Sataa, mutta on sentään lauantai

Ensimmäinen ajatukseni tänään: on vapaapäivä. Toinen: sataa.

Päätin keskittyä siihen ensimmäiseen. Laitoin säänkestävät lenkkarit jalkaan ja korvanappeihin Etta Jamesia. Kävelin siihen yhteen ihanaan kahvikojuun, jossa en koskaan kerkeä arkipäivinä käymään.

Kamala ilma, tuumasi muuan myyjätär. Totta, mutta on sentään lauantai, huikkasin minä. Se oli nimittäin kantava ajatukseni tälle päivälle. On sentään lauantai!

Yksi parhaista ja tärkeimmistä jutuista, joita opin viime vuonna oli seuraava asia. En muista kuka tämän sanoi ja missä, mutta jossain vaiheessa vuonna 2013 joku totesi minulle sivulauseessa niin niin mut toi on vaan se stoori, jota sä kerrot itelles.

Nykyään ajattelen tuota lausetta aika usein ja aika paljon. Koska juuri niinhän se on: jokainen hetki sitä kertoo itselleen tarinaa siitä, millainen on ja millainen maailma on ja miten se kohtelee. Tarinan voi valita ihan itse. Ja varmaa on, että siihen alkaa kyllä uskoa... 

Minun oletustarinani on se, että asiat kyllä järjestyvät ja että elämä on kivaa ja suurin osa kohtaamistani ihmisistä on oikeastaan ihan okei. (En myöskään usko siihen, että nykynuoriso on rappiolla tai että tulevaisuudessa kaikki ovat tyhmempiä ja asiat muutenkin huonommin kuin nyt.)

Ja silti välillä huomaan lähteväni mukaan voivotteluun, koska jossain edelleen kytee ajatus siitä, että kevein askelin kävelevä ihminen on jotenkin tyhmempi, pinnallisempi tai muuten vain arvottomampi kuin se, joka murehtii kaikkea ja ottaa asiat raskaasti. 

Esimerkiksi yhtenä päivänä kun joku kysyi kuulumisiani, huomasin kertovani stooria siitä, kuinka firmassa on yt:t ja perheessä on vakavia sairauksia ja  rahatilannekin on Helsinkiin muutettuani huonompi ja eihän tässä nyt tiedä miten käy.

Kaikki nämä asiat ovat periaatteessa totta. Mutta oikeasti tiedän, että en voi vaikuttaa firman asioihin eivätkä läheisteni sairaudet parane sillä, että minä murehdin niitä päivän jokaisena tuntina. Rahatilanne on huonompi (kiitos Helsingin asumiskustannusten), mutta pärjään ihan hyvin. Ja niin, eihän sitä tiedä miten tässä tai missään muussakaan käy. So what. Kaikki nämä asiat ovat totta, mutta mieleni on niistä huolimatta useimmiten keveä.

Yhtenä toisena päivänä minä ja ystäväni, jotka molemmat kuulumme kaikki järjestyy -koulukuntaan, aloimme molemmat horista tuota voi voi -tarinaa vähän kuin vieraskoreudesta. Aloin nauraa ja huusin STOP, meistä kumpikaan ei usko tähän. Sillä hetkellä hiffasin, että enhän minä näitä voivottelutarinoita kerro siksi, että itse niihin uskoisin. Vaan siksi, että tietyllä tapaa ihmiset odottavat niitä (tai ainakin minä ajattelen heidän odottavan). Vähän niin kuin omia läskejään haukkuvat naiset odottavat, että kaverikin haukkuu omalla vuorollaan.

No, nyt kun tajusin tämän, voin alkaa taas kertoa uutta stooria. Sellaista, jossa en hae hyväksyntää muilta voivottelemalla silloin kun en oikeasti haluaisi voivotella. Sellaista, jossa on vähän hankaluuksia, mutta kaikki on silti aika jees, usotsie.

Ettakin laulaa - Then there came a midnight and the world was new...

Share

Kommentit

Aisha J
Aisha

Ihanaa, kiitos tästä :)

Eeva Kolu

Kiitti sulle kun luit ja kommentoit! :) 

Reetta V. (Ei varmistettu) http://www.city.fi/blogit/reettavee

Tässä oli asiaa! Itsekin huomaan aina valittavani kaikesta, vaikka oikeasti kaikki on enemmän kuin hyvin! ja ps. tuo tolixin tuoli on aivan liian kaunis.

Eeva Kolu

No eikös ookin! Se on talviaamuina myös aika kylmä, mutta keskitytään mieluummin siihen kauneuteen :D

Sokerikulho

Olen miettinyt viime aikoina paljon samaa asiaa. Jotenkin tuntuu, että (ainakin) Suomessa on sellainen keskustelukulttuuri, jossa surkuttelu ja valittaminen on normeja. Oman onnistumisen tai hyvän olon ilmaisua pidetään outona ja omahyväisenä, kun taas hiljaista hyväksyntää saadaan lopulta siitä, että kaikkia yhdistää jonkinlainen angsti. Olisikohan liikoja toivottu, että tämä kaikki järjestyy -koulukunta saavuttaisi jonkilaisen maailmanvalloituksen tulevaisuudessa?

Eeva Kolu

Niinpä. Tottahan toki välillä pitää valittaakin, mutta ihan kreisiä on huomata valittavansa jostain sanattomasta sopimuksesta silloinkin, kun itsellä on oikeasti ihan luottavainen olo siihen, että asiat menevät hyvin :)

Sokerikulho

Jep, kreisiä todellakin, mutta niin tuttua. Voisi siis päätellä, että on ennemmin hullua velloa turhissa murheissa kuin olla hiukan liian positiivinen :)

Blue Peony (Ei varmistettu)

Tein itse jokunen vuosi sitten tietoisen päätöksen siitä, että alan katsoa elämää positiivisemmin. Nyt olen sisäistänyt tämän ideologiani siinä määrin, että huomaan usein hiljaisuuden ja tutkiskelevan katseen, kun jonkun kysyessä kuulumisia vastaan, että kuuluu hyvää. Ja sitten on se ikävämpi puoli: on alkanut kiertää juttuja, että olen pinnallinen, tunteeton, kovasydäminen - ja tämä kaikki sen takia, että en koko ajan murehdi finanssikriisiä, säätä tai milloin mitäkin. Mietityttää, mikä ihmisiä vaivaa, kun positiivinen asenne herättää niin paljon pahaa verta (enkä todellakaan ole mikään yli-iloinen Pollyanna). Luulisin tuttujen tuntevan minua hieman paremmin. Ja luulisi jokaisen ymmärtävän, että elämä vain tuntuu paremmalta, kun ei ole niin negatiivinen koko ajan. Raskaassa elämäntilanteessa olevallekin voi varmasti antaa enemmän, jos ei vain odota tämän pitävän taukoa puheessaan, jotta voisi itse alkaa ladella omia murheitaan.

onkku (Ei varmistettu)

Onko vinkkiä siihen, miten päästä fiksusti pois noista keskusteluista? Miten voi kääntää aiheen, kun toinen osapuoli ei ole mukana tässä positiivisuuden levittämisessä. Oli kyse sitten yleisestä asioiden voivottelusta tai (olemattomien) läskien vertailusta...

Eeva Kolu

Musta aina ei tarviikaan levittää positiivisuutta, mutta se on hullua voivotella vain vieraskoreudesta silloin kuin oikeasti itsellä on sellainen olo, että kaikki on ihan ok. Ja mun standardivastaus kaikkeen itsevihapuheeseen on "höpsis!" ja puheenaiheen vaihto :) Jos se ei auta, niin sitten seuran vaihto :D

Vippe (Ei varmistettu)

Kiitos osuvista kirjoituksista! Tuli ihan puskista mieleen, että oletko koskaan harkinnut kirjan, faktan tai fiktion, kirjoittamista?

Tanja / Ihana Arki (Ei varmistettu) http://www.arkiihana.blogspot.fi

Hyvin kirjoitettu, ja tuo tsemppilauseesi on hyvä, voin ottaa siitä opiksi. Itselle tuli mieleen, että ihmiset ovat niin kovin erilaisia: se mikä yhdelle on luottavaista, on toiselle ällöä, todellisuuspakoista naminamipositiivisuutta, ja sekä mikä yhdelle on realismia, on toiselle itsesäälissä rypemistä. Itse taidan kuulua sellaiseen koulukuntaan, jossa vierastetaan ylenmääräistä positiivisuutta, mutta taustalla on kuitenkin vahva usko siitä, että putoaa lopulta tassuilleen :-) Toisia miellyttääkseni en kyllä tee mitään, siitä kannattaa hyvissä ajoin opetella pois ja olla oma itsensä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Amen! Kiitos taas muistutuksesta ja loisteliasta viikonloppua.

Pee

jeijei (Ei varmistettu)

Olet asian ytimessä. Valittaminen on meidän helmasynti. Taukoamatta jatkuva yninä todella ruokkii itse itseään. Pyrin pitämään valituksen arjessani minimissä, mutta aika ajoin annan itselleni luvan purkaa mielessä kaihertavat elämän epäkohdat luottoihmisilleni. Purkautumiseni jälkeen pidän huolta, että seuraavat päivät ovat yninä-vapaita. Toisaalta suuri osa märehtimisestäni saattaa olla puhdasta maailmanparannusta - liekö se sitten edes todellista valittamista?

Pirteää alkavaa kevättä!

Kate.K. (Ei varmistettu)

Yninä on niin hieno termi valitukselle ja kitinälle. Itse huomaan kompastuvani joskus "väsyttää ja v**uttaa" -mantran hokemiseen. Ei yleensä helpota tilannetta.

Enneuni (Ei varmistettu)

Tämä oli juuri se, mitä tänään tarvitsin.
Kiitos.

Pauliina / Eloisa Bonjour (Ei varmistettu) http://eloisabonjour.blogspot.com

Ah, miten ihana ajatus tällaisena harmaana ja kurjana (sää) päivänä, kun kävelyllä vaan harmittelin sitä miten pitkään tätä talvea vielä kestää. Keskitynpä niihin ihaniin asioihin elämässäni. Ihanaa lauantai-iltaa!

Pohdiskelija (Ei varmistettu)

Musta on mielenkiintoista, miten oikeassa elämässä ja sosiaalisessa mediassa on jotenkin täysin erilaiset sosiaalisesti suotavat toimintamallit. Ihmisten kanssa keskustellessa ei tosiaan ole kovin suotavaa olla positiivinen. Esim. töissä kuuluu valitella olevansa väsynyt. Sellaisessa keskustelussa ei vaan voi alkaa hehkuttamaan, miten energinen on. Sen sijaan on todella epäsuotavaa kirjoittaa facebookiin, että väsyttää. Sinne täytyy väkipakolla vääntää ikävätkin asiat positiivisiksi, jotta saa liketystä muilta. Hassu maailma!

annakarin
Anna Karin

Ihan totta! Mikähän tässä on takana? Ehkä suuri osa (suomalaisista) ihmisistä kuitenkin kokee sen hyvästä olosta sanomisen jotenkin leuhkimiseksi tai itsensä korostamiseksi. Tai sitten selkärangassa on yhäkin se sanonta: "kel onni on, se onnen kätkeköön." Voi huoh, hölmöä.

Elma (Ei varmistettu)

Voi hurja, kun sä olet viisas. Onko sulla taustalla jotain viisaustieteen opintoja, huippuhyvät geenit + fiksu kasvatus vai mikä on sun salaisuutesi??? Kerro! Oot kuitenkin vielä niin nuori ja silti osaat katsoa elämää noin viisaasti, kuin paljon, paljon vanhempi ihminen. En siis tarkoita tätä loukkaukseksi, kun ajattelen sinua ikääsi vanhempana. Sinulla on siis vanha, viisas sielu - siinähän se tuli, nythän mä sen keksin :)

- Elma -

Heiditsi (Ei varmistettu)

Ihanaa! Kiitos! Noinhan se juuri menee, itse en vain koskaan ole osannut pukea asiaa sanoiksi. Ja myönnän, että olen joskus itsekkin syyllistynyt tuollaiseen "small talk" valittamiseen, vaikka olen tiennytkin, ettei mitään ongelmaa ole, hullua :)

hilmanen (Ei varmistettu)

Ja kun iästä aina voivotellaan, kaiken muun lisäksi, niin itse olen ottanut käyttöön ilmaisun "vanhana syntynyt, nuoreksi jäänyt". Kun niinhän se on. Ainakin jos - ja KUN- postiivisesti ajattelen.

Leenu (Ei varmistettu) http://simplewaytofeelgood.blogspot.fi/

Eeva Kolu. Olet kyllä mun arjen mentori ja Superhero. Tässä muuan paskana päivänä muistin sen eräänkin blogikirjoituksesi ja ystäväsi viestin "Cheer the fuck up". Tuolla se lause nyt komeilee kissankokoisilla kirjaimilla ja tinneritussilla raapustettuna seinälle teipatulla A5 ruutupaperilla. Ei muuten yhtään sovi tuolle isolle seinälle, mutta FOK IT, siitä tulee hyvälle tuulelle. Niinkuin tästä blogistakin. Olet huippu! Kiitos, jatkakaa:)

Eeva Kolu

Haha kiitos! Välitän terkut kaverille :)

Anna / kotiAni (Ei varmistettu) http://kotiani.blogspot.fi

Hyvä teksti!! (: Hyvä lukea tähän iltaan, kun on just huomannut saman vaikutuksen omassa sadepäivässä. Aamulla kirjoittelin blogiin tekstiä johon jutustelin jotakin viikonloppuisesta lapsiperheen aamuheräämisen iloista, siinä kun menin takaisin sänkyyn leikkimään poitsujen kanssa, tajusin ja tokasin että tämähän on just niin ihanaa kun mistä kirjoitin vieläpä ihanampaa! En olis varmaan tajunnut jos en olis pysähtynyt sitä kirjottamaan. Sitä niin kertoo ite itselleen stoorinsa! Pois vaan kaikki perisuomalainen voivottelu, muutetaan kulttuuria! ;) Kiitos!

Eeva Kolu

Kiitos taas ystävät kommenteistanne! 

Mahdoton Nainen

Tämä on totta, mulla kesti pitkään oppia se.

Istuttiin tänään saunassa ystävän kanssa ja jutustelin hänelle koulukaveristani johon minulla on kevyehkö ihastus. Sanoin että onpa kivaa kun on joku jota voi toiveikkaasti ajatella, sen sijaan että ei olisi yhtään kiinnostavaa näköpiirissä. Kaverini sanoi että joo, paitsi sitten jos/kun saakin selville ettei se toinen tykkääkään susta samoin, niin se tiputus ja alho on kamalaa. Voi olla, sanoin, mutta juuri nyt kaikki on mahdollista ja se saa olon tuntumaan kevyeltä.

Retu (Ei varmistettu) http://valkoisentalonreetta.blogspot.fi

Se on just niin! Kiitos tästä :)

Dragons & butterflies (Ei varmistettu)

Ole optimisti. Itkeä voit aina jälkeenpäin.
- Marlene Dietrich

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun kaverin motto on "Kannattaa aina iloita etukäteen. Silloin saa parhaassa tapauksessa iloita kahteen kertaan, ja kerran silloinkin kun menee persiilleen".

pilkahduksia

Ihana, valaiseva kirjoitus taas. Ja tuli juuri sopivaan hetkeen omassa elämässäni: olin itse alkuviikosta tilanteessa, jossa sorruin marisemaan kaverin kanssa yliopistosta, rasittavista kursseista ja elämän suunnan etsimisen karikoista. Mulle jäi epämääräisen syyllinen olo keskustelun jälkeen: enhän minä oikeasti halua välittää ahdistusta ja valittamista eteenpäin, eihän tämä ole se mihin uskon.

No, olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että olen oppinut huomaamaan negatiiviset puhe/ajatteluvirrat ja kyseenalaistamaan ne. Koska siitähän se lähtee, valoisamman elämänasenteen omaksuminen. Ehkä pitää olla rohkea ja huomauttaa tarpeen tullen ihan ääneen, että itsehän sitä tarinaa kirjoittaa.

Kauniita päiviä (niin sisäisesti kuin toivottavasti ulkoisestikin)!

 

Oili / Ajatuksia Saksasta (Ei varmistettu) http://ajatuksiasaksasta.blogspot.com

Olet taas aivan asian ytimessä! Oon itekin miettinyt tätä viime aikoina ja kirjoitin juuri vähän samasta aiheesta myös omaan blogiin. Valittamista on tosi ikävää kuunnella, se tuntuu syövän välittömästi lopunkin energian, mutta usein huomaan kyllä itsekin synkisteleväni sekä ääneen että hiljaa mielessäni. Oon yrittänyt kertoa itselleni aamuisin, että tästä päivästä tulee hyvä, mutta toi taktiikka ei kyllä pure yhtään. Liian yltiöpositiivinen lähestymistapa harjaantumattomalle. Paremmin toimisi varmaan vaikkapa just keskittyminen siihen, että on sentään lauantai. Yritän uudestaan tällä metodilla. Oon kyllä myös huomannut, että tultuani raskaaksi epämääräinen stressaaminen useimmista asioista on loppunut kuin seinään ja tilalle on tullut hämärä "kyllä kaikki kuitenkin järjestyy" -ajatus, jolla kuittaan aika monet orastavat tuskailut. Toivottavasti tämä ei lopu kersan ulostuloon.

Iduuuuua (Ei varmistettu)

Harrastan usein tätä lyhyttä kommentointia, ja aion tehdä sen jälleen kerran: <3! Kiitos, ihanaa arjen pohdintaa, jälleen kerran.

Anna Sofia (Ei varmistettu) http://onnikantuomat.blogspot.fi/

Oi Eeva, tuo on niin totta. Elämä on näkökulmakysymys. Millaista tarinaa omasta elämästään kertoo? Kiitos kun muistutit minua jälleen tästä.

Tänään kerron tarinaa, jossa eräänä helmikuisena sunnuntaina kävin ostamassa kirsikankukkia työpöydälleni, kirjoitin vähän gradua ja sitten menin elämäni ensimmäistä kertaa yksin elokuviin. Niin minä kerron vaikka voisin kertoa sen ihan toisinkin.

Kauniita päiviä sinulle! <3

ElinaPK
Sataman valot

Niin totta joka sana. Kuljen pitkää työmatkaa, koska miehelläni on vakituinen työpaikka kotikaupungissamme ja minä kulttuurialan pätkätyöläisenä joudun ottamaan työt sieltä, missä niitä on tarjolla ja yrittää sillä puhaltaa uraksi kutsuttavaan kytevään hiileen enemmän tulta, jotta sitten ehkä joskus napsahtaisi vakituinen työ tai edes pitkä määräaikaisuus. Välillä olen tosi väsynyt ja kadehdin kaikkia niitä, jotka pyöräilevät töihin vartissa. Mutta sitten kuitenkin on mahtavaa huomata, että nautin yhä aikaisten aamujen tunnelmasta, kun istun auton ratissa ja kuuntelen lempimusiikkiani Spotifyn kautta. Niinä hetkinä tajuaa aina hyvin kirkkaasti, kuinka fiilis ja jaksaminen on tosi pitkälti näkökulmakysymys. :)

Neppisleppis (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus. Elämään kuuluu vaikeudet, sairastumiset ym. ei niin kivat asiat niiden iloisten juttujen lisäksi. Vaikka niitä ei kivoja juttuja jokaiselle tapahtuu niin on eri asia upota niihin eikä päästä niistä irti kuin kääntää ne positiivisiksi. Tiedä myös tuon ihmistyypin jolla on aina asiat huonosti vaikka oikeasti kaikki on parhain päin..

Vehe (Ei varmistettu)

Suomi...melankoliaan taipuvainen maa :) Tähän voivotteluun, valitteluun ja kateellisuuteen sitä sortuu varmaan jokainen elämänsä aikana. Mitä sinulle kuuluu? Mitä SINULLE kuuluu? Meillä on vaan tapana kertoa oikeastaan mitä ympärillä tapahtuu ja mitä muille kuuluu, usein jätämme kertomatta tai kommentoimatta sitä mitä MINULLE oikeesti kuuluu. Onhan näitä iloisuuden perikuvia jotka pelkällä läsnäolollaan levittävät positiivisuutta ympärilleen ja varmaan se heidän tarkoitus onkin :) Itse olen kyllä jotensakin elämän ilon menettänyt, ei hätää, olen tukevasti maan pinnalla., mutta on asioita joita ei vaan saa pois mielestä ja sitä mukaa se elämän positiivisuuskin on kadoksissa. Tämä kirjoituksesi oli todella hyvä, kiitos siitä.

Lauuura (Ei varmistettu)

Olet aina ollut ehdottomasti suosikkibloggaajani, mutta välillä lukiessani blogiasi ajattelen että no nyt mua ei enää kiinnosta sen jutut tai että ei se kirjoita enää niin hyvin ja niin ajatuksella, (eikä se enää postaa niin usein lempparikaupungistani) mutta AINA luen kuitenkin ja aina ihastun uudestaan ja piristät päivääni :) Tänään on harmaa lauantai ja tarvitsin D-vitamiinia ennen sängystä nousemista koska aurinko ei tietenkään paista kun on vapaapäivä, ja tää juttu nosti mielialaani huikeasti! Ja myös tuo olohuoneen pöydän tarina oli hauska. Kiitos Eeva! :)

Ainooo (Ei varmistettu)

Voi Eeva Eeva. Sulla on kyllä aivan ihana lahja pukea kaikki hienot ajatukset sanoiksi niin voimaannuttavasti, kauniisti ja hauskasti. Aina sun juttuja lukiessa tekee mieli vaan huutaa että AAIVAN, AAIVAN ja hyppiä ripaskaa ympäri kämppää. Kiitos että sinä ja tämä blogi olette olemassa. Aurinkoista tiistaita!:) (Täällä pohjosessa se nimittäin on ihan oikeesti sellainen. En tiiä Helsingistä mutta jos ei, ota se vaikka henkisesti.)

anuÄR (Ei varmistettu)

"Minun oletustarinani on se, että asiat kyllä järjestyvät ja että elämä on kivaa ja suurin osa kohtaamistani ihmisistä on oikeastaan ihan okei. (En myöskään usko siihen, että nykynuoriso on rappiolla tai että tulevaisuudessa kaikki ovat tyhmempiä ja asiat muutenkin huonommin kuin nyt)" Tämä on kuin suoraan suustani, kiva kuulla että muitakin ei-toivonsa-menettäneitä löytyy :D Positiivisuus kantaa ja saa asiat järjestymään (tämähän ei kuitenkaan tarkoita sitä että asiat menisivät juuri niin kuin itse olisit halunnut!). Kun keskittyy varjopuoliin, niin ei muita kohta huomaakaan. Olen aina rakastanut syksyä, eikä ystäväni ole sitä oikein ymmärtäneet.. itse en puolestani voi käsittää miksi joku ei rakasta syksyä??! Ihanan tuoksuisia sateita, joiden muodostamissa lätäköissä on pakko kävellä kumppareissa (en nyt sentään kehtaa hyppiä ;)), pimeydessä hohtavia kynttilöitä ja höyryävän lämpimiä juomia, maailman kaunein ruska, lehdet leijailee maahan kuin kultahiput jne jne.. Olen kyllä onnekseni vihdoin aikuisiällä oppinut pitämään kaikista vuodenajoista, löytämällä monia ihania puolia kaikista päivistä joihin saan herätä! Kiitos Eeva, olet mahtava kirjoittaja, toivoisin joskus lukevani sinun novellikokoelman, oletko sellaista harkinnut? ;)

Kommentoi