Myönnä jo, olet vapaa

Ladataan...

Kiitos kaikille kommenteista ja viesteistä koskien edellistä postausta.

Koska osa teistä tarttui jutussa mainittuun ajatukseen vapaudesta, tekee mieli sanoa siitä vielä sana tai pari. (Huomenna aion puhua vaihteeksi vaikka pyykinpesusta.)

Monella tuntuu olevan ajatus vapaudesta kuvituspankin stockphoto imagena: juostaan hiukset hulmuten jollain trooppisella rannalla (myös heinäpelto käy). Ajetaan avoautolla motarilla ja lähdetään reissuun hetken mielijohteesta.

Se kaikki voi olla vapautta, tai olla olematta.

Jollekulle suurinta vapautta on valita vakituinen päivätyö, ottaa asuntolaina ja mennä naimisiin. 

Toinen ajatus, joka sai minut hymähtämään: vapaus on itsekästä ja se kuuluu vain sinkuille ja nuorille. Sori kamut, noin helpolla ette pääse.

Useampikin kommentoi, että ei voi olla vapaa ja toteuttaa oman sisimpänsä kutsua, jos on lapsia. No, ajatusleikkinä - sinäkin lapsellinen voisit vaikka häippästä, ihan koska vain. Voisit, mutta et häivy, koska sisimmässäsi tiedät, että lapsesi hyvinvointi on sinulle tärkeämpää kuin häipymisestä johtuva hetkellinen mielihyvä. Eli myös toisen tarpeet huomioon ottaessasi käytät itse asiassa koko ajan omaa vapauttasi valita, ja seurata sitä minkä tiedät itse oikeaksi ja hyväksi. 

(Pätee monenlaisiin tilanteisiin: itse asiassa aika usein en voi onkin oikeasti en halua, ja mun pitäis onkin aika usein haluan.)

Sitä paitsi - kellään muulla ei ole toimivaltaa sanella sitä, mikä kenellekin on vapautta ja mikä saa kenenkin sisimmän lallattamaan tilulilulei. Jollekulle sairaan läheisen hoitaminen ei ole uhrautumista vaan asia, joka tekee onnellisemmaksi kuin sen tekemättä jättäminen. 

Ja veikkaan, että aika monelle vanhemmalle ne lapset ovat kuitenkin suurempi onnellisuuden lähde kuin se, että voi lähteä viiden minuutin varoitusajalla Kambodzaan. 

Joten voidaanko nyt unohtaa tämä ajatus siitä, että toisista välittäminen on automaattisesti vapauden esteenä?

Maailmassa on surullisen paljon paikkoja, joissa ihmisillä ei ihan oikeasti ole vapautta valita, miten he elämänsä elävät. Monissa maissa naiset eivät saa liikkua yksin, vääristä mielipiteistä joutuu vankilaan ja homoudesta kivitetään.

Ja sitten olemme me länsimaalaiset, joilla on aivan huima määrä vapauksia, mutta joiden mielestä ei ole juuri hirveämpää ajatusta kuin olla vapaa. Vai miksi meillä muuten on niin suuri hinku kehitellä kaikenlaisia päänsisäisiä vankiloita - koskivat ne sitten isoja tai pieniä asioita? Näin kymmeniä sellaisia niissä viesteissä, joita sain teiltä edelliseen kirjoitukseen liittyen, ja näen niitä päivittäin myös oman pääni sisällä. Nykyään onneksi vähemmän.

Joko ei tehdä sitä mitä oikeasti haluttaisiin tehdä, tai sitten tehdään juuri sitä mitä oikeasti halutaan tehdä mutta ei suostuta kutsumaan sitä vapaudeksi. Myönnä jo saakeli, olet vapaa. 

Vapaus on paitsi parasta, myös oikeasti aika pelottavaa. Kun tajuaa olevansa vapaa valitsemaan, onkin yhtäkkiä aika paljon vaihtoehtoja. Ja mitäs jo alakoulussa opittiin? "Vapauden mukana tulee aina vastuu." Ja vastuu omista valinnoista - siinäpä vasta onkin hirvee homma.

Että ei muuta ku keep on rockin' in the free world.

Share
Ladataan...

Kommentit

kao kao
Kao Kao

Vau, kiitos. Joskus se jääminenkin on vapautta.

Mä taidan mietiskellä tätä loppuillan onnellisena.

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin. Ehkä omaa vapauttaan vaan pelkää niin tuhottomasti, että väittää itselleen ja kaikille muille, ettei voi tilanteelleen mitään. Aina voi. Jopa ne (kamalista ihmiskohtaloista kärsivät) pakolaiset, jotka pyrkii epätoivoisesti mantereelta toiselle, tiedostaa sen. Ja vaikka ei voiskaan niin ei se sitä vapautta mihinkään vie.

oke mä lopetan tän ny tähä (siihen on syynsä, miksi sinä saat palkkaa tästä ja mä en)

ddd (Ei varmistettu)

Minä olen ainakin vapaa, vaikka onkin lapsi, aviomies ja asuntolaina. Koen silti että saan tehdä niitä asioita mitä haluan. Rehellisesti sanottuna vauva tuo mukanaan tietysti niitä rajotteita mutta myös lisää vapauksia. Voi nimittäin ihan vapaasti kieltäytyä kaikenmaailman kissanristiäisistä vedoten siihen ettei vauva ole vielä tissiltä vieroitettu, pärjää ilman mammaa, isänsä on reissussa eikä muita hoitajia, ei vielä raaski viedä noin pientä hoitoon jne. En ole koskaan ollut mikään juhlija ja sainkin vain tuhahtelua ja laiskan ihmisen maineen kun en taaskaan jaksanut johonkin lähteä. Nyt voi ihan rauhassa olla lähtemättä "koska vauva".
Niin ja saan vielä ainakin jonkun aikaa olla myös ihan rauhassa plösö, "koska vauva". :D

Eeva Kolu

Ihana näkökulma, kiitos :)

Lilanna
Lilannan linna

Tähänkin ylläolevaan kommenttiin liittyen, (ihana kommentti muuten), tulee mieleen lapsettomuusnäkökulma. Jos jollakulla ei ole mahdollisuutta saada lapsia perinteisellä tavalla eikä adoptoimalla, on hänellä kyllä mielestäni vähemmän valinnanvapautta kuin vanhemmalla, joka saa joka päivä valita olla lastensa kanssa ja pitää heistä huolta. Minusta lapset eivät ole valinnanvapauden este, yleensä he ovat valinnanvapauden tulos. Kuulostaa aika epäkiitolliselta, kun marmatetaan, että lasten vanhemmilla ei ole samaa valinnanvapautta kuin sinkuilla, tai että asuntovelallisilla ei ole samaa vapautta kuin vuokralaisilla. On kummallista, että kun on kerran saanut toteuttaa vapauttaan, kehdataan väittää, että tuo valinnanvapauden tulos on nyt jotenkin todiste valinnanvapaudettomuudesta. o_O

Sinkku voi olla tahtomattaan sinkku, perheetön voi olla tahtomattaan perheetön. Suomessa käytännössä kaikki perheelliset ovat perheellisiä omasta valinnastaan. Jopa esimerkiksi lestadiolaiset, joilla on aina mahdollisuus lähteä lahkosta, jos niin todella haluavat - menetys voi tosin olla suuri, päätös vaikea, mutta valinta on silti täällä mahdollinen. Se että jotain ei uskalla tehdä, tai että yhteisö on saanut aivopestyä uskomaan, että jokin asia ei ole mahdollinen, ei vielä tarkoita, etteikö se olisi. Kaikki on kiinni siitä, että oivaltaa valinnan olevan mahdollinen.

Mutta niin, kadehditut vapaat sinkut voivat valita lähteä tai jäädä, tehdä tai jättää tekemättä. Mutta kummallakohan on ollut enemmän vapautta valita, sillä joka ei ole koskaan löytänyt kumppania, vai sillä, joka on sellaisen saanut valita ja joka saa olla kumppaninsa kanssa ja tehdä tämän kanssa valintoja lapsista ja asunnoista?

Valinnan vapaus johtaa aina tulokseen, jossa saa jotain, mutta joutuu luopumaan jostain muusta. Se että sinkku valitsee lähteä, tarkoittaa ettei hän saa niitä asioita, mitä hän saa jäämällä. Se että sinkku päättää jättää tekemättä, tarkoittaa sitä, että hän ei voi saada niitä asioita, mitä saisi tekemällä. Se että joku hankkii/saa lapsen, tarkoittaa, että hän ei voi tehdä kaikkea samoin kuin silloin kun hänellä ei ollut lapsia.

Meillä Suomessa on tosiaan aika harvoja asioita, jotka oikeasti rajoittavat voimakkaasti valinnanvapautta. Sellaisia on ehkä sairaudet, joita harva voi valita tai olla valitsematta, mutta useimpien sairauksienkin kanssa kamppailevilla on silti myös valinnanvapautta. Ei kaikilla. Mutta useimmilla.

Jännä miten eri tavalla asiat voi nähdä. Ehkäpä ne puolisot, perheet ja asunnot ovat vähän liian itsestäänselvyyksiä sellaisille, joiden mielestä he eivät ole yhtä vapaita kuin sinkut. Pieni hippunen kiitollisuutta näistä itsestäänselvyyksistä tekisi kenties hyvää. Ainakin oma onnellisuuteni on mitä suurinta, koska tiedän voineeni valita.

Lilanna
Lilannan linna

Täsmennettäköön vielä, että olen siis hyvin samaa mieltä Eevan kanssa, mikäli hänen tekstejään oikein tulkitsen. Mutta on tosiaan niin että kaikilla ja kaikkialla ei ole yhtä suurta vapautta. Perheelliset, asuntovelallisest suomalaiset eivät ole esimerkki näistä ihmisistä. Heillä on ja on ollu kaikkein suurinta vapautta koko maailmassa.

BiancaB (Ei varmistettu)

Olipa ajatuksia herättävä kirjoitus...todella.

Terhis (Ei varmistettu) http://tatatuumin.blogspot.fi/

Toistan: Sinä viisas, viisas nainen! ♥

Emmi L. (Ei varmistettu)

Huipputeksti! Mua kyllä ainakin toisinaan ahdistaa tuo vapaus paljon, tuntuu, että pitäis tehdä kauheasti jotain kun kerran pystyy, ja sitten toisaalta ihmiset arvostelee jos uskaltaa tehdä asioita.

Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com

Mä oon ajatellut sen noin usein etenkin sellaisissa murrostilanteissa, jotka liittyy työhön: toisin sanoen, jos duuni ei ole hyvä, minun pitää tehdä jotain. Voi lähteä, tai voi miettiä, asennoituisiko itse toisin.

(Usein olen lähtenyt, nyt olen kokeillut ottaa aktiivisemman otteen. Sekin tuntuu hyvältä.)

Ei siis niin, että työnantajan pitää mennä solmuun, jotta minä viihdyn. Hygieniatekijöiden pitää olla kunnossa, mutta lopulta hyvä olo on kuitenkin mun nakki.

Ja tää on tosi jees. En tunne olevani sillä tavalla riippuvainen, vaikka tykkään kyllä säännöllisen liksan tuomasta turvasta. (Olen kuukausipalkan vapaasti ja innolla valinnut.)

Eeva Kolu

"Ei siis niin, että työnantajan pitää mennä solmuun, jotta minä viihdyn. Hygieniatekijöiden pitää olla kunnossa, mutta lopulta hyvä olo on kuitenkin mun nakki."

Hienosti sanottu!

weirdo101 (Ei varmistettu)
helenahki (Ei varmistettu)

Rakastan sekä tätä että edellistä kirjoitusta. Erästä detaljia jäin miettimään:

"Useampikin kommentoi, että ei voi olla vapaa ja toteuttaa oman sisimpänsä kutsua, jos on lapsia. No itse asiassa - sinäkin lapsellinen voisit vaikka häippästä, ihan koska vain. Voisit, mutta et häivy, koska sisimmässäsi tiedät, että lapsesi hyvinvointi on sinulle tärkeämpää kuin häipyminen."

Olkoon sitten kyse lapsesta tai muusta läheisestä joka ei pärjää ilman apua, niin tällöin valinnan taustalla ei välttämättä ole ajatus toisen hyvinvoinnin turvaamisesta, vaan omasta pelosta kestää se häpeä, jota yhteiskunta osoittaa, jos vain valitsisit kävellä pois. Mitä jos jokainen solu huutaa häippäisyn puolesta, mutta et ole niin vahva, että kestäisit ihmisten tuomitsevuuden.

Edellinen on ääriesimerkki, ei varmastikaan jokapäiväistä kauraa. Vapaus voi kuitenkin olla joskus vaikeaa.

Eeva Kolu

Huh, jäin nyt miettimään tätä tosi pitkäksi ajaksi. En oikein osaa kommentoida mitään järkevää kuin että: jäin miettimään.

Vierailija (Ei varmistettu)

Onhan sekin oikeastaan valinta, että välittää muiden mielipiteistä. Ja sekin on valinta, ettei ole itse opetellut vahvemmaksi. Aika harva semmoiseksi syntyy, useimmat kasvavat joko rankkojen kokemusten tai tietoisen itsensä kasvattamisen tuloksena.

En nyt sano, että olisi pakko lakata välittämästä muiden mielipiteistä tai alkaa vuosien prosessiin itsensä kehittämiseksi, mutta että niinkin VOI tehdä. Tai olla tekemättä. Vapautta on tässäkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä näen kyllä sen niin, että valintoja tehdään enemminkin rakkauden takia. Ainakin minä. Joo-o, voisin hylätä lapseni ja ottaa hatakat, eikä minua ole kiinnostanut vuosiin mitä yhteiskunta/muut päätöksistäni ajattelevat. Jään rakkaudesta lapsiini.

Mieheni kuoli syöpään ja saattohoidin häntä. Olisin voinut ottaa hatkat. Olen vanha punkkari. Yhteiksunnan mielipide tai kenenkään muunkaan ei kiinnosta minua.
Jäin rakkaudesta. Ilman rakkautta olisin valinut toisin. Ja sairaalassa näin sellaisen määrän epätoivoisten muiden omaisten rakkautta, jotka eivät todellakaan saaneet omaan laatuaikaa tai mitäänmuutakaan.

Elämä on epäreilu. Tärkeintä ei ole vapaus vaan rakkaus.

Eeva Kolu

Mielestäni tämä ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, mitä minä kirjoitin? Eikö juuri rakkaus ole kaiken onnellisuuden, välittämisen, hyvinvoinnin, vapaudenkin taustalla...

Olen tosi pahoillani miehesi puolesta, toivottavasti jaksat eteenpäin. 

Lilanna
Lilannan linna

Vapaus rakastaa on kyllä mitä suurinta vapautta.

minäkin jäin (Ei varmistettu)

toi oli ajatuksia herättävä kohta - itsekin jäin sitä pohtimaan, enemmän kylläkin siitä näkökulmasta että jos lapsia omaavana häipymistä pohtisi, niin (itse siis lapsettomana) toivoisin voivani valita jo ihan oman onnellisuuteni ja hyvinvointini perusteella, että se perheellinen elämä toisi pitkällä tähtäimellä enemmän onnellisuutta kuin karkumatka. Mutta ehkä tässä oli ajatuksenakin korostaa sellaista umpikujaa, jossa tuntuu että helvetti en jaksa.

Sarakukka (Ei varmistettu)

Vapaus on tunne, kokemus, jolla ei ole tekemistä mun mielestä tilin saldon tai vauvojen kanssa. Vapaus on mielentila, sellainen jonka me kaikki voimme omata synnyinmaasta, elämäntilanteesta, perheestä tai sinkkuudesta huolimatta... Onhan näitä esimerkkejä buddhasta Viktor e. Frankliin.. Se on niin paljon enemmän kuin mitkään miljoonat tai lomamatkat tai mikään ulkoinen voi ikinä mahdollistaa... Se on ihaninta! Ja se on aina! Olet ihana Eeva!

Eeva Kolu

Sinäpä sen sanoit!!! xx

Tuulianna

Ajatuksiaherättäviä kirjoituksia nämä kaksi, kiitos niistä.

Semantiikka on kyllä ihan oma lukunsa. Miten kommentteja lukiessa tuli mieleen, että pyöritään samojen asioiden äärellä, mutta puristetaan ne hiukan erilaisiksi sanoiksi ja annetaan hiukan omanlaisensa merkitykset. Voiko vapaus olla jatkumolla? Onko vain vapaa tai ei-vapaa? Vai voiko olla tietyn prosentin verran lähempänä jompaakumpaa päätyä vallitsevista olosuhteista riippuen? Ja onko se sitten lopulta epävapautta, ettei ole kaikkia maailman vaihtoehtoja käytettävissä? Eikä vapaus yhdessä elämäntilanteessa ole sama kuin toisessa; ei minusta koko vapaus ole yksittäisiä tekoja vaan mielentila. Vapaus on rohkeutta.

Eeva Kolu

"Ja onko se sitten lopulta epävapautta, ettei ole kaikkia maailman vaihtoehtoja käytettävissä?"

Tosi hyvin tiivistetty. 

Aina on valintoja, jotka sulkevat jotain muita vaihtoehtoja pois. Esim. minä en voi just nyt olla samanaikaisesti Helsingissä, Lohjalla ja Filippiineillä, mutta en silti koe olevani epävapaa :)

j. (Ei varmistettu)

Tämä sai taas havahtumaan että Sinä se olet upea nainen. Upeaa että olet olemassa! Hiljaisena olen päälle vuoden päivät seurannut blogiasi, mutta nyt oli pakko tämä sanoa. Kiitos.

Hanna-K (Ei varmistettu)

Kiitos! Sait minusta uuden lukijan. Hieno kirjoitus.

Palasin juuri rannalta, jossa lasten kanssa juoksimme hiukset hulmuten ja uimme. Paikalle saapui nainen joka kysyi: "Tiedätkö, että tuolla on todella paljon sinilevää?" Jäin pohtimaan näitä ihmisiä, joilla on tarve puuttua toisten tekemiseen. Mikä heitä ajaa toimimaan näin? No onneksi heillä on vapautensa ja onneksi minulla on vapauteni valita elää ja nauttia elämästäni silläkin uhalla, että sinilevä minut ja lapseni seuraavana päivänä vie.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ööh, "tarve puuttua toisten tekemiseen"? Veikkaanpa, että naisen kommentin taustalla oli ihan puhdas ystävällisyys. Itse kuulisin mielelläni, jos olisin epähuomiossa menossa sinileväiseen veteen uimaan, ja uskon että todella moni muukin. Ei kai ihan kaikkea pidä kääntää negatiiviseksi puuttumiseksi?

Hanna-K (Ei varmistettu)

Totta. Ystävällisyydestä. Kiitos jälleen. Eihän hän tiennyt mitään minun tietämykseni tasosta. Nyt joudun kyllä menemään peilin eteen tutkimaan miksi usein koen muiden pyrkivän jollain tavalla rajoittamaan elämääni ja miksi saatan kääntää toisten ihmisten mahdollisesti positiiviseksi tarkoittaman puuttumisen negatiiviseksi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei, jos tämä oli vilpitön kommentti niin pisteet taidosta vastaanottaa kritiikkiä, taidat osata sen paremmin kuin moni muu :)

Hanna-K (Ei varmistettu)

En tosiaan vitsaillut vaan ihan vilpittömästi menin itseeni. Kirjoittaminen ei kuulu vahvuuksiini ja nyt ensimmäisen kommenttini lukiessani huomaan, että siitä ei nyt ihan välittynyt kaikki ajatukseni. Kyseinen esimerkki oli ehkä hieman huono, mutta kaikessa huonoudessaan se (tai Eevan vastaus) auttoi minua huomaamaan, että monesti tulkitsen sivullisten kommentit joko itseeni kohtaan tapahtuvana arvosteluna tai rajoittamisena. Kuten tässäkin tulkitsin naisen ystävällisyyden pikemminkin minuun kohdistuneena arvosteluna ja kehoituksena pysymään vedestä pois.

Pyörittelin ajatuksia koko yön ja tajusin, että minulla on monesti tekemisissäni hirveä vastustelu rajoja tai yleisiä suosituksia vastaan. Minusta tuntuu, että jos kaikkea noudattaa, niin osa elämästä jää elämättä. Siksi myös uin sinilevävaroituksista huolimatta ellei siitä ala aiheutua oireilua. Ja joskus mietin, että käytökseni saattaa ärsyttää tai huolestuttaa sitten niitä, jotka jättävät asioita tekemättä jotain pelätessään ja siksi tämän naisenkin ajattelin tulleen minua varoittelemaan levästä.

Juttelin itseasiassa tänään äitini kanssa aiheesta ja olen kuulemma koetellut rajoja pienestä pitäen. Hän on ollut rajoja asettaessaan hyvin ehdoton ja tiukka ja se varmasti heijastuu käytökseeni. Eli siis Eeva tosiaan onnistui herättelemään ajatuksiani ja oppimaan jotain uutta itsestäni. Olen vahvasti sitä mieltä, että tiedostamalla omat heikkoutensa säästyy monelta tulevaisuuden yhteen törmäykseltä ihmissuhteissa.

Hanna-K (Ei varmistettu)

Alkuperäinen kommentti olikin vierailijan eikä Eevan, mutta yhtä kaikki :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Miten musta tuntuu että Hanna-K vähän niinku vizaili tässä

Vierailija (Ei varmistettu)

No sit sitä vizailun jaloa taitoa voisi vielä vähän harjoitella, ei meinaan ihan välittynyt sellainen sävy ainakaan mulle :)

Vierailija (Ei varmistettu)

:D best

Marski (Ei varmistettu)

Ihana teksti!

Asiaan yhtään liittymättä, olen alkanut lukea tekstejäsi kuin Sinkkuelämän Carrie niitä lukisi. Siis samalla äänellä pään sisällä. :D

Eeva Kolu

Tärkeä kysymys: Onhan mulla siinä sun mielikuvassa yhtä makeet kengät?

Marski (Ei varmistettu)

On, on! Tietty! Ja yhtä ihanat, liehuvan kiharat hiukset.

"Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauska on tehdä ihan mitä haluaa." - Pikku Myy

Eiks tuo sisällä aika pitkälle saman ajatuksen kuin mitä kirjoitit??

Amme (Ei varmistettu)

Pakko kommentoida, kun luin tätä tekstiä ja samalla taustalla soi Olavi Uusivirran Ollaanko tämä kesä näin:

"sopivasti muistetaan
vain puolikas totuus siitä kuinka vapaita ollaankaan"

Samaan syssyyn on kai ihan hyvä myös kiittää ihanasta blogista.

ikkiam
LUOMA

Todellakin!

Kiitos <:

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei! Kiitos ihanasta ja ajatuksia herättävästä blogista. Viimeaikaisia postauksia lukiessa tuli mieleen että oletko lukenut Paulo Coelhoa? Hänen tuotannossaan on paljon samanlaista syvällistä pohdiskelua.

Haluna (Ei varmistettu)

Kiitos tästä ja edellisestä kirjoituksesta! Minä olen eksynyt vapauteeni valita! On niin paljon vaihtoehtoja, etten tiedä mihin suuntaan lähteä niin työelämän kuin opiskeluidenkaan suhteen. Tällä hetkellä olen työtön, 21-vuotias ja asun kotona. Minulla ei ole hajuakaan siitä mitä haluaisin tehdä niistä monista asioista, jotka minua kiinnostaa. Vapauden vankila? Olen aina elämässäni tottunut menemäön "putkessa" sen enempiä miettimättä ja tehnyt kuten minun on odotettu. Halusin eroon siitä, mutta kun on itse vastuussa valinnoistaan, iski pelko. Tajusin opiskelleeni väärää alaa, olevani hukassa ja jopa masentunut, enkä todellakaan tiedä mihin minun pitäisi suunnata. Sain sosiaalisia paineita siitä, että olen tehnyt vain pätkätöitä, kuluttanut vuoden lähinnä liikuntaharrastusteni parissa, aloittanut joogan, kokeillut pilatesta, vatsatanssia ja vaeltanut lapissa. En ole tehnyt elettäkään hakea itse töitä(alallani minua on lähinnä pyydetty sijaistelemaan, en ole itse hakenut), en tehnyt ainuttakaan työhakemusta, en cv:tä, ja helpottunut kun en päässyt hakemaani korkeakouluun. En toedä onko se muiden mielestä hyväksyttävää, luultavasti ei, mutta ahdistuksestanihuolimatta koen että tämä on minun elämäni ja minä en kärsi siitä että asun kotona, saan olla perheeni kanssa, minulla on ensimmäinen pitkä parisuhde ja unelmani omasta koirasta toteutui vihdoin aikuisiällä. Mielestäni olen saavuttanut paljon uusia asioita vuoden aikana, mutta ne eivät liity mitenkään sosiaalisesti hyväksyttävään työelämässä menestymiseen tai kouluttautumiseen. Mietin miksi koen ahdistusta vaikka olen suht onnellinen. Tajusin: koin itseni huonommaksi muiden silmissä. Miksi? Koska muut elävät oravanpyörässä, johon minä väsyin ja halusin pois. Jossakussa ei niin suorituskeskeisessä maassa, olisin täysin normaali nainen, ehkä jopa kotona lasten kanssa. Täällä koriäiteyskin on kuin halventava termi. "Olet kotona lasten kanssa? Okei, sinulla ei ole elämää!"- asenne vallitsee. Mutta entä jos elämää onkin nukkua pitkään, ehtiä tehdä herkkuaamupala sen hotkitun sijasta, olla läheisten ihmisten kanssa, nukkua päikkärit milloin huvittaa, ehtiä nähdä kavereita, lukea kirjoja, liikkua ja kokeilla harrastuksia, addiktoitua sinkkuelämään ja hurjaan remonttiin, halailla koiran kanssa ja todeta, että oaras asia päivässä oli kun sai olla vapaa kaikesta entisistä velvollisuuksista:) se ei kuitenkaan jatku ikuisesti, joten miksei nyt nauttia tästä vapaudesta?

Ps. Keksin tämän vuoden aikana, että haluan opiskella ravintoneuvojaksi ja tähdätä sille alalle! Joten yrittäjyys, täältä ehkä tullaan!;) silloin työni on myös sekä vapautta, että vastuuta. Se on itsestä kiinni pitääkö sitä vapautena vai vankilana. Jos jälkimmäisenä, sen voi aina lopettaa ja suunnata uusiin haasteisiin:)

Eikä ajatella mitä muut siitä ajattelevat!

Vierailija (Ei varmistettu)

Suomessa kuvailemasi kaltainen elämä on vielä toistaiseksi joillekin mahdollista. Mutta kuka sen sinun elämän kustantaa? Ne vuodet, jotka nuoret viettävät elämästä nauttien on myös niitä, jotka ajavat tuottamattomuudellaan mm. eläkeikien nostoon ym. Pahoittelen taloudellista näkemystäni aiheeseen, mutta joskus tuntuu, että asiat on meillä ollut liian hyvin liian pitkään. Hyvinvointiyhteiskunta pissii tässä omaan nilkkaansa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta jos mietitään hetki tätä ajatusta: "Ne vuodet, jotka nuoret viettävät elämästä nauttien on myös niitä, jotka ajavat tuottamattomuudellaan mm. eläkeikien nostoon ym"... jos nekin muutamat vuodet, joina nuoret tämän näkemyksen mukaan vielä 'saavat nauttia elämästään' ovat paheksuttavia (taloudellisen kannattamattomuuden vuoksi) eikö silloin ole vikaa jo systeemissä joka ohjaa tällaiseen ajattelutapaan...? Jos oletetaan että elämästä nauttiminen on kuitenkin yksi ihmisen luontaisista tarpeista. Ns. hyvinvointivaltion kantava ajatus on ehkä se, että veroja maksava AIKUINEN työväestö turvaa keskimäärin sellaisen yhteisön, jossa nuoret, lapset, vanhukset ja muut 'tuottamattomat' voivat turvallisesti etsiä elämälleen merkitystä (tarvitsematta jatkuvasti murehtia omaa tuottamattomuuttaan tai systeemin jatkuvuutta). 21-vuotiaalla voi mennä vielä muutama vuosi paikkansa hakemiseen / mielekkyyden etsimiseen ko. systeemissä, veroja ehtii kyllä maksamaan myöhemminkin.

(en siis halua saivarrella ja ymmärrän huolesi, mutta uskon nuorten kyllä ymmärtävän, kuinka hyvässä asemassa ovat. Juuri siksi meillä on aikaa miettiä sellaisia kysymyksiä, kuin 'mitä oikeasti haluan tehdä elämälläni', en jaksa uskoa että se on keneltäkään pois.)

Halina (Ei varmistettu)

Ajattelen aika paljon samoin ja yritin kirjoittaa lähinnä juuri siitä, että minusta elämässä on tärkeää muukin kuin se, että tuottaa elämässään mahdollisimman paljon rahaa yhteiskunnalle:). On yhteiskunnan kannalta tärkeää, että on veronmaksajia, ja olen nähnyt opiskellessani ulkomailla, mitä tapahtuu kun niin ei ole, joten en vähättele asiaa.

Mietin myös sanoinko missään vaiheessa edellisessä viestissäni, että en olisi maksanut veroja? Olen maksanut niitä siinämäärin, että saan joka vuoden lopussa palautuksia:).

Se, että miettii mitä haluaa elämältään ja työltään on minusta ensiarvoisen tärkeää, maassa, jossa kuitenkin saamme valita. Uskon, että parasta itsellesi ja muille on löytää se työ ja elämä, joka motivoi joka päivä. Miksi monet eläkeläiset tekevät töitä vaikka heidän ei enää tarvitsisi? Koska he rakastavat työtään! Haluaisin joskus olla yksi heistä, en se joka ollut 30v samassa työssä ja vihaa sitä.

Jos ajattelemme olevamme velkaa yhteiskunnalle, niin maksamme sen mieluiten takaisin menemällä 16-vuotiaana töihin(mielellään ilman koulutusta, ettei tarvitse tukia maksaa), hankimme asunnon ilman asumistukia, eli tienaamme hyvin ja maksaamme paljon veroa, teemme töitä 47-vuotta sairadtumatta, loukkaantumatta jne, ettei mene kuluja terveyspalveluihin, saamme n. 1-5 lasta, joista tulee hyviä veronmaksajia, laitamme heidät yksityisiin päiväkoteihin ja kouluihin, ettei kunnan palveluita tarvitsee käyttää, varmistamme etteivät hekään rasita kunnan terveyspalveluita neuvolaa ja kouluterveydenhuoltoa lukuunottamatta ja kun eläkeikämme koittaa kupsahdamne niin, ettei eläkettä tarvitse maksaa;)

Tämä on vain vitsi, mutta todellisuudessa on kyse mielestäni siitä, että yhteiskunta on ihmisiä varten. Ja me jokainen varmasti teemme omien kykyjemme ja resurssiemme mukaan parhaamme, että meidän yhteuskunnassamme olisi hyvä olla. Me, jotka voimme, ajamme myös heikompien kuten vammaisten asioita, sen sijaan että laskemme kuinka paljon he vievät yhteiskunnalta rahaa ja miten he maksavat sen takaisin. Eivät mitenkään jos sitä ajattelee rahallisesti .

Mutta joku viisas sanoi joskus, "yhteiskunnan sivistyksen, viisauden ja arvon näkee siinä, miten he kohtelevat sairaitaan, vammaisiaan, lapsiaan, vanhuksiaan ja eläimiään".

minua mietitytti kommentti, että hyvinvointivaltiossa on mennyt hyvin liian pitkään. Minusta meidän hyvinvointi yhteidkuntamme on taloudellisesti hyvinvointiyhteiskunta, mutta miksi me voimme silti niin huonosti? Miksi, emme voi pitää parempaa huolta sairaista, lapsista ja vanhuksista? Vaikka Olen "vain" 21-vuotias niin ammatiltani valmistuin lähihoitajaksi. Olen nähnyt työssäni, etten pysty noudattamaan omia arvojani niin hyvin kuin haluaisin. Ei resursseja mihinkään vaikka rahaa ei Suomesta puutu moneen yhteiskuntaan verrattuna..

Tämä oli osa syy breikkiini vaikka suurimmaksi osaksi kyse olikin henkilökohtaisista syistä.

Haluaisin vain, että tähdentää että ihmisetvobat yhteiskunnasssa se tärkeä asia, ei pelkästään raha. Yhteuskunta ei toimi jos mietitään vain veronmaksajia, mutta lasten ja nuorten palveluita supistetaan koko ajan ja aikuysiässään he ovat työkyvyttömiä edim. Erilaisten mielenterveysongelmien vuoksi. Ovatko he velkaa yhteiskunnalle?

Anteeksi, että tuli hieman pitkä ja epäselvä kommentti:) toivottavasti sai jotain selvää:)

moltsu (Ei varmistettu)

Kiitos, Eeva, sanoistasi! Olet viisas nuori nainen. Minulle on omakohtaista läheisen hoitaminen, ja ajatuksesi kolahtivat ja auttavat jaksamaan. On kiva seurata blogiasi, vaikka olemmekin eri sukupolvea. Ihanaa elokuuta sinulle! Marja

Giassilina (Ei varmistettu)

Mulle tulee tästä jotenkin mieleen yksi Pohjois-Koreaa käsittelevä kirja, jonka luin taannoin. Siinä kerrotaan loikkareiden elämästä ennen pakoa Kiinan kautta Etelä-Koreaan ja VAPAUTEEN. Mutta miten useiden loikkareiden käykään? On vapaus valita omat vaatteet. On vapaus valita, missä asuu. On vapaus valita, mitä syö lounaaksi ja mitä päivällään tekee. Ihmiselle, joka on elänyt koko elämänsä vankeudessa, joka on saanut kerran vuodessa uuden vaatekerran, jota käytetään koko vuosi, vapaus onkin yllättäen todella ahdistavaa. Minusta se oli hieno huomio tässä kirjassa. Ei se suljetusta maasta vapauteen pääsy olekaan ruusuilla tanssimista vaan monet loikkarit todellisuudessa haluaisivat takaisin. Ei pelkästään rajan taakse jääneiden rakkaiden vuoksi vaan myös siksi, että vapaus vaatii päätöksiä. Ihan alkaen oman aamiaisen ja lounaan valinnasta.

mzk (Ei varmistettu)

Freedom of choice is what we want. Freedom from choice is what we need.

inkaliina (Ei varmistettu)

Kuten kirjoitit, vapaudesta puhuttaessa ihmiset usein mieltävät vapauden spontaaniudeksi: sellaiseksi elämäksi, jossa ihminen toimii seuraten impulssejaan ja mielitekojaan. Tämä mielikuva vapaudesta on kuitenkin hyvin ongelmallinen, sillä eikö spontaanisti impulssejaan seuraava ihminen ole toisaalta juuri impulssiensa armoilla, niiden vanki? Itse en ole tähän filosofiseen pulmaan keksinyt minkäänlaista ratkaisua, vaikka olen sitä viimeaikoina paljon pohtinutkin.

Juuri tätä pohdintaa vasten tuntuukin hyvin oudolta, kun ihmiset toteavat vapauden olevan vuokralla asuvien sinkkujen etuoikeus. En koe sitä vapautena, että minä voin spontaanisti seurata impulssejani. Yhtä suurta vapautta on olla seuraamatta niitä. Mielestäni vapaus käsitteenä vaatii avarampaa ja laajempaa tarkastelua, kuin tämä spontaanius-suunnitelmallisuus -akseli.

Ymmärrän, että yhteiskunta ja sosiaaliset rakenteet rajoittavat ihmisten vapauksia. Kun ihminen ei tunne olevansa vapaa, tärkeää on pystyä kuvittelemaan, kuinka asiat voisivat olla paremmin. Kun meillä on kyky kuvitella ja sitä kautta luoda uutta, pystymme näkemään ne asiat, jotka rajoittavat elämäämme, ja se auttaa meitä pyrkimään parempaan. Tietysti erilaiset tilanteet vaativat erilaisia toimenpiteitä (rajoittaako minua ankea arki vai lainsäädäntö), mutta "arkiseen" ja henkilökohtaiseen vapauteen pyrittäessä uskon mielikuvituksen olevan tärkeässä asemassa.

Kiitos hienosta blogista ja kauniista kirjoituksista!

sokeris (Ei varmistettu)

Ja monelle vapaus tuntuu tarkoittavan sitä, että voisi tehdä mitä vaan ilman mitään seurauksia. Mutta vapauden kääntöpuoli on aina vastuu. Olemme käytännössä vapaita tekemään mitä haluamme, mutta kaikki eivät ole valmiita, kykeneviä tai halukkaita kantamaan sen vapauden käyttämisestä mahdollisesti seuraavaa vastuuta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mukava kuulla, että olet löytänyt elämääsi kepeyden (Sara K:ta lainatakseni, kun nyt selvästi hänen jäjissään tässä ollaan).

Minäkin olen ottanut vapaudekseni elää omanlaistani elämää (töiden, opiskelun, asumisen, harrastusten jne suhteen), vaikka valintani välillä muissa kummastusta herättävätkin. Koen myös, että sinkkuna minulla on siihen enemmän mahdollisuuksia. Tosin eläisin mieluummin parisuhteessa ja minulla olisi lapsia, jos se pelkästään omasta vapaudestani valita riippuisi (Onneksi voin kuitenkin itse valita sen, olenko tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. Ja kyllä kiitos, valitsen tyytyväisyyden vaikka niitä väistämättömiä ketutuksen hetkiäkin tulee).

Niin minun kuin todennäköisesti lähes jokaisen elämään sisältyy kuitenkin myös sellaisia asioita, että jos toisin valitsisin, seuraisi siitä niin paljon pahaa, ettei mielestäni todellisesta valinnanvapaudesta voida puhua. Mutta tämä menee taas sen saivartelun puolelle..tässä kai oli enemmän kysymys siitä, juostako shortseissa ja nuuhkiako kukkia. Ja näille molemmille liputan minäkin!

Pages

Kommentoi

Ladataan...