punahuuli

 Nyt kun tämä liikunta on ollut blogissani niin kovasti tapetilla tällä viikolla, lienee asiallista todeta, että pilatesjoogaällötyksestäni huolimatta en suinkaan inhoa kaikkea liikuntaa. Esimerkiksi tuonne läheisen salsakoulun tunneille minua ei varsinaisesti tarvitse pakottaa. En ole koskaan ollut mikään erehtymättömän rytmitajuinen tai sulavalinjainen tanssijatar (itse asiassa olen ihan kaikkea muuta), mutta tykkään silti reggaetonista ja dancehallista ja muista zumbasekasikiötansseista. Mitä härskimpää sheikkausta, sitä hauskempaa, tehokkaampaa ja parempaa kaikille jumeille. Tosin haaveilen kyllä siitä, että joskus oppisin vielä tanssimaan oikeasti salsaa. (Hyvä alku olisi tietysti uskaltautua sinne salsatunneille, mutta, noh, ehkä ensi syksynä...)

 

Jos siis illan musiikkitarjonnassa on luvassa lattarirytmejä perustylsän yökerhomusiikin sijaan, jopa minut saattaa saada raahattua baariin. 

 

Näin kävi tänä viikonloppuna, mistä pääsemmekin postauksen varsinaiseen aiheeseen. Ikään kuin minun ja yökerhon yhdistelmä ei olisi ollut tarpeeksi outo, liittyi cocktailiin vielä kolmas yllätystekijä: huulipuna. 

 

 

Siitä, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni innostunut huulipunasta, on kiittäminen oikeastaan vain yhtä tuotetta: Benefitin Lip Plumpia. Oikealla siis huulilla Lip Plump sekä Isadoran Perfect Moisture Lipstick sävyssä Coralise (sävy on luonnossa hieman oranssimpi ja minusta aivan ihana, kuten on punan koostumuskin - ei yhtään kuivattava). 

 

 

Moni on ollut Lip Plumpiin pettynyt, koska nimi on kieltämättä harhaanjohtava - tämä ei missään nimessä ole sellainen huulia turvottava tai pullistuttava voide (tiedättehän niitä, jotka sisältävät jotain chiliä ja sitten kihelmöi ja sattuu ja näyttää siltä, että olisi osunut hissiin ampiaispesän kanssa). Tämä on yksinkertaisesti huulipunan pohjustusvoide, ja aivan hemmetin hyvä sellainen onkin! Jos ette usko, niin tsekatkaapas vasemmanpuoleinen kuva - se on otettu kahdelta aamuyöstä ja puna on edelleen paikoillaan kolmen tunnin tanssimisen ja yhden vodkatonicin jälkeen. Vaikkei huulia ole edes rajattu. Aika hyvin!

 

Benefitin tuotteita ei (kai?) vielä myydä Suomessa, mutta Lookfantasticista ja Feeluniquesta näitä saa, kuten kaikkea muutakin mitä ihminen suinkaan voi peilikaappiinsa tai meikkipussiinsa kaivata.

 

 

Share

Kommentit

Siiri (Ei varmistettu)

ihana sävy huulipunalla ja ihanan näköinen mekko, siitäkin kunnollinen kuva pian kiitos:)) olet ihana eeva

Eeva (Ei varmistettu)

Kiitti Siiri! Kyseessä on itse asiassa paita, mutta voin yrittää laittaa siitä parempaa kuvaa joskus :)

Mameha (Ei varmistettu)

Oijoi salsa on kivaa! Itse olin nyt alkukevään parisalsan alkeiskurssilla, ja sitä ennen tanssin salsaa jonkun verran soolona latinobicissä. Muuten kaikin puolin kiva tanssi, mutta jotenkin en itse ihme kosketus/sosiaalisuuskammoisena kauheasti lämmennyt sille kaikenmaailman setien kanssa tanssimiselle :D

En ole ennen edes kuullut että huulipunalle on olemassa pohjustusvoiteita. Kuulostaa nerokkaalta, sillä mä en juuri koskaan käytä punia justiinsa siksi, kun niitä saa olla koko ajan lisäilemässä jos juo jotain!

Saara (Ei varmistettu)

Hei, jos sekasikiöirrottelutanssi innostaa, nin kannattaa kokeilla niaa. Nia on kaverini sanoin tanssillista joogaa, jossa niin venytään, riehutaan kuin tanssitaan. Kaikkea saa ka kannustetaan tekemään juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvälle. Itse olen hullaantunut siihen tänä keväänä, varsinkin tämänhetkiseen koreografiaamme, jossa vain tanssitaan oman mielen mukaan ympäri salia yksi kappale. Kannattaa testata, turusta löytyy ainakin yliopistoliikunnasta. :)

muisku (Ei varmistettu)

näytät i-ha-nal-ta! : ) pitääpä testata tuota joskus!

Reetta (Ei varmistettu)

Näytät tosi kivalta! En ymmärrä ihmisiä jotka sanoo, ettei punainen huulipuna sovi - se sopii ihan kaikille.
Ja kiitti muuten pohjustusvoidevinkistä, täytyykin pitää mielessä kun suuntaan Lontooseen ensi kuussa.

Sofia (Ei varmistettu)

Voi että, juuri Berliinistä saapuneena tuli kyllä hamstrattua kaikkea muuta mahdollista Benefitiltä, mutta ei juuri tuota tuotetta! Sen olisin kyllä vielä hankkinut jos vain olisin moisen päälle ymmärtänyt. Sivumennen sanoen, minusta tuntuu ettei ko. merkki edes tee huonoja tuotteita!
Näytät aivan ihanalta punaisessa huulipunassa, ehkäpä siis itsekin vielä tässä joku päivä uskaltaudun...

Sohvi (Ei varmistettu)

Komppaan Saaraa tässä Nia-tanssijutussa. Menin aikoinaan ekalle tunnille sillä asenteella, että tää on nyt varmasti jotain epämääräistä hörhötouhua (Niaan on esimerkiksi omat leveälahkeiset housut yms.), mutta se olikin ihan superhauskaa! TNV eli Turun naisvoimistelijat järkkää myös :)

Mrl (Ei varmistettu)

Oi punahuulet sopii sulle niin hyvin! Näytät niin ihanalta tossa kahdelta aamuyöllä otetussa kuvassa! :)

Katariina (Ei varmistettu)

Oi, suosittelen kyllä ehdottomasti salsa-tunneille uskaltautumista. Ja siihen sosiaalisuuteenkin tottuu, mutta jos sedät ei huvita niin kannattaa etsiä nuorekkaampi tanssikoulu, jolloin niitä setiä ei tuu vastaan :) Ja perusalkeet on naiselle helppo oppia kun mies vie, kunhan muistaa seurata kiltisti. Mikä oikeastaan on usein vaikeampaa kuin itse askeleet :D Itse siis olen hurahtanut 1,5 vuotta sitten salsaan ja nyt se on enemmän elämäntapa kuin harrastus.

Tallis (Ei varmistettu)

Sitä minäkin vain, että näytät todella suloiselta tuossa yökuvassa. :)

Eeva (Ei varmistettu)

Kiitos taas kerran ihanista kommenteista :) Ehkäpä menen sitten ensi syksynä salsatunneille, jahka tanssikouluilla alkaa uusi kausi. Siihen asti salsailen toivottavasti meidän uuden kodin olohuoneessa (nykyisessä ei mahdu). Punaista huulipunaa suosittelen kaikille :)

Grrita (Ei varmistettu)

Benefitin tuotteet ovat iiiiiiihania! Ostan niitä kuitenkin lähinnä vain ulkomailta kun sitten pystyy värejä yms. katsomaan ihan in person eikä tule ostaneeksi jotain täysin vääränväristä netitse. Mikseivät kuulu Stockmannin tai Sokoksen valikoimiin! Mur!

Nisa (Ei varmistettu)

The expertise shines through. Thanks for tkniag the time to answer.

majsmka (Ei varmistettu)

pquL77 rurqytqfravm

Mohammed (Ei varmistettu)

It's ipmeratvie that more people make this exact point.

remfkhksck (Ei varmistettu)

xuehUi jpdmdejectjo

remfkhksck (Ei varmistettu)

xuehUi jpdmdejectjo

ilobvnjb (Ei varmistettu)

vLsg5y ewparbxecilr

Kommentoi