Superhauska viinitapahtuma Vanhalla (ja pian myös Turussa!)

Ladataan...

Yhteistyössä Viinimaa

Vinkki vinkkinen - menkääs Vanhalle ylioppilastalolle Viinimaan superkivaan Mikä viini! -tapahtumaan.

Helsingissä jo eräänlaiseksi syysperinteeksi muodostunut tapahtuma tulee 25.9. ensimmäistä kertaa myös Turkuun.

Mikä viiniin saapuu viinintekijöitä ja viinitalojen edustajia ympäri maailman. Maistamaan pääsee kymmeniä ellei satoja erilaisia viinejä samppanjoista jälkkäriviineihin. Kivaa tapahtumassa on se, että se on suunnattu nimenomaan peruskuluttajille eikä viiniharrastajille - suurin osa maisteltavista viineistä löytyy Alkon valikoimasta eikä meininki ole sitten tippaakaan snobbailevaa. (Siihen se tipattomuus sitten päättyykin.)

Jos siis olet niitä ihmisiä, joille tulee Alkossa aina eteen tenkkapoo, tämä on hyvä paikka käydä bongaamassa uusia suosikkeja, jotta ensi kerralla tiedät, mitä kannattaa ostaa. Täällä pääsee maistelemaan myös kalliita ja harvinaisempia viinejä, joita ei ehkä ikinä tulisi ostettua kotiin.

Tapahtumassa ehdottomasti kivointa on kuitenkin huippu ilmapiiri! Kävijät ovat hyvällä tuulella eikä häiriökäytöstä juurikaan ole, vaikka muutamassa tunnissa kumotaankin varmasti tuhansia viinilaseja. 

Viinitalojen tyypit ovat suurimmaksi osaksi supermukavaa ja rentoa sakkia, jotka kertovat tuotteistaan ja kotimaistaan ja heittävät läppää enemmän kuin mielellään. Yleensä hipat jatkuvat aamuyöhön asti jossain päin Helsinkiä vielä pitkään sen jälkeen kun virallinen tapahtuma on ohi. (Eilen todistin esimerkiksi yläasteen disko -henkisen tanssikilpailun.)

Tänä vuonna mieleeni maistamistani viineistä jäivät esimerkiksi:

Duval-Leroy Femme de Champagne Brut (Ranska)

Ihana, persoonallinen vuosikertasamppanja, joka oli nimensä mukaisesti tosiaankin hyvin feminiini - ei semmoinen äijämäisen tuhti, vaikka kehittynyt ja kypsä. Tätä hain toisenkin lasin. Suosittelen myös maistamaan läpi ihan jokaisen Bollingerin, joka on tarjolla - erityisesti La Grande Année Rosé on huikea.

Pongracz Rosé (Etelä-Afrikka)

Tämä on itselleni aiemmin tuttu tuote, mutta suosittelen maistamaan, jos käytte Mikä viinissä ettekä vielä tunne tätä pinkkiä paholaista. Ihan mainio roseekuohuviini huomattavasti äsken mainittuja edullisemmassa hintaluokassa. Mainio hinta-laatusuhde - tämä on yksi luottopulloistani, kun juhliin kaivataan alkumaljaa.

Laroche Chablis La Jouchére (Ranska)

Jos saisin juoda loppuelämäni vain yhdenlaista viiniä, joisin mineraalista, vähän kalkkista chardonnayta. Tämä viini on hyvä esimerkki sellaisesta. (Mielenkiintoista muuten - Pariisissa tarjoilijat korjasivat aina ääntämistäni shablis kun sanoin shablii. Vs. pastis jota ei lausuta pastii. Mutta Larochen mies  äänsi shablii. Voisiko joku nyt kertoa, miten tämä menee ennen kuin menetän loputkin yöuneni??)

Brown Brothers Orange Muscat & Flora (Australia)

Yritän aina kovasti kannustaa ihmisiä maistelemaan ennakkoluulottomasti makeita jälkkäriviinejä - tuntuu, että ne ovat Suomessa edelleen lähinnä viiniharrastajien ja fine dining -ravintoloiden juttu. Tämä oli ainoa jälkkäriviini, jonka ennätin tänä vuonna maistaa, mutta onneksi se olikin varsin kiva. Samaan aikaan hapokas mutta makea viini vie kielen mennessään ja on täysin varteenotettava vaihtoehto jälkkäriksi leivoksen sijaan. Tai miksi valita, ota molemmat - makea jälkkäri rakastaa makeaa viiniä!

Mikä viini! siis 17.-18.9. Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla klo 15-20

Turkulaisten puolestaan kannattaa suunnata torstaina 25.9. Panimoravintola Kouluun klo 15-20.

Tapahtumaan on ilmainen pääsy ja maisteluannokset ovat todella edullisia (suurin osa 1-2 euroa). Kannattaa tsekata myös ohjatut tastingit - lisätietoa niistä ja kaikesta muustakin täällä.

Cin cin!

Share
Ladataan...

Kommentit

chabliiii (Ei varmistettu)

Jee Oon ollut tuolla joskus Helsingissä ja onpa kivaa et tulee nyt myös Turkuun :)

Eeva Kolu

Kannattaa mennä, tosi kiva tapahtuma!

n0ir (Ei varmistettu) http://ihmiskohtalo.blogspot.com

Kuulostaa tosi kivalta tapahtumalta! Kunpa se järjestettäisiin Tampereellakin. Ehkä ensi vuonna :) Ja kivaa lukea sun viinivinkkejä. Olen vain kerran maistanut jälkkäriviiniä ravintolassa, enkä tykännyt, mutta nyt tuli hinku maistaa tuota sun suosittelemaa jälkiruokaviiniä.

Eeva Kolu

Kenties ensi vuonna! Jälkkäriviinejäkin on tietty moneen makuun, kannattaa testata useampaakin. Minusta on tärkeää että viinissä on makeutta tasapainottamaan kunnon hapot!

katiaviron (Ei varmistettu) http://piilomajassa.wordpress.com

"Chablii" (neuvon antoi mun ranskismies ja lisäsi että évidemment)

Eeva Kolu

Juu, niin tuo Larochenkin ranskalainen äänsi, mutta Pariisissa tarjoilijat sanoivat shablis - en tajua :)

katiaviron (Ei varmistettu) http://piilomajassa.wordpress.com

Ei ole ainut paikannimi joka äännetään monella tavalla.

Tulppaani (Ei varmistettu)

Täydellistä, kiitos vinkistä Eeva! Ystäväni on tulossa huomenna Turuust vierailulle ja pohdiskelin tässä ohjelmaa. Eipä tarvitse enää pohdiskella. :)

Eeva Kolu

Hei mahtavaa, toivottavasti teillä oli kivaa! :) x

Vierailija (Ei varmistettu)

Kävin, olin tosi positiivisesti yllättynyt. :)

Siellä oli mun mielestä paljon sellaisiakin viinejä, jotka oli hinnoiteltu vähän yläkanttiin maistelulipukkeiden määrän suhteen, mutta vastaavasti pääsi myös maistelemaan tosi laadukkaita viinejä pikkurahalla! Tykkäsin. :)

Kivaa on myös se, että samalla konseptilla ilmeisesti tulee jonkinlainen viinibaari johonkin päin Helsinkiä joskus. Että saa pieniä annoksia ja halvempaan hintaan, jote pääsee maistelmaan useampia viinejä saman illan aikana. Sellaista on odotettu!

Kiitti vinkistä, olisi muuten mennyt ihan ohi koko kekkerit.

MP (Ei varmistettu)

Parasta oli, että viinien kaadot tehtiin vapaalla kädellä. Tuntui, että voitti joka kaadossa ;)

Kommentoi

Ladataan...