Muina Angel Girleinä etiäppäi

Ladataan...

Olen tänään mielessäni palannut vuoteen 1997, Itä-Vantaalle, tai tarkemmin sanottuna virtuaaliseen paikkaan nimeltä Kiss FM:n chat.

Siellä sattui seuraavanlainen kohtaus:

~Angel girl ~ 83*: jee mulla on tänään synttärit!

JAKE15 ---> ~Angel girl ~ 83*: KETÄ KIINNOSTAA SUN SYNTTÄRIT?!! PAINU VITTUUN!!!!

Tilanteen synttärisankari en ollut minä - itselläni oli aina jokin huomattavasti angstisempi nimimerkki, joka viittasi johonkin grunge- tai goottibändiin.

Mutta jotenkin tuo kohtaus on jäänyt elävästi mieleeni. Että miten voikin toisen ihmisen vilpitön, harmiton ilo ärsyttää jotakuta toista niin paljon.

Asia valkeni minulle tosissaan vasta, kun aloin kirjoittaa blogia kaikesta mistä tykkään. Edelleen menen ihan aidosti hämilleni siitä, millaista raivoa joissakuissa herättää se, että minä tykkään mistä tykkään tai teen mitä teen.

Viimeksi mietin Angel Girlia ja Jakea kun Olivia-lehdessä joku kirjoitti, että ei kerro Facebookissa lastensa kuulumisista, koska kavereihin saattaa kuulua joku lapseton, joka haluaisi lapsia. Ajatus on ehkä näennäisesti huomaavainen, mutta minusta aivan kammottava.

Millainen maailma se nyt olisi, jos mistään ei saisi julkisesti iloita tai olla kiitollinen? 

Tilannetaju on tietysti paikallaan - en lähtisi hehkuttamaan omaa onneani juuri silloin, kun kaveri kertoo olevansa aivan maassa. Mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos jonkun onni tai ilo ärsyttää, on syytä itse katsoa peiliin.

Aina se ei tietenkään ole helppoa. Olihan sitä kieltämättä esimerkiksi aika itku kurkussa kaverin kihlajaisjuhlissa, kun omasta erosta oli juuri kulunut viikko. Mutta pitäisikö kaikkien rakastuneiden parien jäädä piiloon, koska jonkun sydän on särkynyt?

Newsflash: Joka ikisellä hetkellä jonkun sydän on särkynyt. Joku on saanut potkut ja jonkun tili on tyhjä. Ei maailma voi pysähtyä sen takia. Päinvastoin, kun asiat ovat päin persettä, tarvitaan lisää iloa, lisää hyviä juttuja. Itse ainakin saan muiden hyvistä sattumuksista toivoa ja intoa. Ihan itte voi valita, ajatteleeko tuota samaa minulle, kiitos vai heittäytyykö oman elämänsä Jakeksi.

Ja sekin on toisaalta valinta, antaako kaiken maailman Jakejen vaikuttaa omaan elämäänsä ja siihen, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Minua inhottaa myöntää, että viime aikoina olen huomannut että en uskalla olla täysin oma itseni ja seurata täysillä kaikkia unelmiani, koska näköpiirissäni on Jake poikineen. Lamaannuttava palaute lamaannuttaa jo ennen kuin sitä on edes annettu: aika moni ~Angel girl ~ 83* on napsaissut itse siipensä poikki jo ennen kuin kukaan on ehtinyt kaivaa saksia taskustaan.

Mutta minäpä ajattelin tänään rustata paperille asioita, joista unelmoin ja joita kohti haluan lähteä etenemään. Osa niistä on pieniä ja osa aika suuria.

Ja siihen listaan ei ole yhdelläkään Jakella mitään sanomista - tai jos on, niin heitä ei enää kuunnella. Kissin tsätti sulkeutui jo.

Share
Ladataan...

Kommentit

Aino Animal (Ei varmistettu)

Minä kuvittelin pitkään, että tuo Jake-tyylinen paskuus on vain nuorten riesa. Mutta ei se ole, aikuiset on kateuksissaan jopa pahempia. Kummallisimpia ovat nämä "ystävät", jotka silminnähden nauttivat läheistensä epäonnesta, menestys missä tahansa asiassa on heille kuin henkilökohtaista kiusantekoa. Jotkut eivät vain kasva koulukiusaajia paremmiksi ikinä, eikä niitä ankeuttajasikoja vastaan ole muuta asetta, kuin nopeat jalat. Näin se menee.

Eeva Kolu

Juu, ikävä kyllä tuo piirre ei jää kaikilla lapsuuteen tai teini-ikään, muuttuu vaan aikuisena paremmin peitellyksi :) Koetetaan olla välittämättä, ja sortumatta itse samaan! x

Eilisen lupaukset

Mä en ole koskaan tajunnut sitä, että oikein nautitaan ystävien epäonnesta. Onneksi niitä on vastaan tullut aika vähän, lähinnä jossain työpaikassa tm. 

Luulin joskus tulevani hyvin toimeen kaikkien kanssa ja olevani arka sanomaan eriäviä mielipiteitä. Sitten kesätöissä toisella paikkakunnalla törmäsin tyttöön, joka haukkui ihan kaikkea ja kaikkia. Se ärsytti niin suunnattomasti, että olin kaikesta avoimesti toista mieltä (yleensä etsin kompromissia). No, tämä tyttö komppasi kaikkea, mistä olin eri mieltä. Se tuntui oudolta, oikein kunnon takinkääntäjä. Pyrin välttelemään häntä parhaani mukaan. Olen tainnut onnistua välttelemään kaikkia kanssasisariaankin tehokkaasti siitä lähtien.

Eeva Kolu

Täydellisesti kiteytetty :D

SK (Ei varmistettu)

Ihan mahtava kirjoitus! Kiitos! <3

Eeva Kolu

Kiitos sinulle, SK!

Tiitiliinili (Ei varmistettu)

Olet niin oikeassa! En ymmärrä miksi joku harmistuu toisen ilosta ja onnesta. Mielestäni maailma on joka ikiselle ihmiselle sitä parempi paikka mitä enemmän iloa ja onnea tänne saadaan mahtumaan.

Mrs. K.

Jes <3

ElinaPK
Sataman valot

Hyvä kirjoitus! Se jos mikä on peiliin katsomisen paikka, jos toisen onnellisuus ärsyttää. Onnea ei ole maailmassa tietty määrä, joka jakautuu epätasaisesti ihmisten kesken, vaan onni on todella paljon asenteesta kiinni. Onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä? Ja muutenkin on parasta vain keskittyä omiin juttuihin, koska aina on olemassa ihmisiä, joilla näyttää menevän paremmin kuin itsellä, ja sillä energialla saisi paljon hyviä juttuja omaan elämään, mikä menee itsensä ja muiden vertailuun. Tämä on yksi suosikkipaasausaiheistani, koska omaan kaveripiiriini kuuluu muutama ihminen, joille on vaikeuksia olla onnellisia muiden puolesta ja joita tekisi mieli ravistella, että hei, muutas nyt tota sun näkökulmaa! Eniten korvaani kalskahti erään tutun kommentti, että "Kyllähän tuntuu välillä siltä, että muiden elämä on onnellisempaa ja parempaa, mutta kulissi on aina kulissi." Tämän ihmisen asenne paistoi tuosta lauseesta kilometrien päähän. Tosiasiahan kuitenkin on se, että on ihmisiä, jotka ovat ihan oikeasti onnellisia eikä kyse ole mistään kulissista. Ja hyvin usein nämä ovat niitä, jotka keskittyvät omiin juttuihinsa sen sijaan, että miettisivät onko noilla toisilla kivempaa, kauniimpaa ja parempaa.

Blue Peony (Ei varmistettu)

Ajatuksia herättävä kirjoitus. Ei kenenkään ilo ja onni ole pois toiselta, mutta haluan tuoda esiin sen näkökulman, että vaikkapa vaikeassa, vuosia kestäneessä lapsettomuuskriisissä ihmisten tunteet eivät aina ole hallittavissa. Silloin voi olla ihan paikallaan vaikkapa säästää ystävää lapsiperhearjen ihanuudelta Facebookissa. Eihän sekään tarkoita, että iloitsisi elämästään yhtään vähempää. Me tarvitsemme iloa elämään ihan kaikki, mutta joskus, jos tietää toisen kärsivän, voi olla paikallaan ajatella toisen tunteita. Ne tunteet eivät aina ole silkkaa p-mäisyyttä. Maailma ei toki pysähdy kenenkään takia, mutta joskus voi tehdä toiselle maailmasta hetkeksi pehmeämmän paikan, sillä kaikkea emme hallitse valinnoilla. Tuollaiset periaatteelliset jaket ovat asia erikseen.

Eeva Kolu

Juu, kuten sanoin, niin tilannetajulla on tässäkin asiassa näppinsä pelissä.

Olen kuitenkin vähän eri mieltä kanssasi. Vaikka välillä raastaakin kun muilla on sitä mitä itse haluaisi, niin kyllä minusta on paljon kamalampi ajatus, että ystäväni piilottelisivat onneaan ja iloaan minun surujeni vuoksi. Silloinhan surun määrä tässä maailmassa vain lisääntyy eikä suinkaan vähene...

Blue Peony (Ei varmistettu)

Mielipiteitä on toki monia ja jokainen katsoo näitä asioita omien kokemustensa lävitse. Pitkäkestoiset kriisit vaikuttavat ihmisiin eri tavoin, erityisesti kun liikutaan niinkin herkällä, usein ei järjen keinoin käsiteltävällä alueella kuin esimerkiksi lapsettomuus on. Itse en koe, että surun määrä kasvaa vain siitä, jos harkitsee enemmän, milloin ja miten tiettyjä asioita jakaa, mutta kokemukseeni vaikuttavat toki ennen kaikkea oma elämänkokemukseni ja se, millaisia suruja lähipiiristäni on paljastunut. Mutta niinhän se on, ettei kukaan voi pakottaa tunteitaan toisten tarpeiden mukaisiksi. Eräänlaista tasapainoilua tämä usein on varsinkin tässä välittömän jakamisen maailmassa. Minulla on vaikean lapsettomuuskriisin läpikäyneitä ystäviä, jotka ovat kiittäneet, että heidän tunteitaan on säästetty, mutta sitten toisaalta sukulaisia, jotka jaksavat kadehtia kaikkea - niitä periaatteellisia jakeja, joista ei eroonkaan pääse...

Ikomi (Ei varmistettu) http://www.ikomiblog.com

Mun mielestä tässäkin on sävyeroja. Jos tietäisin, että jollakulla ystävällä on meneillään joku vaikea kriisi tai suru, esim. lapsettomuuteen liittyen, varoisin kyllä ehdottomasti hehkuttamasta sitä, kuinka ihania omat mukulat ovat, kuinka suloisilta vauvat tuoksuvat ja niin edelleen (jos mulla siis olisi lapsia...). En lakkaisi puhumasta kokonaan lapsistani, mutta yrittäisin olla hienotunteinen. Itse kuitenkin ymmärsin tuon Olivia-lehden lainauksen niin, että ihan varmuuden vuoksi jätetään kaikki lapsiaiheiset jutut kertomatta, sillä lukijoiden joukossa saattaa olla joku, jolle ne aiheuttaisivat surua. Tällainen varmuuden vuoksi -ajattelutapa ilonaiheita jakaessa vähentää kyllä mielestäni selkeästi ilon määrää tässä maailmassa. Tulee mieleen joskus lehdestä lukemani kommentti siitä, kuinka satakuntalaiset ovat tottuneet ajattelemaan, ettei ole sopivaa hymyillä tuntemattomalle kadulla, sillä jollain vastaantulijalla saattaa vakka olla suruaika. Kuinka onnellinen olenkaan, etten ole törmännyt vielä tällaisiin kotikasvatuksen saaneisiin satakuntalaisiin.

Blue Peony (Ei varmistettu)

Ihan varmasti on sävyeroja ja sitä olen yrittänyt tässä tuoda esiinkin - että niitä eroja on ja että tunteet eivät aina ole valintojen tulosta, mutta meillä on kaikilla oikeus tunteisiimme. Vaikka miten päättäisi toisin, varsinkin pitkäkestoinen kriisi voi murtaa ihmisen ja näyttää, että kaikki elämässä ei ole valintojen piirissä. Omatkin tunteet voivat yllättää kenet hyvänsä, ja tämä on hyvä tiedostaa, vaikkei sellainen tilanne eteen tulisikaan. Olivia-lehden sitaattiin en sinänsä osaa ottaa kantaa, koska en ole juttua lukenut, mutta niinhän se on, että ei ketään voi pakottaa muokkaamaan tunteitaan muiden tunteiden mukaan - ei vaikkapa bloggaria tai FB:n päivittäjää, mutta ei sitten sitä lukijaakaan. Kokonaan toinen asia on sitten se, miten ilmaisee sen, jos vaikeat tunteet saavat vallan. Periaatteellinen v-ttuilu ja ilonaiheiden torppaaminen ovat ihan oma lukunsa, ja toki esim. bloggaajassa voi herättää ärtymystä tai pahaa mieltä, jos lukija kommentissaan kyseenalaistaa jotakin hänelle tärkeää tai itsestäänselvää, mutta tietysti sen kyseenalaistamisenkin voi tehdä niin monella tavalla. Loukkaava ei tarvitse olla, mutta some-kommunikaation suuri haaste on, ettei voi aina tietää, miten viesti luetaan ja tulkitaan...

sky (Ei varmistettu)

Minun on vaikea suhtautua erilaisten surullisten elämäntilanteiden tai kriisien pahimmuusjärjestelyyn. Ymmärrän, että pitkällinen lapsettomuus voi olla äärimmäisen vakava kriisi, enkä millään tavalla halua väheksyä kokemusta. Mutta lopulta, onko muuten onnellisessa parisuhteessa elävän kokema biologisen lapsen saamisen mahdottomuus pahempi kohtalo kuin se, jos ei ole koskaan tuota onnellista parisuhdetta edes löytänyt. Kenellä on oikeus olla onnettomin? Tai onko parisuhteen päättymisen tuoma tuska mahdollista arvottaa oikeutetummaksi kuin se, että parisuhde ei ole koskaan edes ehtinyt alkamaan.

Ja ei, en esimerkeistä huolimatta ole itse parisuhdetta janoava epätoivoisuuden rajamailla kituuttava sinkku, vaan onnellisessa parisuhteessa elävä, mutta tällä hetkellä muilla tavoin elämässään ja lähipiirissään usempiakin erityyppisiä kriisinaiheita käsittelevä nainen.

Maailma on täynnä erilaisia elämäntilanteita ja niiden aiheuttamat tunteet voivat ja saavat olla rajuja. Empatiaa ja tilannetajua ei voi väheksyä, mutta maailma olisi järkyttävä paikka, jos kaikkia elämässään eriasteisia kolhuja kohdanneita suojeltaisiin ja eristettäisiin ympäristöltä ja varottaisiin ilmaisemasta mitään onnenhetkiä heidän näkyville tai kuuluville.

Kukka (Ei varmistettu)

Tässä vähän myöhäisillan sekavia ajatuksia, mitä heräsi. :)

Minusta nämä aiheet ovat hyviä esimerkkejä siitä, miksi FB:n ei pitäisi korvata oikeita ihmissuhteita eikä FB:ssä pitäisi jakaa kovin paljoa asioita; yleensä ihmiset eivät tunne FB kavereitansa ollenkaan niin hyvin kuin niitä kavereita joille normaalisti kasvokkain kertoisi FB:ssä jakamiaan asioita. Tämän takia jätän itse suurimman osan asioistani päivittämättä Facebookkiin. Kaverini on myös luokiteltu eri ryhmiin, jotta voin jakaa jonkun asian vain sille porukalle jolle haluan. Jaan asioitani kasvokkain tavatessa jos sille keskustelun tasolle päästään ja siten tiedän myös hyvin jokaisen elämäntilanteen kun hänelle haluan jotain asioita kertoa.

Olen ollut sellaisissa tehtävissä, että olen saanut käsityksen että monilla päällisin puolin hyvin menestyvillä nuorilla ihmisilläkin on kriisejä kestettävänään; itse, oma vanhempi, rakastettu tai lemmikki sairastuu erittäin vakavasti ja/tai kuolee, vanhemmat eroavat, on lapsettomuutta tai vahinkolapsia tms. Arvioisin että tavallisista 25 vuotiaista n. 50 % on kokenut jonkun noista ylläolevista kriiseistä. Ja mitä vanhemmaksi ihmiset tulevat sitä enemmän noita kriisejä sattuu lähipiiriin. Näin ollen on ehkä viisastakin ettei estottomasti jaa kaikkia mukavia hetkiään 500 kaverille FB:ssä. Samalla tavalla kun toisen onnellisuus ei ole muilta pois, ei pitäisi ihmisen onnellisuutta vähentää että kertoo siitä vain muutamalle ihmiselle sadan sijasta.

Juuulia (Ei varmistettu)

Lapsettomuus on niitä harvoja asioita, joille ihan oikeasti ei voi itse mitään ja jossa kaikki vuosien yritykset (ja jopa kymmenien tuhansien taloudelliset panostuksetkin, vaikkei raha siinä tilanteessa mitään merkitsekään) voivat olla lopulta täysin hyödyttömiä ja merkityksettömiä. Vuosia tarvoin sellaisessa tilanteessa, jossa oli välillä pakko vaihtaa tien puolta vastaan kävelevän perheen kanssa, ettei olisi musertunut, jos ne vaikka sillä hetkellä ohi kävellessään näyttäisivätkin pakahtuvan onneensa. Monesti sitä mietti, miten pienet kädet täysin tuntemattoman kaulan ympärillä voivat piirtyä mieleen loppuelämäksi.

Siinä vaiheessa kun kaikki oli mustaa ja pahaa, aivan ehdottomasti pahinta oli kuulla, miten joidenkin muiden onni "ei ole sinulta pois", ilmeisesti ihan vilpittömänä tarkoituksena lohduttaa. Miten joku kykeneekin typistämään ne kaikki tunteet (fyysisestä vauvakuumeesta ja surusta siihen, että potee joka päivä hirvittävän huonoa omatuntoa siitä, että mahdollisesti estää myös oman elämänsä tärkeimmältä ihmiseltä sen, josta tämä on koko elämänsä unelmoinut) kateudeksi. Se yllätti joka kerta. Monesti teki mieli kysyä, että kuka se tässä tulkitseekaan toista pahimman kautta.

Noin muuten vaikutat Eeva ihan empaattiselta ihmiseltä. Ehkä voisi ajatella ja yrittää ymmärtää, että sillä, joka todella vastaa noin tuntemattoman synttärihehkutukseen tuskin menee elämässään niin hyvin, että hän ansaitsee edes vuosien päästä tällaista kateuden arkkityypiksi nostamista?

La Milanesa (Ei varmistettu)

Ihana Eeva! Kiteytit taas niin hyvin saman mitä olen itse ajatellut. Mietin uskallanko olla minä ja näyttää myös iloni palautetta pelkäämättä. Ja tuosta lapsettomuusesimerkistä: itse yritimme ensimmäistä lasta seitsemän vuotta. Välillä tuli hetki, että ystavät eivät halunneet kutsua meitä lastensa synttäreille tai lähettää kuvia ollakseen hienotunteisia. Otimme lähimmät ystävät puhutteluun ja kerroimme, että toki haluamme mekin jakaa tämän tärkeän hetken heidän elämässään ja iloita lasten riemusta. Toisen onni ei ole koskaan minulta pois. Eeva, älä kuuntele Jakeja, pysy sinuna ja ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä in real life.

Eeva Kolu

Kiitos kommentistasi! Tuo tilanne on muuten tuttu myös itselleni näin sinkkuihmisenä - "hienotunteisuudesta" minua ei joskus kutsuta illanistujaisiin, joissa on pelkkiä pariskuntia, vaikka oikeasti minulle on ihan sama hengaanko pariskuntien, sinkkujen vai perheellisten kanssa. Onneksi kaikki eivät ajattele näin - sekin on eräänlainen taito elämässä että ei tee omasta onnestaan ongelmaa itselleen ja muille :)

Blue Peony (Ei varmistettu)

Tuo on tietysti yksilöllistä - kaikki eivät kaikissa vaiheissa pysty samaan, vaikkapa käymään siellä lasten synttäreillä. Tärkeintä mielestäni on hyväksyä erilaiset tunteet, kun liikutaan herkällä alueella ja olla tuomitsematta niitä, jotka ovat kovilla. Vaikka miten tietää, että toisen onni ei ole pois itseltä, omia tunteita voi olla mahdotonta säädellä.

Niin ja itselleni on ikävä kyllä ajankohtainen tuo asia, että sinkkua ei pariskuntien juhliin kutsuta :-(. Toisaalta joskus ymmärrän senkin näkökulman, jos tilaisuus on kovin pariskuntateemaan keskittyvä, mutta usein mietin, olenko joidenkin mielestä muuttunut ihmisenä niin kovasti alkaessani elää yksin... Tai ehkä joku pelkää, että olen saalistamassa tai jotain:-D

Kesän lapsi (Ei varmistettu) http://www.kirsikankirjoituksia.blogspot.com

Asiaa! Kerran täälä vain eletään ja unelmoida saa ja pitää!

rufrggf (Ei varmistettu)

&lt;3 Ihana sinä. Osui ja upposi.

Alussa tuli paha mieli, mutta lopulta se kääntyi paremmaksi. Olen ennenkin kommentoinut blogeihin kyseisen aiheen tiimoilta ja edelleen jaksan hämmästellä asiaa. Miten ihmisillä riittää vihaa ja pahaa energiaa toisen ihmisen hyvän mielen ja ilon lyttäämiseen. Helppoa on sanoa että unohda asia, keskity olennaiseen. Vaikka todellisuudessa se on kaikkea muuta kuin helppoa. 

Itse olen päässy oman blogini kanssa helpolla, koska eihän sitä edes kukaan lue ja kirjoittelenkin lähinnä omaksi iloksi päiväkirjamielessä. Harmittaa silti tuhottomasti muiden puolesta, sillä tiedän miten paljon negatiivista ja täysin henkilökohtaisuuksiin käyviä kommentteja satelee. 

Tykkään lukea sun blogia sen positiivisuuden vuoksi, kiitos siitä :)

Johny (Ei varmistettu)

Tunnistan tilanteen ja olen myös miettinyt mistä moinen johtuu.. Paha mieli on kai Jakeilla ja sen kummemmin asiaa miettimättä se tulvii yli. Olen huomannut, että seura voi tässäkin kohtaa tehdä kaltaisekseen. Negatiivishenkisessä seurassa itsestäkin löytyy yllättävän nihkeä ruikuttaja. Pitääkin ensi kerralla tietoisesti koittaa kääntää keskustelun suuntaa. Hyvän ajatusketjun tönäisit liikkeelle :)

Mademoiselle Poulain (Ei varmistettu)

Naulan kantaan! Kerronpas tässä nyt tarinan elävästä elämästä, nimittäin omastani.
Viimeinen vuosi on ollut jokseenkin vuoristorataa: epäonnea, surua, särkyneitä sydämiä, sairaus ja siitä ahdistusta.. ja sitä luopumista. Raskasta, mutta tässä ollaan. Onneksi on ystäviä kenelle puhua. Omaa oloa on keventänyt ja helpottanut suuresti se, että läheisimmällä ystävällä on suurinta rakkautta, huumaa ja onnea omassa elämässään. Kliseistä ehkä, mutta olen kokenut että jaettu ilo on kaksinkertaistunut ja jaettu suru puolittunut.

Puit Eeva hyvin sanoiksi tämän asian.. varmasti totista totta.

Halauksia Eeva, oot upea.

EllaE
Ella Elers

Ihana, kyllä, joo, yes!

Mietin tätä asiaa monesti silloin, kun Sara K vielä kirjoitteli blogiaan, ja siellä oli jos jonkinmoista törkyä välillä kommenttiboksissa. Se tapa, millä Sara vastaili.. Vastaukset olivat aina asiallisia, ymmärtäväisiä ja egottomia, ja usein törkyturpakin pahoitteli jälkeenpäin asiatonta ilmaisutapaansa.

Nostan kyllä hattua. Mä oon itekin pääsääntöisesti aikamoinen onnellisuuspallo, ja annan kiitollisuuden ja ilon virrata yhtään suodattelematta tähän maailmaan. Se tuntuu ihan kummalliselta ja joskus aika lannistavalta, että jotkut ärsyyntyvät siitä. Ärsyyntyykö ne myös koiranpennuista, vauvojen syntymästä, kevätauringosta ja halauksista? Onko ne itse menettäneet uskon hyvään?

Toisaalta ne Jaketkin on täällä kasvattamassa meitä, jos niin haluaa ajatella. Se hetki, kun joku töräyttää sulle jotain ihan asiatonta, ja sä pystyt vilpittömästi tuntemaan myötätuntoa sitä kohtaan sen sijaan että antaisit mennä liiaksi tunteisiin.. Pystyt ihan rehellisesti kattomaan sitä silmiin ja kysymään, että muru onko sulla kaikki ihan hyvin?

Se voi parhaimmillaan johtaa siihen, että maailmassa on yksi vähän vähemmän pahoinvoiva Jake ja yksi vähän vahvempi meikä.

Vilpittömästi kaikkea ihanaa sulle ja sun unelmille :)

 

silli (Ei varmistettu)

Komppaan sekä Eevan tekstiä että tätä kommenttia. Molemmissa todella kauniisti sanottu asiota, kiitos&lt;3 täällä saatiin taas paljon ajattelemisen aihetta.

Aisha J
Aisha

"Onnellisuuspallo"! Ihana!

RiiRaj (Ei varmistettu)

Jälleen kerran todella upea ja pysäyttävä kirjoitus. Kiitos.

Mindeka
Ma-material Girl

Tässä edellä RiiRaj kiteytti sanoihin juuri oman ajatukseni. Kiitos.

BonaFide (Ei varmistettu)

Kiitos tästä tekstistä! Olet niin oikeassa ja osasit todella hyvin kiteyttää erinomaisilla vertauskuvilla asian. Niinpä juuri, me kaikki voimme itse valita suuntamme - Jakeista huolimatta. Surrakin saa, Jaket kun käyttäytyvät loukkaavasti, mutta pystymme valitsemaan jäämmekö surun murtamiksi jonkun jaken vuoksi vai emme.

pinja_p
Kun elämä hymyilee

Kiitos! Tätä mä JUST tarvitsin tähän iltaan. Et perskuti, mitä väliä mitä muut aattelee. Saan kuunnella itteeni, haaveilla hulvattomistaki asioista, olla onnellinen. Mä aion kans ottaa kynän ja paperin nyt käteen. Kirjottaa ylös, mitä MÄ haluan. Uusi vuosi nimittäin alkaa huomenna, lokakuun ekana. Sanokoon Jaket ja Minnat mitä vaan!

 

Mut sen sanon kyl vielä: oot paras!

Sirpukka (Ei varmistettu)

Aivan totta! Vaikka niin vaikeaa välillä olla, jos itellä on vaikka sydänsuruja ja juuri niin kuin mainitsit, on joidenkuiden kihlajaisissa tai häissä. On hyvä ymmärtää, ettei se oo iteltä pois. On myös hyvä ymmärtää, ettei ole väärin tuntea siitä kateutta. Olennaista mielestäni on, osaako sen kateuden ottaa haltuun. Antaako sen vaikuttaa. Jos antaa sen vaikuttaa, niin muuttuu Jakeksi. Jos toteaa, että jaahas oon kateellinen, mutta se liittyy minuun, ei noihin jotka nyt häävalssia tanssivat, sehän on varsin kaunis asia, niin on kenties himpun verran helpompi olla. Kateus pahimmillaan näivettää sisukalusi totaalisesti. Haltuun otettuna se keventää oloasi, ajan myötä. Mutta tässä, kuten kaikessa muussakin, täytyy muistaa se armollisuus itteä kohtaan. Näin mä siis aattelen, toki tästä voisi mennä vielä syvällisemmille asteille. Ihania kuvia, tekstejä ja ajatuksia sulla täällä blogissa.

Sra (Ei varmistettu)

Tämä kirjoitus kosketti heti otsikosta lähtien, oma spostini taisi ysärillä ja 2000-luvun alussa olla jokin tuollainen angelgirl-viritys.. :D

Hyvä kirjoitus ja hienoja pointteja, kiitos. Herätti paljon ajatuksia, joita en edes pysty sanoiksi pukemaan. Go Eeva! :)

JS (Ei varmistettu)

Tämä kirjoitus tuli nyt kyllä ihan täydelliseen saumaan, sillä tällä viikolla olen pelännyt jakeja ja katkonut omia siipiäni enemmän kuin kuluneena vuonna yhteensä, niellyt pahaa mieltä ja samaan aikaan yrittänyt seurata omaa, kadottamaani polkua - ja tänään on vasta tiistai! Huomenna olen viisaampi. Kiitos, kun jakeista huolimatta jaat kauniita ajatuksia ja hetkiä blogissa :)

Haller (Ei varmistettu)

Kiitos Eeva, jälleen kerran. Jatka onnen ja ilon levittämistä, sillä ehkä joku sisäistä Jakeaan vaalinut tajuaa tämän kirjoituksen jälkeen, että ihan itse voi valita, onko Jake vai Angel girl.

iida-- (Ei varmistettu) http://kaupunginpuutarha.blogspot.fi

Kysymykseni ei liity nyt tähän postaukseen - vaikka se loistava olikin - vaan ihan muuhun. Muistaakseni kirjoitit joskus blogista, jossa esitellään erikielisiä erikoisia sanoja, jotka tarkoittavat jotain todella yksityiskohtaista tai kaunista. Haluaisin löytää tuon blogin, mutta en millään muista sen nimeä! Osaatkohan auttaa?

Vierailija (Ei varmistettu)

http://other-wordly.tumblr.com/

Päivittäminen näkyy tosin olevan katkolla, mutta on noista arkistoistakin vielä paljon iloa :-D

iida-- (Ei varmistettu) http://kaupunginpuutarha.blogspot.fi

Jes, kiitos kaunis!

Jake77 (Ei varmistettu)

Suomessa on tälläkin hetkellä tosi monta ihmistä joilla vastoinkäymisiä ei ole vai yksi tai kaksi vaan ongelmia vaikka muille jakaa. Joku kantaa vuosien mittaan kertynyttä taakkaa. Yhden ihmisen murheena voi olla vaikkapa työttömyys, surkea taloudellinen tilanne, läheisen alkoholismi, pienet lapset, unettomuus, puolison firman taloudelliset vaikeudet, omien ikääntyvien vanhempien auttaminen yms. Kun monta ongelmaa kasaantuu vuosien myötä, oma positiivinen asenne voi olla vähän hakusessa vaikka kuinka sydämestään toivoo muille hyvää. Blogien lukeminen antaa pienen pakomatkan omiin ajatuksiin kun voi hetkeksi eläytyä bloggaajan maailmaan postauksen kautta. Toisinaan vilpitön ilo voi kääntyä Jakemaiseksi ärsyyntymiseksi. Bloggaajan iloitsema asia, olipa miten pieni tai suuri, voi tuntua niin kurjalta oman elämäntilanteen vuoksi että ärsytyskynnystä ylittyy. Et vaan jaksa iloita vaikka bloggaajan uudesta viinilöydöstä tms ilonaiheesta jos ei itse ole voinut aikoihin ajatella ostavasi viiniä saatikka lapsille uusia vaatteita taloudellisen tilanteen vuoksi. Kriisin keskellä ärsytyskynnys on vaan alempana ja vilpittömyys joskus jää sen taakse. Ja toisaalta blogit olisivat paljon tylsempää luettavaa jos postaukset eivät herättäisi keskustelua/raivoa/ärsytystä vaan kaikki vaan ihastelisivat ja olisivat vilpittömän iloisia. Jos ärsyyntyy niin on myös hyvä se päästä kertomaan eikä teeskennellä olevansa pelkästään iloinen;sekä somessa että reaalimaailmassa.

mimmis (Ei varmistettu)

Mielestäni on kuitenkin melkolailla itsekästä ajatella, että on oikeus purkaa se ärsyyntyminen sille, joka sitä ei todellakaan ansaitse - esimerkkinä nyt se blogaaja, joka iloitsee sillä hetkellä asiastaan. Eihän blogiin tarvitse kommentoida teeskenneltyä iloa! Kommentoinninhan voi jättää sikseen. Joskus saattaa jokin somepäivitys nasahtaa arkaan paikkaan tai heikkoon hetkeen itselläkin, mutta kyllä silloin katson asiallisemmaksi äsähtää siitä reaalimaailmassa jollekin asiaankuulumattomalle ystävälle. Tämä ystävä kyllä yleensä kuuntelee ja ymmärtää, vaikka olisimmekin molemmat sitä mieltä, ettei tämän hehkuttajan ilonaiheet varmaankaan ole minulta pois vietyjä ja sittemmin tälle kiikutettuja.

Jake77 (Ei varmistettu)

Minä ärsyynnyin juurikin tästä Eevan tekstistä siksi etten voi ymmärtää miksi en voisi ilmaista ärsyyntymistäni jos teksti sellaisia tuntemuksia minussa herättää. Siis että jättäisin siksi kommetoimatta jos tämä ärsyttää? Ja purnaisin asiasta jollekkin reaalimaailman ystävälleni?

Sehän näiden postausten ja kommentoinnin suola on että syntyy keskustelua ja vastakkainasettelua joskus ärsyyntymistäkin. Kommentoin toki myös silloin kun postauksesta tulee hyvät fiilikset mutta en jätä kommentoimatta jos ärsyttää, siksi että ajattelen että kommenttini voisi aiheuttaa bloggaajalle huonot fiilikset. Mielestäni on myös epäitsekästä ajatella bloggaajalta että hänen ilonaiheensa eivät saisi herättää muissa kuin pelkkää iloa ja toisaalta jos herättävätkin muita tunteita niin niitä ei saisi ilmaista kommenteissa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse ärsyynnyin juuri samasta asiasta. Kaikenlainen keskustelu ja kommunikointi taitaa siis olla kiellettyä, jos ei kykene kuin ihkuttamaan pionipuskia ja seuraamaan unelmia?

Eeva Kolu

Tämä asia jaksaa aidosti hämmentää: Aina kun puhutaan tästä aiheesta joku ottaa esille tämän, että "kaikenlainen kommentointi on kielletty jos ei vain hehkuta pionipuskia".

Ettekö te ihan tosissaan näe mitään eroa siinä, onko kyseessä eriävien mielipiteiden esittäminen tai rakentava kritiikki vs. se, että käyttää toista ihmistä oman pahan olonsa purkamisen välineenä? Ihan oikeasti?

Korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin näiden parin kommentoijan pointin: Teidän mielestänne meillä muilla on velvollisuus toimia teidän sylkykuppeinanne mutta teillä ei ole velvollisuutta reflektoida sen verran omaa ajatteluanne, että ymmärtäisitte, milloin kyse on asiallisesta kritiikistä tai keskustelusta ja milloin pelkästään siitä että vituttaa kun sulla on kivaa vaikka mulla ei, joten lyönpä tässä samalla sinutkin maanrakoon (vaikka et itse asiassa edes liity asiaan millään tavalla)? 

Jos omat keskustelutaidot ovat sillä tasolla, että ei erota näitä kahta asiaa toisistaan, ei minusta kanna edes osallistua minkäänlaiseen "keskusteluun" (jota tässäkin kommenttiboksissa on käyty oikein runsain mitoin), vaan aloittaa ihan perustason kommunikaatiotaitojen ja empatian tuntemisen harjoittelemisesta.

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Eeva, kirjoitat hyvin ja tavoittelemasi asenne on aikuismainen ja kypsä. Silti kiinnostaisi kysyä, millaisia olisivat ne rakentavat kriittiset mielipiteet esimerkiksi tähän keskusteluun (tai vaikka johonkin pionifanituspostaukseen)? Onko todellisuudessa muuta vaihtoehtoa kuin todeta tekstisi lopuksi, että jee ja aamen? Ja johtaako tämä siihen, että blogien kommenttiboksit ovat pelkkää myötäsukaista hyminää tai vaihtoehtoisesti sitä empatiakyvytöntä ärsytysvittuilua, josta olen kanssasi samaa mieltä?

Kärjistettynä: Miten voisi esittää peräänkuuluttavaasi rakentavaa kritiikkiä pionifanituspostaukseen, jotta ei olisi jake? Millaista se olisi?

Toivottavasti jaksat lähteä mukaan ajatusleikkiin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Heippa!

En ole Eeva, mutta haluaisin silti vastata. Rakentavaa kritiikkiähän nyt on rauhallisella asenteella, positiivisella mielellä ja pienellä tekstinmuotoilulla aika helppo esittää aiheesta kuin aiheesta. Esimerkiksi juuri tuosta pionifanituspostauksesta, josta puhuit, voisi sanoa vaikka "Hei! Satuin tuossa näkemään yks päivä yhden artikkelin, jossa esiteltiin valokuvaajan ottamia kuvia kuolleista ihmisistä. Kuvat oli aika mykistäviä ja siinä artikkelissa sanottiin, että tällaista valokuvaamisen pitäisi olla, eikä ruokakuvien postaamista Instagramiin. Tässähän tulee esille se, mitkä asiat on tärkeitä jakaa sosiaalisessa mediassa ja mitkä ehkä ei. Tietty eri asiat on eri ihmisille tärkeitä, mutta pohdin vaan, että ollaankohan jossain vaiheessa menty liian pitkälle? En hyökkää tässä just sun pionikuvia vastaan, vaan ihan yleisesti vaan mietin, kun tällainen asia tuli mieleen. Tästä voisi herätä ihan mielenkiintoista keskustelua. Mitä mieltä sinä olet?"

Aina ei eriävää mielipidettä tarvitse esittää kärkkäästi ja toista loukaten. Vaikka olisi jostain eri mieltä ja vaikka tuossa esimerkissäkin kirjoittaja olisi oikeasti sitä mieltä, että "saatana taas näitä pioneita eikö oo mitään tärkeempää asiaa??!!", niin mielipiteensä voi silti esittää kohteliaasti ja toista ihmistä kunnioittaen. Käytöstavat kunniaan, netissäkin!

"Rakentavan kritiikin" puolustajat sanovat usein haukkumisen, ilkeilyn ja pilkkaamisen olevan "keskustelua". Mielestäni tuollainen ärsytysvittuilu ei ole keskustelua, vaan se on vain oman pahan olon purkamista toiseen. Keskustelu on sellaista, jossa voi esittää eriävän mielipiteen niin, että keskustelun osapuolet pystyvät keskittymään niiden mielipiteiden vuoropuheluun, ei toisen loukkaamiseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kysymyksen esittäjä kiittää vilpittömästi kommentista ja antautumisesta ajatusleikkiin! Jäin silti miettimään, että eikö tuon edellä kuvaamasi kaltaisen vastauksen voisi kuitenkin helposti tulkita myös hienovaraiseksi ilkeilyksi? Sehän on toki puettu kohteliaaksi, mutta joskushan kohtelias piruilu (aka hienostunut v***uilu) voi olla kaikkein ilkeintä ja satuttavinta. Tuon vastauksenhan voisi helposti lukea niin, että kirjoittaja itse asiassa vihjaa, että bloggaajan tekemiset (tässä tapauksessa ruokakuvien tai kukkakuvien postaaminen) ovat mitätöntä näpertelyä niiden oikeasti tärkeiden ja olennaisten asioiden rinnalla, mitä jotkut muut (tässä tapauksessa se taiteilija) tekevät. Varsinkin, kun kirjoittaja lisää, ettei tarkoitus ole hyökätä bloggaajaa vastaan; tässä yhteydessä lause tuntuu tyhjältä ja sen merkitys tuntuu kääntyvän päälaelleen.

Mielipiteitä?

Angelgirl87 (Ei varmistettu)

Tämä kysymys: AAMEN JA JEE. Näissä bloggauksissa alkaa mielestäni olla vähän juuri se vika, ettei voi kuin hymistellä mukana, tai muuten on ilonpilaajavittupää. Etenkin kun joka toinen Eevan postaus on nykyään havahtumista siihen, miten juuri tällälailla olemalla voi olla niin onnellinen ja on niin sallittua olla just tällainen. Kyllä, on se sallittua ja mahtavaa löytää tyytyväisyytensä, mutta entä ne muut tavat? Kaikille se mukana hymistely ei ole se ainoa tapa. Ei tietenkään tarvitse olla paskamainen Jake, mutta on niitäkin angelgirlejä, joilla ei ole samoja vaaleanpunaisia silmälaseja.

Mannariina (Ei varmistettu)

On olemassa kolmas vaihtoehto:
Joskus voi vain olla ihan hiljaa! :)

Pages

Kommentoi

Ladataan...