luovuttajan on helppo hymyillä

Tiedättekö niitä päiviä, kun koko ajan tuntuu siltä, että naamassa, hiuksissa tai vaatteissa on jotain vialla ja pahasti, muttei oikein tiedä mitä? Niitä päiviä taidetaan yleisesti kutsua nimikkeellä rumapäivä. No, minun rumapäiväni on kestänyt nyt kahdeksan viikkoa. Kuukausi sitten jaksoin vielä yrittää. Kokeilin kaikkea: korkkareita, uusia vaatteita, kampaajalla käyntiä, ihokuorintaa ja törkeän kallista meikkivoidetta, mutta mikään niistä ei katkaissut rumapäivien kierrettä.

 

Sen jälkeen tulin siihen tulokseen, että asia täytyy varmaan vain hyväksyä. Mää nyt vaan näytän ihan saakelin hirveeltä, ilmeisesti vielä jonkin aikaa. En ole ihan varma miksi, enkä tiedä, mitä asialle voisi tehdä, joten olen päättänyt olla tekemättä mitään. Luovuttajan on helppo hymyillä: nyt pukeudun joka päivä villapaitaan ja toivon sadesäitä, jotta voisin käyttää pelkästään kumppareita. (Toisinaan jos lähden illalla käymään lähikaupassa laitan kumpparit, vaikka ei sataisikaan, koska ajattelen, ettei kukaan siellä pimeässä näe. Tulee aina yllätyksenä kun hoksaan että ai niin, siellä kaupassa on silti aika kirkkaat valot...)

 

 

Rumakauteni tuoksinnassa olen menettänyt kaiken mielenkiintoni vaatteisiin, paitsi pehmeisiin villapaitoihin ja neuletakkeihin. Kierrätän "pukeutumisessani" (tämä siis lainausmerkeissä, sillä pukeutuminen viittaa mielestäni johonkin harkittuun eikä vain siihen, että kiskotaan ylle jotain, jossa ei tule kylmä tai syytettä julkeasta siveettömyydestä) näitä kolmea: Benettonin harmaata villatakkia, COS:n viininpunaista villapaitaa ja H&M:n miestenosaston palmikkoneuletta. Olen muuten havainnut H&M:n miestenosaston yllättävän hyväksi neulekaupaksi. Pienellä etsinnällä sieltä voi löytää hinta-laatusuhteeltaan hyviä, luonnonkuituisia neuleita, siinä missä naisille on tarjolla pelkkää akryylia. Tämän havainnon tein siis entisessä elämässäni kahdeksan viikkoa sitten, kun vielä välitin vaatteista.

 

 

Onneksi elämässä on vaatteiden, kenkien ja kosmetiikan lisäksi muitakin esteettisiä iloja. Esimerkiksi astialöydöt! Tämän vanhan kukallisen emalikattilan äiti toi toissapäivänä mökiltä. Tykkään siitä, että kotona on pieniä mummolamaisia yksityiskohtia.

 

 

 

Olen tehnyt hyviä lasilöytöjä kirppikseltä viime aikoina. Vesikannussa on jotain kivan ronskia, maalaismeininkiä. Duralexin vanhat lasit tuovat mieleen piparkakut, ja rakastan niitä niin paljon kuin ihminen nyt voi juomalaseja rakastaa (yllättävän paljon).

 

Pellavaiset lautasliinat olen ommellut ihan omin kätösin. Huokailin joskus ravintolassa sitä, miten ihanaa on, kun on kankaiset, silitetyt lautasliinat. Ja sitten hoksasin että öö, voisihan sellaiset olla kotonakin, ja niitä voisi käyttää muulloinkin kuin jouluna. Tämä on nyt sitä kuuluisaa arjen luksusta.

 

 

Ihastuin kaupassa kauniiseen salanova-salaattikerään ja huomasin, että se menee itse asiassa kukkakimpun korvikkeesta pöydällä tai ikkunalaudalla. Ja toisin kuin kukkakimpusta, tästä voi silloin tällöin napsaista leivän päälle lehden.

 

 

Jos mikään muu ei inspaa, niin kirjat inspaavat aina. Sain pinon syksyn uutuuskirjojen arvostelukappaleita - ai jai, tässäpä paperikasa, johon tartun enemmän kuin mielelläni. Kuulette niistä varmasti lisää myöhemmin!

 

Rumapäivästä huolimatta ihanaa tiistaita kaikille, olkaa te kauniimpia ja voikaa hyvin!

 

Share

Kommentit

Lauralee (Ei varmistettu)

Itselläkin rumapäivien putki vaivannut! Veikkaan, että sitä on liikkeellä ja syy on yksinkertaisesti vuodenaika. Kesällä hankittu päivetys on viimeistään kadonnut, suklaanhimo pimeänä aikana pahimmillaan ja syysstressiä pukkaa. Ei voi olla sattumaa, että rumapäiviä on syksyisin paljon enemmän kuin muina vuodenaikoina? :)

Jen. (Ei varmistettu)

On ihan höpö höpö -hommaa tuntea itsensä rumaksi, kun piristää esim. minua niin monena päivänä viikossa ihanuudellaan, keveydellään ja jotenkin niin runollisella sielullaan.

Että höpö höpö! :)

Eeva Kolu

Lauralee: oi, siitäkö se vaan johtuu! Yleensä tosin syksy on Mun Vuodenaika, koska tykkään eniten syysvaatteista. Mutta suklaanhimo, juu, sitä en kiellä... :) ************** Jen.: voi kiitos, ihanainen. Onneksi tunnen itseni sentään sisäisesti kauniiksi, sehän on sanonnan mukaan tärkeintä.

Jo (Ei varmistettu)

Täällä myös yksi kumppareihin kiinni kasvanut! Ostin jokin aika sitten ensimmäisen(!) parini kumisia saappaita ja sen jälkeen sadekelejä on alkanut odottaa pelottavan hartaasti. Ja vaikka viimeaikoina ei ole satanut pisaraakaan, ovat saappaat eksyneet jalkoihin hävettävän usein.. mutta on ne vaan niin mukavat ja niiden kanssa saa huolettomasti löntystellä rumapäivinäkin. Loskakelejä odotellessa! ;)

Katja (Ei varmistettu)

Ruma päivä täytyy tulla sisältä päin sillä näytät uudemmissa kuvissa ihan yhtä kauniilta kuin vanhemmissakin!
Syksy tehnee tekojaan - minäkin olen väistellyt peilejä viimeiset viikot vaikkei kukaan muu tunnu huomaavan alennustilaani.

Eeva Kolu

Jo: kohtalotoveri! Kummallista kyllä, kumpparit on myös mun friikkijalkaan parhaimmat kengät kaikista, vaikka kaapistani löytyy esim. ergonomisesti muotoiltuja Clarkseja ja mitä lie. *************** Katja: voi kiitos! Eipä täällä toisaalta ole tuon rumakauden vuoksi kamalasti meikäläisestä kuvia ollutkaan... :) Tsemppiä sinne, ehkä me tästä vielä hehkeiksi muututaan!

m (Ei varmistettu)

Oi, missä on noin ihana lattia?

Eeva (Ei varmistettu)

M: ei ole lattia vaan pöytä :)

obladioblada (Ei varmistettu)

mulla on kanssa ihan rumapäiväkuukausi menossa! peilistä ku kattoo ni ruppee tyyliin itkettämmään :DD

tsemppiä tuskan kanssa....

koska voisilmäpeliä pelasi pelinsä loppuun, ni olisko mahdollisuutta saada sitä kastanjajuustokakunohjetta tänne ? :)

Eeva (Ei varmistettu)

Obladioblada: en voi julkaista ohjetta täällä, koska olen tehnyt sen lehteä varten, mutta kannattaa tarkkailla Hesaria tässä kuussa :) Sympatiat kohtalotoverille, tiedän JUST mitä tarkoitat tuolla, että itku meinaa tirahtaa kun katsoo peiliin :D

Anna (Ei varmistettu)

i feel you! juuri tänään kriiseilin oman rumakuukauden jatkuvuuden kanssa. huomenna olisi pippalot ja koska turvaneule ja kumpparit on poissa laskuista mietin, onko ihan väärin pukeutua isoonhopeiseen turvakaapuun ja nilkkureihin, jos vaikka vaan kihartaa tukan ja punaa huulet? ja kuka kertoisi, miten nujertaa se sisäinen ääni? se, joka rumapäivät saa aikaan?

kumisaappaat jalassa aina koiran ulkoilutuksessa (Ei varmistettu)

olet ihana ja minusta on aina niin kiva lukea näitä sun kirjoituksia, moniin on helppo samaistua, kuten tähän.

Noo (Ei varmistettu)

Kasan alin kirja oli parhaimmistoa niiden joukossa, joita olen syksyn aikana lukenut. Suosittelen!

Katja (Ei varmistettu)

Nyt on pakko kysyä, että milloin (ja mistä kaupungista) ostit tuon H&M:n miesten neuleen? Kokeilin sitä täällä pikkukaupungissa, mutta koko oli liian iso ja pienempää ei ollut. Harmittaa, kun katsoin silloin nettikaupasta, että siellä olis ollut vielä oikeaa kokoa, mutta en sitten tilannut ja nyt siellä on vaan isoja kokoja jäljellä... Mietin vaan, että josko sitä vielä jostain myymälästä löytyisi tms.?

cherry (Ei varmistettu)

jälleen kerran samaistuin täysin. olet ihana !

Minni (Ei varmistettu)

Sama, viime ajat on ollu täyttä ruma ruumis - naama - tukka -päivää. Mut ainakin rumiin ruumispäiviin (eli läskipäiviin) auttaa joskus pienikin liikkuminen, vaikka lähteminen onkin näillä valoisuus- ja märkyysasteilla varsin vastenmielistä. Sporttailun aikana ja jälkeen on kuitenkin helpompi peilistä pinnan tarkkailun sijaan tarkkailla tuntemuksia - ei sitä miltä näyttää vaan sitä, miltä tuntuu kun ruho toimiikin ihan ookoo. Funktio ennen visiota!

Ja hei, tuttu vesikarahvi. Se Paul Massonin viehättävämpi myyntipakkaus ennen epäonnista uudistusta - itsekin onnekseni satuin yhden karahvin säästämään.

Mut muista, nätit päivät on eessä päin!

Tiia (Ei varmistettu)

Minä kun luulin, että tuo karahvi on niitä, joista Rumassa tarjoillaan Long Islandeja... :D Mistä tulikin nyt mieleeni, että olisiko se Ruma kenties teemaan sopivana piristävä piletyspaikka?

Minusta olet kyllä kuvien perusteella vain kaunistunut. Uusi tukkakin on hieno!

Eeva (Ei varmistettu)

Kiitos kommenteista ihanaiset! ******** Katja: ostin neuleen Tampereelta pari viikkoa sitten :) ************** Minni: Enpä tiennyt, että kyseessä on Paul Massonin pullo - tämä tulee aiheuttamaan hilpeyttä viinisnobissa poikaystävässäni, joka pitää samanlaista karahvia kukkamaljakkona ruokapöydällä... hahaa!!!

elle (Ei varmistettu)

heippa! kannattaisko kokeilla rumapäivinä meikkiä sekä naisellisempia vaatteita ja kampausta sekä korkkareita? tyylisi on sen verran luonnollinen ja särmätön, että pieni vaihtelu voisi piristää.

Eeva Kolu

Elle: ja minä kun juuri luulin kirjoittaneeni tähän postaukseen, että kokeilin korkkareita, uusia vaatteita ja meikkejä, eikä auttanut :)

Marita (Ei varmistettu)

Luulenpa, että ne rumapäivät vaan hiljalleen valtavaat elämän sitä mukaa kun illat pimenevät. Kun on synkkää ja pimeää niin ei vaan JAKSA. Omaa jaksamistani kuitenkin auttaisi jos kertoisit että löytyykö tuota COSin punaista neuletta vielä merkin nettikaupasta, sillä olen koko syksyn metsästänyt sitä täydellistä tummanpunaista turvaneuletta, tuloksetta. Sormet ristiin vastausta odotellessa... :)

Eeva Kolu

Marita: uskoisin että löytyy, ostin tuon joitakin viikkoja sitten :) Minulle ruma-aikaa on yleensä kesä, koska en viihdy pienenpienissä vaatteissa. Nyt taitaa siis olla tosi kyseessä, kun rumakausi puskee vuoden parhaana pukeutumisaikana!

aino (Ei varmistettu)

hahaa, nauratti tuo kumppareissa lähikaupan kirkuviin valoihin meno, tein samaa just pari päivää sitten.. vetäisin päälle raidalliset pitkät kalsarit, löysän kotipaidan, kumpparit ja kaulahuivin ja menin tyytyväisenä kauppaan, joka olikin ihan täynnä ihmisiä ja hirveän kirkas. siinä sitten seisoin vartin verran jonossa, juusto ja maito kainalossa, polvipussejani tuijotellen ja hiljaa itselleni naureskellen. :)

ulkonäkö on onneksi vaan just sitä miltä se kuulostaa, ulkoista ja aistirajoitteista, sitä paitsi uskon että näytät tuhannesti paremmalta kuin miltä tuntuu! oot ihan oikeilla jäljillä kyl, kauneutta on niin valtavasti joka puolella, ei sen tarvi aina tuijottaa peilistä takas! kiitos parhaasta blogista ja kauniita päiviä sulle. :)

iita (Ei varmistettu)

No perhana. Varasin juuri kampaajan siinä toivossa, että se auttaisi tähän jatkuvaan ruumuuden kokemukseen :D Ja joo, korkkarit ei todellakaan paranna oloa. Pikemminkin nostavat koko epävarman olemukseni korkeammalle muiden ihmeteltäväksi. Mukavuusvaatteilla ja tennareilla mennään...

Voi tätä itsesääliä :D Ehkä ihan vain lisätäkseni vettä myllyyn voisin kuunnella männävuosien kaameaa teinipurkkapophittiä, kunnes tämä olo menee ohi: "Your hair was all frizzy and your face was a mess / I thought it was a sack but it's your favourite dress!"

Linda (Ei varmistettu)

Moi Eeva!
I feel you! Mulla on ollu sama meininki, ehkä jopa pahempi? Suositimpia vaatteita tällä hetkellä on mm. 12-vuotiaana käyttämäni adidaksen verkkarit ja poikaystävältä vohkittu collage fleece-vuorella. (o-ou, nyt tutut tunnistaa) Tavallaan jopa viihdyn näissä, vaikka tyylikkääks tätä yhdistelmää on mahdotonta nimittää. Ja tekisi nytkin mieli mennä kyseisissä vetimissä ostamaan leipää. Asiaan saattaa vaikuttaa, että kaikki farkkuni on mennyt rikki, enkä halua ostaa uusia, pelkästään semi-kivoja.
Luulen, että tämä johtuu työn määrästä- ei vain yksinkertaisesti kiinnosta edes yrittää tällä hetkellä, koska kouluhommat vie kaiken energiani. En ole ajanpuutteesta johtuen ehtinyt shoppailemaan. En tajua mistä ihmiset esim. löytävät juhlamekkoja! (nim. broidin häät kuukauden päästä)
Yks teoriani on myös se, että olen tullut nirsommaksi vanhetessani. En halua ostaa huonoa laatua, enkä virheostoksia. Lopputulos: kivoja juttuja näillä kriteereillä on hankalaa ^100 löytää!
PS: oot kaunis!

Karoliiina (Ei varmistettu)

Kotikotoa löytyy tuo sama karahvi!

melkeinkuinuusi.blogspot.com (Ei varmistettu)

Voi Eeva! Rumapäiväputki on ollut täälläkin... ja siihen ei oikeastaan auta mikään. Mutta tuo kattila! Meillä on kotikotona samanmoinen, mutta se on niin kulunut, että sisäpuolen emalipinta ei todellakaan ole enää valkoinen. Hyllylläni könöttää myös samanlainen karahvi. Se on tosin joku vanha Alkosta ostetun karahviviinin karahvi. Niin, ja minäkin ostin tänään salanova-salaattia. Vähänkö tuli samisolo.

Jenni (Ei varmistettu)

Mä en kestä. Mun tuli niin kiva mieli siitä, että jollakin muullakin on rumapäiväkausia. En siis tarkoita sitä, että iloitsisin siitä että jollakin muuta niitä on, mutta oli kiva huomata että en ole yksin.

Koska tosiaan, minunkin rumapäiväkauteni on jatkunut jo... öööö, no, ihmiselämältä se tuntuu.

Lukiossa ja sen jälkeenkin jaksoin vielä yrittää ja nykyään vain havahdun siihen, että olen mennyt koko päivän tukka sänkysykkyrällä, ilman meikkiä, ylisuuret farkut ja converset jalassa.

Eihän se muuten häiritse, paitsi silloin kun joku omanikäinen (30) tulee vastaan ja näyttää huolitellulta ja tyylikkäältä. Silloin tuntuu pieni pisto jossakin syvällä syömmessä. Koska olisihan kaapit täynnä kauniita vaatteita ja kenkiä minullakin, motivaatio panostaa on vain kadoksissa. :(

Bianca (Ei varmistettu)

This forum needed shkanig up and you've just done that. Great post!

htodczxsvcq (Ei varmistettu)

n9Un89 wqjqsmbhqryi

xyubgc (Ei varmistettu)

PN0Iyl jsrqrshrrwhc

Kommentoi