Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta raha-asioiden hallinta kyllä

Ladataan...

Olen täällä tänään jakamassa kuivakan onnellisuusvinkin. Siihen ei tällä kertaa liity mitään jännittävää kuten hengitysmeditaatiota tai mitään pehmeän lempeää kuten hemmotteluiltaa ystävien seurassa.

Ei, olen täällä tänään kertomassa, että numerot tekevät onnelliseksi.

Yksi uudenvuodenlupauksistani oli se, että opettelen vihdoin säästämään rahaa. Sitten innostuin vähän enemmänkin. Sen sijaan, että laittaisin vain tietyn summan kuukaudessa säästötilille, päätin ryhtyä Raha-Asioideni Herraksi (RAH).

Rivien välistä ymmärtänette, että aikaisemmin en sellainen ollut. Rahat olivat aina loppu viikkoa ennen seuraavaa palkkiota, minulla ei ollut hajuakaan, paljonko tienaan (tämä koskee toki lähinnä meitä freelancereita, joiden tulot tulevat palasina useasta eri osoitteesta), ja tilini saldoa kulloisellakin hetkellä saatoin vain arvailla. Itkuhan siinä tuli, kun jostain puskan takaa pläjähti taas parin tonnin pakollinen yrittäjän eläkemaksu tai muuta mukavaa. Mutta hei, elämä kantaa, minähän olen humanisti enkä voi siksi tajuta raha-asioita, rahaa tulee, rahaa menee, rai rai ja muita kliseitä.

Penni on miljoonan alku, tuumasi Eeva, kun 65 senttiä karkkipurkkiin talletti.

Päätin selvittää, paljonko minulla oikeasti kuluu kuukaudessa mihinkin. Päätin pysyä jatkuvasti perillä tilieni saldoista, erääntyvistä laskuista, tulevista palkkioista ja opintolainani suuruudesta. (Päätin myös alkaa maksaa opintolainaa takaisin.)

Olen ollut Raha-Asioideni Herra vasta pari viikkoa, mutta olen jo oppinut hurjasti.

Esimerkiksi sen, että ne "ohhoh, kortti ei mennyt läpi, kokeillaas uudestaan" -tilanteet kassalla ikävä kyllä joskus menevät läpi. Herraties kuinka monta sataa ellei tuhatta euroa olen vuosien saatossa menettänyt vain siksi, että kaupan kassalla tai ravintolassa sama asia on laskutettu kahteen tai kolmeen kertaan. Tai siis toisin sanoen siksi, että en ole seurannut tiliotettani.

Lisäksi olen oppinut, kuten epäilinkin, että käytän hämmästyttävän määrän rahaa ulkona syömiseen, kahvitteluun ja eväsleipiin. Ulkona syömisestä en halua tinkiä (koska jos en käytä rahaa ulkona syömiseen niin mihin sitten?), mutta niistä ankeista juna-aseman patongeista ja kitkeristä take away-kahveista kyllä. Kun luovun niistä, jää enemmän herkkulounaisiin.

(Tässäpä muuten tärkeä pointti: raha-asioissa ei aina tarvitse pyrkiä siihen, että käyttäisi mahdollisimman vähän rahaa. Siksihän töitä (kai?) tehdään, että olisi rahaa, jota voi sitten käyttää itselle tärkeisiin asioihin. Sen sijaan kannattaa hiffata ne aivan turhat asiat, joihin rahaa kuluu, vaikka niistä ei saa edes erityisemmin nautintoa.)

Mikä parasta, tiedän nykyään koko ajan, missä mennään. Ja se jos mikä on omiaan laskemaan stressiä ja vähentämään ahdistusta. Olen aina kuvitellut olevani ihminen, jota raha-asiat eivät ahdista. Mutta oikeastaan vasta kun minusta tuli RAH, huomaan, että jostain takaraivon suunnilta on yllättäen loppunut nakutus, jota en aikaisemmin tiedostanut. Kun se nakuttaja on hiljaa, jää enemmän energiaa miettiä ihan muita juttuja.

Haluan vinkata teille yhdestä ihan mahtavasta iPhone-sovelluksesta, jonka avulla olen noussut talousasioideni pomoksi. HomeBudget on sen nimi, ja se taisi maksaa alle euron. Paras käyttämäni euro tänä vuonna. Ohjelma on  varsin monipuolinen ja kaikkien sen hienouksien opettelu vaatii vähän aikaa, tarkkaavaisuutta ja kärsivällisyyttä, mutta kun kaikki on reilassa, homma sujuu kuin itsestään. Etkä enää menetä yöuniasi raha-asioiden vuoksi. Niitä ei tarvitse pyöritellä mielessä, kun ne ovat kaikki siellä jossain tallessa - kännykässä, kalenterissa tai vaikka muistivihossa.

Loppujen lopuksi kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta: hallinnan tunteesta.

Vaikka rahaa olisi vähän tai velkaa paljon, lupaan, että tuntuu paljon paremmalta kun tiedät tasan tarkkaan, missä mennään.

Share
Ladataan...

Kommentit

vilma.p
Vilma.P

Tulipas tilauksesta tämä postaus. Koko aamupäivän olen miettinyt raha- ja säästöjuttuja ja tullut samaan tulokseen kun sinä. :) Nyt alkaa munkin elämänhallinta tässä osa-alueella, sillä minä kyllä (myönnetään) kuulun niihin jotka murehtivat raha-asioita ja usein turhaakin. Mutta juuri tuo sama ongelma, tulojen vaihtelevuus/tietämättömyys on vaivannut. Uskon, että se kyllä helpottaa kun tietää missä mennään, eikä vain sysää asiaa myöhemmäksi. Kiitos siis inspiraatiosta ja iPhone sovellus-vinkistä!

Eeva Kolu

Vilma.P, kiva, että tästä oli hyötyä! Toivotan paljon tsemppiä - tämä vaatii vähän keskittymistä ja aikaa, mutta alkupanostuksen jälkeen menojen ja tulojen merkkailu sujuu jo lähes automaattisesti :)

Nuuh beibe!

Fiksu ja ihana Eeva! <3<3<3 Täälläkin on hyviä kokemuksia puhelinapplikaatiobudjetoinnista, joskin viime kuukausina budjettiseurantani on lipsunut. Hallinnan tunne kaunistaa ja onnellistaa, kiitos muistutuksesta!

Suosittelen myös tiukkoihin paikkoihin John Armstrongin How to Worry Less About the Money -kirjasta: http://www.theschooloflife.com/shop/how-to-worry-less-about-money/

Mahdoton Nainen

Olet aivan oikeassa, Eeva. Itseäni raha-asiat (eli lähinnä rahattomuus) on aina ahdistanut, toimeentulotuki on tuttua tavaraa ja aina silloin kun olen saanut palkkaa niin se kaikki on saman tien mennytkin sen sijaan että jotain jäisi säästöön. Olen aina ollut hyvä välttelemään verkkopankkia kunnes on ihan pakko maksaa ne laskut, jostain tyhmästä syystä olin ajatellut että tieto lisää tuskaa vaikka se on täysin päinvastoin. Ei se ole ihan yksi eikä kaksikaan unetonta yötä joita olen viettänyt raha-asioitani murehtien.

Nyt olen päättänyt tehdä muutoksen. Tein eilen elämäni ensimmäisen henkilökohtaisen budjetin (toisin sanoen listauksen kaikista niistä enemmän tai vähemmän kiinteistä kuluista joita kuukausittain menee) ja totesin, että on parempi tietää jos siellä tilillä ei ole rahaa ja elää sen mukaan kuin vingutella visaa tai tiliä miinukselle surutta. Ystäväni joskus sanoi myös, että aina kannattaa yrittää säästää edes vähän, vaikka se olisi vain pari kymppiä kuussa, ajan mittaan niistä kertyy isoja summia.

Ja kiitos muuten tuosta appsi-vinkistä, pitääkin heti tsekata!

Hosuli
Hömppäblogi

"Tässäpä muuten tärkeä pointti: raha-asioissa ei aina tarvitse pyrkiä siihen, että käyttäisi mahdollisimman vähän rahaa. Siksihän töitä (kai?) tehdään, että olisi rahaa, jota voi sitten käyttää itselle tärkeisiin asioihin. Sen sijaan kannattaa hiffata ne aivan turhat asiat, joihin rahaa kuluu, vaikka niistä ei saa edes erityisemmin nautintoa."

No just näin! On niin palkitsevaa hallita omat raha-asiansa. Ja itse asiassa aika helppoa, kun alkuun pääsee. Säästäminenkin on oikeastaan tosi mukavaa, kun tietää, että saa käyttää kaiken talteen jääneen ihan itse valmitsemiinsa asioihin. Aikuisuudessa on puolensa. :)

Määkin oon ollut freelancer ja todennäköisesti lähitulevaisuudessa palaan sellaiseksi, mutta yrityksen perustaminen tuntuu vähän pelottavalta huolimatta siitä, että talousasiat hoituvat muuten oikein hyvin. Oisko tässä vaikka postausideaa? Jos kertoisit kokemuksistasi?

Vierailija-Anna (Ei varmistettu)

Oi, näitä ajatuksia minäkin olen pyöritellyt päässäni!

Hiukan enemmän (tai siis hyvin paljon enemmän) vaivaa vaativampi, mutta huomattavasti palkitsevampi askare olisi viime vuoden tiliotteiden läpikäynti. Ties mitä yllätyksiä sieltä paljastuu! Mut katsotaan nyt pääsenkö muutamaa ekaa kuukautta pidemmälle...

Ja olen ehdottoman samaa mieltä siitä, että raha on tarkoitettu käytettäväksi! Mut se ei nyt vaan tarkoita sitä, etteikö olisi järkevää seurata sitä, mihin sitä tosiasiassa käyttääkään. Jos vuodessa menee muutama satanen opiskelijaruokalan tuntikausisa seisonneeseen kahviin, niin sitä voi miettiä, että olisiko kannattanut ostaa samalla rahalla vaikkapa uuden laukun :)

Terv. wannabe-RAHi :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Raha-asioissa ei tosiaankaan tarvitse olla pihi. Typeryys taas on typeryyttä, raha-asioissakin.
Mä päätin 10 v sitten, että haluan itselleni vanhuudenturvaa ja ryhdyin säästämään. Ja yhtäkkiä musta tuli myös sijoittaja. Ja kumma kyllä, niistä säästöön raavituista euroista vasta paljon veloitetaankin, jos on tyhmä. Hesarikin taisi mainita asiasta tänä aamuna.

Sujuvaa säästämistä!

Eeva Kolu

Vasilisa, kiitos vinkistä, toivottavasti kirjasen löytävät muutkin tässä asiassa jeesiä kaipailevat!

Mahdoton Nainen, no juuri näin. Olen itsekin joskus harrastanut tuota tilin saldon välttelyä ja laskujen avaamatta jättämistä, mutta nyt olen onneksi tajunnut, että on parempi tietää, jos on p.a. kuin olla tietämättä :) Vaikka suunnittelu ja budjetin laskeminen ei lisääkään rahamäärää (ainakaan heti), se kuitenkin lisää hallinnan tunnetta, ja siitä tulee jo heti helpottuneempi olo!

Hosuli, siinäpä postaus, jonka olisin itsekin mielelläni aikoinani lukenut :) Mulla on nyt takana vasta ensimmäinen vuosi yrittäjyyttä ja paljon on vielä opeteltavaa (en ole esim. vielä tehnyt viime vuoden veroilmoitusta). Olen siis itsekin vielä tosi ulalla kaikista näistä jutuista, mutta katsotaan saisinko aiheesta tehtyä postauksen jahka asiat alkavat selvitä :)

Vierailija-Anna, ai kauheeta, mä olen ajatellut tämän niin, että keskityn tulevaan vuoteen ja nykyhetkeen - viime vuoden tiliotteiden selailu olisikin aikamoinen homma, joskin varmaan kyllä opettavainen :) Tsemppiä urakkaan!

Eeva Kolu

Vierailija, itse en ole vielä päässyt ihan niin pitkälle, että alkaisin sijoittajaksi tai eläkesäästäjäksi. Mutta ehkä joku päivä mullakin on pulska osakesalkku :)

Siri (Ei varmistettu)

Mahtavaa, mahtavaa! Mulla oli tuo sama uudenvuodenlupaus, mutta en ole oikein edennyt siinä kun en ole löytänyt sopivia sovelluksia kun mint.com ei toiminutkaan Suomessa (se, että luulin se toimivan, kertoo miten daiju olen raha-asioissa). Joten tuhannet kiitokset tuosta app-suosituksesta! Mun tapauksessa tekniset apuvälineet tekee tuollaisista tylsistä askareista paljon motivoivampia. Pitäs varmaan tarkastaa ne tiliotteetkin.

Katri M (Ei varmistettu) http://30newthingsby30.wordpress.com

Erittäin hyvä postaus erittäin tärkeästä aiheesta. Pakko antaa tähän kaikille tuleville RAHeille tai muuten omista raha-asioistaan kiinnostuneille (tai niille, jotka tuntevat "tarttis tehdä jotain"-ajatuksen omakseen) kaksi kirjavinkkiä, jotka ainakin minua helpottivat tuossa mainitussa "yhyy olen humanistinainen enkä siis voi ymmärtää raha-asioita"-ahdistuksessa.

* Leila Simonen: Naiset ja raha. Matkalla arjen vaurauteen.
* Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja: Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta.

Molemmat ovat naisten kirjoittamia kirjoja naisille ja hyvin käytännönläheisestä näkökulmasta, alkaen tämänkin postauksen aiheena olleesta omien raha-asioiden haltuunotosta. Ei siis tarvitse pelätä mitään hillitöntä sijoitusjargonia, vaikka tuossa jälkimmäisessä kirjassa myös sijoittamista säästämiskeinona käsitelläänkin.

usein täällä kylässä (Ei varmistettu)

Tarpeen tuli tämä postaus. Lisäpyyntö: kirjoita kevyt freelance-opas asioista, jotka pitää muistaa hoitaa.

Huippua! (Ei varmistettu)

Ihan mahtavaa! Oon myös seurannut aika tarkkaan raha-asioitani jo joitain vuosia. En sanoisi itseäni säästäväiseksi, mutta rakastan niin paljon matkustamista, että on pakko vähän laskeskella, suunnitella ja priorisoida asioita.
Siitä tulee niin hyvä mieli, kun säästötilille kerääntyy rahaa. Sit sen voi käyttää just niin kuin haluaa:) Ja olen huomannut, että mistään ei oikeastaan tarvitse luopua, kunhan vähän katsoo, mihin rahaa menee ja paljonko. Toi oli fiksu päätös, ootkin varmaan huomannut:)

Jumiuduin ihan epäolennaiseen, mutta olin ihan äimänkäkenä tosta, että sulta on laskutettu kassalla jutut moneen kertaan. Oikeestiko? Olin itse koko opiskeluajan kassalla töissä, eikä tuo oikeastaan olisi ollut edes mahdollista. Jos kortti menee läpi, niin kassan laskurihan nollaantuu, kun kassa aukeaa. Ja jos se ei ole mennyt läpi, niin eihän kortilta ole voinut laskuttaa. Jos toi on totta, niin voehan. Pitää itsekin tsekata tiliotteet...

Mahdoton Nainen

Eeva, voisitko vielä tarkentaa mikä se käyttämäsi iPhonen sovellus on? HomeBudget haulla tulee useita vaihtoehtoja, osa ilmaisia ja yksi maksaa lähemmäs viisi euroa. Haluaisin ladata käytössä hyväksi havaitun sovelluksen :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei, otappas vielä käyttöön epossu ( Nordea), rahaa alkaa kertyä ihan itsestään!!!! :) terveisin ikuinen säästäjä

Eeva Kolu

Kiitos kaikille kommenteista! Kunhan vietän tämän vuoden RAH:ina, tiedäs vaikka alkaisin oikeasti seuraavaksi harrastamaan osakesijoitusta :D

Huippua!, nyt kun tuota tiliotetta olen seurannut, niin usean tällaisen "oho ei mennyt läpi" -tilanteen jälkeen tiliote näyttää tuplaveloitusta. Viimeksi eilen Stockalla oli veloitettu NELJÄ kertaa sama summa. Eli olkaa tarkkoina! Minäkin olen hyväuskoisena kuvitellut, että jos kuitti ei tulostu, summa ei lähde tililtä...

Mahdoton Nainen, kyseessä on tämä sovellus. Sen hinta on näköjään nyt noussut (vai onkohan tuo iPad/Mac-version hinta?) eli kyseessä oli varmaan joku tarjous, mutta sanoisin, että kun tuota ohjelmaa opettelee käyttämään, niin se on varmasti myöskin vitosen arvoinen sijoitus! Lite-version saa ilmaiseksi ja siinä pääsee kokeilemaan ohjelmaa rajoitetuin ominaisuuksin.

Jos tuosta HomeBudgetista innostuu niin kannattaa tosiaan ottaa kaikki hyöty irti: ensinnäkin kustomoida kaikki kulukategoriat, lisätä ohjelmaan kaikki mahdolliset tilit ja tietty muistaa kirjata ylös kaikki tilisiirrot ja kortti- ja käteisostokset. Se tosiaan vaatii vähän käyttöä ennen kuin tajuaa mitä kaikkea sillä voi tehdä (=kaiken, paitsi maksaa laskut oikeasti :D), mutta sit kun tajuaa, se on aivan loistava!

 

Mahdoton Nainen

Kiitos Eeva! Arvelinkin että se olisi tuo, mutta kun hinta ei täsmännyt niin alkoi epäilyttää... Jos se tosiaan on hyväksi todettu niin ei tuokaan vielä ole paha hinta.

Allegra (Ei varmistettu)

Ah, itselleni raha-asioiden tasalla pysyminen on stressinhallinnan kannalta ihan a ja o -juttu, eli siinä mielessä oikein hyvä postaus! Mutta tuosta tuplaveloitusasian yleisyydestä haluaisin mainita sen verran, että olen kontrollifriikkinä seurannut tarkasti raha-asioitani ja tiliotteita siitä asti kun aikanaan pankkikortin hankin, eli yli 15 vuotta. Kohdalleni ei ole osunut useampaan kertaan veloitettua tapahtumaa kertaakaan. Toistan: ker-taa-kaan.

Venla** (Ei varmistettu)

Täällä yksi humanisti, joka on onneksi aina rakastanut numeroita. Olen vuosikaudet pitänyt excel-taulukkoa kaikista tämän huushollin tuloista ja menoista ja laatinut niiden pohjalta kullekin viikolle ja kuukaudelle budjetin. Laskuja varten on erillinen tili, jonne menee joka kuukausi vakiomäärä rahaa - näin ei tarvitse kauhistua, kun isot laskut tapansa mukaan tulevat kaikki samassa kuussa ja summa on huikea. Jätän käyttötilille vain sen verran rahaa kuin budjetin mukaan on tarpeen, loput menevät suoraan säästötilille. Turhia ostoksia tulee tehtyä paljon vähemmän, kun kaikki on suunniteltava etukäteen.

Systeemini on työläs mutta kannattava: sillä on pärjätty mukavasti jopa köyhyysrajan alapuolella, rahaa on aina jäänyt välttämättömyyksien lisäksi myös säästöön ja pieniin turhuuksiin. Nykyäänkin meillä molemmilla on epäsäännölliset tulot ja jossain määrin epävarma tilanne (yrittäjän heikon sosiaaliturvan vuoksi asiakasvirran hiipuminen tai paha tapaturma voi johtaa tilanteeseen, jossa tulot ovat nollassa tai peräti miinuksella, koska yrityksen juoksevat kuluthan on joka tapauksessa pakko hoitaa), joten tuntuu tärkeältä olla elämättä yli varojensa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuosta tililtä useamman summan veloittamisesta haluaisin sanoa vielä, että oletko katsonut tapahtumat lopullisesta tiliotteesta, vai verkkopankista saman päivän tai parin päivän päästä ostoksesta? Jos kortti ei mene ekalla kerralla läpi ja se vedetään uudestaan, aika usein tililtä on otettu katevaraus niin monta kertaa kuin kortti on vedetty. Se saattaa näkyä siellä usean päivän ajan (itsellä on joskus näkynyt usean viikonkin ajan), mutta lopulta tililtä on veloitettu summa vain yhden kerran ja muut katevaraukset palautuvat.

minä-tässä-hei
A modo mio

Täälläkin on yksi humanisti, joka ei hallitse raha-asioita (tosin ei sitä rahaa ole koskaan ollutkaan). Tässä raha-asioiden suunnittelussa tulee jotenkin tosi tylsä olo. En haluaisi muistuttaa ääripihiä ystävääni, joka vie omat eväät ravintolaankin ja joka ei osta edes margariinia leivän päälle. Olen itse yrittäjä ja keskityn nykyään siihen, että tuen ostoksillani muita yrittäjiä. Käyn kampaajalla (en värjää kotona), ostan irtoteepussit pikku-putiikista ja vihannekset torilta. Sen sijaan ostan vähemmän turhuuksia, kuten niitä järkkyjä einespatonkeja, joita myydään joka paikassa. 

Eeva Kolu

Kiitos kommenteista!

Allegra ja Vierailija, voi olla, että osassa on ollut kyse katevarauksista, mutta parissa tilanteessa rahat on oikeasti rapsahtaneet tililtä ja niistä on saatu esim. yhden ravintolan kanssa onneksi sovittua. Samaten ulkomailla pankkiautomaatin kosahtaessa rahat oli napattu tililtä kahteen kertaan, vaikka sain käteeni vain yksinkertaisen määrän seteleitä. Mietin vain, kuinka monta kertaa näin on mahtanut käydä ennen kuin aloin seuraamaan tiliotteitani...

Venla, sullapa on tarkka systeemi! Yrittäjyys on omallakin kohdallani kannustanut siihen, että säästöjä on pakko olla edes jonkin verran.

Minä-tässä-hei, raha-asioiden suunnittelu on tylsää, mutta toisaalta raha-ahdistuksen poistuessa jää energiaa tehdä enemmän hauskaa ja luovaa :) Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä! On tosiaan tärkeää muistaa, että raha-asioiden hallinta ei ole samaa kuin pihiys. Voisin helposti säästää satoja euroja kuukaudessa sillä, että luopuisin sellaisista asioista joita moni pitää täysin turhina, mutta en halua, koska ne tuovat elämääni iloa ja/tai helpotusta. Säästötilillä makoilevat eurot eivät ole mikään itseisarvo.

Evin

Ihan paras postaus. :D Ja oikeesti tärkeä aihe. Itse oon tietämättäni ollut Raha-Asioideni Herra jo pidempään, koska oon älyttömän pikkutarkka tyyppi, mutta nyt vasta osaankin arvostaa tätä taitoa..

t. ylpeä RAH

sake (Ei varmistettu)

Hei!

En ole ikinä kommentoinut, mutta nyt halusin vain sanoa, että olet lembibloggaajani ja odotan aina innolla seuraavaa postausta. On kiva, että on sellainen bloggaaja, joka kertoo erilaisista asioista, eikä esimerkiksi vain siitä, minkä uuden vaatteen on ostanut. Ja kerrot asiat aina kiinnostavasti ja hauskasti! Kiitos päivieni piristämisestä.

PS: Oma lupaukseni on sanoa enemmän positiivisia asioita, jopa tuntemattomille.

MR (Ei varmistettu)

Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja: Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta.

Tämä mainittiinkin jo edellä, ja suosittelen lämpimästi. Lainasin reilu vuosi sitten kirjastosta ja nyt tilasin sen myös omakseni.
Helposti ymmärettävää tekstiä tärkeästä asiasta, joka liikuttaa meitä kaikkia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Näkyvätkö ne veloitukset katevaraus-nimikkeellä vai ihan oikeina veloituksina? Mulla on käynyt visa electronin kanssa sama juttu leffavuokraamossa mutta lopulta katevaraukset poistu parin viikon (!) kuluttua. Kuulin, että pankkiin voi ottaa yhteyttä niin poistavat turhat katevaraukset heti sieltä kummittelemasta. En usko, että ne stockan jutut on oikeesti menny läpi mut who knows.

Huippu palsta muuten sulla :)

Siiriviiri (Ei varmistettu)

Voi juku, tää postaus herätti paljon ajatuksia! Kävin jo varaamassa sen Matkalla arjen vaurauteen. Olen ollut mielestäni aika RAH, mutta silti lykkäilen loppukuusta laskujen maksua seuraavaan palkkapäivään. Jotain opittavaa siis vielä olis... Kerro ihmeessä tästä aiheesta lisää, kun projekti etenee!

Kaisa / No home without you (Ei varmistettu) http://nohomewithoutyou.blogspot.fi

Mahtava teksti! Täytyypä ehdottomasti kokeilla tuota sovellusta, kiitosta vaan vinkkauksesta.

Sillis (Ei varmistettu)

Tää on niin totta! Inspiroituneena sain juuri kaikki laskut maksettua, uuden verokortin tilattua ja otin vielä ePossunkin käyttöön! :D

mervi (Ei varmistettu)

Suosittelen lämpimästi käteisen käyttämistä kaiken mahdollisen maksamiseen. Huomaa että on selvästi vaikeampaa ostaa niitä turhuuksia kun joutuu konkreettisesti luopumaan siitä rahasta, eikä vaan höyläämään korttia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tulipa sellanen vielä mieleen, että Marttojen sivuilla on myös näppärät tulostettavat viikko- ja kuukausibudjetit. Ystäväni innostui niistä hetki sitten ja niin on hänenkin raha-asiat kunnossa! :)

Mirkka (Ei varmistettu) http://cinnamonsweetlifeblog.blogspot.fi/

Kiitos! Toi iPhone-app lähti heti tilaukseen. Olen aina ollut vähän suurpiirteinen siinä, miten rahaa käytän - nyt on korkea aika ryhdistäytyä!

HelenaK

Hei, osuitpa tärkeään asiaan! En tiedä onko tässä asiassa tapahtunut editystä, mutta ainakaan omina kouluaikoina lukiossa tai yläasteella ei talousasioita juuri käsitelty. Lukiossa taisi vapaaehtoinen kurssi olla. Ei olisi pahitteeksi jokaiselle koululaiselle peruspläjäys tietoa taloudenpidosta sisältäen mm. säästämisen, asuntolainan, sopimusten (esim. sähkö) kilpailuttaminen, vakuutukset.. On turhaa tarkkailla kaupassa juuston kilohintaa, jos omassa taloudessa ei ole suuret linjat kohdillaan! Tsemppiä sinulle RAH-projektin kanssa :)

Kasma

Nämä kirjat tosiaan kannattaa lukea kuten edellä mainittiin, ja ne ovat ihan kivaa/iisiä  luettavaa :)

Leila Simonen: Naiset ja raha. Matkalla arjen vaurauteen.
Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja: Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Suosittelen lämpimästi ilmaisen "nettiyliopisto" Courseran kurssia 'personal finance'. Kurssi on jo alkanut, mutta mukaan pääse vielä, ja luennot voi vaikka tallentaa myöhemmäksi ajankohdaksi.

https://www.coursera.org/course/financialplanning

TestoMies (Ei varmistettu)

Suosittelen sinua avaamaan tilin Nordnetiin ja ostamaan sieltä kotimaisia osinkoa makselevia yhtiöitä kuten esim. Fortum, Metso, Wärtsilä, UPM ym. Se tulee olemaan projektisi seuraava osa (kun ymmärrät että inflaatio on 2-3% vuodessa ja rahastot, eläkevakuutukset ym. veloittavat liikaa) ja vielä paljon herkullisempi.

Menni (Ei varmistettu)

Oon ollut aina melko huithapeli, eli kaikki mikä on tullut, on myös huvennut nopeasti. Syksyllä hankin elämäni suurimman rahareiän (hevosen), joten menoja oli pakko ryhtyä tarkkailemaan. Mulla on säästötili, jonne laitan palkat jne. "ylimääräiset rahat". Sieltä maksan vuokrat ja muut laskut, sekä hevoseen liittyvät asiat. Käyttötilille siirrän pari kertaa kuussa rahaa, jolla mun on pakko pärjätä arjessa. Yllättäen mulla onkin ollut varaa moniin juttuihin, joiden ajattelin hevosen myötä jäävän, vaikka oon laskenut päiväbudjetin, jossa on pysyttävä. Ehkä nyt tulee mietittyä rahajuttuja useammin ja "Tarviiks tätä oikeesti?" -tyyliin. Muutaman kerran oon kyllä ollut tili tyhjänä pari päivä ennen seuraavaa "rahansiirtopäivää". Matkustelusta tällä hetkellä vain haaveilen. Se vaatisi jo liian tiukaa jokapäiväistä linjaa.

salasäästäjä vm. 80 (Ei varmistettu)

Suosittelen ihan mielettömän paljon osakesijoittamista! Se kuulostaa tosi elitistiseltä ja pompöösiltä, mutta kyllä vaan tuntuu hauskalta saada se muutama kymppi tai satanen osinkoja tilille keväisin ja huomata miten talousuutisia tulee seurattua ihan huomaamatta. Esim. itse aloitin ostamalla parilla sadalla eurolla Marimekkoa, koska se oli musta vaan niin ihana yhtiö :D Ei siinä oikeasti sen kummempaa logiikkaa tarvita, kunhan ei kaikkia rahoja laita yhteen ja samaan osakkeeseen. Sijoittamista ja raha-asioita on turha pelätä! Mun mielestä olen hyvä esimerkki siitä, miten tavis (nyt ei siis puhuta edes 3000 euron kuukausipalkasta) voi onnistua säästämään 10 vuodessa melkein 20 000 euroa osakkeisiin :D Eikä mun salkku ole edes miinuksella, vaikka tällä ostostrategialla ei mitään sijoituspalkintoja pokatakaan.

Ja mitä teen rahoillani? En tuhlaile, mutta onhan se tosi ihanaa että jos tarvii ostaa vaikka uusi kamera, puhelin tai läppäri, sen voi samantien hankkia eikä tarvi miettiä onko varaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos vertaistuesta, Eeva! Olen pyörittänyt omaa talouttani vajaat 6 vuotta ja ajatellut olleeni ainoa aikuinen ihminen, jolla rahankäyttö on jumahtanut hepsankeikka-asteelle. Ei siis mitään maata kaatavaa, kuten maksuhäiriöitä, mutta on hankala pysyä kärryillä esimerkiksi siitä, minkä kokoinen luottokorttilasku on tulossa tai milloin sitä opintolainaa pitäisi alkaa maksamaan takaisin. Verokorttiin tarvittavia numeroita pyörittelin viime yönä vaikka kuinka myöhään, koska se oli pakko saada tänään postitettua, mutta en ollut jaksanut paneutua niin tylsään asiaan yhtään aiemmin kuin oli pakko. Muutos RAH:iksi tapahtukoon vaikka vähitellen.

A.

SanniM (Ei varmistettu)

Myös minä suosittelen lämpimästi käteisellä maksamista!! Tuntuu välillä aika uskomattomalta se, miten nopeasti esimerkiksi 50€ kuluu ruokaan ja muihin päivittäisiin ostoksiin kaupungilla ja yliopistolla (kahvi, välipalat ym.). Jos en käyttäisi käteistä, en varmasti kiinnittäisi rahankäyttööni yhtä paljon huomiota kuin nyt. Sen 50€ setelin katoaminen kukkarosta alta aikayksikön tuntuu oikeasti niin paljon pahemmalta kuin pankkikortin vinguttaminen!

Tämän lisäksi maksan Visalla ainoastaan nettiostokset (matkat yms.), kaiken muun veloitan aina korttini pankki-puolelta (eli kalliimmat ostokseet, joita varten en kanna suuria summia käteistä mukanani), tällä tavalla pysyn aina perillä esim. luottokorttiostosteni summasta.

Lisäksi olen hiljattain hankkinut termosmukin, joka maksoi noin 10€. Täytän mukin joka aamu yliopistolle/töihin lähdettäessä kahvilla. Muuten tuhlaisin joka aamu 1,20€ kupilliseen (pahaa) kahvia! Jo yhdeksän päivän jälkeen olen maksanut termosmukini hinnan takaisin ja päässyt käsiksi näissä pienissä asioissa säästämiseen :)

Kiitos Eeva aivan huikean mahtavasta blogista ja ajatuksia herattävistä postauksista!

TiiaS

Tähän tekstiin samaistuin kyllä todella paljon! Vaikka asun vielä hetken vanhempien luona, muutimme vuosi sitten järjestelyjä niin, että maksan itse omat kuluni. Muutaman kuukauden päästä totesin, että on pakko opetella keräämään kuitit ja katsomaan sitä rahan käyttöä. Nykyisin käytän Exceliin tekemääni taulukkoa, johon kirjaan kaikki tulot ja menot kategorioiden alle. Toimii! Näkee helposti, koska pitää vähentää turhien ruokien ostamista eikä raha katoa olemattomiin ihan ilman varoitusta. :)

Nuuk (Ei varmistettu)

Hei Eeva,
luin tämän RAH-jutun vasta nyt, mutta innostuin sen ansiosta pitämään kirjaa pienistä menoistani ja tuloistani. Kirjaamossani on menossa vasta ensimmäinen kuukausi, mutta ilahdun aina, kun saan avata sateenkaaren väreissä hohtavan Raha-asioiden Herran meno- ja tulotaulukon. Pidemmän päälle uskon siitä olevan huvin lisäksi myös hyötyä!

viku (Ei varmistettu)

Tosi hyvä ja mielenkiintoinen juttu tämä edelleen, vaikka kirjoittamisesta on jo pari vuotta.
Yllättävän pienilläkin asioilla saa omaa taloudellista tilannetta parannettua valtavasti. Juuri niin kuin jutun alussa totesit, niin kaikki menot ja tulot kannattaa oikeasti laskea yhteen - ei sitä muuten voi tietää omasta taloudestaan mitään. Budjetin tekeminen on ehdottomasti se juttu, josta kannattaa lähteä liikkeelle. Ei välttämättä kannata mitään sentin tarkkaa suunnitella, mutta edes sinne päin, kymppien tarkkuudella, jotta tietää vähä, mistä raha tulee ja minne se katoaa. Budjetista oli hyvä juttu ainakin täällä https://financer.com/fi/budjetin-tekeminen/

Kommentoi

Ladataan...