Tärkeintä on kukkapuska

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Sain eilisessä Gloria Blog Awards -gaalassa kukkapuskan, koska ruokablogini tuli kakkoseksi ruokablogiäänestyksessä (kiitos kaikille äänestäneille!).

Iskin silmäni kukkakimppuihin jo alkuillasta ja ajattelin, että emmää mittä voittoi, mutta ilman tuommoista en lähde. Onneksi ei tarvinnutkaan. Liihottelin koko loppuillan kimppu kädessäni polleampana kuin kukaan muu, vaikka en edes voittanut mitään. Mutta kun oli se himoittu kimppu!

Ja voi hyvät hyssykät millainen kimppu se olikaan. VALTAVA. Puska juhli kanssani Kellohallilla ja poseerasi lukemattomissa tärähtäneissä kännykkäkuvissa (yksi tuossa yllä). Puska ajoi taksilla Hakaniemeen (harmitti, että tajusimme vasta taksissa, että Hertan nimen sijaan taksi olisi pitänyt tietysti tilata nimellä Puska). Valitsimme baarin sen perusteella, että puska sai oman istumapaikan. 

Kun muut lilyläiset lähtivät kotiin uinumaan, minä ja puska jatkoimme ratikalla kohti keskustaa. Raflassa Hanna kulautti valkkaripullon tyhjäksi ja läiskäisi puskan cooleriin. Aamuyön tunteina puska pötkötteli jugurttikastikkeen tahrimalla pöydällä, kun mätimme naamaamme falafelia. Sen jälkeen puska paleli kanssani 20 minuuttia pakkasessa bussipysäkillä. Mene ny ishtumaan shiihen penkille, kehotti känninen nainen kännistä miestään. Emmää voi gu siin istuu hieno nainen guggagimpun gans, totesi mies.

Nukahdimme yhdessä yöbussiin, puska ja minä, mutta emme onneksi ajaneet pysäkin ohi. Toikkaroin puoli viideltä aika monen kuohuvan lasillisen jälkeen vanhempieni luokse yöksi ja olin mitä ilmeisemmin kaatunut sänkyyn vaatteet päällä ja meikit naamassa - mutta sitä ennen olin kuitenkin jaksanut ja muistanut kaivaa jostain Aalto-maljakon, täyttää sen vedellä ja asetella puskan keittiön paraatipaikalle. Tärkeimmät asiat ensin.

Aamulla heräsin siihen, kun alakerrasta kuului äidin ääni: HERRRRRAISÄ KUN ON UPEA KIMPPU!

Näi o.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

:D Ihanaa

sannero (Ei varmistettu) http://saippuakuplasateenkaari.blogspot.fi

dear lord, kyl kelpais tommonen kukkakimppu ja sinä olet ehdottomasti sen myös ansainnut!

Salla / kompastelua.blogspot.com (Ei varmistettu) http://kompastelua.blogspot.com

Aikamoinen puska, kun ilahduttaa satojen kilometrien päähänkin. Lumikaan ei haittaa.

Onnea, hopia ei oo häpiä!

LauraJo (Ei varmistettu) http://livedlovedlaughedcried.blogspot.co.uk/

oot ihana:) ja tuo kukkakimmpu on kyllä mahtava!

Lulu Ruth (Ei varmistettu) http://ajatuksiinrakastumisesta.blogspot.fi

Haha ja aah! Ihana kukkapuska, ihana tarina, ihana Eeva.

Minde (Ei varmistettu)

Olipas hauska kirjoitus! :D Onnea! Ja kuka voitti??

anna-liisa (Ei varmistettu)

Samaa mieltä; upea puska. Ja ihan mahtava sijoitus...siis tämä blogiko? Ruokablogisarjassa kakkonen???
En ole koskaan mitenkään mieltänyt tätä ruokablogiksi, vaikka toki tykkään blogistasi aika älyttömästi. No, "mitä välii" ;).
Onneks olkoon joka tapauksessa!

Milka Rantamo
Olennaisuuksia

Nauroin ääneen lopulle :D

Miija (Ei varmistettu)

Voi miten kafkamaisen riemukas tarina! Näin tämän jo mielessäni selkeänä kohtauksena jossain ihanan absurdissa elokuvassa! Hyvä Eeva ja hyvä puska!

Sinttu (Ei varmistettu)

Onpa tosiaan muheva ja mahtava kimppu! Onnea menestyksestä, Eeva ü

Vierailija (Ei varmistettu)

Eeva oot niin söpö :) haleja!

Riikka/ Vatsasekaisin Kilinkolin (Ei varmistettu) http://vatsasekaisinkilinkolin.blogspot.fi/

Minä jätin oman ihanaiseni suosiolla Kellohallin baarin pojille hoivaan ja kipasin hakemassa sen aamulla kotiin. Epäilin, ettei se olisi ehkä selvinnyt jatkoista ehjänä. Ihan mieletön kimppu, vaikkei se olekaan nähnyt samalla lailla elämää kuin sinun!

plumeria78

ihanaa =) kukat todella tuovat onnea ja iloa niin synkeään suomeen  kuin meidän mieliin :) ihana puska ja kiva että pääsitte molemmat turvallisesti kotiin :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihanaa! <3

Linda L (Ei varmistettu)

No hei noin ihana tyllerö ansaitsee kyllä vähintään omaa upeuttaan vastaavan kukkapuskan! ;)

http://howsheloves.blogspot.fi/ (Ei varmistettu) http://howsheloves.blogspot.fi/

Tiätkö Eeva, ihanin posti aikoihin, jotenki sai niin hymyn huulille ja hyvä ettei kyyneleitä silmiin (taitaa olla tunteet pinnassa täällä..). Äiti kruunaa!
(Ja niin, sun ois kyllä kuulunu voittaa!)

Päivi

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana hyvänmielen postaus :)
Onnittelut!

Semppu (Ei varmistettu)

Ihanaa, onnea puskasta!! :)

Ententee (Ei varmistettu)

Onnea kukkapuskasta!:)

Ruokablogisi on aivan ihana ja meinasinkin sinulta siellä kysyä ruusukaaleista, mutta tutkiessani kaalilaatikkosi reseptiä, joka menee kokeiluun tänään, huomasin että jotain kummaa tapahtuu blogisi kommenttiosiossa. En sitten alkanut siellä kyselemään, olisin saattanut saada vastauksen aivan toiselta taholta kuin sinulta.:)

Mutta ruusukaaleista. Valmistin niitä blogisi ohjeella, sillä mihin tuli pekonia, mutta jostain syystä ruusukaalini olivat kumman kitkeriä. Teinköhän jotain väärin vai onko tämä vain ominaista ruusukaaleille?

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Kiitos kaikille kommenteista ja onnitteluista!

Ententee, ruusukaalit tosiaan on joskus kitkeriä, vähän samalla tavalla kuin salaatti saattaa olla joskus ihan makeaa tai sitten kitkerää. Tätä ei taida ikävä kyllä päälle päin mistään nähdä, joten tuuripeliä se vähän on. Mutta usein kuitenkin sen arvoista, koska vaikka silloin tällöin kohdalle sattuu kitkerä yksilö, ne muut kerrat ovat sen arvoisia :)

LinaS
iivents

Kaunis kimppu! Onnea vielä menestyksestä!  

Miimu (Ei varmistettu)

Hurjan paljon onnea!

Näin muuten sinut aamuisella kirpparikierroksellani. Olin silloin liian ujo sanoakseni mitään, vaikka poikaystävän mielestä velvollisuuteni olisikin ollut kiittää ihmistä joka toi Guinness-suklaakakun (jota syötiin tänäänkin aamupalaksi...) talouteemme :D Välitänkin siis kiitokseni tätä kautta.

asdf (Ei varmistettu)

Eeva, oot kyllä niin paras. Siis tässä kirjotuksessa oli vaan niin Sitä Jotain. (Puska!) Niin elämänmakuinen tarina! (Vaikka inhoankin tota sanaa mutta tähän se sopi.) Nauratti ihan aidosti, ja teijän äitin reaktio kruunasi kaiken. :D Kiitos tästä!

MariMaalla
Kivistössä

Onnea vielä! Oli ihana tavata, ja puska jäi kyllä tottapuhuen vähän kadettamaan ;)

Hertta
Lilou's Crush

Onnea onnea vielä! Mahtista, että lisäksesi komia missus Puska pääsi turvallisesti kotiin :) Ens kerralla mäkin jaksan valvoa, lupaan :) (vai enkuks, I promise...)

reettis (Ei varmistettu)

Tää on vaan jotain niin parasta, on palannut lukemaan postauksen monta kertaa ja aina vaan repeän nauruun viimeistään tuon äitisi kommentin kohdalla. Ihanaa! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

IHANA tarina ja ihana sinä :))

Kommentoi

Ladataan...