onnellisempaa uutta vuotta

Naapuri toivotti rappukäytävässä onnellista uutta vuotta. Samoin kaupan kassatäti ja kaikki ne mailit, joita heti maanantain koittaessa sähköpostini pelmahti täyteen.

 

Onnellista uutta vuotta! Niinhän me toivotamme muille.

 

Itsellemme sen sijaan toivotamme terveellistä, urheilullista, laihaa, savutonta, tipatonta, tehokasta, siistiä ja säästäväistä uuttavuotta.

 

 

Toki kaikilla näillä lupauksillakin on (kai) tarkoituksena lisätä juurikin sitä onnellisuutta, mutta joskus käy niin, että onnellisuus vähän kuin unohtuu, kun ryhtyy liian väkivaltaisesti muovaamaan itsestään aikaisempaa parempaa, tehokkaampaa ja kauniimpaa ihmistä. Se, mikä kenetkin tekee onnelliseksi kun saattaakin lopulta tulla aika suurena yllätyksenä - eniten itselle. Vastaus ei olekaan aina se, että jos vaan kävisin viisi kertaa viikossa jumpassa ja jättäisin pois kaikki valkoiset jauhot ja sokerit tai jos vaan valmistuisin tavoiteajassa.

 

Uudenvuodenaattona mietin, mikä voisi olla uudenvuodenlupaukseni. Totesin, että ennen kuin päädyn julistamaan jotakin, mitä luulen haluavani, annan ajatusten kaikessa rauhassa haahuilla pari päivää ja katson, mihin ne päätyvät. 

 

 

Päädyin ainakin omalla kohdallani radikaaliin ratkaisuun: tänä vuonna lupaukseni on olla onnellinen. Ja ennen kaikkea tehdä ja jättää tekemättä asioita sen eteen, että olisin. Yksinkertainen ajatus, jonka toteuttaminen vaatii valppautta ja tarkkuutta. On niin helppo ryhtyä jahtaamaan vääriä asioita ja tehdä valintoja, jotka ovat oikeita muille, eivät minulle. 

 

Haluaisin uskoa, että jos lupaan pysähtyä aidosti pohtimaan, mitkä valinnat tekevät minut tänä vuonna onnelliseksi, minun ei tarvitse luvata mitään muuta. Kaikki muu tulee siinä sivussa. Kun mietin, mitä haluan olla enkä sitä, mitä pitäisi olla, minusta tulee juuri niin terve, urheilullinen, laiha, tipaton, tehokas, siisti ja säästäväinen kuin minulle sopii. Jollekulle muulle se voi yhä olla liikaa tai liian vähän, mutta ehkäpä sillä ei ole mitään väliä.

 

 

Avainsanoja lupaukseni pitämiseksi voisivat olla tasapaino ja kohtuus. Niitä nykymaailmasta puuttuu. Kohtuus kaikessa, niin työnteossa, laiskottelussa, karkinsyönnissä - ja myös niissä terveellisissä elämäntavoissa. Siisti koti ja litteä vatsa ovat toki kaunista katseltavaa, mutta mikään ei rumenna ihmistä niin kuin liika nipotus.

 

Siispä - tasapainoista ja onnellista uutta vuotta kaikille!

 

 

Kuvat: Tom Munro / Vogue Italia kesäkuu 2011

Share

Kommentit

Londra (Ei varmistettu)

Aivan ihana kirjoitus taas kerran, kiitos. "Mikään ei rumenna ihmistä niin kuin liika nipotus" - tossahan on ainesta vaikka huoneentauluksi! Onnellista vuotta 2012!

Eeva Kolu

Kiitos Londra itsellesi, ja juuri niin - onnellista uutta vuotta!

Hosuli / hosuli.blogspot.com (Ei varmistettu)

Todellakin.

Venla (Ei varmistettu)

Eeva, sää oot ihku. Ja nää onnellisuus carpe diem blaa blaa -jutut on ihan kivoja. Mutta kirjota välillä jostain konkreettisesta! Anna esimerkkejä! Kerro mitä söit aamiaiseksi, tuleeko onnelliseksi sitten tuhlaamalla ja syömällä, mikä Turussa oikeesti on niin hyvää ja silleen. Ja kerro milloin tulee Voisilmäpeli 2.0. Me tykätään susta.

Eeva Kolu

Hosuli: :) ********** Venla: uskon, että onnelliseksi tulee sillä, kun ei lue blogeja joiden juttuja pitää blaa blaa -juttuina. Noita tuhlailuun ja päivän tekemisiin keskittyviä blogeja löytyy varmasti muista osoitteista, mun tapa kirjoittaa on tämä. Oikein hyvää uuttavuotta :)

Eeva Kolu

******** Ja pakko vielä kommentoida Venlalle, että ihanaa kun joku toivoo, että kirjoittaisin aamupaloistani USEAMMIN. Yleensä saan päinvastaista palautetta :)

Nipsu (Ei varmistettu)

Venlan kommenttiin viitaten - ei tartte kuin jaksaa vähän scrollata sivua alaspäin niin sieltähän löytyy seikkaperäinen selostus joululomasta, useampikin kertomus ja kuva siitä mitä on syöty, mitä kirjoja luettu, missä käyty yms. Kiva vaan, että joku kirjoittaa vähän jäsennellympää ja mietitympääkin tekstiä eikä pelkästään selosta päivän tapahtumia.

vaiva (Ei varmistettu)

Ooh, pakko laittaa johonki oikei ylös (ehkä työpaikan seinälle... voin olla anarkisti sitte) "Mikään ei rumenna ihmistä niin kuin liika nipotus."

Ihanaa, taas.

Ite tein saman lupauksen. Olla onnellinen ja tehdä asioita mitkä saavat mut onnelliseksi. Siihen kuuluu kyllä vähän jumppailua (valitettavaa mut silti niin oikein) ja enemmän tiskaamista mut myös vähemmään itteni ruoskimista jos en muistakkaan (lue:jaksa) juoksennella tai pestä niitä tiskejä ihan just sillon ku pitäisi.

Oikein onnellista uutta vuotta sulle Eeva, kaikille oikeastaan !

JL (Ei varmistettu)

Itsellani on ollut uuden vuoden lupauksena viime vuodesta lahtien "kuuntele itseasi" meinaten, etta tee asioita oman jaksamisen mukaan alaka lahde toteuttaa liikaa. Minussa on hieman perfektionistin vikaa ja usein yliarvioin omia kykyjani tehda monia asioita samaan aikaan. Tama lause teki viime vuodesta mahtavan, kun en kasannut itselleni sikana asioita tehtavaksi ja suorittamisen paine vaheni huomattavasti ja taten olin enemman stressiton, onnellisempi ja keskityin oikeasti tarkeisiin asioihin, kuten avomiehen pussailuun, kissojen paijaamiseen tai kavereiden lapsien kanssa leikkimiseen. Aion jatkaa tata vuotta samalla lailla!

Grace (Ei varmistettu)

No niinpä, hyvin ajateltua ja sanoiksi aseteltua taas. Carl Sandburgin iki-ihana ajatus "Be what you wish to be" kiteyttää paljon ja syvästi, vuodenvaihteessa ja joka päivä.

Eeva (Ei varmistettu)

Vaiva: kuulostaa hyvältä! Eihän jumppaamisessa ole mitään väärää, itse asiassa olen aika varma, että 100% ihmisistä on onnellisempia, jos elämään kuuluu sopivassa määrin myös liikuntaa. Mutta sitäkin voi tehdä oman fiiliksen mukaan sen sijaan että ajattelisi että nyt on PAKKO käydä jumpassa viisi kertaa viikossa ja hankkia Jessica Alban kroppa. Tasapainoa nääs :) Onnellista uutta vuotta sullekin! ************ JL: kuulostaa varsin hyvältä ja ilmeisesti myös hyvin toimineelta lupaukselta :) Eipä tuohon muuta voi lisätä, tuon kun muistaisi itsekin!

Eeva (Ei varmistettu)

Grace: ihanasti sanottu, taidanpa alkaa toteuttamaan tuota jokapäiväisessä elämässä :)

Aino (Ei varmistettu)

Minäkin olen pohdiskellut tätä lupaus-asiaa. Vuosi sitten vuodenvaihtoseurueeni kesken lupausten sijaan esitettiin toivomuksia. Se oli minusta hyvä idea, koska lopultahan toiveiden toteutumiseen vaikuttaa eniten oma toimintasi. Tänä vuonna hiljaa omassa päässäni päädyin takaisin lupauksiin, ja tulin siihen tulokseen, että: lupaan pitää itsestäni parempaa huolta. Tähän ehkä onkin johtanut vuosi sitten esittämäni toivomus ja sen ilmentymä vuoden aikana. Itsestä huolta pitäminen vaatii varsin konkreettisia tekoja, mutta ilman että _pitäisi_ tehdä ja olla. Syön ruokia, joista minulle tulee oikeasti hyvä olo ja liikun riittävästi, koska voin silloin paljon paremmin. En hanki liikaa töitä itselleni ja saan lukea muitakin kuin koulukirjoja. Minua kutkuttaa se ajatus, että tätä lupausta en voi suorittaa enkä ottaa siitä stressiä, koska silloin se ei ainakaan pidä! :)

Eeva (Ei varmistettu)

Aino: kuulostaa erittäin, no, lupaavalta ;) Jotain tuon suuntaista itsekin olen kaavaillut. Ollaan selkeästi oikealla tiellä. Tsemppiä ja onnea uudelle vuodelle!

Pertti (Ei varmistettu)

Olen varmaan aika epätodenäköinen kohdehenkilö seuraamaan tätä blogia. Olen tätä kuitenkin seurannut säännöllisesti maaliskuusta 2011 lähtien. Löysin tämän tyttäreni FB sivuilta. Ainoa ryhmä, johon hän oli liittynyt. Valitettavasti rakas tyttäreni menehtyi Ystävän päivänä 2011 vain 33 vuotiaana sairauskomplikaatioon.

Tämän sivun lukeminen on ollut osa surutyötäni. Yritän samalla löytää siltaa tyttäreni ajatusmaailmaan, kun luen täältä sellaista asiaa, mistä hän erityisesti aivan ilmeisesti piti.

Edellä olevista syistä johtuen tämän aiheen otsikko kolahtaa erityisen tarkasti. Onnellisuuden saa tosi arkisista asioista. Sen huomaa viimeistään silloin, kun menettää rakkaimman ihmisensä.

Eeva (Ei varmistettu)

Pertti, todella suuri kiitos kommentistasi, se pysäytti ja kosketti. En osaa muuta kuin toivottaa jaksamista surutyön keskelle, ja tuntea kiitollisuutta siitä, että sain olla pienenä osana tyttäresi päiviä. Onnea ja valoisampaa uutta vuotta.

mirada (Ei varmistettu)

Eeva, sinä se osaat löytää kliseistä jotain uutta, niin itsestäänselvää, ettei sitä ikinä itse tajuakaan, vaikka se on ollut näkyvissä koko ajan... ja osaat myös toteuttaa niitä vanhojakin kliseitä rohkeasti ja iloisesti silloin, kun niiden hetki on. En tunne ketään toimittajaa nimeltä paitsi sut, ja siihen on syynsä: sulla on oma ääni.

Uusi Aamu (uusiaamu.blogspot.com) (Ei varmistettu)

Minusta on hienoa, että Turku on saanut tällaisen mahtavan loistavan ajattelija-kirjoittajan kuin sinä olet. Itselleni lupasin samalla lailla onnellisuutta ja hyvää oloa, mutta miten laitan sen sanoiksi. Kun tässä jonain päivänä maltan (lähden takaisin kotiin Turusta) istua alas ja jäsennellä ajatuksiani sanoiksi, sivuutan lupaukseni linkkaamalla tähän tekstiin. Tekstisi on kaunista.

Milla (Ei varmistettu)

Kiitos Eeva, juuri näin! Onnellista uutta vuotta sinulle ja meille kaikille!

Winda (Ei varmistettu)

Toivon itse asiassa onnellisempaa uutta vuotta, mutta lupasin vain yhden asian: olla parempi äiti. Käytin niin suuren osan viime vuotta omien murheineni pohtimiseen, että kaikki muu jäi taka-alalle. Tänä vuonna aion viettää enemmän aikaa tyttäreni kanssa ja olla onnellinen :)

aurinna (Ei varmistettu)

Kiitoskiitos taas loistobloggauksesta. Itse olen päättänyt tälle vuodelle vain yhden asian. En aio rääkätä itseäni enää ikinä niillä asioilla, millä ihan liian usein tähän asti. En laskeskele pikkupennosia, enkä kaloreita. Rääkkäämällä ei nimittäin tosiaan tule ihmisestä täydellistä.

manna (Ei varmistettu)

meillä on sama lupaus :)

Keiju (Ei varmistettu)

Hei! Ja kiitos ihanasta blogistasi!
Erityisesti tämä kirjoitus helpotti oloani. Mukavia talvipäiviä!

Nibby (Ei varmistettu)

That's 2 clveer by half and 2x2 clever 4 me. Thanks!

ngfxjtxixor (Ei varmistettu)

3HQOXz beyryflaozjr

geozdvel (Ei varmistettu)

1LpygG uebxpcmnwkqp

Kommentoi