sinisissä

Ladataan...

Olette saattaneet jo lukea rivien välistä (ISOJEN RIVIEN), että ruumiissani ei ole ainuttakaan jääkiekosta kiinnostunutta solua. Kun epäilemättä muutaman oluen nauttinut poikaystäväni päätti kello 3.45 aamulla muistaa minua viestillä, jossa kerrottiin maailmanmestaruudesta, olin jo näpyttelemässä vastausta joo joo, herätä sit kun Suomi on jalkapallon maailmanmestari. Onneksi jätin sen tekemättä - muut ovat bileensä ansainneet, vaikka minua ei satukaan kiinnostamaan.

 

Mutta pakko se on myöntää, tämä ilo tarttuu. Jääkiekosta en edelleenkään välitä, mutta iloitsen hyväntuulisista ja käheä-äänisistä ihmisistä, joita kaupunki on tänään ollut pullollaan. Bussikuskilta irtosi vihdoin hymy, ja väsyneen näköiset matkustajat nyökkäilivät toisilleen salaliittolaisten tavoin. Haukottelin. Sitä taidettiin katsoa eilen peliä. En tohtinut sanoa, että itse asiassa ei.

 

 

 

Sen sijaan siitä en iloitse, jos joudun seuraavat 16 vuotta kuuntelemaan Den glider iniä ja Tom Jonesia ja We Are the Championsia. Kuulin jokaisen jo kertaalleen aamulla bussissa. Olen myös henkisesti varautunut seuraavat 16 vuotta vastaamaan kysymykseen "mitä teit kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden toista kertaa?"

 

Vastaukseni on: söin sipsejä ja etsin eBaysta mekkoja.

 

Tänään tekisi mieli laiskotella oikein olan takaa, mutta työt kutsuvat takaisin. Onneksi toiset sentään ottavat rennosti. Kello 12.05. sängyn suunnalta alkoi kuulua elonmerkkejä. Pieni heiveröinen ääni peiton alta kysyi monelta sinne torille pitää mennä.

 

Niin ja tässä toissapäivän asu, joka ei varsinaisesti liity postaukseen. Eiku, on siinä sinistä. Ja näytän posteljoonilta. En tosin tiedä, miten se liittyy jääkiekkoon.

 

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Sini (Ei varmistettu)

Minä puolestani vetelin sikeitä ja näin unta entisistä poikaystävistäni. He eivät onneksi olleet jääkiekkoilijoita vaan näyttelijöitä ja muusikoita. Yhdeltä heräsin vastapäiseltä bussipysäkiltä kaikuviin "HYVÄ SUOMI PERKELE!!!!" -huutoihin ja harkitsin soittavani poliisit, mutta hillitsin itseni.

Nuppu (Ei varmistettu)

"muut ovat bileensä ansainneet, vaikka minua ei satukaan kiinnostamaan." Aivan ihanaa lukea tällaista. Mulla on ottanut koko päivän niiiin päähän nämä "se on vaan urheilua ihan sama lol ootte pellejä"-avautujat, jotka riehuu Facebookissa ja Yle Urheilun sivuilla. Ei mikään pilaa niin tehokkaasti omaa riemua kuin joku, joka sanoo että "onko sen telkkarin pakko huutaa noin isolla hä?!", koska ON SEN.

Komeasti kaikui eilen Maamme-laulu uudesta kotiteatterista.

Kiitos Leijonat!
Ja kiitos Eeva kun olet niin ihana.

Nukkumista yrittänyt (Ei varmistettu)

eerikinkatu hiljeni onnekseni "jo" kello 02.13

Anna (Ei varmistettu)

Samis. Futista voisivat treenata enempi.

Eeva Kolu

Sini: heh, veikkaanpa, että poliisit oli itekin bileissä mukana :)

Nuppu: joo, musta jääkiekko on ihan pöljää, mutta eihän se nyt hyvänen aika ole minulta pois, jos joku siitä saa jotain iloa. Kiva vaan, kun suomalaiset on kerrankin hilpeissä juhlafiiliksissä :)

Nukkumista yrittänyt: auts. Täällä omakotitaloalueella ei häiriköinyt kuin oma perhe :)

Anna: niinpä!

Roosa (Ei varmistettu)

Muakaan ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta suotakoon se ilo niille, joita kiinnostaa :) Ja onneksi näin Ranskassa asuessani saan olla suht rauhassa..(Facebookia lukuunottamatta :D) Itsehän katsoin eilen vain Greyn anatomiaa ;)

Lilli (Ei varmistettu)

Olin kirjottamassa kommenttia, mutta Nuppu olikin jo kirjoittanut kaiken mitä olin halunnut sanoa. :) Ihanaa että susta löytyy niin paljon hyvää ja järkevää asennetta Eeva! Ja kiitos ihanasta blogista!

L-M (Ei varmistettu)

Täytyy sanoa, että oma suvaitsevaisuuteni oli hiukan koetuksella siinä vaiheessa, kun herätyskellon soimiseen oli kolme tuntia ja kadulta kaikuva autojen TÖÖÖÖT TÖÖÖÖÖT TÖÖÖÖÖÖÖT!!! jatkui edelleen.

Aamulla väsytti mutta kieltämättä jo naurattikin, kun katseli kaupunkia, joka oli kovin erilainen kuin yleensä maanataiaamuisin kello kuudelta. Aution kaupungin sijaan näin loputtoman taksien virran, roskia tulvivan rautatieaseman, ja kotiin laahustavia ihmisiä, joiden jalat tuskin kantoivat mutta suu jaksoi vielä laulaa käheästi, että " Suomi on uuuusiii maailmanmestariiii"...Absurdia.

Violet (Ei varmistettu)

Belgiassa saa myös olla täysin rauhassa jääkiekon suhteen...

Suomihullu (Ei varmistettu)

Eli tosiaan, minut on suomihulluksi leimattu täällä Englannissa. Täällä siis opiskelen ja tänään sinivalkoista pistin kouluun päälle ja taisin välilä (lue: lähes taukoamatta) hehkuuttaa Suomen maailmanmestaruutta. Täällä ei tietenkään kamalasti ihmiset kiekosta perusta ja sanoisinkin Eevalle, että ihanaa kun olet löytänyt tuollaista suvaitsevaisuutta vaikkei itseäsi kauheasti kiinnosta. Koittakaa nauttia tai vaikka edes naurahtaa Suomen juhlille, sillä itseäni harmitti kun en Suomessa ollut sen kerran kun leijonat meni voittamaan!! Joten juhlafiiliksille en ihan suurella luokalla päässyt, mutta pidin viime yönä pienet privat tuuletukset. :D

Tiina (Ei varmistettu)

Itse oikein avasin ikkunan, kun se mekkala jotenkin huvitti ja sai hymyilemään, vaikkei kisat oikein jaksaneetkaan kiinnostaa. Vähäinen kiinnostukseni sen sijaan vähän harmitti - olisi ollut kivaa olla yhtä innoissaan! Pelin loputtua kysyin poikaystävältäni: "Mitä nyt kuuluu tehdä?" Vetäisimme high fivet ja kävimme nukkumaan :D

IHANA ASU! ♥

ia (Ei varmistettu)

Ihana suhtautuminen, antaa ihmisten iloita jos siltä tuntuu :)
Itseäni ei voinut jääkiekko vähempää kiinnostaa ennen kuin eilen illalla avasin tv:n vain vilkaistakseni tilanteen ja pitihän se sitten jäädä kattomaan saako Suomi tasoitettua :) Eka kerta elämässäni kun oon jännittänyt jääkiekkoa! Ei tullut valitettavasti(!) katottua peliä loppuun asti koska oli aikanen herätys mutta jännää löytää tämmönenkin puoli itsestään (vaikka onhan toi intoilu sinänsä aika absurdia).

Wandabe (Ei varmistettu)

Samaisella alueella (tosin ei okt:sta :D) asuvana olen tyytyväinen, että juhlintaa ei kuulunut eikä näkynyt. Yritin tänään oikein pohtia, mikä aiheessa saa ihmiset hurmoksen valtaan mut mua ei liikuta pätkääkään - paitsi aavistuksen negatiiviseen suuntaan.

Varpu (Ei varmistettu)

Aah ihanaa kohtalotovereita oon jo epäillyt olevani Suomen ainoa ihminen jota tämä koko asia ei vaan jaksa kiinnostaa. Tosin oikeasti vähän harmittaa että ei kiinnosta, olisihan se kivaa olla tuolla nyt juhlimassa kotona kököttämisen sijaan.

tipsu (Ei varmistettu)

Huojentavaa että maailmassa on joku toinenkin joka EI katsonut peliä, eikä ole hurrannut pitkin yötä ikkunani alla. Kiitos tästä tiedosta, se piristi:D

ps. nätti asu!

Eeva Kolu

Roosa: täällä omakotitaloalueella ei kyllä ole myöskään mitään häiriöitä :) Sama täällä, Facebookissa jokainen viesti käsittelee jääkiekkoa, mutta muuten kaikki on niin kuin ennenkin :) ****************** Lilli: voi kiitos teille, ihana kuulla! :) ************ L-M: joo uskon kyllä! Itse olen myös aina melko äkäinen yöllisestä metelöinnistä :) Mutta sallittakoon tuo nyt kerran 16 vuodessa. *************** Violet: juu, ei kai noita kisoja oikeastaan katso kukaan muu kuin suomalaiset ja ruotsalaiset (mutta tätähän ei saa nyt sanoa ääneen ;D) *************** Suomihullu: kyllä, mäkin olen iloinnut juhlahumusta, vaikka varsinainen tulos ei hetkautakaan. Kivaa nähdä ihmisiä niin fiiliksissä! ******************** Tiina: ihanaa, jotenkin näen tuon tilanteen elävänä edessäni :) Kiitos! *****************

Eeva Kolu

Ia: haha, uskon, että tuo voi kyllä viedä mukanaan :) Muutamalle ystävällekin kävi niin, että kovasti sanoivat että "kai mä nyt sit joudun kattoon sen pelin, kun muutkin kattoo..." ja siellä ne nyt heiluu torilla ihan innoissaan tälläkin hetkellä :) *************** Wandabe: en mäkään tajua, mutta antaa toisten fiilistellä jos fiilistelyttää :D *********** Varpu: etpä ole ainoa! Mä en ole oikein ikinä tajunnut, mikä tuossa jaksaa vuodesta toiseen kiinnostaa - jalkapallon mm:t on sentään vain joka NELJÄS vuosi joten niissä on jotain hohtoa :) ****************** Tipsu: haha juu, sikeitä vedeltiin siihen aikaan. En oikein nää itseäni hoilottamassa Den glider iniä :D

nb (Ei varmistettu)

_ihana_ paita! voisi sopia minulle kesän juhliin, mitä merkkiä se on? ja tottakai ihana postaus ja ihana eeva, kuten aina.

Eeva Kolu

Kiitos nb! Paita on American Apparelin :)

hoi (Ei varmistettu)

vähän sä näytät laihalta! hehe hullun hyvä!

susa (Ei varmistettu)

musta tuntuu, etten ole törmännyt yhteenkään hyväntuuliseen ihmiseen vaan pikemminkin krapulaiseen. naapuri vääntäytyi kotiin (pelipaidassa, tottakai) ilmeisesti pitkään venyneiltä jatkoilta kello 07.30 kun itse olin menossa töihin, ja vaivautui vaan urahtamaan tervehdykseksi. hyvä suomi!

veera (Ei varmistettu)

mulla ihan sama fiilis, itse luin muotiblogeja ja katsoin telkust jotain ihan muuta sekä meinasin laittaa ilkeän tilan fb mutta tajusin että miksi pilaisin ihmisten riemun kun itse inhoan ylikaiken ilonpilaajia :)

Henna (Ei varmistettu)

Kiitos kun annat toisten juhlia jos juhlituttaa :) Mulla muutama kaveri fb:ssä ei ole jaksanut olla moralisoimatta, ja vetasematta näitä tyypillisiä "voi kuinka hävettää olla suomalainen, suomalaiset eivät tajua juhlia hillitysti, todella noloa, hirveän junttia."
Enemmän mun mielestä tollanen turha itkeminen on noloa ja niin perin suomalaista joita aina hävettää kaikki ja miettivät mitä "muut" meistä ajattelee. Vaikka tälläinen iloinen mieli ei suomalaisille sovi mutta koitetaan, voidaan kesä sitten taas murjottaa jos on liian kylmä/liian kuuma/liikaa sääskiä/tms.

Meidän kisastudiossa juhlittiin limpparin voimin, laitoin nukkumaan puoli 2 ja olin työmatkalla jo puoli kahdeksan jälkeen. :)

emmi (Ei varmistettu)

moi, mistäköhän sun silmälasit mahtaa olla kotoisin? ne ovat ihanat, olen etsinyt juuri tuollaisia jo pitkään. silmälasikauppiaat tiuskivat kun mikään ei kelpaa :D

Bemary (Ei varmistettu)

Mahtava asenne. Oispa samanlainen kaikilla, jotka ei lätkästä välitä. :) Itehän olen ollut intohimoinen lätkäfani jo sieltä 16 vuoden takaa, joten ymmärrän sen voiton ja huuman tunnetta vähän liikaakin. Vieläkin ollaan pahasti keskeneräisessä toipumisvaiheessa finaalin jäljiltä. :p

Jonna (Ei varmistettu)

Olet niin vallattoman ihana persoona!! Hih itse kyllä häpeilemättä myönnän, että elin jokaisen pelin minuutin täysillä. Huusin varmaan enemmän kuin poikaystävä yhteensä näiden kahden viikon aikana. Vaikka olen välillä herraa vähän ojentanut asiasta..Itkukin meinasi tulla. Kaupungille heti, taisi auton torvetkin soida, pahoittelut kaikille aamulla heränneille. Eipä semmoista yhteishenkeä ole monesti keskellä maanantai yötä suomalaisten välillä nähty tai minä en ole moista kokenut. MAHTAVAA VIELÄKIN!!!

paula (Ei varmistettu)

"mitä teit kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden toista kertaa?" Luin oikiksen pääsykokeisiin, ja kun tiedän että en ees pääse sisään tänä vuonna, nii voin sanoa että hieman tympäsi mennä nukkumaan kun muut lähti toreille. Toisaalta aamujunassa matkalla kirjastolle tapasi varsin viihdyttäviä juhlijoita, jotka ilmeisesti juhlinu munki eestä :)

H (Ei varmistettu)

Ymmärrän yskäsi. Itse luin kirjaa.

Mutta se yhteinen ilo <3

Kommentoi

Ladataan...