melko sähäkkää

Ladataan...

Tuttavapiirissäni liikkuu kaikenlaisia kummallisia käsityksiä minun ja Inken pukeutumistyylistä. Taisipa olla Mikko, joka ensimmäisen kerran käytti adjektiivia lahkolainen kuvatessaan sitä. Samainen mies tarttui yhtenä päivänä terassilla neuletakkini hihasta kiinni ja huusi "ja mikä tämäkin on? Pitääkö mun muistuttaa sua, että kirjoitat lehteen, jonka nimi on TRENDI?"

Poikaystäväni huusi jotain samaan suuntaan, kun ilmestyin kesäreissullamme hotellihuoneesta valmiina kaupungille, puuvillasukat mummosandaaleissa.

"Aattele, jos yrittäis pukeutuu jotenki seksikkäästi", pohti Inke taannoin - ja herätti spontaanin naurunpuuskan pöytäseurueessa. Kun mietin, voisinko käyttää nahkahametta, sain vastaukseksi "joo helposti, ei se tolla naamalla kuitenkaan näyttäis yhtään rajulta".

 

 

Totta puhuen olen äärimmäisen häkeltynyt ja loukkaantunut näistä tiukassa istuvista huihuista, joiden mukaan en mukamas pukeutuisi sähäkästi.

Katsokaa vaikka: tästäkin asusta löytyy

- tiukasti ylös asti napitetut kaulukset

- paksu villapaita, joka saa minut näyttämään kaksi kokoa suuremmalta

- sukkahousut, joista ei vahingossakaan kuulla läpi, sekä

- nuo George Costanza -silmälasit, jotka kuuluvat jokaisen kohtalokkaan viettelijättären perusvarusteluun.

 

Jouduin sentään jättämään kaulukset tärkkäämättä ja polvipituisen villaisen vekkihameeni kotiin, muutenhan tämä olisi ollut jo silkkaa provosointia.

 

 

Laukusta kysytään aina, kun se vilahtaa blogissa, joten kerrottakoon vielä, että ostin sen kirppikseltä enkä ikävä kyllä tiedä, mistä saisi toisen. Kauluspaita ja hame ovat A.P.C.:n (tuon kaikkien meidän paljastavan pukeutumisen ystävien lempimerkin!), neule on Asokselta ja kengät vintagea.

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Miija (Ei varmistettu)

Aaaaahhhahahhahahha the timeless art of seduction :´D JA KYLLÄ TUOSSA POLVESTA KUULTAA VÄHÄN LÄPI NIIN. Hyvä Eeva! :D

mikko (Ei varmistettu)

mielestani tuon ensimmaisen kuvan asento on aikasta provokatiivinen.

kirsi (Ei varmistettu)

Grrrrauh! Jos tuota neuletta erehtyisi hipaisemaan sormenpäällä, kuuluisi vain "tttssshhhhh!" - polttavan kuumaa kamaa! Oot Eeva ihan huippu ja paras.

Eeva Kolu

Miija: hei apua, oot oikeessa. Seuraavalla kerralla laitan kahdet sukkikset päällekkäin! ************* Mikko: tiedän! Valitsin just ton kuvan, kun ajattelin että se todistaisi pointtini parhaiten. ***************** Kirsi: todellakin, koko vaatekaappi ihan liekeissä täällä, sähikäisiä täynnä.

hosuli.blogspot.com (Ei varmistettu)

Tuo minihame olisi monissa maissa kielletty, ajattele! Ja salkku on tosiaan täydellinen.

pauliina (Ei varmistettu)

mutta toi hame ON lyhyt. suorastaan mini! so sexy. ;)

Vasilisa (nuuhbeibe.blogspot.com) (Ei varmistettu)

Hehee, verratonta, man repellers unite! Ja hei isot laukut saavat kantajansa näyttämään pieneltä ja näpsäkältä!

nim. epämääräiset haaremishortsit, check. tomaattihajuvesi, check...

Mauve (Ei varmistettu)

Sä oot vaan niin huippu, Eeva. Aina saa olla nauramassa tai vähintään hymyillä hölmön onnellisena kun lukee sun juttuja :)

Martina (Ei varmistettu)

George Costanza -silmälasit :,DDD ! Huippu! Sä osaat kyllä kirjoittaa niin hyvin, tuo sun ysärinostagia-juttukin on jo ihan klassikko :)

Ja ihastelen tuota sun salkkua joka kerta, mieletön löytö!

http://winditupblog.blogspot.com/

Soup Nazi (Ei varmistettu)

George Costanza on kuumint hottii hei! Kainaloon vielä Henry Millerin Tropic of Cancer niin avot! :D

heidi (Ei varmistettu)

Ihana Eeva, hjälp. Minkä kokoisina sulla on ne vaaleat Melissa-kumpparit? Ja mikä sun normikenkäkoko on? :)

Liina (Ei varmistettu)

Hei armas Eeva! On pakko tulla tänne norkoilemaan ja kysymään sen kirjain-t-paidan perään, joka sulla on mm. tuossa hiustenleikkuupostauksessa. Ihailin sitä myös sun kesäkollaasissa. Eli se valkoinen paita jossa on mustia kirjaimia.. Mistä se on? T. kirjainpaidasta haaveileva bloginauttija

Nora (Ei varmistettu)

Mun isällä on samanlainen laukku, mutta se käyttää sitä vain matkoilla ja siks sitä kutsutaan meillä "kameralaukuksi" :) Pitää ehkä harkita sen nappaamista parempiin piireihin.. :P

minja (Ei varmistettu)

Missä päin Helsinkiä asuisit mieluiten, jos saisit valita minkä tahansa kaupunginosan?

Eeva Kolu

Tuolla keittiössä odottaa neljä kohokasta paistajaansa, joten vastaan vain äkkiä teidän kysymyksiinne: Heidi - Melissa-kumpparini ovat kokoa 7, yleensä olen siis brittikoossa 6. Ja ne ovat TODELLA pientä ja kapeaa mitoitusta, jos haluaa villasukan niin kannattaa ehkä harkita ottavansa jopa 2 kokoa suurempi. ******************** Liina: kirjainpaita on Weekdaylta, mutta se on jo useamman vuoden vanha :) ***************** Minja: Kruununhaassa, ehdottomasti!

minja (Ei varmistettu)

...ja miksi juuri Kruununhaka? (Tätä on pakko kysyä, koska vaikutat tekstiesi perusteella esteetikolta ;)

Eeva Kolu

Minja: no just siksi, kun olen esteetikko :)

Kommentoi

Ladataan...