Papan eka vaimo

Ladataan...

Luin Paula McLainin kirjan Nuoruutemme Pariisi. Nimestäkin jo arvaa, että kirja liittyy jollain tavalla Ernest Hemingwayhin.

Nuoruutemme Pariisi kuuluu genreen "todelliset henkilöt fiktiivisinä henkilöinä". (Kertokaas kirjallisuudenopiskelijat onko tälle genrelle jokin oikea nimi. Keksin tuon tuossa kahdessa sekunnissa, eikä se kieltämättä ole kovin iskevä.

Lempikirjani tässä genressä on muuten Eva Dozzin Vihaan sinua John Lennon. Ihan vaan tiedoksi.)

Nuoruutemme Pariisi kertoo Ernest Hemingwayn ensimmäisestä avioliitosta, nimenomaan vaimo Hadley Richardsonin näkökulmasta, ja osittain myös koko Hemingway-myytin synnystä.

Stoori on herkullinen, kuten tiedämme: nuori karismaattinen lehtimies muuttaa Pariisiin, istuu päivät pitkät Dômessa ja Deux Magotsissa, laahustaa Montparnassen kaduilla ja hengailee Ezra Poundin ja F. Scott Fitzgeraldin kanssa. Ja lopulta tekee läpimurtonsa ja muuttuu myyttiseksi Papa Hemingwayksi. 

Sikäli kirja olikin vähän pettymys: sekä Hemingwayden avioliitosta että sen hajoamisesta ja siihen johtaneista syistä olisi saanut enemmänkin irti, samaten kuin Hemingwayn muuttumisesta tavallisesta pojasta kirjailija-Hemingwayksi. Nyt jäi vähän sellainen olo, että kirjailijalla oli kiire luetella tunnettujen ihmisten ja paikkojen nimiä sen sijaan, että mihinkään olisi pureuduttu kovin syvällisesti. (Tämä tosin lienee historiallisten romaanien ominaispiirre - aineistoonsa liiankin rakastuneet kirjailijat, kuten muuan työkaverini analysoi.)

Silti kirja oli oikein nautinnollista, kepeää luettavaa - juuri oikea kirja tällaiseen melkein-kevääseen. Ja jos ei muuta, tämä ainakin herättää uudestaan innon lukea lisää Hemingwayn, Fitzgeraldin ja Steinin tuotantoa (Ezra Poundia en ole ikinä jaksanut). Ja ehdottomasti haluan lukea Zelda Fitzgeraldin elämäkerran.

Suosittelen vapaapäivään kahvin ja croissantin kera.

Share
Ladataan...

Kommentit

Sokerikulho

Eipä tuolle tämän kirjan yhteydessä taida olla muuta määrittelyä kuin "fiktiota todellisista henkilöistä". Omaelämäkerrallisen tai postmodernistisen kirjallisuuden suhteen onkin sitten toinen juttu :D 

Tästäpä tuli mieleeni taas hurmaava Midnight in Paris ja sen yliromanttinen kuva taiteilijaelämästä ja näistä ihanista kirjailijarentuista. Päästäpä sinne!

Marita K

Komppaan ylläolevaa kommentoijaa, minulle ei myöskään ole opiskellessa tullut vastaan nimikettä tuon tyyppiselle fiktiolle.

Sääli, ettei kirja pureudu pintaa syvemmälle Hemingwayn ja hänen vaimonsa suhteeseen, sillä minua kiinnostaisi nimenomaan Hemingwayn henkilökohtainen, melko myrskyisä elämä. Minusta tuntuu, että Yhdysvalloissa jollain tavoin pelätään välillä Hemingwayta ympäröivän henkilömyytin murtamista, koska mies kuitenkin on amerikkalaisen kirjallisuuden isä. Hemingwayta voi tietysti ihannoida kirjailijana, mutta minua etoo itse miehen ihannoiminen, koska silloin unohdetaan taustalla ollut väkivaltaisuus, alkoholiongelmat ja ongelmallinen suhtautuminen naisiin (sama pätee myös beat-sukupolven kirjailijoihin). 

Voisin vinkata Yleltäkin jonkin aikaa sitten tulleesta Hemingway & Gellhorn -elokuvasta, joka pureutui vähän syvemmin myytin takana olleeseen henkilöön. Tuntui, että kerrankin pureuduttiin siihen, millaista oli elää Hemingwayn kanssa.  Elokuva kylläkin kerrotaan Martha Gellhornin näkökulmasta, joten en elokuvan avulla vieläkään oikein päässyt jyvälle Papan taustasta ja syistä hänen käytökseensä...

Kate.K. (Ei varmistettu)

Kyseinen leffa oli kökkö ja melko vaivaannuttava. Muistaakseni ei ollut kovin pitkä, mutta tuntui sitäkin pidemmältä. Suosittelen melkein mitä tahansa muuta aktiviteettia kuin tämän leffan katsomista.

Marita K

Makuasia. En aio väittää, että kyseessä olisi mikään mestariteos, mutta oikein toimiva henkilökuvaus kylläkin. Eli minusta kannattaa katsoa kökköydestä huolimatta, ainakin jos hahmojen kehitys tai Hemingwayn elämä kiinnostaa.

SuperSanna (Ei varmistettu)

Luin tuon kirjan muutama viikko sitten ja minulle se antoi kipinän lukea juuri noita kirjassa mainittujen kirjailijoiden kirjoja (myös itse Hemingwayn) ja myös kipinän leikata polkkatukan 20-luvun henkeen :) Fitzgeraldin Kultahattu oli hyvää jatkoa tälle, siinä oli sitä seurapiirihömppää mitä kirjassa sivuttiin.

Eeva Kolu

Ehdottomasti kannattaa lukea Hemingwayta! Mun henk. koht. lemppari on Kirjava satama, ihan vain näin sivumainintana.

Linda44 (Ei varmistettu)

Hei, ei kannata pelätä Ezra Poundia! syvällistä, ehkä vaikeaakin, mutta nyös kaunista, hienoa. Yksi runo kerrallaan.
Ja kiitos kirjavinkeistä ja kivasta blogista, joka piristää aina!

Eeva Kolu

Kiitti kannustuksesta :)

Mekotusta

Kirjallisuudenopiskelija ilmoittautuu, eikä ole kuullutkaan mistään hienosta termistä, jonka alle moisen fiktion voisi ympätä. 

anniinanir (Ei varmistettu) http://www.anniinanir.blogspot.com

elämäkerrallinen fiktio? looginen muunnelma termistä omaelämäkerrallinen fiktio. en tiedä :D mielenkiintoinen laji kyllä

anssi (Ei varmistettu)
Miira123 (Ei varmistettu)

Ei.

Helmi K
sivulauseita

Olen tehnyt graduni Hemingwayn novelleista ja Nuoruuteni Pariisista, enkä vain mitenkään pysty tarttumaan tähän kirjaan, jo ihan pelkästään tuon nimen takia, jonkun olisi pitänyt se kieltää. On aina kiehtovaa tarkastella asiaa molemmilta puolin, mutta se että tämä on kuitenkin ihan fiktiota ei jotenkin iske. Sen sijaan jos haluaa tutustua Hemimgwayn itsensä kirjoittamaan fiktiota ja faktaa sekoittavaan tuotantoon on Nick Adams novellit siihen hyvä tie. Kuin myös Nuoruuteni Pariisi.

Myös Kenneth S. Lynnin elämäkerta Hemingway on tosi hieno. Olen aika eri mieltä siitä että Yhdysvalloissa ei uskallettaisi tarttua Hemingwayhin, aihetta on käsitelty tosi laajasti, hyvässä ja pahassa. Kirjailijana on nerokas, ihmisenä jotain muuta, ja se on usean tutkimuksen, elämäkerran ja artikkelin taustalla.

 

 

Marita K

Minun olisi pitänyt tarkentaa kommenttiani: tuntuu, että Yhdysvaltalaisessa mediassa ja populaarikulttuurissa pelätään tarttua Hemingwayn varjopuoliin. Tästä syystä spekuloin, että ehkäpä Paula McLainiakin on arvelluttanut kirjoittaa kriittisesti Hemingwayn elämästä. 

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö esimerkiksi kirjallisuustieteessä pureuduttaisi Hemingwayn elämään syvällisemmin. Oma graduni ei Hemingwaytä käsittele, joten en voi väittää olevani aiheen asiantuntija. Pitää ehdottomasti lukea tuo suosittelemasi elämäkerta, jos vaikkapa paljastuisi että omat havaintoni amerikkalaisten suhtautumisesta Hemingwayhin ovatkin olleet virheellisiä.

Helmi K
sivulauseita

En ole itsekään asiantuntija, vain perehtynyt :) H on minusta ennen kaikkea kirjailijana kiehtova, elämän varjopuolet tulevat siinä sivussa. Ja siinä olen samoilla linjoilla että tunnetasolla mieheen suhtaudutaan äärimmäisen kahtiajakoisesti, joko nerona jota ei voi kritisoida tai egoistisena naistenvihaajamachona. Kuten niin usein, en usko että totuus on kumpikaan näistä. Tieteen parissa tutkimus taas pohjautuu luonnollisesti enemmän miehen työhön, mutta moni hyvä elämäkerta kyllä avaa miehen taustoja lapsuudesta, sodasta, alkoholismista ja narsisimista (jota tuskin silloin käsitteenä vielä oli, en tiedä).  

Kuten sanoin, en ole kirjaa lukenut enkä varmaan luekaan, mutta luulisin kepeän ja viihteellisen tyylin olevan enemmänkin markkinoita varten, ei siksi että Hemingwaysta ei uskaltaisi kirjoittaa kriittisesti. 

Eeva Kolu

Hmm, kyllä minusta McLain oli tässä kirjassa hyvinkin kriittinen Hemingwayn henkilöä kohtaan?

Helmi K
sivulauseita

No niin, ei pitäisi kommentoida kun ei ole lukenut :) olisi pitänyt lisätä kommenttiin että "jos kirja ei tarjoa mitään kritiikkiä niin.."

Mutta olen kyllä antanut itseni ymmärtää että kirja on kovin kepeä, ehkä näin ei ole. 

Eeva Kolu

Viittasin tuohon Maritan ylempään kommenttiin (tää kommenttipuu on joskus vähän harhaanjohtava) :) Ja on kyllä kepeä, viihteellisesti kirjoitettu, mutta Hemingwayta ei esitetä kauhean mairittelevassa valossa.

Marita K

En ole vielä tuota McLainin teosta lukenut, jotenkin vaan oletin tekstisi perusteella että Hemingwayhin ei kirjassa suhtauduttu kriittisesti. Tää on minulta taas tätä sisälukutaidon puutetta, eihän se ettei "mihinkään olisi pureuduttu kovin syvällisesti" vielä tarkoita että kirjaan ei olisi mahtunut kritikkiä Hemingwayta kohtaan, etenkään jos se satuu olemaan ensimmäisen vaimon näkökulmasta kuvailtu. Pitää selkeästikin lukea tuo romaani. :)

Laurella
Pilkku otsassa

"Vihaan sinua, John Lennon" on kyllä kova. 

Eevil (Ei varmistettu)

Aamen. En ymmärrä miksi se kirja jäi vaille ansaitsemaansa rakkautta suuressa yleisössä.

Äikänope (Ei varmistettu)

Ainut termi, jolla olen nähnyt tuota genreä kuvattavan, on kaikessa yksinkertaisuudessaan fiktiivinen elämäkerta.

Julia Juliska (Ei varmistettu)

Mites toi Nuoruuteni Pariisi? Oletin ja toivoin etukäteen, että olisin rakastanut sitä, mutta sitten se olikin niin tylsä etten jaksanut loppuun. Kuis teillä?

J/SH (Ei varmistettu) http://www.skipped-heartbeats.blogspot.fi

Kyl, ehdottomasti kannattaa lukea Zeldan elämästä! Ja niitä saattanee paritkin kirjat olla, itse luin Nancy Milfordin hienon teoksen.

heips (Ei varmistettu)

Luen juuri Hemingwayn "Ja aurinko nousee" kirjaa (lukion äidinkielen kurssin tehtävänä) enkä oikein saa siitä hirveästi irti. Saatan kyllä olla vain liian viihdyttävän kirjallisuuden perään ja liian epäkypsä:D

nallekarkki (Ei varmistettu)

Minäkin voin lämpimästi suositella Nancy Mitfordin kirjoittamaa elämäkertaa Zeldasta, valottaa aika mukavasti tämän persoonaa ja ongelmia Scottin kanssa. Siitä voikin sitten jatkaa suoraan Zeldan kirjoittamaan Save Me the Waltziin, jonka tämä kirjoitti suurimmaksi osaksi mielisairaalassa. En ol itse sitä vielä lukenut, mutta taustoitus tulee varmaan tarpeeseen, koska monet pitävät sitä keskeneräisenä/sekavana/tylsänä.

Hemingwayn Nuoruuteni Pariisista en saanut mitään irti, koska lakoninen ja vähäsanainen tyyli ei uppoa. Ehkä pitäisi kokeilla romaaneja eikä luovuttaa vielä papan suhteen.

Ja hei, voisin vinkata eräästä henkilöstä nimeltä Sylvia Beach, joka oli alkuperäisen Shakespeare & Company -kirjakaupan perustaja (nykyinen kauppa ei ole se alkuperäinen). Sylvia on kirjoittanut omat muistelmat, mutta kannattaa myös lukea joku tietokirja siihen kylkeen, koska muistelmissa eivät ole kaikki faktat kohdallaan. Sylvia ei halunnut myöskään olla epäkunnioittava ystäviään kohtaan, joten mitään mehukkaita juoruja siinä ei valitettavasti ole ;)

TiinaZd (Ei varmistettu)

Kirjojen nimet on alkuperäiskielellä paljon vähemmän korneja. Kuin ne itse asiassa vahingossa peräkkäin Pariisi-kuumeessa, kun en ollut ymmärtänyt, että The Paris Wife ja A Moveable Feast kertovat samaa tarinaa eri suunnilta katsottuna. The Paris Wife on ehkä nimenä kohtalaisen banaaleja odotuksia luova, ja siten hyvin sopiva. A Moveable Feast puolestaan on ehkä hienoin kirjan nimi (ja alunperin kai runokin?) mitä olen koskaan kuullut, ja sitä paitsi kaunis ajatus.

Elisa// (Ei varmistettu) http://liiallisuuksia.blogspot.com

Oikea termi lienee fiktiivinen elämäkerta. Ainakin näin kuvailisin Joyce Carol Oatesin Blondia, joka siis kertoo Marilynin elämästä sepittäen. Siinä on mielenkiintoisia kertojaratkaisuja vaihdellen "Marilynin" tajunnanvirrasta tuomitsevuuteen ja epäluotettavuuteen.

Jostain syystä olen lukenut Hemingwayta paljonkin, suosikeiksini ovat nousseet novellit. Pidän kuvakielestä ja metaforisuudesta, suosikkinani mainio Kissa sateessa.

Kommentoi

Ladataan...