Saat enemmän kuin mistä luovut

"Saat sen mistä luovut", kuuluu Tommy Hellstenin paljon siteerattu viisaus. 

En ole lukenut Hellstenin kirjaa, joten en tiedä mitä hän oikeastaan lauseella tarkoittaa. Mutta oma teesini on, viime aikaisiin kokemuksiini nojaten: saat enemmän kuin mistä luovut.

Olen tällä viikolla joutunut luopumaan. Taas. Välillä huomaan ajattelevani - melko dramaattisesti, myönnetään - että eikö tämä jumalauta ikinä lopu. Ja sitten muistan, että ähäkutti, loppuminenhan se juurikin on, joka kirpaisee. 

Hirveintä toisaalta ei ole luopua siitä mikä loppui ja mitä oli, tuskallisinta ja vaikeinta on luopua siitä mitä olisi voinut olla. 


Mutta tänään koin ahaa-elämyksen. Kuuntelin huonolta YouTube-nauhoitteelta Pachelbelin kaanonia ja vollotin, kuten viime aikoina tapana on ollut. (No, kappale vaihtelee. Joskus se on Beethovenin viulusonaatti numero 5 ja joskus se on Kendrick Lamarin Bitch Don't Kill My Vibe.)

Ja sitten tuli yksi niistä hetkistä surun keskellä, kun kaikki onkin vähän aikaa kristallinkirkasta. Jokainen tietää, että kun tarpeeksi vollottaa, näkökenttä sumenee. Ja kun ei voi enää nähdä niitä asioita, joita näki, alkaa nähdä uusia. Ehkä vasta haparoivia muotoja, epätarkkoja ääriviivoja, mutta kuitenkin...

Hoksasin: kun luovun siitä-mikä-olisi-voinut olla, saan tilalle kaikki mahdollisuudet sille mitä voi vielä tulla. 

Ja se on tietysti paljon enemmän. 

Share

Kommentit

ameliaemilia

Minäkin vollotan aika usein, erona vain se että en ole vielä menettänyt mitään vaan pelkään menettäväni. Se vasta tyhmää ja turhaa onkin. Eilen oli oikein kunnon itkut käynnissä kun tajusin että aurinko paistaa ja kaikki on oikeasti ihan hyvin. Sitten hetken aikaa itkin ja nauroin samaan aikaan ja sitten se loppus. Ihminen on Urpo! :D

ME (Ei varmistettu)

Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan Samuli Putron "Mitäpä jos". Kaikkea hyvää sinulle!

freya1 (Ei varmistettu)

"When things seem to be falling apart, they might just be falling in place"

:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tästä kirjoituksesta Eeva. Se sai kyyneleet silmiini. Tästä juuri on kyse, kunpa itsekin sen oivaltaisi, ehkä tämä kirjoitus auttaa minua siinä. Kiitos.

Oranssinen

Pachebelin Kaanon saa myös minut kyyneliin, joskus sen vahvistama tunne on iloa ja onnea, joskus surua ja ahdistusta, aina sen jäljiltä jää kuitenkin ainakin hitusen seesteisempi olo.

 

Annnnna (Ei varmistettu)

Itse huomasin saman 25-vuotiaana, kun liikenneonnettomuuden myötä menetin mm. kävelykyvyn.
Elämässä on turha keskittyä kaikkeen, mitä ei saa tai mihin ei kykene. Kannattaa keskittyä asioihin, joita KAIKESTA huolimatta voi tehdä. Ja iloita asioista ja mahdollisuuksista, jotka aukenevat, koska monet muut sulkeutuivat.

tiiti_ (Ei varmistettu)

Hei Eeva,
kiitos tästä! Itse kipuilen vieläkin vuosi sitten tehdyn eropäätöksen jäljiltä. Vaikka päätös oli yhteinen ja oikea enkä sitä kadu, luulin, että olisin tässä vaiheessa jo paremmassa kuosissa. Mutta ei, en ole. On pelottavaa olla päälle kolmekymppinen sinkku. On pelottavaa miettiä, miten elämä tulee menemään, olenko onnellinen, saanko kaiken sen, minkä vuoksi päätimme erota. Ja on hemmetin yksinäistä olla päälle kolmekymppinen sinkku, kun kaikki (!) ystävät on perheellisiä ja asuvat eri puolilla Suomea. Exäkin löysi jo uuden, se se vasta kamalaa olikin. Olen kuluneen vuoden aikana itkenyt enemmän julkisesti kuin koskaan, ostoksilla, jumpassa, lenkillä, töissä... Alkaa sekin riittää jo. Mutta "kun luovun siitä-mikä-olisi-voinut olla, saan tilalle kaikki mahdollisuudet sille mitä voi vielä tulla". Pitäisi melkein kirjoittaa tuo ajatus sänkyä vastapäätä olevaan seinään. Tai huulipunalla kylppärin peiliin. Koska niin se vaan on. Pitäisi luopua menneistä ja aloittaa niistä uusista mahdollisuuksista haaveilu, ja uskaltaa luottaa niiden toteutumiseen. Eikä pitäisi, vaan pitää. Pitää luopua, ja pitää uskaltaa ja luottaa.
Ihanaa kesää sinulle, minulle, kaikille!

Hosuli
Hömppäblogi

Kiitos, kun kirjoitat tällaisia. Olen monta askelta jäljessä tuossa samassa prosessissa, mutta on lohdullista lukea, mikä on vielä mahdollista ja millaisia aikoja voi olla luvassa.

Ti-ti-uu (Ei varmistettu)

Minäkin haluaisin kiittää sinua tästä kirjoituksesta.

Olen vuoden tehnyt lähtöä, mutta uskallus puuttuu, vaikka sisällä vellova raskas möykky kasvaakin joka kuukausi suuremmaksi. Kun on toivo ja toive paremmasta. "Ehkä ensi kuussa olen onnellinen/toinen ymmärtää/jotain tapahtuu", vaikka kohta on jo heinäkuu ja lähtölaskennasta on kulunut enemmän kuukausia kuin kehtaan myöntää.

Vierailija Hessu (Ei varmistettu)

Viisaita ajatuksia. Taas kerran. Kiitos niistä. Nyt yritän saada itseni ymmärtämään saman.

Vierailija (Ei varmistettu)

Moikka,
Niin kauan kuin sulla on tuollainen taito nähdä ympärillä kaunista ja hyvää sekä nauraa itsellesi, olet jo reissussasi pidemmällä kuin tiedät. Toivon sulle mahtavaa, aurinkoista ja hyvänmakuista kesää, vollotus tai pari siinä sivussa ei haittaa!

Epe (Ei varmistettu)

Ihana Eeva! Kirjoitat kauniisti ja aina niin osuvasti asioista, elämästä. Ehdottomasti lempiblogini on tämä sinun blogisi. Kiitos kiitos kiitos kun jaksat kirjoittaa. Ihanaa kesää.

Evin

Taas kerran ihan loistava kirjoitus sulta, kiitos. Toivotan voimia ja jaksamista!

Judit (Ei varmistettu)

"Hirveintä toisaalta ei ole luopua siitä mikä loppui ja mitä oli, tuskallisinta ja vaikeinta on luopua siitä mitä olisi voinut olla."

Tuo lause jäi koko päiväksi pyörimään päähän ja sai ajattelemaan mielessä vellovia murheellisia ajateuksia uudelta kantilta. Kiitos siitä. Ja kiitos ihanasta blogistasi, se on yksi harvoista blogeista mitä jaksan enää lukea.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eeva, sydän.

Pachabelin kaanonista kannattaa Youtubessa kuunnella tää versio:
http://www.youtube.com/watch?v=D_AtQLcBMTE

Toimii (=taatut kyyneleet ja melankolinen "elämä taitaa jatkua sittenkin" -fiilis) omalla kohdalla aina.

ElinaPK
Sataman valot

Synnynnäisen CP-vamman vuoksi olen rämpinyt koulukiusaamisen ja lukuisten sydänsurujen läpi pisteeseen, jossa elän onnellisessa avioliitossa terveen miehen kanssa. Jos joku olisi kertonut vajaa kymmenen vuotta sitten, millaista arki on nyt, en olisi ikinä uskonut. Olisin naurahtanut sellaisella "just joo, niin varmaan" -fiiliksellä ja yksiössäni vuodattanut salaa kyyneleitä tyynynpielukseen. Mutta kun vain ihan oikeasti ei kadota valoa kokonaan näkyvistä synkimpinäkään hetkinä ja muistaa etsiä jokaisesta päivästä edes sen yhden pienen hyvän asian, päivän plussan ja kohokohdan, niin elämä kyllä kuljettaa onnellisia päiviä kohti. Rankoissa kokemuksissa on se erinomainen puoli, että arjen helpottuessa ja pahimman jäädessä taakse muistaa yhä vielä vuosienkin päästä tuntea suurta kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä ihan vain tavallisen, hyvän ja rauhallisen elämän vuoksi. Hyvää kesää, Eeva!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun on pakko laittaa pari sanaa, koska jos on mahdollista jakaa jotain, joka saattaa lohduttaa tai rohkaista sinua, niin täytyy koittaa :). Rohkaisethan sinäkin minua kirjoituksillasi jatkuvasti :).
Olen suunnilleen ikäisesi nainen ja mulla on ollut aikamoiset 1,5 vuotta. Sairauksia, joiden kanssa eläminen on ns. rajoittanut elämää ja vaatii jatkuvaa tasapainottelua. Loppua ei ihan vielä näy, mutta joka päivä täytyy kerätä usko siihen, että se tulee. Ajatuksesi uusista mahdollisuuksista oli kultaa.
Välillä olen ylpeäkin itsestäni ja rauhasta, joka minulla välillä asioiden suhteen on. Välillä tuntuu, että tilanteeni hyväksyminen on vaikeampaa muille kuin minulle. Olen "nuori", ja epäilemättä teen tai ajattelen jotain pahasti väärin kun kerta olen sairas-tämä tuntuu olevan joidenkin asenne tai pohjavire...Mutta juuri eilen huomasin, etten jaksa välittää. Etten syyllisty enää niin herkästi, ja se on tärkeintä, se mitä itse ajattelen.
Vaikeinta on tietysti epävarmuus, minkä tilanne monien asioiden ylle luo... Mutta toisaalta mulla on taianomainen tunne, että kuluneen 1,5 vuoden aikana olen koko ajan alkanut jotenkin tuntemaan itseni enemmän itsekseni, todellisemmaksi, niiden asioiden myötä, mitä tilanne on elämääni tuonut... Tämä tunne antaa mulle uskoa ja voimaa, että tämäkin kaikki on pohjimmiltaan hyvää.

Käymässä (Ei varmistettu)

Minäkin nyt, 30-vuotiaana pienen lapsen äitinä olen häviämässä 2vuotta kestänyttä taistelua syöpää vastaan. Tiedän, etten elä enää näkemään seuraavaa joulua. Toivoisin kaikkia teitä, joilla on vielä mahdollisuuksia, joilla on vielä elämää jäljellä nauttimaan joka hetkestä, niistä vaikeistakin. Elämä on tehty luopumisesta ja suruista, mutta ennen kaikkea rakkaudesta, hyvyydestä, kaikista inhimillisten tunteiden kirjosta. Miten ikävää olisi elämä ilman ajoittaisia surun ja luopumisen, haikeuden ja ikävän hetkiä!
Minun aikaani on pian lopussa, mutta olen elänyt hyvän elämän. En haluaisi lähteä vielä, mutta minulla einole vaihtoehtoa. Käyttäkää te muut ihanat naiset vaihtoehtoinne ja mahdollisuutenne hyvin!

karoliin (Ei varmistettu)

Olen niin pahoillani, ja toivon paljon valoa, lämpöä ja rakkautta siihen aikaan, joka sinulla vielä on.
Kommenttisi kosketti minua, ja aion painaa sen mieleeni ja sydämeeni nyt, kun oman elämäni tapahtumat ovat tuntuneet raskailta. Ehkä niiden ei tarvitse olla niin raskaita kuin ajattelen niiden olevan.
Kiitos.

Miten kauniisti kirjoitat. Hyvää rakkauden täytteistä kesää sinulle ja kaikkea hyvää!

Eeva Kolu

En edes tiedä mitä muuta sanoa kuin kiitos. Pysäyttävä kommentti varmasti jokaiselle sen lukeneelle, kiitos että käytit aikaasi sen kirjoittamiseen. Ja tämän blogin lukemiseen, toivottavasti siitä on ollut iloa. Kaikkea hyvää sinulle, rauhaa, rakkautta ja valoisia hetkiä.

Surulliseksi tekee. Miettii miten kiittämätön itse on. En ole niin hienovarainen että osaisin tarvittavalla tahdikkuudella tähän kommenttiin vastata, mutta en voinut olla vastaamattakaan. Minusta pienimmistäkin toivonkipinöistä kannattaa pitää kiinni. En voi edes kuvitella miten rankkoja viime vuodet ovat varmasti olleet.

Haluaisin neuvoa etsimään lisää tietoa internetistä. Netissä on monenlaisia harhautuksia, ihmisiä houkutellaan yrittämään kaikenlaista. Mutta sieltä löytyy myös tieteellisiä tutkimuksia. Sairauksista niitä löytyy tosin paljon. Olen itse huomannut ruokavaliolla voi vaikuttaa moneen asiaan, ehkä tällaisen sanominen on tökeröä, mutta en voinut nyt olla sanomattakaan, mitä jos olisi jokin häviävän pieni mahdolisuus, että se tekisi jonkun eroa?

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/

Ylläolevan linkin hakuikkunaan englanniksi hakusanoja, löytyy vaikeaselkoista tekstiä. Tulkitseminen on vähintään yhtä vaikeata kuin ymmärtäminen, erityisesti kun tutkimuksissa on yleensä pieni osa kokonaisuudesta ja tuntematta taustaa kaikki on vaikeaa. Etsin valmiiksi muutamia mahdollisesti kiinnostavia linkkejä:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24922637

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23023821

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21827739

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19559722

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24950183

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24929094

http://ajcn.nutrition.org/content/79/5/727.full

 

Sori

Anniina K. (Ei varmistettu) http://anniinak.wordpress.com/

Irtiottojen vuoden jälkeen oon just päätynyt löytämään itseni uudesta onnellisesta parisuhteesta ja mahtavasta freelancerin vapaudesta. Pitkästä aikaa on myös varma olo siitä, että on elänyt oikein, kun on mennyt päivän kerrallaan suunapäänä mielensä mukaan, eikä valinnut vaan niitä vanhoja/varmoja polkuja. Käymässä:n kirjoitus koskettaa ja muistuttaa siitä, että kun mä tahdon tehdä jotain nyt, niin se on oikein tehdä nyt, koska ikinä ei tiedä, kauanko aikaa on.

Valtavasti voimia ja ennenkaikkea iloa ja onnea jokaiseen päivääsi sinulle Käymässä. Samoin Eevalle ja kanssakommentoijilleni. Ja rohkeutta tehdä ne omat valinnat. Elämä on sitä mitä siitä tekee sillä miten sen näkee. <3

maria_ (Ei varmistettu)

Nyt tuli taas niin sykähdyttäviä sanoja ja ajatuksia, että antikommentoijan on pakko ottaa osaa ja kompata aikaisempia kommentoijia. Jospas taas näiden ajatusten voimalla pääsis inan eteenpäin vuoden takaisesta erosta ja juurikin eroon tuosta mitä-olisi-voinut-olla -ajatuskehästä. Vastoinkäymisiä ja luopumisia ja menetyksiä on tähänkin kolmeenkymmenvuotiseen elämään vaan mahtunut ihan liikaa ja joskus tuntuu niin totaalisen toivottomalta uskoa tulevaan ja luottaa siihen, että elämä kaiken tapahtuneen jälkeen vielä kantaisi. Mutta ehkä näiden ajatusten voimalla pieni toivonpilkahdus taas heräsi :)

Suurkiitos muuten siitä, että rehellisesti kirjoitat vaikeistakin tunteista ja hetkistä. Ei elämä oo pelkkää vaaleanpunaisen täydellistä blogihuttua, johon valitettavan monessa blogissa törmää. Kolhut on valitettavasti osa elämää, ja tieto siitä, että muutkin käy niitä läpi, on tavallaan aika helpottavaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pääseekö jossain Eeva lukemaan sun ihan ekoja blogipostauksia vuosien takaa?

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei kai luopuminen liity rescuekoiraanne? Jos liittyy, niin toivottavasti koiraparka on saanut hyvän kodin - eläinten kierrättäminen ei ole hyvä ratkaisu, mutta jos ei voi sitoutua niin parempi koiran on saada hyvä koti.

Eeva Kolu

Ymmärrän täysin, että omia johtopäätöksiä voi ja saa vapaasti tehdä tulkinnanvaraisten tekstien (jollaisia omat juttuni usein ihan tarkoituksella ovat) pohjalta. Mutta ennen kuin alkaa julkisesti syytellä muita esim. eläinten kierrättämisestä kannattaa varmaan varmistaa, osuivatko omat johtopäätökset oikeaan. Koira ei liity tähän mitenkään, se on ja voi hyvin omassa kodissaan.

Eeva Kolu

Kiitos kaikille kommenteistanne, olen lukenut niitä vuorotellen hymy huulilla ja vuorotellen tippa linssissä. Toivon kaikille teille kaikkea hyvää: rohkeutta tehdä isoja päätöksiä, voimia käydä ne läpi, ja tietysti ennen kaikkea iloa ja valoa. Sata sydäntä!

Emma Wilde (Ei varmistettu) http://www.thewildethings.com/

Eeva kirjoituksesi ovat kauniita, ja uskon (ja kuten edellä kommentit todistavatkin), että niiden kauneus pohajutuu siihen, että moni meistä kykenee samaistumaan niihin. Blogeista uskotaan monesti, että ne ovat lukijoilleen mahdollisuus paeta omaa arkeaan, tai mahdollistavat pienen hengähdystauon. Kaikki mitä rakastin tasapainoilee mielestäni hienosti edellä mainitun ja arkitodellisuudesta kirjoittamisen välillä. Kirjoituksesi ovat usein pysähdyttäviä, mutta pysähdyttävämpiä ovat kenties lukijoidesi kommentit, sillä ne todistavat, ettemme ole ongelmiemme kanssa yksin.

Kivimäen Jenni (Ei varmistettu) http://kivimaella.blogspot.fi

Kiitos, Eeva ja kaikki tänne kirjoittaneet. Tämän blogin tunnelma on jotain taianomaista. En oikein uskalla kirjoittaakaan mitään, tuntuu etten löydä oikeita sanoja. Eeva, olet minun idolini, olen seurannut blogejasi jo vuosia ja vaikka kommentoin äärimmäisen harvoin, luen kaikki tekstisi aina ja moneen kertaan. Pidetään huolta toisistamme ja nautitaan jokaisesta päivästä ja uudesta aamusta.

stiina. (Ei varmistettu)

Kiitos. Mä tarvitsin juuri näitä sanoja juuri tänään.

Iitalinta (Ei varmistettu)

Sanasi ovat maailman kauneinta, Eeva. Ja itkun lypsäjänä Bachin Air. Hetkille!

neeaneea (Ei varmistettu)

Suurin mahdollinen kiitos sinulle minulta, sumean näkökentän takaa.

Kommentoi