Mitä olen opiskellut

"Mitä olet opiskellut?" on kysymys, jonka saan monta kertaa viikossa. Kysyjät haluavat yleensä tietää, mitä olen opiskellut, koska olen päätynyt kirjoittamaan blogia työkseni, tai koska olen päätynyt kirjoittamaan ylipäätään mitään työkseni.

Kysymys kuvastaa hyvin suomalaisille tyypillistä ajattelutapaa - jos jotain haluaa tehdä, pitää ensin suorittaa tutkinto. Minulla ei tietenkään ole tutkintoa bloggaamisesta, mutta ei myöskään kirjoittamisesta.

Lukion jälkeen pidin ensin välivuoden, jonka aikana siivosin hotelleja, vastailin toimistolla puhelimeen, askartelin Nokialla moodboardeja ja siivosin lisää hotelleja. Tein pätkätöitä ja pätkätöiden välissä matkustin. Kiersin melkein koko läntisen Euroopan, kuljin Irlannin halki bussilla, vietin kuukauden Thaimaassa, vuokrasin talon Kroatiasta ja niin edelleen. Riekuin baareissa aamuneljään, kävin nukkumassa pari tuntia kaverin sohvalla ja heräsin seitsemältä siivoamaan hotelleja.

Poliitikot eivät tykkää yhtään, että sanon näin, mutta olen joka päivä kiitollinen siitä, että en mennyt suoraan lukiosta jatko-opiskelemaan. Opin, että pystyn tekemään fyysisesti raskasta työtä, tienasin rahaa säästöön, näin maailmaa - ja minulla oli älyttömän hauskaa.

Välivuoden jälkeen hain yliopistoon. Olin jotenkin aina pitänyt yliopistoa itsestäänselvyytenä, koska olen aina ollut lukijatyyppiä ja hyvä koulussa. Opiskelin englannin kääntämistä ja oikeustiedettä, tähtäimessä ura EU:ssa. Valmistuin kääntämiseltä, ja vaikka lain opiskelu oli minusta aidosti kiinnostavaa ja palkitsevaa, muutaman vuoden jälkeen alkoi kuitenkin tuntua siltä, että urakeskeinen ja usein aika kovakin lakimaailma - EU:sta puhumattakaan - ei ollut se paikka, jossa haluaisin loppuelämäni viettää. 

Olin oikisaikoinani alkanut kirjoittaa blogeja sekä opintojeni ohessa erinäisiä lehtijuttuja, ja alkoi enemmän ja enemmän tuntua siltä, että tätä haluaisin ehkä tehdä kokopäivätoimisesti. 

Tietenkään minulle ei tullut mieleen, että yhdeksän vuotta peruskoulussa, kolme vuotta lukiossa, viisi vuotta yliopistossa ja pieni kirjastollinen luettuja kirjoja olisi jo ehkä tarpeeksi opastamaan minua kirjoittajan tielle, joten hain opiskelemaan tiedotusoppia. Koska niin minäkin ajattelin vuosikaudet: jos jotain haluaa tehdä, pitää olla siihen soveltuva tutkinto. (Siitäkin huolimatta, että itse asiassa tein sitä jo.)

Tiedotusopin opiskelu oli itselleni pettymys. En sano, että vika olisi ollut yliopistossa tai opetuksessa, se ei vain täyttänyt omia odotuksiani. Halusin oppia nimenomaan paremmaksi kirjoittajaksi ja toimittajaksi, mutta huomasin oppivani vain lisää teoriaa ja tutkimuksentekoa. Käytännön kursseilla käytäntöä ei oikeastaan opetettu, vaan opetus perustui ajatukseen "menkää ja tehkää". Huomasin ajattelevani, että no, voinhan minä mennä ja tehdä ilman yliopistoakin. 


Tiedotusoppiaikoina minulla oli jo niin paljon kirjoitustöitä, etten voinut enää ottaa vastaan opintotukia. Alkoi tuntua siltä, että opiskelu oli vain töiden tekemistä häiritsevä ylimääräinen taakka, jonka päämääränä oli kuitenkin... niin, saada töitä. Aloin myös ekaa kertaa elämässäni kyseenalaistaa sitä, oliko yliopisto edes oikeasti minulle sopiva paikka ja oliko tutkinto minulle itselleni tärkeä, vai oliko se tärkeä vain muille ihmisille.

Yhtenä päivänä tajusin, että itse asiassa tutkinto ei ollut minulle tärkeä arvo ja olin roikkunut yliopistolla vastahakoisesti vuosia vain siksi, että olin koko elämäni kuullut sitä kuinka tutkinto on hyvä olla "kaiken varalta". Se päivä kun älysin tämän ja uskalsin jättää epämieluisat opinnot kesken oli yksi elämäni tähtihetkistä. Se oli nimittäin ensimmäinen maistiaiseni siitä, miten hyvältä elämä voi tuntua, jos sitä elää omaa eikä muiden totuutta seuraamalla.

En siis koskaan valmistunut tiedotusopilta, enkä usko että valmistunkaan. 

En missään nimessä sano, että tutkinto on turha eikä kenenkään kannata opiskella. Kaikkien kannattaa opiskella. Mutta tapoja opiskella on monia, eikä yliopisto ole se ainoa. Ja sielläkin voi lukea monia aineita - usein on jopa hyötyä siitä, että on opiskellut jotain muuta kuin sitä, mitä kaikki muut samalla alalla työskentelevät. 

Minä opiskelen edelleen joka päivä, vaikka jätin tutkinnon tekemisen. Luen kirjoja ja lehtiä, katson leffoja ja dokumentteja, juttelen ihmisille, opiskelen kieliä, luen netistä artikkeleita mitä erilaisemmistä aiheista, osallistun kursseille, katson YouTuben how to -videoita... Esitän paljon kysymyksiä.

Jos haluaa kirjoittaa työkseen, kaikkein järkevintä on opiskella aiheita, jotka itseä kiinnostavat ja avartaa maailmankuvaansa lukemalla mahdollisimman monipuolisesti. Ehkä vielä tärkeämpää kuin lukea on kuunnella ja nähdä, tehdä asioita ja tavata ihmisiä. 

On myös ihan hyvä tiedostaa se, että opetus kehittyy yleensä hitaammin ja kankeammin kuin itse ala. Esimerkiksi tiedotusopin laitoksella en tainnut kuulla kertaakaan mainittavan sosiaalista mediaa. Jos haluaa pysyä kehityksen kelkassa ja oppia juuri sillä hetkellä hyödyllisiä taitoja, on paljon tärkeämpää olla itse aktiivinen ja kiinnostunut kuin luottaa siihen, että koulussa opetetaan kaikki hyödylliset taidot. 

Tällä hetkellä saan elantoni lehti- ja verkkojutuista, bloggaamisesta, konseptoinnista, kaupallisesta viestinnästä, konsultoinnista ja sen sellaisesta. Teen myös edelleen silloin tällöin käännöstöitä. Bloggaaminen ei siis suinkaan ole päivätyöni, ainoastaan osa palapeliä, josta elantoni muodostuu. 

Juuri nyt tuntuu vahvasti siltä, että olen työelämässäni jonkin uuden suunnan äärellä. Minua kiinnostaa niin moni asia, ja alan hiffata, missä olen hyvä ja missä en niin hyvä. 

Minulla on myös vaikka millä mitalla työtä koskevia unelmia, eivätkä ne kaikki suinkaan liity kirjoittamiseen. Viimeksi eilen haaveilin kosmetologin työstä, koska olisi ihanaa puristella toisten mustapäitä. Minua kiinnostaa myös työskentely viinien parissa. Ja tietysti haluaisin opiskella kieliä - ranskaa, italiaa, espanjaa, japania... Haluaisin tehdä vielä paljon enemmän kaikkea visuaalista. (Haluaisin myös merioikeusjuristiksi, puutarhuriksi ja majatalonpitäjäksi.)

Kaikenlaista siis. Voi olla, että parin vuoden päästä teen tätä, tai sitten jotain ihan muuta. Se vuosien jahkailu yliopistolla on tätä nykyä tehnyt minusta nopeiden käänteiden naisen.

En ole ollenkaan huolissani pärjäämisestäni, vaikka alalla on vaikeaa, eikä minulla ole edes sitä tutkintoa. Jos ala kaatuu, vaihdan alaa. Jos unelmani toteutuminen on tutkinnosta kiinni, opiskelen tutkinnon.

Itselleni on ollut silmiä avartavaa myös huomata se, että tietyn tutkinnon tärkeyden korostaminen kuuluu nimenomaan suomalaiseen kulttuuriin. Kokemukseni mukaan muualla maailmassa arvostetaan korkeakoulututkintoa, mutta ei ajatella, että sen pitäisi olla juuri tietystä aineesta tai tietystä koulusta, jotta voisi tehdä tiettyä työtä. Myös työssä oppiminen ja "pohjalta huipulle" eteneminen tuntuu olevan paljon yleisempää muualla.

Eli vastauksena kysyjille: mene opiskelemaan sitä, mikä kiinnostaa. Tee sellaisia ratkaisuja, jotka hyödyttävät juuri sinua. Jos unelma-ammatissasi vaaditaan tietty tutkinto, opiskele se. Jos ei vaadita, opiskele sillä tavalla, joka tuntuu sinulle itsellesi ja urallesi aidosti hyödylliseltä. Se voi olla tietty tutkinto tai yksittäinen kurssi, tai se voi olla panostamista työkokemuksen keräämiseen. 

Iso osa yliopisto-opiskelusta perustuu opintopisteiden jahtaamiseen eikä oikeasti oppimiseen - ihmiset räpläävät luennoilla puhelimia ja pänttäävät paniikissa ulkoa tenttikirjoja, jotta pääsisivät läpi, ettei Kela vaadi opintotukia takaisin. Ketä tällainen hyödyttää?

Kaikessa opiskelussa on hyvä tiedostaa, että opiskelu ja oppiminen ovat kaksi eri asiaa.

Lykkyä pyttyyn ja oppimisen iloa!

Share

Kommentit

Hosuli
Hömppäblogi

En ole ollenkaan huolissani pärjäämisestäni, vaikka alalla on vaikeaa, eikä minulla ole edes sitä tutkintoa. Jos ala kaatuu, vaihdan alaa. Jos unelmani toteutuminen on tutkinnosta kiinni, opiskelen tutkinnon.

JUST DET. Ajattelen tismalleen samoin. En jaksa enää surkutella media-alan murrosta ja huonoa tolaa. Journalismi maailmasta tuskin loppuu ja jos loppuisikin, keksisin jotain muuta.

Pitää tosiaan miettiä, mikä kannattaa omien unelmien kannalta. Minulle tutkinnot ovat tärkeitä, vaikkei tämänhetkinen (toimittajan) työni niitä vaadikaan. Haluan varmistaa, että voin jossain vaiheessa siirtyä vaikkapa tiedottajaksi. Pelkästään sukulaisten takia opiskeleminen ei ole järkevää, mutta kieltämättä odotan sitä hetkeä, kun saan paperit käteeni ja isä nyyhkäisee vähän ylpeydestä. (Kandidaatin tutkintokin oli hänestä ihan mieletön saavutus, hahah.)

pienisisko
Spin off

Voi aamen, aamen, aamen. Luulen että jotain tällaista koitti sanoa eilisen hesarin pääkirjoitus, kaikenmaailman uuden työn työryhmät ja tulevaisuuden työelämätaitoihin epätoivosesti valmistautuvat ala-asteen opettajat. 

Joskus tarvitaan tutkinto, usein ei. Joitain yliopisto kasvattaa, toisia ahdistaa. Jotkut pääsee yliopistoon, suurin osa ei. Ja kaikkia meitä odottaa hieno omannäköisemme tulevaisuus. 

Hyvä Eeva, hieno juttu!

EmmaSofia (Ei varmistettu) http://ankkuripaikka.blogspot.fi

Juurikin näin! Itsekin aikoinaan pänttäsin tiedotusopin pääsykokeisiin ja opiskelin vuoden journalismia kansanopistossa. Sitten tulikin sellainen olo, että olisi kiva opiskella jotain "oikeaa asiaa". Tällä hetkellä opiskelen politiikkaa ja mediaa, mutta mihin suuntaan työelämässä ei ole vielä tietoa. On siis hyvin helpottavaa lukea, etteivät kaikki kiidä eteenpäin viisivuotissuunnitelman tahdissa. Kiitos siis tästä!

lalla a paris

Bravo Eeva! Sanoit kaiken oleellisen yllä. Maisterin paperit taskussa on turvallista, koska tiedän että voin hakea tämänhetkisiin unelmatöihini muodollisesti pätevänä, mutta yhä selvemmin myös oivallan kuinka paljon työelämässä tarvitaan taitoja joita ei yliopiston penkillä pääse oppimaan.

Aurinkoa kesääsi!  

Annamar (Ei varmistettu)

Hieno tarina ja hyvä näkökulma. Olin keväällä kudontakurssilla jossa opettajamme muistutti, että taitoja mitä on oppinut, ei pidä unohtaa kun opiskelee uutta. Ne taidot voivat olla mitä vain ja missä tahansa opittuja, ja ne voivat tukea sitä mitä on juuri nyt oppimassa. Oli hieno muistutus minusta.

Itse olin lukion jälkeen aivan sekaisin ja pääsin suoraan kouluun, joten tietysti menin. En kadu sitä millään tavalla, tapasin ihania ihmisiä ja opin paljon, mutta olin myös aivan pihalla, väsynyt ja sekaisin. Puolen vuoden jälkeen tajusin että olen väärässä pääaineessa, oikealla alalla kylläkin. Joten vuoden jälkeen vaihdoin koulua ja kaupunkia, pääsin taas suorilta sisään. Sekoiluvuosi hyödytti hirveästi - opiskeluni oli tavoitteellista, järjestäytynyttä ja otin kursseista kaiken irti. Osasin myös jo tasapainottaa opintoja ja annoin joidenkin kurssien mennä alemmilla arvosanoilla läpi että sain keskittyä siihen mikä oli ihanaa. Kävin jopa tunneilla, joista minulla oli hyväksiluku, koska tykkäsin niistä niin kovasti!

Nyt kun valmistuin, tajusin että välivuosi olisi lukion jälkeen voinut olla paikallaan. Olin tilanteessa, jossa huomasin olleeni peruskoulusta asti loputtomassa kouluputkessa, enkä tiennyt millaista on olla muuta kuin opiskelija. Tämän takia kannatan mahdollisuutta pitää välivuosi ja vastustan sitä että koulun vaihtamista vaikeutetaan. Niitä tapauksia tulee tulemaan enemmän, jos lukiolaiset painostetaan kouluun heti, vaikka he eivät tiedä mikä se oma ala ehkä olisi. Ja sitten jos huomaa olevansa väärässä paikassa, koulun vaihto onkin hirvittävän vaikeaa. Niin toivon että päättäjät tajuaisivat, ettei tällä tavoin nuorioa painostamalla päästä parempiin tuloksiin. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi juuri ylioppilaaksi kirjottaneilla on valmiiksi hirveät paineet jatkon suhteen ja harvoilla on aivan selvät sävelet jatkosta.

Onnea kaikille kouluun päässeille ja vielä päätöstä odottaville!

Katjajolie (Ei varmistettu) http://www.jolie.fi/moments

Oi Eeva, olipa ihana lukea ajatuksesi ja tarinasi tästä! Minä haluaisin oppia paremmaksi kirjoittajaksi ja myös se on yksi syy, miksi luen ahkerasti blogiasi, kirjoituksiasi lukemalla oppii myös itse. Sen lisäksi, että blogisi on muutenkin ihana ja inspiroiva. Minulla on muuten tällä hetkellä halu palata puristelemaan toisten ihmisten mustapäitä :)

SLiisa (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus, kiitos! Työskentelen itse viestintäalalla, tällä hetkellä tittelini on viestintäjohtaja. Kolme neljästä tapaamistani ihmisistä kysyy, olenko opiskellut viestintää (usein he ovat ikäisiäni, vanhemmille tutkinnolla ei tunnu olevan niin väliä). Hämmästys on yleensä suuri, kun vastaan että en, en edes sivuaineena. Minulla on kyllä maisterin paperit ja sitä kautta paljon substanssiosaamista alasta, josta viestin. Yliopistossa opin mm. kriittisyyteen ja analyyttiseen ajatteluun. Käytännön työt, kuten vaikka nettisivujen tekemisen, tiedotteen kirjoittamisen, tapahtumajärjestämisen ja sometuksen olen oppinut töitä tekemällä - sekä palkallisia että vapaaehtoishommia.

Sen lisäksi että monet arvostavat (liiaksi?) tutkinnon kautta saatua pätevyyttä, useat ovat liian vaatimattomia omasta osaamisestaan. Siitä vaan kokeilemaan - parhaiten oppii epäonnistumalla! Muutaman relevantin työkokemuksen jälkeen kukaan ei tule vaatimaan papereita tutkinnosta. Jos palkkaisin vaikka viestintäharkan, ottaisin tyypin, jolla on hyvä ja aktiivinen asenne ja näyttöä esim. blogin kirjoittamisesta tai twiittaamisesta. Sillä on hyvin vähän merkitystä, onko harkaksi pyrkivä opiskellut 25 noppaa viestintää kirjatentteinä.

An-ni (Ei varmistettu)

Hahaa, oon miettinyt kosmetologin työtä ihan samasta syystä!

Välivuoden tarpeellisuudesta olen samoilla linjoilla Annamar:n kanssa. Itse en sellaista lukion jälkeen pitänyt. Huomasin kuitenkin, että ne opiskelukaverini jotka välivuoden olivat pitäneet, tuntuivat olevan motivoituneempia opiskelemaan kuin me muut.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Viimeksi eilen haaveilin kosmetologin työstä, koska olisi ihanaa puristella toisten mustapäitä. " Hahhah, ihan mahtava kommentti! Ehkä paras kaikista tän astisista! Kiitos ja mukavaa päivää sulle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Muistan kun kirjoitit opiskelujen lopettamisesta. Nyt oli kiva lukea tarina uudestaan, alusta alkaen. :)

Musta on kivaa ja ihanaa, että olet uskaltanut olla rohkea, ahkera ja menestynyt valitsemassasi jutussa vaikka sulla ei olisikaan maisterintutkintoa. Se vahvistaa uskoani siihen, että kyllä aktiiviset ja töitä haluavat myös saa töitä. Itse ajattelen, että (varsinkin omien) työhaaveiden saavuttamiseen tarvitaan myös muuta kokemusta opintojen rinnalle. Ja että välivuosi on monille todella hyvä juttu, varsinkin jos ei ihan tiedä, mitä haluaisi tehdä. :)

Kivaa kesää!

Marsublog

"vaikka sulla ei olisikaan maisterintutkintoa"

 

Luinko väärin vai eikö Eevalla ole FM-tutkinto kääntämisestä?

Eeva Kolu

Olen koulutukseltani HuK.

Tuokin on toinen suomalaisille ominainen ajattelutapa, että yliopistotutkinto = maisteri.  :)

 

-kata- (Ei varmistettu)

Minäkin kyllä automaattisesti oletin, että olet FM, koska mainitsit valmistuneesi kääntäjäksi. En tiennyt, että kääntikseltä valmistuu kääntäjäksi myös alemmalla korkeakoulututkinnolla, ennen se ei ainakaan ollut mahdollista.

terveisin Turun kääntiksen kasvatti :) (joka ei ole muuten tehnyt päivääkään kääntäjän töitä, ainakin ko. alan maisterin tutkinto antaa harvinaisen hyvät mahdollisuudet varsin laajaan työkenttään)

Eeva Kolu

? Kyllä kääntäjien ja tulkkien liittokin tunnustaa sen, että kääntäjäksi voi opiskella monia eri reittejä, opetusta on myös muuta kuin yliopistotasoista. Lakihan ei velvoita kääntäjältä mitään tiettyä koulutusta, toisin kuin vaikka lääkäriltä. 

Kääntis (Ei varmistettu)

Minäkin teen töitä kääntäjänä vaikka gradu on edelleen kesken ja tulee varmaan olemaan ikuisesti ja olen valmistunut 'vain' kandiksi. Eipä silti ole käynyt mielessä että ammattia kysyttäessä en saisi vastata kääntäjä!

Marsublog

Ei sitä kai kukaan ollut kieltämässä, OLETIN väärin koska olen eri alan ihmisiä, my bad!

-kata- (Ei varmistettu)

mutta tuskin sanot, että olet _valmistunut_ kääntäjäksi?
Ilman muuta olet kääntäjä ammatiltasi, mutta sinulla ei ole siihen valmista tutkintoa, ts. et ole valmistunut kääntäjäksi.
Esim. SKTL suosittelee liittymään jäseneksi jo opiskeluaikana, liitto kuitenkin korostaa nimenomaan kääntäjien ja tulkkien ammattimaisuutta, joka saavutetaan ylemmällä korkeakoulututkinnolla (käännöstieteen laitokset tietyissä yliopistoissa).

Kääntäjän ammatti on sikäli "hauska", että ammattinimikkeenä voi olla "kääntäjä" ja sillä työllä voi elättää itsensä, vaikka ei olisi opiskellut alaa päivääkään. Mutta voiko silloin sanoa valmistuneensa kääntäjäksi? Mielestäni ei. Ammattina silti kääntäjä ja ihan oikeutetusti.

Opetushallitushan ei vaadi FM-tutkintoa käännöskokeeseen osallistumisen perusteena ja kääntäjä voi saada virallisen kääntäjän auktorisoinnin ilman ylempää korkeakoulututkintoa - onko silloin valmistunut kääntäjäksi? Mielestäni ei :) Ilman muuta on kuitenkin kääntäjä.

Suhtaudun asiaan ehkä hieman kärkkäästi, mutta kun itse on ihan oikeasti valmistunut kääntäjäksi FM-tutkinnon myötä niin.. Kääntäjäksi en itseäni missään nimessä tituleeraa, teen ihan muun alan töitä.

A.-K. (Ei varmistettu)

Tämäkin on tosi suomalainen juttu, että alemman korkeakoulututkinnon arvoa ei ymmärretä. Esim. Yhdysvalloissa todella pieni osa yliopisto-opiskelijoista opiskelee maisteriksi asti ja siellä tehdäänkin vähemmän töitä ylikoulutettuina kuin Suomessa.

Kirjoitit, että kääntäjäksi ei voi valmistua tietyn tutkinnon suorittamalla. Nähdäkseni Eeva ei väittänyt "valmistuneensa kääntäjäksi", vaan opiskelleensa kääntämistä ja valmistuneensa tutkintoon.

Vierailija (Ei varmistettu)

Toisaalta esim. USA:ssa ja Englannissa kanditutkinto on laajempi kuin meillä - erityisesti parhaissa yliopistoissa se kandi on oikeasti täyspäiväistä opiskelua, intensiivisiä lähitapaamisia ja laajojen esseiden tiuhoja palautuksia. Sikäli ei mielestäni voi sanoa, että Suomessa ylikouluttauduttaisiin, kun maistereita valmistuu paljon. Työttömät maisterit ovat tietenkin oma lukunsa ja on huono juttu, että tietyillä aloilla kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa...

Marsublog

Itsellänikin on vain kaksi kandia enkä todellakaan jaa tuota ennakkoluuloa, ymmärsin vain että "valmistuit kääntäjäksi" = FM.

Piianen (Ei varmistettu)

Viime vuosina alempaa korkeakoulututkintoa on alettu pitää "jonain". Mutta en kyllä itse siitä käyttäisi nimitystä valmistuminen.

Toki aloissakin on eroja. Joillain aloilla alempi ei pätevöitä mihinkään, kun taas toisilla revitään jo koulusta töihin.

Eeva Kolu

"Mutta en kyllä itse siitä käyttäisi nimitystä valmistuminen."

Toivottavasti tuo oli vain aivopieru etkä ollut tosissasi :D 

 

Eelen (Ei varmistettu)

Kirjoituksesi on loistava, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Itsekin tässä olen myöntänyt itselleni että taitaapi olla parempi jättäytyä kandiksi, työelämä on vetäissyt mukaansa sellaiseen tahtiin, että en koe oppivani maisteriopinnoista enää mitään.

Mutta silti, en sanoisi valmistuneeni. Tai ainakin sanoisin valmistuneeni nimenomaan kandiksi. Minut on valittu yliopistoon opiskelemaan maisterintutkintoa, ja jätän opintoni kesken kandin jälkeen. Ja ei, minun osaltani tämä ei ole aivopieru.

Öh, mitä ihmettä? Toivottavasti et ole tosissasi siinä, että esim. AMK:ssa vuosia opiskelleet eivät ole valmistuneet. 

MinnaN. (Ei varmistettu)

AMK:ssa vuosia opiskelleet ovat valmistuneet, jos ovat suorittaneet koko tutkintonsa ja saaneet tutkintotodistuksen. Siis valmistuneet. Sillä ei liene nyt mitään tekemistä tämän Huk vs. FM asian kanssa, AMK:stahan valmistutaan restonomeiksi, tradenomeiksi yms., ei kandeiksi eikä maistereiksi.

silsankaveri (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus!! Antoi paljon tsemppiä tulevaan.

Terveisin juuri viimeiselle varasijalle "päässyt" yliopistoon halajava :")

Mahtavaa että on ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä rohkeasti sitä mikä kiinnostaa ja luottaa siihen, että kyllä sillä itsensä elättää! Mistähän itse saisi samanlaisen rohkeuden?

Into (Ei varmistettu)

Ansiokasta pohdintaa. (Valitettava) Fakta on se, että tutkinto toimii myös tietynlaisena ehdokkaiden rankkaamisen välineenä. Työnantajan työntekijän valintaa helpottaa se, että se voi keskittyä tutkinnon omaaviin eikä tarkastaa koko hakijamassan hakemuksia. Vaikkei tutkinto itsessään kerro ehkä mitään substanssiosaamisesta, kertoo se ainakin siitä, että hakija saa asioita valmiiksi ja omaa pitkäjänteisyyttä.

Eeva Kolu

Tottakai  on ja tulee olemaan ihmisiä, jotka katsovat palkatessa tutkintoa eivätkä koskaan palkkaisi tästä syystä esim. meikäläistä. Mutta tapoja työllistyä on niin monia muitakin kuin mennä juuri näiden ihmisten palvelukseen. Joten jos tutkinnon tekeminen ei tunnu omalta jutulta, se ei ole mikään ehdoton pakko töiden saamiseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo on kyllä niin vanhanaikaista ajattelutapaa, ja toivottovasti väistymässä suurten ikäluokkien mukana. Kyllä ne hyvät työnhakijat on aika helppo spotata, vaikka joutuisi hakemuksesta muutakin lukemaan kuin koulutuksen. Jos on "pitkäjänteisesti" suorittanut tutkinnon joka ei tunnu oikealta eikä siihen ole kiinnostusta, niin se on vain tyhmää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ylempi kommentti oli siis vastaus Into-nimimerkille

JennaY (Ei varmistettu) http://mattopiiska.blogspot.fi/

Itse opiskelin yliopistossa vain asioita, jotka omasta mielestäni tuntuivat kivoilta, eli lähinnä vieraita kieliä ja suomen kieltä. Siinä mielessä opiskelu tuntui välillä päämäärättömältä haahuilulta, etenkin, kun selvä ammattipolku oli pitkään epäselvä. Vasta ihan opintojen lopuksi ymmärsin haluavani kääntäjäksi. Nyt suomennan ruoka-, kädentaito- ja muita lifestylekirjoja – kirjoja, joiden aiheet liippaavat aivan läheltä omia harrastuksiani. Jotenkin kummasti ne palat vain loksahtivat paikoilleen...

merika (Ei varmistettu)

Hei! Kerroit, että olet valmistunut kääntäjäksi. Olisiko sinulla antaa vinkkejä gradupuserrukseen? Itselläni on gradu kesken ja vaikeuksia saada se valmiiksi. Motivaation pitäisi olla kaiken järjen mukaan korkeimmillaan, kun valmistuminen siintää edessä, mutta kun...

Eeva Kolu

Hahhah, olisi varmaan edesvastuutonta antaa vinkkejä, kun omalla kohdalla paras ratkaisu oli jättää se gradu tekemättä ;)

Jossain määrin jokaisen gradutuska on yksilöllistä ja syytkin siihen voivat vaihdella, mutta oman gradun ja väitöskirjankin loppuunsaattamisessa auttoivat seuraavat:
1) Valitse sellainen aihe joka oikeasti kiinnostaa sinua. Harvassa duunissa saa kuukausikaupalla kirjoitella intensiivisesti vaan just siitä mistä huvittaa. Gradu on mahdollisuus! Ja jos ei muuta niin ainakin mahdollisuus oppia kirjoittamaan paremmin. 
2) Osita iso projekti eli laadi aikataulu, jossa on riittävän tarkasti määritellyt osatavoitteet. Itse olen sellainen ihminen, että nautin siitä kun osatavoitteet saa raksia listalta yli, eli tämä oli tärkeää. Yksinään pelkkä gradun tai väikkärin kirjoittaminen loppuun saattaa ymmärrettävästi tuntua liian isolta kakulta.
3) Hyväksy se, ettei aina voi olla kivaa ja välillä joutuu vaan painamaan siksi että on deadline. Mutta näin se menee usein työelämässäkin. Ja jos sinulla ei ole jatko-opintosuunnitelmia, on ihan ok ajatella että paras gradu on valmis gradu eli turha nostaa rimaa liian korkealle. Jos kukaan laitokselta tai yliopistolta ei anna deadlinea, laadi sellainen itse.
4) Raha. En tiedä onko tällä sinulle väliä, mutta itseäni kieltämättä motivoi väikkärin valmiiksi kiiruhtamisessa se, että nousin välittömästi duunissa ylempään palkkaluokkaan kun väitös oli ohi.  
5) Jos aloittaminen on se kaikkein vaikein juttu, koita patistaa itsesi tekemään hommia edes pari tuntia vaikka aamusta, ja lupaa itsellesi jokin pieni palkinto kun olet tehnyt sen pari tuntia. Koko projektin valmiiksi saattamisesta voi palkita itseään ihan kunnolla.

Tsemppiä! Ja kun pääset vauhtiin, uskon että gradun kirjoittamisesta voi myös nauttia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse pakerran juuri saman homman äärellä, tosin olen niin onnekas että a) alani tutkimus kiinnostaa minua suunnattomasti, b) valitsemani aihe kiinnostaa minua suunnattomasti. Kirjoitusongelmia ei itselläni ole, mutta välillä tulee tietysti hankalampia hetkiä ja tylsempiä kirjallisia kohtia eteen. Yksi tapa, jolla olen tätä taakkaa yrittänyt lieventää, on konkreettisten, pienien tavoitteiden asettaminen. Voin päättää etukäteen, että tietyn alaotsikon alle kirjoitan esimerkiksi 4 sivua (usein tässä tapauksessa asia kyllä paisuu yli noiden etukäteen mietittyjen sivujen). Saatan asettaa päivätavoitteita. Tällä hetkellä kirjoittelen vielä suhteellisen lunkia 6s/vko-tahtia aina siitä aiheesta, mistä sattuu huvittamaan. Neuvoni kulkee siis edellisen kommentoijan rinnalla: aseta pieniä, suhteellisen helposti saavutettavissa olevia tavoitteita kirjoittamisellesi, esim. juuri tunti- tai sivumäärä per työstämispäivä. Ja tietenkin loppuun joku kiva palkinto. Itse aion hankkia pitkään haaveilemani koiran!

vilma.p
Vilma.P

Tää oli ehkä ensimmäinen postaus jonka koskaan jaoin omalle facebook-seinälleni, ja jonka lähetän vanhemmilleni ja linkkaan ehkä muutamalle muullekin. ;) Allekirjoitan kaiken sanomasi ja olen aika samanlaisessa tilanteessa kuin sä oot ollut/oot. Varsinkin viime päivinä muutaman mun päätöksen takia oon käyttänyt montaa samaa argumenttia perustellakseni mun valintoja. Mut hitsi, mä tiedän mitä teen ja tää on mun elämä. :D Tää sun teksti oli paras tuki mun ajatuksille, mitä oon keltään saanut! KIITOS<3

tanjatanja
Ei Beigeä

Kiitos tästä! Itse olen aiemmin tuntenut alemmuudentunnetta siitä että olen lukion jälkeen opiskellut ammattiopistossa viittomakielen ohjaajaksi ja sitten vuoden Limingan taidekoulussa ja nyt oppisopimuksella yrittäjäksi. Mutta nykyään olen jo todella tyytyväinen etten korkeakouluihin mennyt vain siksi että se nyt kuuluu asiaan. Ei se kaikille kuulu asiaan. 

mmiu (Ei varmistettu)

Parhaillaan toista AMK-tutkintoa ahkeroivana mua huolettaa ihan älyttömästi nämä uudet linjaukset, että korkea-asteen opiskelupaikkoihin otetaan jatkossa ensisijaisesti ensimmäistä tutkintoa suorittamaan hakevat sekä opintorahakuukausien leikkaaminen. Entä jos huomaakin olevansa väärällä alalla? Nykyaikana muutenkin harvemmin työskennellään yhdessä ja samassa työpaikassa tai tismalleen samalla alalla koko työuraa - lisäksi sanapari "vakituinen työpaikka" tuntuu olevan vitsi.

Itselläni oli lukion jälkeen peräti kolme välivuotta, koska olin aivan varma, mitä haluan päästä opiskelemaan, ja siinä sitten kesti noinkin "kauan" ennen kuin pääsin tätä alaa opiskelemaan. Koulussa kuitenkin huomasinkin, ettei ala olekaan mua varten, mutta sisu ei antanut periksi lopettaa opintoja kesken. Ensimmäisen tutkinnon suorittamisen jälkeen meni noin vuosi, kunnes päätin taas hakea opiskelemaan. Tämä tiesi esimerkiksi muuttoa toiselle paikkakunnalle (miehen jäädessä opiskelemaan kuitenkin sinne toiselle) ja tulonmenetyksiä, mutta hetkeäkään en ole katunut :)

Parkkis (Ei varmistettu)

Kun on suorittanut tutkinnon AMKista linjalta, jota ei enää ole, osui tämä upea korkeakoulu-uudistus vyön alle! Tutkinnon pakersin loppuun, jotta opintotukea riittäisi toiseen tutkintoon, mutta onhan se kiva, että niihinkin tehtiin muutoksia.

Annin (Ei varmistettu)

Upea, ihana ajatuksenjuoksu, kiitos tästä! Minulla on akateeminen tutkinto, nyt olen kotiäitinä. Moni sanoo että "eikö osaamisesi mene hukkaan, ja miten urasi käy?" Oh please. Jos ura menee tai osaaminen happanee, niin sitten löytyy uusi. Tärkeintä on olla uskollinen omille jutuille. Ja niin, löytää ne...silloin pitää uskaltaa etsiä, ja matkalla ehkä todeta että nyt ei kyllä ole hajuakaan. Prosessista nauttiminen onkin se juttu!

Periaatteessa jaan ajatuksesi ja kirjoituksesi oli hyvä. Kouluja ei kannata käydä vain siksi että niin kuuluu tehdä. 

Mutta (kuuluisa mutta!) koen silti vaaralliseksi ohjeen opiskella kaikkea kivaa joka itseä kiinnostaa. Itselläni on se valmis FM kivasta aineesta kivoilla sivuaineilla ja en pääse mihinkään töihin. Tuosta tutkinnosta ei löytynyt reitin reittiä sinne työelämään. Nyt alan siis tekemään toistä tutkintoa ns järkevältä alalta jotta pääsen töihin. Ajatus oikeasta ammatista tuntuu tosi kivalta ja ajatus töistä vielä kivemmalta. Eli kivaa voi toki koulussa olla mutta järkevyyttä ei matkalla kannata unohtaa.

Eeva Kolu

Olen kanssasi eri mieltä, mutta se on täysin ok - kumpikaan meistä ei ole oikeassa eikä väärässä ja meillä kummallakin on oikeus valita, miten haluamme asiat nähdä :) Jos haluaa tehdä töitä sellaisella alalla, jolla vaaditaan tiettyä koulutusta, niin totta kai kannattaa käydä se koulutus. Läheskään kaikkiin töihin se ei kuitenkaan ole ainoa reitti ja voi joskus jopa hidastaa tavoitteisiin pääsemistä. Jos töitä ei löydy, ratkaisu ei välttämättä ole aina se, että menee opiskelemaan jotain muuta, vaan se voi olla vaikka yrittäjyys tai töiden etsiminen "laatikon ulkopuolelta" jne... 

Minusta on myös suorastaan mahdoton ajatus, että jos olet opiskellut vuosia itseäsi kiinnostavaa asiaa, siitä ei olisi ollut eikä tulisi enää koskaan olemaan sinulle mitään hyötyä missään :)

 

w-täti (Ei varmistettu)

hyvä täsmennys, koska esimerkiksi juuri siihen juristin hommaan - tai lääkärin, papin ja kai opettajankin - vaaditaan se tietty tutkinto eikä ns. sekalaisten parhaita. mutta esim ministeriksi pääsee vaikka miten sekalaiselle tutkinnolla :D

w-täti (Ei varmistettu)

ja hyvällä täsmennyksellä tarkoitan tuota "Jos haluaa tehdä töitä sellaisella alalla, jolla vaaditaan tiettyä koulutusta, niin totta kai kannattaa käydä se koulutus."

Eeva Kolu

Huomio löytyy myös alkuperäisestä kirjoituksesta :) 

w-täti (Ei varmistettu)

ka, niinpä olikin! puusilmä pahoittelee :)

HanneleH (Ei varmistettu)

Minä olen valmistumassa seuraavan syksyn aikana ja olen opiskellut lähinnä humanistisia aineita. Itse asiassa en ole ottanut vielä alempaakaan tutkintoa ulos ja tarkoitukseni on ottaa molemmat samalla kansliakäynnillä. Opintovuosia minulla on takana kuusi.

Minäkin opiskelin kivaa pääainetta ja vielä kivempa sivuaineita. Jatko-opiskelijaksi ryhtymistä olen aina pitänyt varasuunnitelmana, mutta ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien olen pyrkinyt hankkimaan enemmän ja enemmän työkokemusta jollakin tavalla aineideni substanssiin liittyviltä aloilta.

Nyt olen ollut jo vuoden melkein yhtäjaksoisesti töissä ja viime viikolla sain aiempien kontaktieni ansiosta kutsun seuraavaksi vuodeksi pestiin, jollaisia on todella harvoin auki.

Summa summarum. Todellakin opiskelin kaikkia kivoja aineita, jotka minua kiinnostivat. Samalla pidin kuitenkin mielessä, että työelämässä pärjääminen edellyttää tietynlaisia valmiuksia, jotka vain yksinkertaisesti on hankittava opintojen ulkopuolelta. Eli käytönnön työkokemusta, suhteita ja jalkaa oven väliin jo opintojen aikana.

Eeva Kolu

Mahtavaaaa! Olet kannustava esimerkki siitä, että opiskelu itsessään tosiaan vie vain tiettyyn pisteeseen asti, loppu on ihan muusta kiinni. Ja oma intohimo kantaa :)

HanneleH (Ei varmistettu)

Joo! Toivottavasti vastaukseni aiemmalle kommentoijalle ei vaikuttanut mahtailevalta tai tylyltä. Minä olen vain henk.koht. hyötynyt siitä, että opintojen tuntuessa välillä puulta olen lähtenyt töihin, mikä on sitten taas auttanut työuraa eteenpäin ja motivoinut pusertamaan tutkintoa ulos.

Minustakin tuntuu, että työelämä avaa silmiä tarpeellisen tuntuisille lisäopinnoille ja -tutkinnoille. Tällä hetkellä suhtaudun tutkintoon vain välineenä, joka auttaa seuraaviin vaiheisiin. Millaisia ikinä ne sitten tulevatkaan olemaan. Voi hyvin olla, että opiskelen vielä vaikka avoimessa lisäkokonaisuuksia, mutta ne valikoituvat sitten tarpeen tai muuten vain kiinnostuksen mukaan. Tänään vilkuilin taidehistorian perusopintojen opetusohjelmaa ihan vain hetken mielijohteesta.

Pages

Kommentoi