Leikittäiskö kotia?

Jos siristää silmiä ja katsoo tarpeeksi läheltä, saattaisi kuvitella, että meidän koti on kenen tahansa normaalin ihmisen normaali asunto, jossa herätään, syödään, käydään suihkussa, jonne kutsutaan vieraita ja jonne nukahdetaan ilman laastipölyä jalkapohjissa.

Itsekin sitä erehtyy välillä luulemaan. Kuten silloin, kun aamulla keittää kahvit niin kuin kuka tahansa. Tosin ne ovat vielä toistaiseksi pikakahvit, koska en ole vielä löytänyt sellaista adapteria, jolla mutteripannua voisi käyttää induktioliedellä.

Huomasitteko muuten, miten coolisti mainitsin sivulauseessa, että meillä on induktioliesi? Oikeasti kiljun keskimäärin 3-5 kertaa päivässä poikaystävälle, että MEIDÄN LIESI ON MAAILMAN KAUNEIN JA PARAS JA HERRAISÄ MITEN MEILLÄ VOI OLLA NOIN IHANA LIESI. Myönnän - olen jopa pussannut sitä kerran. Tai kolme.

Tai silloin kun katsoo kirjoja, jotka ovat jo siististi rivissä kirjahyllyssä.

Tai kylppärin hyllyyn (jonka muuten ihan ite kokosin, kröhöm) viikattuja pyyhkeitä.

Mutta. Kokonaiskuva: The truth is out there... tai siis in here.

Mutta ihan jo niiden muutaman pienen valmiin kohdan kanssa voi leikkiä kotia. Ja tietää, että jossain vaiheessa se ei ole enää edes leikkiä vaan totisinta totta. Paitsi että asuminen täällä ei varmaankaan tunnu kovin totiselta, vaan se on sittenkin silkkaa leikkiä. Tai ehkä pikemminkin tanssimista. Ruusuilla tanssimista.

Share

Kommentit

sinisofai (Ei varmistettu)

Koska saan ihastella Eevan pinterest-inspiraatiokuvia? :) Ts. hanki jo Pinterest-tunnukset ellei jo ole!

leenu (Ei varmistettu)

Meillä on induktioliedelle sopiva mutteripannu, ja se on muuten siitäkin kätevä, että sen voin pestä hyvällä omallatunnolla astianpesukoneessa! On siis myös Bialetti, mutta teräksinen versio. Saa ihan perus-Prismoista. Suosittelen! :) Ja tsemppiä loppuremppaan, ihanalta näyttää!

Taidan olla vielä niin asuntokauppojen lumossa ja naivi, että olen oikeastaan aika kade tuosta teidän remppa-asumisesta! Kuukauden päästä saatan jo olla toista mieltä... Onnea ja jaksamista remontin loppumetreille!

Lukutoukka (Ei varmistettu)

Moi! Mistä ostitte tuon tokan kuvan mageen hyllyn?

Jeba
Tuuliajolla

Hahah! Kuvat ovat melkein kuin meidän kodista tällä hetkellä. Täällä pystyy jo asumaan ja tietyt tavarat ovat nätisti esillä, mutta kun aukaisee alakerran vessan oven sieltä paistaa silmille se todellisuus: maalipurkkeja, työkalupakkeja sekä ties mitä kaikenlaista roinaa ja tietty se keskeneräinen vessa! No, kolme kuukautta olisi aikaa saada remppa loppuun ennen pienokaisen syntymää. Mulla jo kamala paniikki, mutta miehellä ei niinkään - tietenkään! :)

Meilläkin induktioliesi ja se on ihan ykkönen. Puunaan sitä monta kertaa päivässä ja haluan että se kiiltää ja näyttää hyvältä. Aika pelottavaa puhua näin liedestä, mutta en vaihtaisi sitä mihinkään! :) Ymmärrän siis innostuksesi.

nansk

Käytin mutteripannua kuukausikaupalla induktioliedellä, eikä mitään tapahtunut - joko olin onnekas, tai sitten Ikeasta ostettu mutteripannu on parempi, kuin luulinkaan! :D induktioliesi on niin kaunis. Verrattuna "vanhanaikaiseen" hellaan, suorastaan hurmaava!

JennyM (Ei varmistettu)

Minä ostin sen adapterin Prismasta! Sieltä voisi siis löytyä. Hyvältä näyttää jo teillä! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mikä siinä induktioliedessä on niin ihanaa? Terkuin tietämätön kaasulieden käyttäjä.

sannika

Osa kirjoista on ylösalaisin! Kyllä mulle siitä jo tuli sellainen olo, ettei ole ihan kenen tahansa normaalin ihmisen normaali asunto. ;-)

anni k (Ei varmistettu)

Eeva, jo parin kuvan perusteella voin todeta, että rakastan teidän keittiötä. Milloin pääsee kylään?

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä saattaa olla hassu kysymys, mutta mistä toiseksi viimeisen kuvan pukkijalat on hankittu? Olen etsinyt vastaavia askartelu-/työpöydän jaloiksi, mutta kaikki tuntuvat olevat niin massiivisia. Nuo näyttävät kivan kepeiltä.
Kiitos jo etukäteen vastauksesta ja paljon voimia remppaan. Asunnosa tulee aivan varmasti täydellisen ihana! :)

anni k (Ei varmistettu)

Edelliseen kommenttiin: mullakin on samanlaiset pukit pöytälevyn alla, ja ne toimivat alunperin ruokapöydän jalkoina. Joskus IKEAn valikoimiin on kuulunut erikseen myytäviä pöydän pukkijalkoja. Lisäksi kannatta pitää silmät auki kirppareilla ja kierrätyskeskuksissa. Hyvällä tuurilla jalat saattaisi bongata roskalavalta tai netistä.

Eeva Kolu

Sinisofai, no tiäräks mää liityin keväällä Pinterestiin ja yritin opetella käyttämään sitä, mutta jotenkin en vaan päässyt sisälle siihen juttuun! Mulle tuli ennemminkin sellainen kuvatulvaähky siitä ja kamala stressi, kun en osannut organisoida kuvia tarpeeksi hyvin :D Pitää ehkä yrittää vielä joskus toiste!

Leenu, kiitti vinkistä! Luulen että joudutaan kyllä kuitenkin hankkimaan tuo adapteri, koska mun rakasta titaanipaistinpannua ei ilmeisesti myöskään voi käyttää induktiolla. Mutta tuosta olis kyllä hyötyä, koska induktion etuhan häviää siinä vaiheessa kun joutuu käyttämään adapteria. Pistetäänpä korvan taakse!

Jennien, haha, en kyllä käsitä miten joku voi olla kade esim. tosta vessasta :D Tsemppiä asuntokauppoihin ja muihin asumisasioihin! 

Lukutoukka, kirjahylly on Ikeasta :)

Jeba, täysin ymmärrän :D Mä puunaan induktiolieden lisäksi tuota uuden uunin lasiovea sellaisinakin päivinä, kun  uunissa ei ole edes paistettu mitään :D Pelkään hulluna, että siihen pinttyy lika niin ettei siitä näe enää läpi. Hohoho. Mitäs me kodinkonemaanikot.

Nansk, Ikean mutteripannu on varmaan terästä. Perinteinen on alumiinia eikä siksi toimi induktiolla. Pannun laadulla ei siis ole merkitystä, vaan tietyt materiaalit toimivat induktiolla ja tietyt eivät, koska induktion toiminta perustuu magneettikenttään. Mitään räjähdystä tai muutakaan vakavaa ei siis tapahdu, vaikka siinä käyttäisi vääränlaista pannua - se pannu ei vaan kuumene :)

JennyM, kiitos vinkistä! Täytyys kattoa jos joskus eksytään Prisman suunnille.

Vierailija, no siinä on kaikki kaasun edut ilman sitä kaasua :) 

Sannika, heh, mun mielestä just normaalien ihmisten kodissa on vähän vinksin vonksin asiat. Tosin siivoojaneuroosipoikaystävä saattais olla eri mieltä.

Anni K, mäkin rakastan sitä jo nyt, vaikkei sitä edes vielä ole päässyt kunnolla käyttämään eikä se ole täysin valmiskaan :) Toivottavasti pian!

Vierailija, pukkijalat on mun poikaystävän yrityksen prototyyppi - tuossa kuvassa olevat eivät siis ole lopullinen tuote (varsinaisen tuotteen näkee osoitteessa www.seasonone.fi). Jos ne kiinnostaa niin kantsii mailata ja kysellä, vaikka ne ei ole vielä varsinaisesti tuotannossa niin muutamia on jo myyty tilaustöinä :)

ES (Ei varmistettu)

Helsingissä niitä levyjä on ollut ainakin Chez Mariuksessa ja Stockalla http://kauppa.chezmarius.fi/naytatuotteet.php?lTuoteRyhmaTunniste=245

Luna11 (Ei varmistettu)

Ollaan käytetty mutteripannua induktioliedellä niin, että välissä on pieni rautainen blinipannu. :) Toimii! Vähän on harkittu sellaisen adapterinkin hankkimista (suurin osa paistinpannuista joutui syrjään, kun eivät sovi induktiolle), mutta ei ole saatu aikaiseksi.

Murkinamasu (Ei varmistettu)

Onpa poikaystäväsi (ja yrityksen muut suunnittelijat) eteviä! Kävin katsomassa Season onen tuotteita ja siellä oli kaikkea upeaa. Olin miettinyt Hayn pukkijalkoja, mutta miksi ostaa niitä, kun meillä on Suomessakin jotain noin hienoa ja innovatiivista! Ensin vaan pitää saattaa asunto siihen kuntoon, että sisustusta voi alkaa miettimään, mutta oli heti pakko pinnata pukkijalat Pinterestiin, vaikka ei olekaan vaarana, että unohtaisin noin ihanan kepeät pukkijalat.
Kiitos vastauksesta.

Ja PS. Tee ihmeessä jossain vaiheessa juttu poikaystäväsi suunnittelemista tuotteista, koska ne varmasti kiinnostavat monia! :)

Nannamarianna (Ei varmistettu)

Tiedätkö, minusta kaikkein ihanin kuva on tuo ensimmäinen "ruma kuva". Kaaoksesta huolimatta siitä näkee, miten ihanan valoisa teidän kotinne on. Ihanalle näyttää! :)

zelda (Ei varmistettu)

hei! haluun vinkata sulle alex capusin kirjan leon ja louise ellet jo sitä tiedä - siinon kuvattu hienosti pariisia ja tuut jotenkin aina mieleen lukiessa :>

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo kuva tuosta kaakaopurkista muistutti taas siitä, että olen luvannut itselleni jonakin palkkapäivänä shoppailureissun ruokakauppaan, jolla ostetaan vain asioita, jotka ovat kauniissa pakkauksissa. Luin jostain blogista tästä ja kehitin itselleni fiksaation... Ihana koti! Odotan sitä päivää, kun olemme poikaystävän(kih, kih) kanssa niin aikuisia, että muutetaan omaan kotiin :)

-S

Kommentoi