melkein onnistunut sunnuntai

Sunnuntaiaamuihin kuuluvat uunituoreet skonssit hillolla ja kermavaahdolla, pitkään kannussa haudutettu earl grey, jääkylmä tuoremehu, Chopinin pianokonsertot ja valkoiset kukat kirkkaassa maljakossa.

 

 

 

Sunnuntaipäivään kuuluvat kävelyt auringonpaisteessa, pienten ostosten tekeminen, auki olevan kivan kahvilan etsiminen tuloksetta, äkillinen ymmärrys siitä, että vastoin kaikkia fysiikan lakeja taidan kärsiä krapulasta, kiukkuraivo sekä niin sietämätön suolan ja rasvan himo, että loputtomalta tuntuneen kotimatkan jälkeen en enää jaksa odottaa ruokani lämpenemistä ja syön eilisen illallisen jämät jääkaappikylminä.

 

Sunnuntai-iltaan kuuluu pussillinen chilipähkinöitä, aivan hitosti kylmää vissyä sekä jokin turha elokuva, jonka puolessa välissä nukahdan suu auki sohvalle.

 

Ihan vielä en siis päässyt niihin unelmieni sunnuntaihin, jotka olen omaksunut kodinpuhdistusainemainoksista - siis sellaisiin, joina soitetaan oopperaa ja kaikki on säihkyvän kirkasta. Mutta melkein. Alku oli sentään jo hyvä.

Share

Kommentit

Laura (Ei varmistettu)

Hyvää sunnuntaita siis! :)

pauliina (Ei varmistettu)

Ihana. Ihana. Rehellinen ja ihana. Mä nukahdin eilen (suu auki) sohvalle kesken Kaikki sanovat I love you:n. Se ei kyllä tylsyydestä johtunut, vaan lasillisesta punaviiniä ja edellisillan valvomisesta siskon kanssa jutellessa.

inke (Ei varmistettu)

Muistatko kun käytiin eräässä nimeltämainitsemattomassa brunssi-skeidassa eräänä keväisenä sunnuntaina ja kritisoimme kökköä tarjontaa: paahtoleipää, eineslihapullia ja prinssinakkeja?

No, varmaan arvaatkin mitä teki hirmuisesti mieli eilisaamuna. Paahtoleivän korvasin jollain vaalealla polakalla, eineslihapulliin ymmärsin olla koskematta mutta prinssinakkeja tirisi kyllä pannulla paketillinen. Kaikelle on hetkensä, näköjään...

(Näin kommenttini viime metreillä päätän vielä kertoa, että himoitsin pullamössöleipäni päälle sellaista teollista "paprikalla" maustettua sulatejuustoa, jota Berliinin hotellin aamiaispöydässä oli saatavilla pieniin foliokolmioihin survottuna. Ostin sitten paprika-Koskenlaskijaa, vaikka vähän harmittikin ettei sitä ole saatavilla pikkukolmioina. Mulla on varmaan joku säilöntäaineen puutostila, kun kehoni näin hirveästi himoitsee einestä ja valmistetta...)

Eeva Kolu

Laura: oli se ihan hyväkin :) ***************** Pauliina: tsot! Tänään sitten katsot loppuun, eikös juu? :) ******************* Inke: hö, eikö mitään sulatejuustoa enää saa semmosessa minipakkauksessa? Kyllä sai sillon, kun oltiin lapsia. Mutta sitten kun tuutte niin järkätään oma brunssi-skeida, fiiliksen mukaan joko fänsi pannukakkuineen ja skonsseineen ja A-luokan makkaroineen, tai sitten haetaan torilta Tapolan mustaa. Hitto että eilen oisin maksanut pitkän pennin siitä rasvassa tirisevästä pötkylästä, mutta kipsa oli kiinni!

Nina (Ei varmistettu)

Eeva, mikä on skonssi??? Leipä, pulla, sämpylä? Mä en ole koskaan maistanut skonssia ja nyt niitä on yhtäkkiä kaikkialla. Jostain luin etä skonssi on teeleipä, mutta omat teeleipäni ovat litteitä ja tehdään pellillä, eivät tuollaisia korkeita kuten kuvassa.

Eeva Kolu

Nina: no siitä on monenlaisia tulkintoja, mikä on skonssi :) MINULLE ainoa oikea skonssi on kermaan leivottu, vähän makea, mureneva möykky. Teen piakkoin ruokablogini puolelle postauksen aiheesta, joten kannattaa klikkailla siihen suuntaan lähitulevaisuudessa! (blogit.mtv3.fi/voisilmapelia)

Nina (Ei varmistettu)

Kiitti Eeva! :)

Keiju (Ei varmistettu)

Mäkin löysin eilen Chopinin pianokonserton nro. 1. Se on mielettömän hieno! Hauska yhteensattuma, että mainitsit Chopinin pianokonsertot blogikirjoituksessasi. :) Kiitos ihanasta blogistasi! Se on ollut monen päivän piristykseni...

Kommentoi