Minä ja kännykkä käytiin Hesaas

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Heippa ystävät!

En kadonnut maan alle potemaan ikäkriisiä, vaikka ryhdyinkin yhtenä unettomana yönä tekemään ahkeraa tutkimusta vanhenevan ihon hoidosta. (C-vitamiini, BHA ja retinol, täältä tullaan!) Sen sijaan jouduin lähtemään neljän päivän yllärireissulle Helsinkiin, enkä ole vielä oppinut bloggaamaan kännykällä. Tuskin opinkaan. 

Tosin tämä juttu voitaneen laskea kännykällä bloggaamiseksi - hartiajuminen vanhus kun jaksaa yhä harvemmin kantaa seikkailuillaan järjestelmäkameraa mukana. 

Reissun perimmäinen tarkoitus oli työnteko, mutta mahtui siihen onneksi vähän muutakin.

Kuten vaikka Hannan junailema pop up -kirjakauppa Raflassa. Istuin tiiviisti glögilasi kädessä ja katsoin vierestä kun Safkaa-kirjapino hupeni silmissä. Fanitin myös nolosti Juha Itkosta, koska olen nolo fanittaja. Tämän asian olen itsessäni hyväksynyt.

Illemmalla käytiin testaamassa uudehko töölöläisravintola Sogno. Oikein kiva ja rento paikka (siis oikeasti rento, ei rento Tommin tarkoittamalla tavalla). Pääruuaksi syömäni raviolit eivät jääneet erityisesti mieleen, mutta tiedättekö, mikä jäi?

UPPORASVASSA PAISTETTU RISOTTOPALLERO!

Voiko rivompaa ollakaan. En tiedä, mutta tahdon lisää.

Ehdimme myös pitkästä aikaa syömään kotibrunssia parhaassa seurassa. Nyt puskee superlatiivia, mutta poikaystävä tekee kyllä parhaat eggs benedictit. 

Tiedättekö, mistä en ole ollenkaan innoissani? Muovikorkeista skumppapullossa. Missä fiilis, missä tunnelma, missä poks? Askartele siinä sitten. 

Kohtasin töölöläisen erikoisuuden: ikkunalaudalla päivystävä terrieri. Tästä ihmeestä on kännykässäni noin sata kuvaa, te saatte niistä nyt kaksi. Sama kaveri suoritti minulle naamapesun noin neljä kertaa. Niin niistä retinoleista ja C-vitamiineista puheenollen, uskotteko koiran kuolan ihoa nuorentaviin vaikutuksiin?

Pikkujoulukemuihinkin kerkesimme. Ovelasti naamioidut pakkaukset pitivät sisällään hianoo jouluolutta. Luotan itse vahvasti alkoholiin, kun pikkujoulujuhliin pitää viedä se alle 5 euron hintainen yllätyslahja. Tai suklaaseen. Jos ei tykkää suklaasta eikä alkoholista, ihmistä on todennäköisesti joka tapauksessa mahdotonta miellyttää.

Reissu oli tosi kiva ja töiden puolesta tehokaskin, mutta onpa ihanaa olla kotona! Kaksijalkainen kanssa-asuja valittaa aina sitä, että jokaisen  reissuni jälkeen purkamaton matkalaukku jää vähintään viikoksi johonkin nurkkaan. Nelijalkainen kanssa-asuja taas ei tiedä mitään parempaa. Vannon, että tuolla karvakasalla on jokin tutka, jolla se aistii lattialle jääneet laukut sadan metrin säteeltä.

Share

Kommentit

inke

<3

Hosuli
Hömppäblogi

Koira laukussa! Koira ikkunalaudalla! Awwwwwww. Nyt lähden töistä kotiin, ja matkalla kohtaan mahdollisesti ja toivottavasti lisää söpöjä koiria.

Hosuli
Hömppäblogi

Oho, tuossa ei kyllä kuuluis olla pilkkua.

Josefina (Ei varmistettu)

Sinä se saat aina minulle hymyn huulille.

¨Jos ei tykkää suklaasta eikä alkoholista, ihmistä on todennäköisesti joka tapauksessa mahdotonta miellyttää.¨

Kiitos ihanasta, taitavasta, hyväntuulisesta ja mielenkiintoisesta blogistasi :)

Vierailija Kate (Ei varmistettu)

Just, älä luota naiseen, joka ei tykkää suklaasta...

Emmi L. (Ei varmistettu) http://happyfeetingblogi.blogspot.com

Toivottavasti sillä oli oikeen paljon hyviä vaikutuksia, kun koira nuolee naamaa :D Koska meidän mopsi pesee mun naaman vähintään kerran päivässä.

Vierailija-Tiina (Ei varmistettu)

Haha, olipas kivantuulinen kirjoitus ja kauniit kuvat! Kiitos! Maailma on marraskuussa kauneimmillaan ;)

Minna H. (Ei varmistettu)

Koira ja koiran kuola saa ihmisen niin iloiseksi ja se toimii monta kertaa paremmin kuin maailman paras ryppyvoide. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olisin noita riisipallo-arancinejä halunnut maistaa kun Napolin seudulla niitä oli joka kadunkulmassa tarjolla, mutta en uskaltanut kasvissyöjänä, kun sisälsivät lihaa. Tosin jälkeenpäin sain kuulla että kyllä niitä olisi varmaan kasvisversioitakin olla, jos olisi pyytänyt. Mutta sitten tyydyin syömään pitsaa, nam.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mistä mä löytäisin yhtä hyviä blogeja kun tämä! :D tuntuu että kukaan ei oo niin aidosti hauska ja suhtaudu huumorilla itseensä niinkuin sinä. Ja turkufiilistelytkin on aina sydäntä lähellä!

box (Ei varmistettu)

Mitä, italialainen ravintola josta saa arancinoja?! Sinne! Heti! Ihanaa! Nam.

LauraJo (Ei varmistettu) http://livedlovedlaughedcried.blogspot.co.uk/

"Jos ei tykkää suklaasta eikä alkoholista, ihmistä on todennäköisesti joka tapauksessa mahdotonta miellyttää." haha, niin totta! mutta, näyttää siltä, että oli ihana reissu:)

Jeba
Tuuliajolla

Minä uskon, että koiran kuolalla on positiivisia vaikutuksia ihoon! Meidän Bruno huolehtii mun ja avomiehen naamavärkin kunnosta joka päivä ja monta kertaa päivässä! :)

Tuo Safkaa kirja vaikutti muuten todella hyvältä. Ostettiin se siskojen kanssa isäpappalle isänpäivälahjaksi ja tekisi mieli ostaa se itellekin. :)

 

Turunnainen (Ei varmistettu)

Turussa söin ehkä samoja risottopalleroita viime viikolla... Nam! Suomessa upporasvassa paistetut jutut on ihan liian harvinaisia!

Vierailija (Ei varmistettu)

Voiku teillon ihkuu! Nyt vain jännäillään kumpi pariskunnista pykäsee ensin sen beben, harjoituskappaleethan teillä jo on :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun kissalla on sama laukkufetissi. Uskomaton taito löytää niin muovikassien kuin kovien sampsoniittienkin päälle fleguilemaan... Onkohan näillä eläimillä matkakuume?

Vierailija Nana (Ei varmistettu)

Noita töölöläisiä erikoisuuksia löytyy myös täältä Turusta! Ihanaa, ettei meidän koira ole ainoa, jolla on joku ihme pakkomielle päivystää ikkunalaudalla :D

Sipuli (Ei varmistettu)

Pinaattirisoton jämistä pyöräytetyt risottopallerot mozzarellasydämellä ja tomaattikastikkeella on ehkä paras mahdollinen darraruoka i-k-i-n-ä. Törkein ruoka mitä oon koskaan kokannut. Suosittelen!

Tommi K
Isyyspakkaus

Ha! :D "Se rennompi italialainen Töölössä." Pitää käydä testaamassa, jospa he saisivat ennakkoluuloni ko. sanaa kohtaan hälvenemään ;)

Mutta jos listalla on raviolia (ja sen on hyvää), annan aika paljon anteeksi! Sitä ei nimittäin monestakaan italialaisesta ravintolasta tunnu saavan.

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Kiitos kaikille kommenteista!

Huhujen mukaan friteerattuja risottopalleroita saa kuulemma myös Turusta, Pizzariumista. Tämä on mentävä testaamaan...

Tommi, mäkin olen raviolin suuri ystävä ja otan ne aina, jos vain listalta löytyy! Ikävä kyllä tämä Sognon annos ei ollut mielestäni kauhean erityinen, joten suosittelen ehkä ottamaan tuolla jotain muuta.

Esa Laukkanen (Ei varmistettu) http://instagram.com/esalaukkanen

Täällä ilmoittautuu toinen nolo Itkos-fani, joka varmaan puhui ihan hölmöjä kirjailijalle siellä Pop Up -kaupassa :) Mutta se kaikki unohtui kyllä, kun sain käteeni uuden kirjan omistuskirjoituksella! Lisää täytettä jo valmiiksi huojuvaan kirjahyllyyn :)

Yksi asia mikä harmittamaan, oli etten (ainakaan kunnolla) moikkaillut sua siellä kaupalla. Taidan olla myös nolo Eeva K -fani :(

Mutta ehkäpä ensi kerralla sitten! :)

Ja juuri perjantaina mietittiin sopivaa ravintolaa Töölöstä! Kun vakkarit KuuKuu, Aito ja Farang olivat täynnä päädyttiin niinkin kauas kuin Espan Pure Bistroon (joka ei kyllä ole yhtään hassumpi vaihtoehto). Mutta kiitos vinkistä, Sogno menee kyllä pikaisesti kokeiluun!

Saga (Ei varmistettu)

Öhöhöö, saanks nolosti fanittaa pelkkää ajatusta siitä että sinä JA JUHAITKONEN olitte samassa tilassa.

aina nolosti fanitan sua ku kävelet kadulla vastaan.

ja nolosti fanitan juhaitkosta aina muuten vaan.

meen tiskaa, moro.

hiirimieli (Ei varmistettu)

Täällä yksi joka ei tykkää alkoholista eikä suklaasta. Sen sijaan voin jakaa kaikille parhaan alle vitosen lahjavinkin: ostakaa kirpparilta joku hyvä kirja! Niitä saa eurolla tai parilla ja valikoimaa riittää. Ainakin klassikot toimivat lähes lukijasta riippumatta. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mää rakastan suuaaaaa!
T: nolo Kolu-fani

Noora19 (Ei varmistettu)

haa! Risottopallerot eli aranccinit ovat mulle jo tuttuja! Tein niitä kesällä risotto milanesesta, sunki pitäs kokeilla. Tulos oli hyvä mutta rasvainen ja risottoa ku oltii syöty jo tarpeeksi............... Kantsii olla varoivainen liemien kanssa, ettei liemestä tule liian hallitsevaa risotossa. (Tein liemen johon tuli neilikkaa ja sit neilikka maistu joka puolella risottoa :(

Rebe (Ei varmistettu)

Meillä on kaksi ikkunalaudalla istuvaa chihua. Töölössä nämäkin! :-)

TiinaF (Ei varmistettu)

Ihana koira ikkunalaudalla! :) Tykkäisköhän se jos ikkunalaudalla olis jokin kiva pehmike? :)

Kommentoi

Ladataan...