Nyt ymmärrän

Ladataan...

Jaa, ehkä jokaisen ihmisen elämässä tulee kerran eteen se tilanne, kun joutuu lainaamaan Jennifer Lopezin kaksosten isää, Marc Anthonya. Minulle se hetki on nyt.

All the while you were in front of me I never realized

I just can't believe I didn't see it in your eyes

I didn't see it, I can't believe it

Oh but I feel it

When you sing to me

Jos viimeinen säe kuuluisi when you smell to me, tämä laulu kertoisi minusta ja syreeneistä.

En tiedä, onko tämä vanhenemisen mukanaan tuomaa viisautta, alati vahvistuvaa kukkahöperyyttäni vai sitä, että olen nykyään niin paljon parempi pysähtymään ja havainnoimaan ympärilläni olevaa kauneutta (sitä on kaikkialla). Mutta joka tapauksessa, tajusin syreenit tänä kesänä.

Koko elämäni ajan niitä on ollut ympärilläni, mökillä, kaverien pihoilla, kerrostalojen sisäpihoilla, kaupungin puistoissa. Ja ikinä ennen en ole suonut niille ajatustakaan. Nyt olen ihan sekaisin. Sekaisin syreeneistä. Pysähdyn haistelemaan jokaista puskaa, jonka ohi kävelen. Ihastelemaan villeinä rehottavia kukkia ja tuulessa ihan hennosti vaan huojuvia oksia.

Haaveilen jopa omasta syreenistä. Onneksi ei tarvitse, sillä kaupunki on niitä täynnä. Sua ja mua varten. Mikä onni.

Share

Kommentit

Foxie
Pohjoisessa

Tajusin itsekin saman tänään. Vaikka se tuoksu onkin joskus ylitsepääsemättömän pistävä, ovat syreenit ihania - vanhempien talon pihalla ja puistoissa. ;)

Luru
Changes

Jaan tämän rakkauden! Ja pikaisesti kotini ikkunoiden läpi tarkistin ja laskin, että meidän pihallamme niitä on tasan 10! Osa vuosikymmeniä jo vanhoja, isoja ja tuuheita - osa taas metrikkäitä nuoria alkuja. Kahden suurimman alta siirsimme vähän aikaa sitten hiekkalaatikon lähemmäs lasten muita leikkejä ja toimme siihen tilalle pienen puutarhapöydän- ja tuolit. Siinä kelpaa kahvitella tuoksuvassa majassa kukkasten alla! <3

Mahdoton Nainen

Kyllä, mulle valkeni tänä keväänä aivan sama asia!

Miss T (Ei varmistettu)

Sama mullakin :)!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Oi Syreenit! Muistan aina kun mummolan pihassa oli syreeneitä. Tulee aina tuoksusta mummola mieleen. Ihan herkistyin:)

sara.
chinaberry tree

Itsekin mietin tänään ratikkapysäkille kävellessäni, että miten syreenit ovat puhjenneet kukkaan ihan huomaamattani. Ne kyllä tekevät kuumassa kaupungissa kärvistelystä huomattavasti miellyttävämpää. On se jännä, miten niinkin pieni asia kuin syreenin tuoksu voi piristää päivää.

Kadonneet Tytöt

Syreenit tai sireenit, niinkuin meilläpäin tahdottiin sanoa, ovat tärkeä osa lapsuuttani; melkein  lapsuudenkotini ikkunan alla kasvoi kaksi pensasta, valkoinen ja tuollainen laventelinvärinen. Nyt nuo ovat jo ihan jättimäisiä PUSKIA! :D Minusta kesä tuoksuu sireenille. Onneksi omat nykyiset kotikulmat ovat noita täynnä. Käyn koiran kanssa ilta(yö)kävelyllä ja haistelen jokaista. 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Oi oi &lt;3 Syreenien tuoksuun tiivistyy kyllä se pakahduttava alkukesän tunne, kun tajuaa - joka aamu - että KESÄ.

http://howsheloves.blogspot.fi/ (Ei varmistettu)

Mulla on tässä muutaman viikon taas soinu päässä "syreenin tuoksu huumaa pään" Samuli Edelmannin äänellä. Ihmepuita, hullaannuttavat!

Päivi
http://howsheloves.blogspot.fi/

Muppe (Ei varmistettu)

Yksi syreenihullu ilmottautuu! Äiti tapaa kutsua syreeniä synttärikukakseni, koska pohjoisemmassa syreeni kukki aina juhannuksen aikoihin, jolloin olen syntynyt. Täällä Tampereella ihmettelen, kun ne kukkivat niin aikaisin. Fanittelen myös kovasti tuomenkukkia ja kieloja. Tuomenkukkien ja syreenien tuoksu, siinä kaksi vahvaa kilpailijaa!

Eevalle ja muille syreenihulluille tiedoksi, Yves Rocherilla on myynnissä syreenin tuoksuista hajuvettä. Huomasin tämän viime kesänä ja mukaan lähti lisäksi syreenintuoksuinen nestemäinen saippua!

FFFifi
Fitness Führer

Rakastan ruotsin ilmaisua mellan hägg och syren. Sillä viitataan alkukesän hetkeen, jolloin tuomi kukkii mutta sireeni ei. Ihaninta on, että tuota hetkeä ei oikeastaan ole olemassakaan, sillä nuohan kukkivat oikeastaan samaan aikaan :) Ilmaisulla voikin viitata johonkin ohikiitävään, lähes epätodelliseen onneen, jonka huomaa vain jos sattuu oikeaan aikaa kohdalle tai on hyvin tarkkana.

Länsi-Helsingissä tuomi kukki mutta sireeni oli vasta nupulla 28.5. Lisää taikaa taas ensi vuonna!

Eeva Kolu

Oi miten ihana sanonta, kiitos tämän jakamisesta!

Elle (Ei varmistettu)

Mulla on ollut jo joitakin vuosia tuo tuoksu. Joka kevät innostun käyttämään sitä.

Gilrain (Ei varmistettu)

Minä myös rakastan sireenien tuoksua! Onneksi ehdin hetken tuoksutella niitä ennenkuin pakkasin kapsäkkini ja asetuin kesäksi tänne Wieniin. Täällä en sireeneihin ole törmännnyt, onneksi sentään leikkokukkia saa kaikkialta että on sentään jotain hyväntuoksuista mitä nuuhkia :)

Nuuh beibe!

Sydämiä huumaaville syreeneille! Rakastan liilojen kukkien tuoksua! Onneksi sitä saa sesongin jälkeen myös pullosta :  http://shop.fredericmalle.com/us/perfumes/en-passant-61.html

Päivi/ http://sisasiistii.blogspot.fi/ (Ei varmistettu)

Tuo kukka- ja kaiken maailman kauneus-ihastelu vaivaa kaikkia "aikuisia naisia", joten lienet Eeva matkalla tänne... Täällä on hyvä olla, ei tartte enää tuijotella liiaksi omaan napaan - joskus vaan vähän ja ohimenevästi. En ole lukenut kolumnejasi Trendistä. Kolumnit lienevät kuitenkin ainakin yhtä hyviä kuin blogisi, josta pidän. Se on mielenkiintoinen, hauskasti kirjoitettu ja jutuissa on usein myös sopivasti ironiaa ja asiaa. Mieleen on jäänyt mm. self help-juttu joskus keväällä. Mainio sekin!

Whitecollar
White Collar

Kouluikäisenä vietin kesiä tätini luona Pirkanmaalla. Äitini oli yksinhuoltaja, jonka oli saatava ainakin yksi lapsi pois jaloista siksi aikaa kun oma kesälomansa ei vielä ollut alkanut.

Tätini asui vanhassa maalaistalossa, jonka pihapiirissä kasvoi useita syreenipensaita. Kun tulin sinne kesäloman alkaessa, hän oli aina laittanut syreeninoksia vesilasiin yöpöydälle. Haistaessani syreenin tuoksun, palaan sinne pieneen hämärään ullakkohuoneeseen, kesäloman alkuun, jolloin kaikki oli vielä mahdollista.

_Sini_ (Ei varmistettu)
Vierailija (Ei varmistettu)

kyllä, itse olen vasta tänä kesänä herännyt siihen, miten hyvältä ilma tuoksuu öisin! joka kerta ihmettelen ja päivittelen sitä mielessäni, miten etuoikeutetuksi tunnen itseni kun saan elää paikassa, missä ilma oikeasti TUOKSUU kukilta! pakko aina vaan vähän aikaa haistella ilmaa kun se on niin huumaavaa

Syreeneistä alkaa aina kesä. Ja omppupuun kukista. Rakastan. Tää on ihan paras aika vuodesta.

tiia_

Meillä on pihalla ihania valkoisia syreenejä, mutta odotan kuumeisesti sellaista hetkeä, että saan naapurin tädiltä liilan syreenin alkuja. Tädillä on tolkuttoman upea, korkea ja vanha syreeniaita, joka lähettelee alkuja ojanpenkoille. Sieltä niitä pitäisi mennä kaivelemaan. :)  

Samma vamma (Ei varmistettu)

Me ostettiin meidän räkäinen 80-luvun rivarikaksio ihan pelkästään sillä perusteella, että sekä etu- että takapihalla on syreenipuu (-pensas?).
Ok, ehkä myös ihanat narisevat mäntyportaat sisällä vaikuttivat ostopäätökseen.

Mantelileipä (Ei varmistettu)

Syreenit on vaan niin ihania, tajusin sen tänä kesänä. Ne on niin ihania, että saivat oman postauksen http://mantelileipa.blogspot.fi/2013/06/lilac.html muutama päivä sitten.

---mervi--- (Ei varmistettu)

Syreenirakkautta täälläkin. Tosin ollut ihan niin kauan kuin saatan muistaa. Mummulan kamarin ikkunan takana kasvoi syreeni, ja suretti kovasti kun se siitä kaadettiin ja juurakko siirrettiin muualle parisenkymmentä vuotta sitten. Nyt ollaan yritetty saada syreeniä leviämään muuallekin, mökille ja äitin pihalle jne. vaan ei niistä kasva niin upeita ja tuuheita kuin mummulassa oli.

Katje (Ei varmistettu)

Kylla, syreenit on ihania! Mika on hassua, etta monet kutsuvat niita sireeneiksi.. vahan eri asia ;)

sixribbons.blogspot.nl

Lauratau (Ei varmistettu)

Hei, löysin blogisi eilen ja rakastuin! Olen kyllä tiennyt olemassaolostasi, lukenut kolumnejasi ja vilkaissut blogiasi aiemmin, mutta nyt vasta LUIN blogiasi. Koukussa ollaan, ja se tuntuu hyvältä! Näillä säillä on mukava koukuttua johonkin syreenintuoksuiseen, lempään, oivaltavaan ja hauskaan. Kiitos. :)

Eeva Kolu

Tuhannesti kiitos teille kaikille kommenteistanne,

ja syreenintuoksuinen halaus torstaihinne!

Muisk.

Aana (Ei varmistettu)

Hei,

löysin juuri blogiisi ja jäin lukemaan. Ihana perjantai-ilta, kun on aikaa löytää uutta, kivaa luettavaa/katseltavaa. Ja kommentin saat heti ekalla lukukerralla, koska juuri ennen kuin istahdin tähän pöydän ääreen, kävin pihalta hakemassa kimpun syreeninkukkia tuoksumaan sisälle. Syreenit ja kielot tuovat kesän.

Mukavaa viikonloppua!

Sanna/Inspired by love (Ei varmistettu)

Hahaa! Postasin juurikin samaisesta aiheesta vähän aika sitten. T. kukkahöperö

http://interiordesignerinspiredbylove.blogspot.fi/

Kommentoi

Ladataan...