Nuku lähelläni, ja viinillä kirjailija Korhosen kanssa

Ladataan...

Keskiviikkona lukupiirimme kokoontui puhumaan Riku Korhosen uusimmasta romaanista Nuku lähelläni. Ilta oli sikäli poikkeuksellinen, että Alvarin sohvalle istahti myös itse kirjailija.

Fanittamiensa kirjoittajien tapaaminen on paitsi mahtavaa myös tietysti mahdollisesti kamalaa, etenkin kun kyseessä on  sivistynyt ja suunnilleen kaiken maailmassa lukenut ihminen. Mitä jos se on hirveä alentuva snobi? Tai jos se puhuu niin vaikeaselkoisesti, että siitä ei tajua mitään? Entä jos sen seurassa tuntee itsensä ihan idiootiksi? Jos olenkin tajunnut kaikki sen kirjat aivan väärin!!

Tällä kertaa huoli osoittautui turhaksi. Olimme kirjailija Korhosesta melkoisen myytyjä.  

Oli huisin mielenkiintoista kuulla juuri lukemansa kirjan syntyprosessista, kuten vaikka kirjan paikkojen todellisista esikuvista ja kirjaa varten tehdystä taustatyöstä (Korhonen luki kymmeniä finanssikriisiä käsitteleviä teoksia ja tutustui tapahtumakaupunkiin tutkimalla loputtomasti Google Streetview'tä). 

Ja tietysti melkoista ylellisyyttä oli se, että kerrankin oli mahdollista kysyä suoraan lähteeltä miksi se teki noin ja mihtä tämä oikein tarkoitti. (Toisaalta melkoisen usein kirjailija ei itsekään ole ihan varma siitä, miksi hahmot tekevät, mitä tekevät.)

Kirjassa kaksi ihmistä kohtaa eurooppalaisessa finanssikeskuksessa, talouskriisin, mellakoiden ja katkenneiden veljessuhteiden värittämässä ilmapiirissä. Tunnelma on unenomainen ja etäinen, kylmäkin. Kulissimainen, luonnehti kirjailija itse. Ihmiset ovat toisilleen vieraita ja monet asiat tuntuvat pelkältä pinnalta. Ja silti kertoja-Teemu tuntuu läheiseltä, ihan kuin hän istuisi tuossa sohvalla vieressä kertomassa koko juttua. Viimeisen sivun jälkeen meinasin mennä keittämään Teemulle kaffet.

Verrattuna vaikka tajunnanvirtaisaan LääkäriromaaniinNuku lähelläni on selkeästi pelkistetympi ja niukempi niin pituudeltaan kuin kerronnaltaan ja kieleltäänkin. Luin itse kirjan lomallani päivässä ja nautin sen lukemisesta paljon. Tämä on kuitenkin niitä kirjoja, joista saa ehdottomasti enemmän irti, kun niistä keskustelee jonkun kanssa. Eikä sen nyt ole ihan pakko olla itse kirjailija.

Share
Ladataan...

Kommentit

MR (Ei varmistettu)

Jännä, itse odotin Korhosen uudelta kirjalta paljon, mutta valitettavasti juuri kirjan etäinen ja kylmä tunnelma jätti lukijankin kylmäksi. Lääkäriromaanista pidin kovasti.

MariL (Ei varmistettu) http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.fi/

Siis MITEN pääsee osalliseksi tällaiseen lukupiiriin! Tahdon kans! (vaikka esim. juuri Korhosen kohdalla kävis varmaan niin, että fanityttöhihittelisin sohvannurkassa enkä saisi sanaa suustani).

Ninne (Ei varmistettu)

Onko jostain vielä löydettävissä se postaus jossa kyselit kirjasuosituksia? En muista oliko se sulla tässä blogissa vai jossain edellisessä vai mistä olen sen bongannut, mutta nyt en löydä sitä mistään ja haluaisin kovasti etsiä sieltä suosituksia. Kerrankin olisi taas aikaa lukemiselle ja iski kova inspiraatio siihen muutenkin, mutten vain yhtään tiedä mitä lukea.

Eeva Kolu

MR, ymmärrän kyllä täysin, että kirjasta voi tulla tuollainen fiilis. Minusta se etäisyys oli hieno tehokeino!

MariL, no tämän lukupiirin oon perustanut ihan vaan kyselemällä halukkaita mukaan, joten siitä vaan pykäämään omaa piiriä pystyyn! :) Ja kyllä mullakin meni vähän fanityttöhihittelyksi, tosin tällä kertaa ei ihan niin pahasti kuin joskus aikaisemmin :D

Ninne, ikävä kyllä kyseinen postaus on kadonnut blogini muutettua Trendistä Lilyyn. Olen tiedostellut mahdollisuutta saada Trendin arkistot tänne, katsotaan, josko se onnistuisi tulevaisuudessa!

Vierailija-Anna (Ei varmistettu)

Hei Eeva! Ihanaa, että sulla on aina silloin tällöin kirjapostauksia. Itse olen juuri vapautunut suuresta luku-urakasta opintojen suhteen ja kiva saada ideoita lukemiseen, kun tuntuu että kaikki on jo luettu vaikka vasta tyyliin tuhannes tai kymmenestuhannesosa luettu :-D Mutta mieleeni tuli tässä eräs kirjapostausmuisto blogistasi olisikohan ollut trendin ajoilla: olit alkanut lukemaan Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja kirjoitit että kirja kertoo letuista ja metsämansikkahillosta tai ainakin siitä lähdetään liikkeelle ja kirmasin itse heti kirjakauppaan ostamaan kyseisen ja kirja oli todella mukaansavievä ja äärettömän kaunis teos, vasta viikkojen jälkeen muistin: ainiin mites ne metsämansikat? :-D Hauska muisto ja aivan ihana kirja! Sinun blogi on ehdoton suosikkini jo monen vuoden ajalta! Olisi todella mukavaa jos voisit/ehtisit tehdä lukuvinkkipostauksen kun uutta luettavaa on keväisin niin ihana saada! Oletkos muuten lukenut Erland Loen Maria&José? Tosi ihana tarina, uskon että voisit pitää siitä! Hyvää kevättä!

Ninne (Ei varmistettu)

Olisi mahtavaa jos ainakin tiettyjä postauksia Trendin ajoilta olisi mahdollista saada luettavaksi!

Kommentoi

Ladataan...