei tapahdu. Yritetään löytää joku, jolta kysyä jotain, mutta oikeastaan ei edes tiedetä, mitä pitäisi kysyä. Nykyään käytännössä kaikkeen tarvitsee luvan taloyhtiöltä, ja ennen kuin se lupa on saatu, mitään ei oikeastaan uskalla tehdä. Toistaiseksi jo pelkän hakemuksen täyttäminen on kestänyt viikon, siihen kun pitää olla varsin seikkaperäinen suunnitelma piirustuksia, materiaalivalintoja ja tulevan sähkömiehen henkilötietoja myöten... eikä me edes vielä tiedetä, mihin kaikkeen ja milloin sähkömiestä tullaan tarvitsemaan!

 

Yritän kuitenkin suhtautua tähän niin, että tämä on mitä arvokkain oppitunti siinä, että kaikkea ei aina voi saada valmiiksi heti. Meikällä kun on siinä asiassa kieltämättä hieman työstämistä ;)

 

Perästä kuuluu!

Share

Kommentit

Anna (Ei varmistettu)

Voi ihana erkkeri ja lasiovi! Kuolen kateudesta, jos se on vielä pariovi! Sekä remontti- ja sisustuskuvia että ihania tunnelmakuvia valmiista lukaalista odotellessa paljon onnea Teidän Kotiin! Teette siitä varmasti ihanan ja persoonallisen!

Anne (Ei varmistettu)

Just samaa halusin kirjoittaa kuin Anna...että erkkerikin teillä on! Aivan ihanaa!
Ja nuo väliovet ja just niin...jos vielä pari ovet on....ihan "muin maun mukkaa".
Tiedän, minäkin olen kärsimätön remonttien kanssa kun pitäisi olla heti valmista ja niinhän se ei mene vaan kysyy aikaa.

Eeva (Ei varmistettu)

Anna & Anne: juurikin nuo ikkunat ja ovet olivat ne syy, joiden vuoksi asuntoon rakastuinkin! Erityisesti ovet ovat aivan järjettömän ihanat... niistä saatte nähdä kuvia kyllästymiseen asti sitten, kun kaaos muualla asunnossa on saatu kesytettyä! :)

vee (Ei varmistettu)

Tuo ikkunasysteemi on täydellinen! Ihanaa valoa tulee varmasti sisään ja ikkunalautajuttu on loistava. Onnea paljon!

Armi (Ei varmistettu)

Voi luoja, en ehkä kestä nähdä kuvia lopputuloksesta, koska tulen niin järjettömän kateelliseksi. Anteeksi, hyville ihmisille ei pitäisi olla kateellinen, koska hyvät ihmiset ansaisevat hyvää, mutta tässä ei nyt päde sellaiset lait. Laittakaa nyt edes jotkut rumat verhot sitten.

Ihanaa, onnea, oikeasti tarkoitan että: kiitos että saamme seurata tätäkin projektia!

Anna (Ei varmistettu)

Kärsivällisyyttä! Sieltä se tulee, ajan kanssa. On jo melkein nähtävissä, kun vähän silmiään siristää :)

milla (Ei varmistettu)

Ihana erkkeri! Kuinka paljon teillä on neliöitä?

Eeva (Ei varmistettu)

Vee: kiitos! Valoa tuolla riittää, se onkin yksi asunnon ehdottomia parhaita puolia :) ******** Armi: kiitos kun seurailette, veikkaan että hermot tulee menemään kerran jos toisenkin, joten on ihanaa, kun on joku paikka johon purkaa näitä remonttihorinoita (kaverit taitaa nyt jo olla aika kypsiä kuulemaan niistä). ******* Anna: joo, siellä se alla lymyilee! ********* Milla: neliöitä on papereiden mukaan 74,5 mutta luultavasti todellisuudessa vähän vähemmän, vanha talo kun on kyseessä :)

M (Ei varmistettu)

Yhyy, oon kateellinen ikkunalaudoista, mulla kun ei ole sellaisia ollenkaan :(

Eeva (Ei varmistettu)

M: mullakaan ei ole koskaan ennen ollut ikkunalautoja. Eikä valoisaa asuntoa. Sunkin aika siis tulee vielä, ihan varmasti :)

Emma (Ei varmistettu)

Oi, miten ihanan valoisaa! Onnea uuteen kotiin :)

Sanna (Ei varmistettu)

Tsemppiä remonttiin! Oma projekti kesti kokonaisuudessaan 9 kk (me tosin siirtelimme vesipisteitäkin, joten se paperisota ennen itse remonttia oli jotain järkyttävää) ja lapsikin ehti syntyä 25 neliön yksiöön mutta nyt on koti just eikä melkein. Paljon jaksamista teille, hyviä remppamiehiä ja naisia ja ihanaa kevättä!

Henna (Ei varmistettu)

Näyttääpä kauniilta! Missä päin kaupunkia tämä on?

Hosuli / hosuli.blogspot.com (Ei varmistettu)

Oiiii, aivan ihanalta alultahan se näyttää. :) Jänskää. Ootan tulevia postauksia innolla!

AnnaS / http://haivahdyspurppuraa.blogspot.com/ (Ei varmistettu)

Ihanan valoisaa ja hieno erkkeri-ikkuna. Kärsivällisyyttä remontointiin, hyvää kannattaa odottaa :)

Hoo (Ei varmistettu)

Taidampa tietää missä kotinne sijaitsee :)

Nina / http://ninan-tunnetila.blogspot.com/ (Ei varmistettu)

Oi, näyttää jo nyt niin hyvältä! Asunnossa on selvästi samaa henkeä (erkkeri, kerrosten alta löytyvät lankkulattiat, kauniit pariovet jne) kuin meidän entisessä asunnossamme josta olen sinulle puhunut. Siitä, jonka missasitte, mutta nyt ei enää harmita kun löysitte omanne Turusta. Muuten olisitte joutuneet muuttamaan asunnon vuoksi Helsinkiin eikä se olisi ollut sinusta niin kivaa. Onnea teille!

Mimmu (Ei varmistettu)

Seuraavaksi tietenkin postausta siitä millainen sun unelma-asunto on ja mistä haet inspiraatiota tämän uuden kodin remppaamiseen ;) aivan ihanalta näyttää nuo alemman kuvan ikkunat!

arkkitehtityttö (Ei varmistettu)

Vau, mikä erkkeri. Hyvä siitä tulee, remppavaiheessa (eikä suunnitteluvaiheessa) ei kannata hätiköidä, käytetty aika kyllä maksaa itsensä takaisin, vaikka nyt tuntuisikin tylsältä (ja varmasti käsittämättömän pitkältä) odotella. Kuitenkin, jos nyt teette huolellista jälkeä, on teillä vuosia aikaa nauttia siitä. Ei siinä silloin enää muutamaa ikävää kuukautta muista. Mutta näkyvät virheet ja hutiloinnit vaivaavat mieltä sitäkin pidempään, eikä niiden korjaus aina ole yksinkertaista / ilmaista. Siis tsemppiä ja kärsivällisyyttä, lopussa kiitos seisoo, kuten tavataan sanoa!

ONIA (Ei varmistettu)

Me ostimme loppusyksystä asunnon, muutimme tammikuun viimeinen päivä ja remontti alkoi helmikuun toisena. Siis aivan älytöntä! :D Keittiön ja olohuoneen väliltä kaadettiin pari seinää, lattia sävytettiin vaaleaksi ja seinät maalattiin&tapetoitiin uusiksi. Hommassa meni pari viikkoa, mutta kaikkeen esivalmisteluun sitten kuukausitolkulla.

Meilläkin siis meinasi palaa käämi siinä "suunnitteluvaiheessa", kun piti haalia ties mitä piirustuksia ja lupia taloyhtiötä varten. Näin jälkikäteen opimme, että ENSIMMÄISENÄ kannattaa hankkia hyvä remonttimies - sellainen on verkostoitunut sähkömiesten kanssa ja ilmeisesti auttaa kaikessa paperisodassakin. Me löydettiin täydellinen remppareiska vasta siinä vaiheessa, kun luvat oli jo kunnossa ja muutama avuton äijä oli käynyt mutisemassa ja huokailemassa päin seiniä... Jälkiviisaus on ärsyttävää, mutta tiedetäänpä ens kerralla paremmin (tosin ei kyllä enää IKINÄ muuteta tai rempata, oli sen verran rasittavaa se - lähinnä tietty pienen lapsen takia).

Mrl (Ei varmistettu)

Ihana erkkeri! Asunnosta tulee varmasti superkaunis!

mii (Ei varmistettu)

ohoh, mun sydän jätti just lyönnin väliin! kyseessä taitaa olla meidän vanha asunto! 2. kerros? jään seuraamaan tätä remonttia erityisellä mielenkiinnolla – ja lämmöllä! se oli, ja lienee edelleen, aivan ihana huoneisto.

Eeva (Ei varmistettu)

Kiitos ihanaiset kommenteista! Elämme jännittäviä aikoja, lupaan kirjoitella rempasta lisää kiinnostuneille ja vertaistukea kaipaileville sitä mukaa kun homma etenee. *****Henna - keskustassa ollaan! ****** Mii - en usko, että kyseessä on entinen asuntonne, koska ennen meitä täällä on asunut vain pari mummoa, jotka asuivat kämpässä koko ikänsä :) Ehkä naapuriasunto?

rai (Ei varmistettu)

Oi miten ihanan valoisalta näyttää!
Turkulaisen sydäntä lämmittää, että päädyitte muuttamaan juuri tänne :)
Olen nähnyt sinua monta kertaa kaupungilla, ja viimeksi salilla, mutten ole uskaltanut koskaan tulla juttelemaan. Päättelin, ettei kukaan ehkä halua tulla puhutelluksi jonkun hikisen ja punaisena läähättävän fanin toimesta kesken treenailun, mutta se, mitä olisin halunnut sanoa, on että olen seurannut blogiasi aina ihanasta turhamaisuudesta lähtien ja edelleen odotan jokaista postaustasi yhtä innokkaasti! Suurin osa blogeista ärsyttää minua niiden konventionaalisuuden tai pinnallisuuden vuoksi, mutta sinä osaat aina yllättää ja ilahduttaa. Ihailen myös rohkeuttasi kertoa henkilökohtaisemmistakin asioista sekä käyttää kieltä kauniisti. Kiitos ihana Eeva ja jatka samaan malliin!

Eeva (Ei varmistettu)

Rai: siis HIRVEETÄ! Niin toivoin, ettei kukaan vanha tuttu, koulukaveri tai lukija koskaan joutuisi todistamaan meikäläistä salilla tiukissa trikoissa sähläämässä! :D Pyydän anteeksi aiheuttamaani esteettistä ja melullista haittaa :) Kiitos ihanista sanoista näin blogin välityksellä, lämmittää syäntä!

Inka (Ei varmistettu)

No nyt on pakko kommentoida. Seuraan blogiasi tiiviisti ja samastun suuresti juttuihisi. Kiitos, että olet olemassa ja jaat itsestäsi meille muille! Onnea uuteen kotiin! Se näyttää aivan ihanalta jo nyt. Olen onnellinen puolestasi, mutta myös - myönnettäköön - hieman kateellinen itsekin haaveilemistani erkkeristä, pariovista ja puulattiasta. Pahasti sisustuskuumeisena (lieneekö ikään kuuluvaa pesänrakennusviettiä?) odotan kuumeisesti inspiraatio- ja kodinlaittokuvia. Muista, että monesti matka on määränpää, joten nauti myös tästä suunnitteluvaiheesta, kun kaikki on vielä avoinna. :)

rai (Ei varmistettu)

Eiköhän kaikki normaalit kuntoilijat ole salilla ihan yhtä kammottavia (en siis itsekään kuulu niihin, jotka näyttävät aina suihkunraikkailta ja vetelevät viimeisimmissä vermeissään sadan kilon painoja kohti kattoa). En uskaltanut myöskään erityisemmin vilkuilla, mutta ehkä ensi kerralla oman sähäykseni lomasta hymyilen jos samaan aikaan sinne satutaan ;)

Kommentoi

Ladataan...