Naimapuuhissa (ja vähän vielä ranskattarista)

Ladataan...

Heippa ja kiitos kaikille kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen! 

Erityismaininta kaikille, jotka suosittelitte Mireille Guilianon kirjaa Ranskattaret eivät liho - tunnette minut hyvin! Olen aika varma siitä, että tilanteeni johtuu pitkälti siitä, että viime aikoina en ole noudattanut ranskatarten oppeja, ja sehän se ongelma onkin. Uskokaa tai älkää, mutta ruuan ääreen pysähtyminen ja kolmen ruokalajin kynttiläillallisen nauttiminen Turku-Helsinki-junassa, raksalla tai muuttolaatikoiden valtaamassa yksiössä ei ole ihan niin yksinkertaista kuin luulisi ;)

En siis ajatellut alkaa nytkään stressata asiasta, koska tiedän, että kunhan päästään uuteen kotiin tuokin asia varmasti korjaantuu. Ikiomassa keittiössä sitä jaksaa taas kokkailla kuin ranskatar, rauhoittua ja vetää henkeä - ja eiköhän ne vanhat vaatteetkin sen myötä ala pikkuhiljaa taas sopia päälle. Ehkä voisin jopa uskaltautua silloin tällöin kirjoittamaan siitä, miten tällä saralla menee, nyt kun tiedän että ylivoimainen enemmistö lukijoistani on ymmärtäväistä sakkia, joka ei tuomitse painonpudotuspyrkimyksiä muttei myöskään saarnaa, että sokerin ja gluteenin syöminen on ihan sama kuin vetäisi heroiinia.

Mutta tänään ei puhuta Ranskattaresta, vaan ihan toisesta kirjasta. Jouduin ikävä kyllä nyt lainaamaan kuvan kirjasta kustantajalta, sillä oman kappaleeni päälle kaatui puoli pulloa Kiehl'sin öljymäistä seerumia ja jouduin heittämään kirjan kansipaperin roskiin.

Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia oli kirja, jota suorastaan syyhysin päästä lukemaan. Yksi syy oli se, että pidin niin kovasti kirjailijan aikaisemmasta, Middlesexistä.

Toinen syy oli se, että en muista hetkeen kuulleeni niin ristiriitaisia arvioita nimekkään nykykirjailijan teoksesta! Arviot tuntuivat jakautuvan räikeästi kahteen koulukuntaan: niihin, joiden mielestä kirja oli älykästä amerikkalaista laatukirjallisuutta ja niihin, joiden mielestä kirja oli chick litiä laatukirjallisuuden valeasussa.

Kirjan voisi sanoa olevan kolmiodraama kolmen yliopistosta juuri valmistuneen nuoren välillä. Kirjan parikymppiset puhuvat kotibileissä Derridan semiotiikasta ja ottavat reilille matkalukemiseksi 1300-luvulla eläneiden munkkien teologisia pohdintoja. Mutta olennaisinta on kuitenkin kuka tykkää ja kenestä. Kaikille tuntuu olevan yhteistä se, että kirjoja tai tiedettä on paljon helpompi ymmärtää kuin sitä maailmaa, jossa pitäisi oikeasti elää.

Oma tuomioni: En rakastanut kirjaa, mutta haluaisin kyllä kysyä chick lit -kritisoijilta, että mitä te oikein poltatte! Olihan tämä nyt oikeasti hyvin kirjoitettua, soljuvaa ja nautinnollista tekstiä. Okei, hahmot ja juoni eivät olleet poikkeuksellisen syvällisiä tai omaperäisiä, mutta esimerkiksi maanis-depressiivisyyden kuvaus kirjassa oli erittäin onnistunut ja kirjailija oli kyllä taustatyönsä tehnyt.

Tämä oli juuri semmoinen lukuromaani (ja nyt kuuluu sanoa, että inhoaa sanaa lukuromaani, koska kaikki romaanit on tarkoitettu luettaviksi, mutta minusta nyt on lähinnä hyvä, että löytyy selkeä sana kuvaamaan juuri tietyntyyppisiä romaaneja, joten saivartelut sikseen). Lukaisin kirjan parissa päivässä, nautin sen seurasta, mutta silti jälkeen päin jäi vähän tyhjä olo.

Ehkä se johtui siitä, etten oikeastaan pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä. Leonardia symppasin tietysti, mutta hänestäkään en varsinaisesti pitänyt. 

Summa summarum: suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat nautiskella sujuvasti kirjoitetusta tekstistä sohvannurkassa, junassa tai mökillä. En suosittele niille, jotka odottavat kirjalta elämäämullistavaa lukukokemusta.

 

Share
Ladataan...

Kommentit

sivulauseita

Mä pidin kirjasta. Ei mullistanut elämää mutta kokonaisuus oli niin sujuva ja lukemisen tahdissa kasvava että pidin paljonkin, nauroin ja välillä liikutuinkin. Ja entisenä kirjallisuudenopiskelijana nautin nostalgisesta ajatusmatkasta kaikkiin niiihin kirjoihin ja teorioihin joita romaanissa käsiteltiin.

Mutta tuo on kyllä hyvä pointti miten lukukokemukseen vaikuttaa jos ei pidä tyypeistä. Mulla kävi noin Franzenin Vapauden kanssa. Inhosin kaikkia henkilöitä ja luulen että suurilta osin siksi kirja jätti mut ihan tyhjän päälle.

ainiin, mitä tykkäsit lopusta? Musta se oli hieno.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole lukenut Middlesexiä ja säästän sen lomalle. Luen kuitenkin tuota Naimapuuhia tällä hetkellä englanniksi, ja ei se kyllä mikään erikoinen ole. Vähän tyhjänpäiväinen ja mitäänsanomaton. Toivottavasti Middlesex täyttäisi sitten odotukset.

Pikkuankka (Ei varmistettu)

Olen suurelta osin samaa mieltä tämän kirjan suhteen. Itseasiassa jopa niin pitkälle vietynä, että olen jättänyt kirjan odottelemaan parempia aikoja, puoleen väliin luettuna raakileena. Harvoinpa sitä voi sanoa, että kirjan kaikki hahmot kävivät liikaa hermon päälle ja alkoivat lopussa jopa säälittää... Mutta ehkä (ensin ihmisenä kasvettuani) saan kirjan joskus loppuun :).

Mulle kävi hyvin samalla tavalla! Olihan kirja ihan hyvä, mutta kun ei pidä henkilöistä, ei tarinastakaan missään vaiheessa tule kovin kiinnostavaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Täysin asiaan liittymättömästi ( olipa muuten vaikea sana) ajattelin jakaa kappaleen kanssasi ( tai jos joku muu minun lisäkseni oikeasti lukee muiden kommentteja, kanssanne ) ihan vain silkasta hyvän kappaleen ( biisin, miten vain) ilosta, toivoen että se mahdollisesti piritäisi päivääsi, kuten se on piristänyt omaani.
Täten jätän linkin huostaasi.

http://www.youtube.com/watch?v=x3xYXGMRRYk&feature=relmfu

( pitäisi luultavasti liittyä anonyymien sulkumerkkien liikakäyttäjien ryhmään. Vai perustaisinko oman liigan? )

Minusta tämä oli aivan i-ha-na kirja, ja myös henkilökohtaisella tasolla hyvin koskettava. Henkilöhahmoihinkin kiinnyin kovasti, vaikka he eivät kaikin puolin kivoja ihmisiä olleetkaan. Ja rakastin niitä kaikkia kirjallisuusviitteitä! Ei tämä toki Middlesexiä ylittänyt, mutta ei tosiaankaan ollut mitään hömppää.

Minulle kirjan pääpointti ei ollut se komiodraama, vaan minulle tämä oli ennen kaikkea kirja aikuistumisesta ja oman identiteetin etsimisestä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei Eeva,

Tää ei liity mitenkään Naimapuuhiin, mutta mulle tuli nyt pakottava tarve kommentoida. En ollut käynyt täällä n. viikkoon ja nyt luin sun viimesimmät neljä postausta. Ai että tulin iloiselle mielelle! KUKAAN ei voi kirjottaa noin hauskasti halvoista karkeista:D Oot ihan paras.

Kommentoin viimeks näin pitkästi viime kesänä kun kerroin että pidän ystäväni kanssa Eeva Kolu Raitapaita Kukkamekko -pukeutumispäiviä työpaikalla. Nyt ei oo kesätöistä tietoakaan niin ehkä otan tavaksi kommentoida vähän pidemmin kuin "Ihanaa!":)

- Liisa

Vierailija (Ei varmistettu)

aika offtopic, mut ootko huomannu et esiinnyt täälläki palstalla?
http://www.basso.fi/keskustelu/hiekkalaatikko/kauneimmat-naiset/4560/
:)

Ippe (Ei varmistettu)

Moikka Eeva!
Tämä ei liity nyt mitenkään aiheeseen, mutta lykkään kysymyksen tänne kuitenkin, sillä olen miettiny asiaa niin kauan, etten voi olla enää kysymättä :D
Muistelin nimittäin, että sulta on joskus aikapäiviä sitten tullut postaus mustapäistä ja niiden hävittämisestä. Tai hahah, en oo ihan varma oliko sille nyt ihan koko postausta omistettu, mutta jotain vinkkejä sä pistit jakoon, millä nuo pirulaiset saisi nenänvarresta karkotettua! Olikohan se joku sellanen liuska, jota pidetään hetki nenän varressa..?
Samaan kastiin kuuluis kysymyset höyryhengityksestä, siitäkin oli jostain postauksessa juttua, joka liitty ihon hyvinvointiin ja ihohuokosiin, eikö? En itse muista sisällöstä kovin paljon, mutta nuo aiheet ne suurinpisitein oli. Ja sinä olet ainakin ollut kirjoittaja, siitä olen ihan varma :D

Kaipaisin kovin vastauksia näihin mietteisiin ja asian todella jäänyt vaivaamaan, joten osaatko tiviistää mulle näistä aiheista infopaketin, tai tietysti vielä parempi, onko mitään hajua löytyisikö noita postauksia vielä jostain?

Kommentoi

Ladataan...