Tarvitaan kesäksi: orjapiiskuri, joka ei kiellä kokonaan croissanteja

(Mietin tämän postauksen julkaisemista noin sata vuotta, koska en ole ihan varma meneekö tämä nyt jonkun "mistä blogissa kannattaa avautua" -rajan yli, mutta sitten ajattelin, että menköön, eiköhän tässä nyt ole itsensä tullut nolattua kerran jos toisenkin naistenlehtitoimittajan uralla. Joten olkaa kilttejä, pliis.)

Tuossa kuvassa poikaystävä on juuri löytänyt edestään kaniininkoiven kermaisessa täysjyväsinappikastikkeessa.

Siinä meidän elämä pähkinänkuoressa - me ollaan just tuommoisia, kuin tuo kuva antaa ymmärtää. Sillä erotuksella, että toinen meistä pelaa jalkapalloa monta kertaa viikossa ja pyöräilee miljoona kilometriä joka päivä ja osaa myöskin lopettaa karkinsyönnin hyvän sään aikana.

Kävin keväämmällä kuntokartoituksessa ja tuomio oli tyly. 10 kiloa pitäisi pudottaa. Ei se yllätys ollut - koko viime syksyn Tampereella lähinnä nyyhkin ikävääni sohvalla ja söin croissanteja läheisessä leipomokahvilassa. Turkuun muutettua alkoikin sitten tämä Elämän Kaaosvaihe. Noutoruoka yhdistettynä siihen, että mulla on tapana sortua sokeriin stressin iskiessä - ei tosiaan tarvitse ihmetellä, mistä se lukema sinne vaakaan on tullut.

En ole oikein jaksanut soimata itseäni ylipainosta ja alati pieniksi käyvistä vaatteista - olen itse asiassa aivan saakelin ylpeä siitä, miten hyvin olen jaksanut tämän kaiken hulluuden. Olen asunut puolitoista vuotta väliaikaiskämpissä ja muiden nurkissa, enemmän tai vähemmän ilman omia tavaroitani, mutta silti onnistunut hoitamaan opintoja eteenpäin ja tekemään isoja harppauksia työelämässä. Olen ostanut täydellistä remonttia vaativan asunnon, alkanut yksityisyrittäjäksi, asunut kolmessa eri kaupungissa ja reissannut koko ajan Turku-Tampere-Helsinki-väliä. Aika moni olisi jo saanut hermoromahduksen, ja aika moni parisuhdekin olisi varmaan jo kaatunut. Mutta I'm still standing! Okei, seison vähän pulskana, mutta seison kuitenkin, saatana.

Mutta nyt, remppa uhkaa valmistua kesäkuun aikana ja elämä (toivottavasti) sen myötä asettuu uomiinsa muutenkin, joten tällekin asialle pitäisi ehkä hiljalleen alkaa suoda ajatus jos toinenkin...

Kenties kaiken tämän elämän hulluuden ja epäsäännöllisyyden vuoksi liikuntamotivaatio on ollut erittäin pahasti hakusessa viime kuukausina. Niin sanotusti EVVK. Sitä yrittää pysyä järjissään tämän kiireen keskellä, ja silloin se liikkuminen yleensä tipahtaa prioriteettilistan hännille johonkin vessan kaakeleiden kuuraamisen ja villasukkien parsimisen väliin. Lenkille en saa itseäni lähtemään ja ryhmäliikuntatunnit on tällaiselle rapakuntoiselle puoliastmaatikolle ihan liikaa juuri nyt. Kavereilla on omat kuviot enkä oikein pysy niiden tahdissa, kun ei niistä kukaan ole tällainen puuskuttava vätys, ja niiden vieressä jumpatessa tunen itseni vaan entistä suuremmaksi epäonnistujaksi. Poikaystävää kiinnostaa tasan jalkapallo, joten voin pyyhkiä pyl... hikeä niillä naistenlehtien treenatkaa yhdessä -vinkeillä. 

Pohdin hetkellisesti personal traineria, mutta ne näyttää kaikki olevan vähän sitä lajia, että "teen sinulle saliohjelman ja sitten olet oman onnesi nojassa". No, minulle kun ei ole ongelma tehdä sitä ohjelmaa - vaan tehdä se päivästä ja viikosta toiseen.

Lisäksi mulla on jotenkin semmonen käsitys, että kaikki personal trainerit sanoo heti että nyt loppu kaiken hyvän syöminen, nyt syödään broilerfileetä ja rahkaa! Syntymäpäivänäsi voit vähän riehaantua ja ottaa Eskimo-puikon ja kaksi sipsiä!

En haluu semmosta elämää, en edes vaikka multa maagisesti löytyisi sellaiseen itsekuria. Oon sitten mieluummin vaikka paksu. Tiedän, että pitäisi olla mahdollista syödä herkkuja säännöllisesti ja silti olla normaalipainoinen. (Tiedän tämän, koska olin ensimmäiset 26 vuotta elämästäni.)

Mutta aina kun lehdessä tai blogissa tai missä ikinä on jonkun personal trainerin laatima ruokaohjelma, niin sitä saakelin raejuustoa ja kevytsalaatinkastikettahan se on. Tai vaihtoehtoisesti nykyaikana se voi olla macaa ja lucumaa ja siitepölyä. Missä on viini? Missä on tumma suklaa aterian jälkeen? Missä cappuccino?! Missä elämästä nauttiminen?!!! (Ja niin, tiedän toki, että joillekin elämästä nauttimista on salitreeni ja mansikanmakuinen proteiinipirtelö - en kuulu heihin.)

Toisin sanoen, halutaan kesäksi: orjapiiskuri, joka saa ihmisen takaisin ruotuun, muttei tee ihmisen elämästä totaalisen ankeaa, kuivaa ja pahanmakuista. Maksan käteisellä tai croissanteissa. 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

näin just sut turussa ja olit kyllä kaukana ylipainoisesta naisesta. älä huolehdi, kyllä laihduttaa ehtii myöhemminkin :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana Eeva! Tekstisi oli loistava.

Itselläni alkaa olla sama tilanne painon ja kuntoilun kanssa. Teksi muistutti hyvin paljon omia ajatuksiani. Elämästä nauttiminen on tärkeämpää, kuin rahka inhottavan hikiliikunnan jälkeen.

Kirjoitat parasta blogia, mitä olen koskaan lukenut. Yhtään liioittelematta. Kiitos!

Vierailija (Ei varmistettu)

Samojen ongelmien parissa painin täällä, pari viikkoa sitten kävin jo katselemassa miltä läheisessä kuntokeskuksessa näyttää ja jumppailu olisi tarkoitus aloittaa any day now... mä olen hyväksynyt, että hyvä ruoka, viini ja elämä tarkoittaa sitä etten voi koskaan olla langanlaiha, mutta olisi kiva olla edes hyväkuntoinen.

Joten tsemppiä Eeva, jos eksyt joskus Motivukseen, mä olen se takarivin askelkuvioissa sekoileva nainen, jos ikinä saan pyllyni sinne jumppaan raahattua. Puuh.

Nooralslsls (Ei varmistettu)

Jätä sipsi, karkki ja kaupan leivokset vähitellen vähemmälle ja syö niiden tilalla ihania hedelmiä (vesimeloni, ananas, päärynä, viinirypäle, omena banaani, kiivi jne.). Ja sähän oot kova tekemään ruokaa niin tee itse jotain hyvää pientä kuin ostaisit kaupasta jotain mössöö. Mäkin lihoin syksyllä ja talvella, mutta onnekseni olen onnistunut pudottamaan ne kilot kevään aikana. Ymmärrän sua, koska kun on paljon stressiä ja kiirettä, se on niiiin vaikeeta.

Tsemppiä!!!!!!!!!

PS. tein juuri äsken sitä sun blogista napattua retiisi-halloumijuustosalaattia, se oli hyvää

Eeva Kolu

Jenni L., kolmannen kappaleesi kohdalla hohotin ääneen, koska kuulin elävästi oman ääneni sanomassa tuon :) Mä olen avoin tietyille superfoodeille, voin syödä smoothien jossa on jotain pölyä tai kikkanaa, mutta en minä nyt jumaliste semmosilla rupea elämään. En todellakaan korvaa ateriaa jollain smoothiella ja jos haluan pizzaa niin haluan pizzaa enkä mantelijauheen päälle taputeltua basilikaa. Sori. Siis ymmärrän, että tuollainen voi olla joidenkin mielestä tosi jees enkä ollenkaan nyt halua dissata ketään, mutta samalla ymmärrän kuka olen ja tiedän, että en voisi ikinä itse olla onnellinen sellaisella ruokavaliolla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ai niin ja sä oot paras !

Panda (Ei varmistettu)

Kolme juttua armas Eeva ennen kuin alat vetää jotain mahdotonta kunto-broileri-lucuma-paleo-kuuria:

1) Vastaa itsellesi: Haluatko laihtua 10 kiloa, koska pitäisi? Vai ihan oikeasti MIKSI? Haluatko edes?

2) Miten teit sen ensimmäiset 26 vuotta? Sanot itsekin, että olet pystynyt aiemminkin syömään & elämään niin että olet normaalipainoinen, mikset voi jatkaa samalla tavalla kuin silloin?

3) Ainoa liikunta, joka laihduttaa, on se, jota harrastat. Mitä olet joskus tykännyt tehdä? Miten voisit vähitellen aloittaa?

Itsekin olen samaa mieltä, elämässä parhaat asiat on: rakkaat ja ruoka. En mä muuta tarvi, mutta kaikkea sopivasti.

Satuvw
Destination unknown

Minä käväisin raskauskiloineni ja urheilutavoitteineni tammikuussa personal trainerin puheilla pitkällisen Googlauksen ja "kukahan olisi kiva" pähkäilyn jälkeen, ja takaisin en ole katsonut! Trainereita on monenlaisia, me lähdimme liikenteeseen minun tavoitteistani & elämäntilanteestani ja pari pullapäivääkin mahtuu viikkoon jos en nyt ihan rasvattomaksi lihaskimpuksi halaja. Ja enhän minä. Ja ohjelmaan mahtuu paljon muutakin kuin salitreeni, ja sitä salitreeniäkin vaihdetaan riittävän usein ettei käy tylsäksi. Ja muutenkin ohjelma muokkautuu elämääni, reissuihin ja muihin kiireisiin. Välillä treenataan kovempaa ja välillä vähän rauhallisemmin. Joten suosittelen kyllä, kannattaa vain etsiä se itsellesi sopiva. Aikaisemmin kävin hetken oman salini erään trainerin treenattavana mutta se oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Juuri tuota "tässä on ohjelma ja heippa!" kategoriaa. Ei muuta kuin tsemppiä kilojen karistamiseen trainerin kanssa ja tai ilman! 

Eeva Kolu

Vierailija, kiitos kaunis :) Tosiasiassa olen vähän ylipainoinen, mutta olet oikeassa, eihän tässä mitään hengenhätä niiden kilojen kanssa ole.

Vierailija, kiitos supertsemppaavasta kommentista! 

Vierailija, jep, en minäkään edes pyri olemaan laiha, kunhan nyt olisin normipainoinen, hyväkuntoinen ja mahtuisin vaatekaappini sisältöön. Paljon tsemppiä Motivukselle! Itse pohdin juuri, mitä ihmettä tässä alkais harrastaa, kun mikään ei oikein nyt nappaa.

Nooralslsls, ongelmahan ei ole se, etten tietäisi, miten laihdutaan, vaan se, etten saa niitä asioita tehtyä :D Stressi, kiire, jatkuva reissaaminen ja kaoottinen kämppä vaikeuttaa kyllä tosi paljon säännöllistä ja terveellistä syömistä ja liikkumista - ja niin, onhan niitäkin superihmisiä jotka siihenkin pystyvät, mutta itselleni se on näemmä ylivoimaisen vaikeaa juuri nyt :)

Eeva Kolu

Vierailija, sinäpä oot! Tänks!

Panda, hyviä kysymyksiä, joihin taidan tietää jo vastauksen - lukuunottamatta tuota viimeisintä. Kun en tykkää niistäkään lajeista, joista olen aikaisemmin tykännyt. Lähinnä varmaan tämän rapistuneen kunnon vuoksi nekin tuntuvat nyt inhottavilta.

Satuvw, voi, kertoisitko vähän lisää mistä ja mitä kautta löysit trainerisi? Itse en tiedä yhtään, mistä muualta lähtisin etsimään kuin kuntosaleilta ja ne tuntuvat olevan just tota kuvailemaasi osastoa.

HM (Ei varmistettu)

Luen blogiasi aktiivisesti, ja toivon usein ettet tekisi mitään muuta kuin up-deittaisit tätä blogia. En pidä Lilystä, mutta silti seurasin. En koskaan kommentoi, koska olen laiska ja muut tekevät sen paremmin. Nyt kuitenkin on pakko, koska tämä on vain niin hyvä.

Mä rakastan ajatusta croissanteilla maksamisesta. Pliis, kerro kun löydät PT:n, joka otta maksun ko. valuutussa, mä tarjoan sille heti maksua Cosmopolitaneissa. Siinähän sitten onkin ko. PT:n kaikki tarvittavat ruokaryhmät täynnä. Ihanaa :)

Tuulee tuulee

Ymmärrän täysin, samassa tilanteessa on oltu (ja nyt taas vähän menossa sitä kohti, joten pitää alkaa skarpata ajoissa)! En todellakaan syö protskuja ja hiilareita, syön ruokaa. Hyvää ruokaa.

Tässä jotain omalla kohdalla toimivaksi todettuja asioita:

- Syödä vähemmän. Syödä edelleen hyvää, mutta syödä vaan vähemmän. Tää ei tietysti auta jos muutenkin syö jo pieniä annoksia, mutta itsellä on kyllä ollut varaa vähän napsaista annoskoosta pois.

- Harrastaa kivaa liikuntaa. Tässä sama juttu kuin ruoassa, en jotenkin halua treenata tai kuntoilla tai polttaa kaloreita, vaan tehdä kivoja asioita jotka nyt sattuu myös kuluttamaan energiaa. Esimerkiksi tanssia ja uida, niistä tulee hyvä mieli muutenkin.

- Yrittää painottaa ruoka- ja juomafiilistelyt niihin terveellisempiin ja kevyempiin vaihtoehtoihin: kunnon teehifistely sopii mainiosti skarppausjaksoille (huom, en aio myöskään käyttää sanaa laihduttaminen...), samoin vaikka aasialaisiin keittoihin perehtyminen. Tällai saa aika hyvin tyydytettyä sitä tarvetta saada ruoasta elämäänsä sisältöä ja kauniita hetkiä ilman, että saa samalla ihan liikaa rasvaa, suolaa ja sokeria. Tietysti näiden fiilistelyjuttujen pitää olla oikeasti kivoja, ettei niistä jää liikaa korvikevibat, mutta ainakin mulle esimerkiksi edellä mainitun tyyppiset teemat on toimineet ihan aidosti.

Joskus joku kilo on myös lähtenyt ihan vaan sillä, että on ollut niin puuhakas viikko tai pari että ei kerta kaikkiaan oo ehtinyt syödä kovin hyvin, mutta tätä nyt ei voi oikein virallisesti kellekään suositella. :D Vaikka tavallaan, ehkä siinä mielessä, että joskus sitä nyt vaan syö tylsyyteen tai kun ei oo muuta tekemistä, ja silloin tällöin on ihan hyvä että on enemmänkin sitä muuta tekemistä.

Ymmärrän jos tämmöisten aiheiden kohdalla miettii, että mitä nyt haluaa julkisesti ruodittavaksi, mutta mun mielestä tää oli ehdottomasti teksti paikallaan! Aika harvoin nimittäin kuulee muita kuin ääripää-ääniä: just tää syö raejuustoa öljytilkalla kaurapuurossa, tai maca-goji-lucuma-villiyrttismoothieita, tai sitten toisaalta että syö mitä huvittaa kun kerranhan täällä vaan eletään. Suuri osa ihmisistä kuitenkin on jossain siinä välissä, jossain siellä missä joskus joutuu vähän skarppaamaan tai hillitsemään, mutta missä ruoasta ja elämästä halutaan lähtökohtaisesti nauttia ja iloita.

Tuulee tuulee

Niin ja tää ei siis ollut mitenkään ohjeeksi tarkoitettu kommentti, ymmärrän täysin myös tuon että välillä on vaan niitä hetkiä jolloin on pakko priorisoida muuta, kaikkea ei vaan jaksa kerralla! Teki vaan itsellekin ihan hyvää saada tekstiksi sitä, mikä on aiemmin toiminut. :)

kompastelija (Ei varmistettu)

Kymmenen kiloa kuulostaa hirveältä urakalta. Jos vaikka lähtisi viidestä. Tai kahdesta. Jos jostain pitää lähteä.

Tiede-lehden uusimmassa numerossa (5/2012) oli juttu painonpudottamisesta ja siitä, miten puoli kiloa viikossa-tahti on yhen tutkijan mukaan ihan höpöä. Tän tyypin mielestä todella pitkän tähtäimen painonpudotus toimii, siis useamman vuoden hidas laihdutus. Että karsii päivittäisestä syömisestä jonkun pienen määrän kaloreita ja jatkaa sillä linjalla sitten kolme vuotta. Ei kahden kuukauden maitorahkakuurit auta.

Minullakin on hirveän huono liikuntamotivaatio. Tiedän, että olisin hyvinvoivampi, jos tekisin edes yhden lenkin viikossa. Silti saatan olla puoli vuotta juoksematta muualle kuin bussiin. Kerrohan heti täällä, jos keksit taikakeinoja liikkeelle lähtemiseen :D

Mitenkäs pyöräily? Jos kesällä pääset viimein vähän asettumaan ja voisit polkea matkoja, niin leppoisasti rullaillenkin kuluttaa jonkin verran.

vierailija (Ei varmistettu)

Voi näitä ikuisia, pitäisi laihtua -kriisejä:(

Minä kärsin tuosta samasta kriisistä vuosi sitten, ja kyllä, laihdutin. Loppukesän ja alkusyksyn opettelin sitten pistämään lusikkaa suuhun neljän seinän sisällä valvottuna.. Tänä keväänä olen jatkanut harjoittelua, välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Mutta yhden asian olen päättänyt, enää IKINÄ en elä rasvattomalla ja maustamattomalla rahkalla ja raejuustolla(siis pelkästään). Niin, ja tänä kesänä kesälomamatka suuntautuu muualle kuin Töölöön ;)

Miksi lähdin tätä kirjoittamaan, on oikeastaan se, että sun blogi on toiminut mulle nimenomaan taistelusuuntana, millaisen suhteen ruokaan ja muihin haluaisin ja mitä kohti kuljen. Millaista oikea elämä parhaimmillaan (ja pahimmillaan) voi olla. Tää voi kuulostaa vähän naurettavalle, mutta jonkunn sun tekstin lukeminen sai mut välillä jopa luopumaan jälleen pintaan nousseista *en voi syödä/juoksen sata kilometriä* ajatuksista. Jos sinä siihen pystyt, haluan minäkin pystyä!

Eli kiitos, ja ole ylpeä itsestäsi, olet ihan paras juuri tuollaisena!
<3 Jenni

Jemina
No Sex and the City

seison vähän pulskana, mutta seison kuitenkin, saatana.

Kolminkertainen hurraahuuto tälle lausahdukselle ja asenteelle sen takana!

Eeva Kolu

HM, jossain TÄYTYY olla personal trainer, jonka kaikki rahat menee croissanteihin ja cosmopolitaneihin. Ilmoitan, kun löydän sellaisen.

Am, ihana, ihana kommentti, kiitos! Erityisesti kohta "En todellakaan syö protskuja ja hiilareita, syön ruokaa. Hyvää ruokaa." Muutenkin tosi hyviä oivalluksia. Itselleni ehkä isoin ongelma on tuon mielekkään liikuntamuodon löytäminen. Ja on totta, että ääripäät tuntuvat olevan kovasti äänessä tässä asiassa. Välillä tuntuu, että on tosi vaikea kirjoittaa tästä aiheesta ilman, että se kuulostaa jotenkin itseinholta tai että tuntuu "pettävänsä" tietyt lukijat sillä että "ai toikin sortui tohon laihdutuspuheeseen..." 

Sohvaperuna (Ei varmistettu)

Tsemppiä Eeva, mulla oli vuosi sitten hyvin samantyyppinen tilanne. Kahden opiskelijavaihdon ja hurjan koti-ikävän jälkeen oli paino noussut ja kotiin tullessakin jatkoi nousemistaan, mutta viime syksynä se rupesi taas maagisesti laskemaan. Vähitellen tuli vaan syötyä vähemmän karkkia, ja samalla jäi kaikki limsat ja tuoremehutkin pois ruokavaliosta (satunnaista herkuttelua lukuunottamatta) - sillä pääsin alkuun. PT:n suhteen en pysty auttamaan, mutta jo tuollaisten pikkunautintojen vähentäminenkin auttaa yllättävän paljon. Salli itsellesi vaikka ne irtokarkit, mutta osta puolet vähemmän kuin normaalisti. Ja älä pakota itseäsi hullun remppaurakan jälkeen lenkkipolulle, vaan vedä vaikka poikaystävä tai hyvä kaveri mukaan pitkälle kävelylle. Hiljaa hyvä tulee. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos tuntuu, ettei kehtaa lähteä jumppaan huonon kuntonsa takia, hyvä vaihtoehto on aina vesijumppa. Siellä muut jumppaajat ovat yleensä 65-80 -vuotiaita, joten on helppo rapakuntoisenakin olla se, jolla jalka nousee korkeimmalle ;). Itse olen aina pidemmän tauon jälkeen aloittanut vesijumpalla ja kun kunto on hieman noussut, kehtaa jo lähteä muillekin jumppatunneille.

Eeva Kolu

Kompastelija, mä uskon, että tuo on varmasti ihan totta - ei ole oikein järkeä alkaa laihdutusKUURILLE, jos sen jälkeen palaa ihan samanlaisiin syömistottumuksiin. Fiksumpaa olisi varmasti opetella syömään tavalla, jolla voi sitten syödä koko loppuelämän ja voida hyvin :) Ja ikävä kyllä en osaa ajaa pyörällä, se olisikin mainiota hyötyliikuntaa!

Jenni, kiitos kommentistasi! Haluan korostaa, että mun kohdalla ei ole missään nimessä kyse mistään kriisistä tai raivoisasta itseinhosta. Tiedän vain, että kilot on tulleet nimenomaan huonoista ruokailutottumuksista ja liikkumattomuudesta, eli asioista, jotka eivät  tee hyvää. Tahtoisin päästä takaisin normaalipainoon ja mahtua vaatekaappini sisältöön, mistään sen radikaalimmasta ei ole kyse. Paljon tsemppiä ja hyvää vointia sinulle, ja ihana kuulla, että blogistani on ollut apua!
 

Jemina, kiitti kamu! Seistään ylpeinä koosta riippumatta, pääasia että seistään! (Tai no, nyt juuri istun huonossa ryhdissä, mutta. Kuitenkin.)

Sohvaperuna, uskon että mullakin asia korjaantuu ainakin osittain ihan vain sillä, että tähän elämään tulee (toivottavasti jossain vaiheessa) vähän järkeä ja rutiinia. Kiitos siis kannustavasta kommentista!

 

 

 

 

Eeva Kolu

Vierailija, kiitos vinkistä! Kyse ei omalla kohdallani ole niinkään kehtaamisesta vaan siitä, että tunnit on liian pitkiä ja/tai rankkoja tälle kunnolle. Vesijumppa tai -juoksu voisi olla ihan potentiaalinen vaihtoehto :)

Nenä kirjassa

Puuh.  Mulla olisi samansuuntainen projekti edessä... Vuosi on ollut aika vauhdikas ja koska itsekin olen stressisyöppö, ei vaaka ole ystäväni juuri nyt. Olen aiemmin lenkkeillyt ja nyt jokainen juoksulenkki on taistelua. Missä on mun flow, kysyn vaan?

Mutta kyllä tämä tästä. En aio tappaa itseäni laihtumisen takia, joten olen antanut itselleni luovan nauttia vaikka pyrinkin kurinalaisuuteen. Toivottavasti se myös onnistuu..

Vierailija (Ei varmistettu)

Liikunnalla (varsinkin aerobisella liikunnalla) on aika pieni vaikutus, jos ruokavalio on perseellään. Jos siis ei tahdo liikkua kaikkea vapaa-aikaansa. Mä suosittelisin tutkimaan vähän esim. hormonien vaikutusta painoon ja terveyteen. Esimerkiksi Kaisa Jaakkola on kirjoittanut hyvän kirjan aiheesta, sen nimi on Hormonidieetti. En tiedä ootko joskus tutustunutkin siihen. Ehkä ensin kannattaisi pistää perusasiat (nukkuminen klo 22- ja lepo muutenkin, säännöllinen ja riittävä syöminen, runsas vedenjuonti, mahdollisimman vähän stressaavia asioita elämään jne) kuntoon, jotta hormonit olis tasapainossa. Ilman hormonitasapainoa painonhallinta on tosi vaikeaa.
Tsemppiä! Oot huippu huolimatta siitä paljonko painat, vaikka ymmärränkin, että nuo on häiritseviä asioita. Hyvää loppukevättä! :)

HannaKoo (Ei varmistettu)

Joskus vuonna 2006 tai -07 aloitin itse projektin, jossa liikunnasta tulisi säännöllinen osa elämää. Olin ihan rapakuntoinen ja lähisuvussa on aikuisiän diabetesta, joten jotain oli vähän niin kuin pakko tehdä.

Jumppatunnit olivat rapakuntoiselle ihan hirvittävää kidustusta, joten niiden sijaan raahasin itteni salille. Tein pari vuotta kaikenlaisissa härveleillä ennen kuin siirryin vapaisiin painoihin, mut tein se harjoitukset sillä tavalla, että jälkikäteen huomas, et jotain on tullut tehtyä ilman, että oli sellainen olo, ettei viikkoon pysty kävelemään. Ja ennen kaikkea kävin siellä säännöllisesti, muutamana päivänä viikossa. Motivaatio kohosi kummasti, kun huomasi vaatekoon pienenävän ilman, että erityisesti laihdutti.

Sti kun on jonkun verran niitä lihaksia, voi mennä sinne jumppatunnille ja juoksulenkillekin. :) Kummasti nekin tuntuu todella paljon paremmalta, kun on jo valmiiksi niitä lihaksia, joilla liikkua. Siihen aerobiseen liikuntaan, jota ennen vihasi, saattaa jopa jäädä koukkuun. :)

Eeva Kolu

Norkku, stressi on kyllä se pahin! Sen takia että stressihormonit itsessään lihottaa, myös siksi, että eräillä on taipumusta myös syödä enemmän sen vuoksi. Paljon tsemppiä sinne lenkeille - olet jo askeleen mua edellä, kun olet sentään lähtenyt sinne kärsimään!

Vierailija, kiitos vinkistä! Olen kuullut kirjasta, mutta epäilin sen olevan joku höpöhöpö-dieettiopas. Mutta nyt taidan käydä etsimässä kirjan kirjakaupasta tai kirjastosta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitä iloa on viinistä, suklaasta, herkusta ynnä muusta jos ne aiheuttaa jatkuvasti kitkeriä ajatuksia sekä kehokriisiä? Itse olen kallistunut sinne lucuma hörhöilyn puolelle, koska keho ei kestä muunlaista meininkiä. Vierastan kuitenkin kaikenlaista ehdottomuutta ravinnon ja muun suhteen. Lisäksi etsin itelleni sopivia polkuja enkä valmiita pakettiratkaisuja. Superfoodit on osittain tuttuja ja pari käytössäkin, mutta pääasiassa nautin hevi-osaston antimia, tofua, siemeniä ynnä muuta linnunruokaa.
On mielenkiintoista miettiä millaisessa tilanteessa olisin, jos kehoni ei olisi huutanut apua ja lyönyt jarruja pohjaan muutama vuosi sitten. Söisinkö vehnää? Punaista lihaa? Valmisruokaa? Karkkia? Kanamunia? Siihen on vaikea sanoa juuta tai jaata. Itselläni muutos kuitenkin tapahtui, koska oli pakko muuttua. Elämä kävi liian vaikeaksi ja oli oli tukala päivittäin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lääkärissäkin ravasin useita kertoja ja olo oli yksinäinen sekä epätoivoinen.
Ennen kirosin vaivojani päivittäin, nykyään yhä harvemmin. Olin luonteeltani laiska, mutta rakkaudesta itseeni ja kehooni aloitin yhä jatkuvan elämänmuutoksen. Minun oli pakko, mutta mikä on sinun motiivisi? Itselläni oli alussa vaikeuksia uskoa, että pystyn siihen. Nyt tiedän, että pystyn. Se vaatii vain hurjasti sisäistä voimaa, kurinalaisuutta sekä avointa mieltä. Halusin vain tuntea tasapainon ja rauhan kehossani. Edes yhden kokonaisen viikon jolloin en joudu olemaan kaksinkerroin kivusta.
Kaikenlaiset palopuheet vehnäisestä pitsapohjasta, spirulinasta, mättöpäivästä tai maca-jauheesta voi heittää romukoppaan. Mikään ei ole niin hienoa, kuin stressitön syöminen ja se ettei syömistapojaan tarvitse puolustella koko maailmalle. Kirjoittamastasi tekstistä välittyi rakkaus ruokaan, mutta myös ehdottomuus ja uho olivat läsnä vaikkakin huumorilla höystettynä. Toivottavasti löydät sen mitä etsit jos etsit jotain. Onnea matkaan! :)

Eeva Kolu

HannaKoo, saliharjoittelu olis kyllä mullekin tärkeää, kun lihaksettomuudesta koituu kaikkia ikäviä selkä- ja hartiavaivoja yms. Ehkä alankin treenaamaan painoilla ja unohdan sen ahdistavan sykkeenkohotusliikunnan hetkeksi :)

Food over thinspiration (Ei varmistettu)

Luehan Ranskattaret eivät liho. Ei ole mitään rasvaton-kaalinlehti-rahka-rasvaton liha skeidaa, ja ihan ok kirja noin niin kuin muutenkin (hyvin ja hyvällä otteella kirjoitettu, ranskalaisen VIINIALALLA töissä olevan naisen toimesta). Melko varmasti tykkäät. Samalta kirjailijalta on myös samaa nimeä kantava keittokirjakin.

Eeva Kolu

Vierailija, no en nyt ehkä sanoisi, että viini ja suklaa aiheuttavat "jatkuvasti kitkeriä ajatuksia sekä kehokriisiä". Kyllä ne kohtuudella nautittuna aiheuttavat lähinnä mielihyvää ja elämäniloa. Ja kyllä, olen ehdottomasti ja uhmakkaasti sitä mieltä, että elämästä (ja ruuasta) pitäisi pystyä nauttimaan, vaikka haluaisikin liikkua ja syödä terveellisemmin.

Eeva Kolu

Food over thinspiration, olen lukenut ja se on aivan ihana! Ikävä kyllä käytännön elämässä kirjan opit unohtuvat äkkiä, ainakin tällaisessa kreisissä elämäntilanteessa, kun ei tunnu maailman helpoimmalta alkaa väsäilemään kolmen ruokalajin illallista muuttolaatikoiden keskelle. Mutta ehkä voisin lukea sen kertaukseksi.

laurafree
Laura loves

Allekirjoitan lähes kaiken. Ja vittuunnun kuoliaaksi laiskan itseni kanssa.

Toinen Jemina (Ei varmistettu)

Mä olen kaksikymppinen, ja viime vuodet olen kamppaillut paniikkihäiriön kanssa. Kaikki lähteet naistenlehdistä terapeuttiin sanovat että liiku nyt hyvä ihminen, mutta ei kyllä, niin, vittuakaan, kiinnosta lähteä rämpimään räntään ja loskaan itkusilmin. Että kyllä tämä liikkuminen nyt vie kaiken ikävän pois. En aina kestänyt markettejakaan, joten miten olisin selvinnyt ryhmäliikuntatunneille.

Ja niin, olen kai paperilla ylipainoinen, juurikin varmaan suurin piirtein tuon kymmenisen kiloa. Ei se siltä aina tunnu - jotenkin sitä osaa arvostaa ihan eri asioita elämässä. Olisihan se tietysti kiva hillua kaupungilla silkkipaidassa kaksoisleuatta, ajatuskin siitä, että hellepäivänä voisi näyttää nätiltä, on huumaava. Mutta minun elämä ei toimi niin. Onhan se tietysti osakseen minunkin syy, mutta.

Tästä saisi joku hyvän tv-sarjan, kirjan tai blogin, ehkä komean moniosaisen reportaasin johonkin naisten lehteen. Muutama paperilla-ylipainoinen nuori nainen, jotka jostain semipätevästä syystä olisivat hukanneet sen kuuluisan liikunnan ilon. Aikaa vuosi, tavoitteena energisempi elämä. Suosio olisi varmasti taattu.

Annni (Ei varmistettu)

Kyllä se paino siitä tasaantuu kun elämäkin, henkilökohtaisesti oon sitä mieltä, että vaikeisiin elämänvaiheisiin kuuluu syöminen, jotta jaksaa ! :) Tietenki kuntoilu ihan noin hyvän kunnon takia kannattaa mutta laihduttamaan en lähtis erityisemmin,.(ellei sitten oo joku tosissaan vaarallisen lihava tms. ) Kehittyy vaan joku anoreksia tai mielipaha :D

veenen (Ei varmistettu)

Eeva, olet ihana! En aio antaa mitään neuvoja, koska minulla ei ole. On ilmeisesti ollut tuuria, kun en ole pullistunut ihan kohtuuttomasti, vaikka syksyllä muutuinkin kilpaurheilijasta ei-niin-kovin-aktiiviseksi liikkujaksi. Voi olla, että jossain kohtaa lähtee kiloja tulemaan, ja jos tulee, niin toivon, että olen niiden ohessa saanut aikaan jotain niin hienoa kuin mitä sinä olet. Halusin vaan sanoa, että tulin tästäkin postauksesta niin hyvälle tuulelle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oot kiva.

Eeva Kolu

Laura, no elänyssentään kuoliaaks! Ehkä pitää perustaa lukupiirin sisarpiiriksi kuntopiiri!

Toinen Jemina, kiitos kommentistasi! Ymmärrän hyvin nuokin tuntemukset. On ihan hyvä kyseenalaistaa sitäkin, tarvitseeko tämän olla kaikille se ykkösprioriteetti. Mä ilmottaudun mukaan tuohon sarjaan :D

Annni, ihanan luottavainen Tolkun Ihmisen kommentti, kiitos! 

Liisi (Ei varmistettu)

Itselläni ei ole paino-ongelmia oikein koskaan ollut, mutta olen silti todella kiinnostunut ruuan terveysvaikutuksista. Inhoan kuitenkin kaikkia ääripäitä, enkä usko, että ruuan suhteen mistään täysin kieltäytymällä, saa mitään hyvää aikaiseksi. Nauti siis croissanteistasi! Itsekin saatan aloittaa aamuni viherpirtelöllä (joka voi muuten maistuakin hyvälle) ja illalla mussuttaa sipulipiirakkaa viinin kera.

Suurin ongelmani on kuitenkin ollut uskomaton makean, ja eritoten suklaan, himo. Tässä vähän aikaa sitten kuitenkin löysin uskomattoman ihanan ratkaisun ainaiselle hillinnän ja halitsemattomuuden välille. Nykyään jääkapistani löytyy aina itsetehtyä (supersimppeliä) stevialla makeutettua raakasuklaata ja ihanan pehmeitä tuoreita taateleita. Niitä kun iskee molempia yhtä aikaa suuhun, niin voi sitä euforiaa... Nyt saan siis rauhallisilla mielin tyydyttää makeannälkäni. Nuo kaksi ovat vielä niin ihanan makeita ja täyteläisiä yhdessä, että ihan muutama suupala riittää makean nälän tyydyttämään, eli ei pääse painokaan nousemaan. Suosittelen siis kokeilemaan irtsikoitten vaihtamista johonkin järkevämpään ja kohtuullisemmissa määrin syötävään. :)

Mitä liikuntaan tulee, niin hae vain sitä omaa lajiasi. Kyllä se varmasti joskus löytyy. Tärkeintähän on liikunnasta nauttiminen! Paino putoaa sitten siinä sivussa.

Kirjoittelen näistä aiheista välillä blogiinikin (hippiprinsessa.blogspot.com), joten käy kurkkimassa, jos huvittaa. Voin vain varoittaa, että resepteni eivät varmastikaan yltä sinun kaniininkoipiesi rinnalle!

Kiitokset ihanasta blogistasi! Se inspiroi. :)

Eeva Kolu

Veenen, kiitos piristyksestä! :) 

Vierailija, säkin oot!

Anbeau, kiitos kommentista! Oikein hyvä pointti, ja noin yritän itsekin (teoriassa) ajatella. Karkeistahan ei saa mitään, ei ravintoaineita eikä edes sitä mahtavaa fiilistä joka seuraa vaikkapa itse leipomisesta. 

Eeva Kolu

Liisi, kiitos kommentista! Olen muutaman kerran raakasuklaata tehnytkin ja itselleni se ei oikein auttanut makeanhimoon, mutta ehkä voisin antaa sille vielä uuden mahdollisuuden. Olen niitä harmillisia tyyppejä, joiden makeanhimo (ja kiukku!) vain yltyy hedelmistä :D

Kerä (Ei varmistettu)

Taas kerran osuu ja uppoaa Eeva! Olen koko kevään tiennyt, että kiloja on minullakin 10 liikaa. Ei paljon, mutta sen verta, että tunnen oloni hieman liian turpeaksi ja lempparivaatteet kinnaavat vähän liikaa. Ja jos nyt en tee jotain, ei se tästä helpommaksi varmana käy (ikää myös 26 vuotta). Joten varsin tuttu tilanne täälläkin.

Olen huomannut, että minulla auttaa kylmä fakta, olen aiemmin käyttänyt kiloklubi-nimistä verkkoruokapäiväkirjaa (on niitä kaikenlaisia muitakin) apuna. Kun ohjelma laskee kalorit ruudulle on tälläisen nörtin "helppo" pysyä ruodussa. Eikä tod. tarvi syödä vaan raejuustoa. Tänään esim. söin parsa-mascarpone-pastaa... Täytyy vaan pysyä määrän kanssa kohtuudessa, ja minulla siihen auttaa tuollainen data. Eipä sillä, etteikö sitä tulisi lipsuttuakin, mutta jos jaksaa olla itselleen rehellinen ja täyttää tuollaista ohjelmaa oikein, voi siitä olla tukea!

Käyn minä niillä ryhmäliikuntatunneillakin askeleissa sekoilemassa, mutta fakta on se, että ruokavaliosta se laihtuminen on enemmän kiinni kuin liikkumisen määrästä... Tsemppiä!

Helena12 (Ei varmistettu)

Eeva hyvä, sun ruokailutottumuksesi on just niinkuin mulla. Rakastan hyvää ruokaa ja sitä rakkautta ei minulta vie kuin kuolema. Minulla on ylipainoa n. 15 kiloa ja koitan niitä nyt saada pois pikkuhiljaa. En millään dietillä, vaan aloittamalla liikunnan tavoitteena harrastaa sitä niin kauan että alan pitää siitä. En ole ikänäni (30 v.) liikkunut aktiivisesti ja nyt ostin kuntoklubin jäsenyyden. Kolme kertaa viikossa kuukauden ajan olen käynyt Shbamissa ja zumbassa loikkimassa epätahtiin ja olen alkanut jopa pitää liikunnasta. Grammaakaan en ole laihtunut, mutta ehkä tämä tästä. Herkuttelua on varmaan vähennettevä, MUTTA ei lopetettava! Ja kupletin juonihan on se, että n. 25-vuotiaaksi asti saa syödä vapaammin ja sitten alkaa lihominen vaikkei syömistä lisäisikään. Väite perustuu havaintoihin ystäväpiirissä.

SS (Ei varmistettu)

Tämän keväisen gradurumban olen handlannut menemällä pitkille kävelyille ilta- tai aamuauringossa. Ennen olin sitä mieltä että yksin käveleminen oli tylsintä ikinä, mutta löydettyäni hauskan podcastin mitä kuuntelen kävellessäni, pitkiin kävelyihin on tullut suorastaan himo. Toimii hyvin pään tyhentämiseen gradu/tulevaisuusahdistuksesta ja sen lisäksi olen vähän laihtunut! Olen myös syönnyt terveellisemmin, eli pienemmät annoskoot ja enemmän vihanneksia ja hedelmiä kun aiemmin.

P.s. Podcasti mitä kuuntelen on "Slate Culture Gabfest", löytyy iTunesista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan lyhyesti laitan lusikkani tähän soppaan, koska tilanne on niin tuttu. Sekava, stressaava elämä veti minunkin kuntoni salakavalasti pohjalukemiin (onneksi tasapainotti sentään nostamalla vaakalukemia), mutta nyt parin tasapainoisemman vuoden jälkeen haluan kailottaa ilosanomana että KYLLÄ PULSKAKIN VOI OLLA HYVÄKUNTOINEN! Sen myöntää lääkäritäti ja jumppaohjaajat ja ennen kaikkea minä itse. En ehkä selviäisi Ironman-mittelöissä, mutta uskallan epäröimättä lupautua mukaan hiihtoretkille ja muuttoavuksi hissittömään taloon, ja se riittää minulle.

En ole koskaan sinua nähnyt eikä minulla ole aavistustakaan oletko oikeasti pulska ja suositeltiinko 10 kilon pudottamista myös terveydellisistä syistä. Jos todella haluat laihtua niin tee se toki, ei ole kivaa jos olo tuntuu raskaalta, mutta kunnon kohottamisen voi ihan hyvin yhdistää elämästä ja ruuasta nauttimiseen. Ei esim kävelyn aikana haukattu happi, kohonnut syke, kasvava lihasvoima ja mitä näitä nyt on nollaudu kakkupalan takia. Nyt vain valkkaat jonkun vähän kauempana sijaitsevan kahvilan ja kävelet tai pyöräilet sinne croissantille! Sekin on jo parempi kuin ei mitään.

Oranssi (Ei varmistettu)

Voi Eeva. Molemmat blogisi ovat ehdottomasti suosikkejani. Reseptisi ovat monipuolisia ja kekseliäitä, tässä blogissasi taas olet aina niin ihanan rehellinen ja elämänmakuinen. Haluan vain sanoa: kiitos!

Itselläni on vähän sama tilanne, todella raskas vuosi takana ja jäljet näkyvät niin kehossa kuin mielessäkin. Tai no, en yritäkään kymmentä kiloa laihduttaa, koska tiedän etten siihen pysty.

Olen huomannut, että tietyt liikuntamuodot ovat jopa pitäneet minut järjissäni tämän vuoden ajan. En kuitenkaan ole ikinä ollut fiiliksellä "nyt muuten urheillaan" vaan "nyt otan itselleni sen pari tuntia, että pääsen tekemään sitä, mistä minulle tulee hyvä olo". Minulle se on jooga, tiedän että sinulle ei ;) Mutta muistan kun joskus kirjoitit äänikirjoista ja niiden kuuntelemisesta kävellessä - voisiko se olla hyvä rentoutumismuoto kaiken tuon stressin keskellä? Joku suosittelikin jo vesiliikuntaa, niin minäkin, sillä vesijuostessa mummojen keskellä ei ole suorittamispaineita. Sitä voi tehdä juuri niin rankasti tai kevyesti kuin juuri sinä päivänä tuntuu, ajankin saa valita itse ja jälkikäteen saunassa on aika mukava olo.

Ja mitä ruokaan tulee, niin muistaakseni joskus kehuit Voisilmäpeliä-blogissasi jonkin sortin vihersmoothieita? Hassua, sillä minä olen aina pitänyt sinua "terveellisesti, mutta samalla elämästä nauttivana syöjänä".

Joka tapauksessa uskon, että tuo painoasia suttaantuu muidenkin asioiden kanssa. Sitten kun olet siinä täydellisessä valoisassa uudessa kodissasi huonekalut omilla paikoillaan ja vapaa-aikaa käytettävissä muuhunkin kuin remppaan, niin varmaan jonkin sortin liikkuminenkin alkaa maistua. En minäkään väsyneenä jaksa lähteä yhtään mihinkään, varsinkaan lenkille (tai no jos totta puhutaan niin lenkille en muutenkaan mene, sillä jos jotain vihaan niin juoksemista).

Tärkeintä elämässä ei kuitenkaan ole paino vaan ihan muut asiat. Ja minä en ainakaan suostu elämään ilman nautintoja, mieluummin olen sitten vähän pyöreämpi. Tsemppiä ja jaksamista sinulle Eeva!

Londra (Ei varmistettu)

Erinomainen kirjoitus taas kerran ja tunnistan tekstistä itseni. Mä en ole vieläkään löytänyt sitä omaa lajiani, vaikka suunnilleen kaikkea on kokeiltu. Oikeasti kivaa on mun mielestä ainoastaan Aurajoen rannoilla laahustaminen, mutta nyt tänä keväänä päätin, että pitäisi alkaa harrastaa myös jotain ihan oikeaa liikuntaa. Niinpä omaksi järkytykseksenikin ilmoittauduin Vauhtisammakon aloittelijoiden juoksukouluun. Vielä vuosi sitten puistelin päätäni että "kuka ihme käy juoksukoulussa, ihan älytöntä". En vieläkään voi sanoa että se olisi mitenkään superhypermahtavaa, mutta kun olen siitä kurssista maksanut, niin tuleepahan ainakin kaksi kertaa viikossa ulkoiltua ja juostuakin sen verran mitä tällainen rapakuntoinen jaksaa. Eli voin suositella tätä yhtenä vaihtoehtona - ainakin tulee oltua syömättä muutama tunti, koska juoksemaan ei voi lähteä suoraan ruokapöydästä. :)

Eeva Kolu

 

Kerä, voisin hyvin kokeilla jotain tuollaista kalorilaskuria. Täytyy vain olla tarkkana, ettei se mene överiksi kyttäämiseksi. 

Helena12, toi on niin totta, kaksvitosesta se aineenvaihdunta näköjään hidastuu ja alkaa lihoa ihan eri tavalla kuin ennen, ja kilot on tiukemmassa kiinni. Mut toisaalta tässä iässä sitä onneksi yleensä myös oppii olemaan vähän armollisempi itselleen :) Tsempit!

SS, kiitti podcast-vinkistä! Tykkäsin Tampereella tosiaan kovasti käydä kävelylenkeillä, mutta täällä Turussa emme nyt oikein asu minkään lenkkipolun lähellä ja keskustassa kävelyssä ei oikein ole samaa rentouttavaa fiilistä kuin metsän keskellä :) Mutta onneksi uuden kodin lähellä on puisto!

Vierailija, olet ehdottomasti oikeassa! Tärkeämpäähän se olisi olla hyvässä kunnossa kuin hoikka ja huonokuntoinen. 

Oranssi, kiva kuulla että olet jaksanut liikkua rankasta vuodesta huolimatta - minulla se on se eka asia, josta karsin kun kiireet painavat päälle. Ja olet varmasti oikeassa, että syöminen ja liikkuminenkin tasaantuu sitten, kun elämä toivottavasti uuden kämpän myötä muuttuu vähän helpommaksi ja rutiininomaiseksi. Ja kyllä, tykkään vihersmootheista, tosin en ehkä ihan ymmärrä miten se on ristiriidassa sen kanssa, että syö "terveellisesti, mutta samalla elämästä nauttien" :D Voihan vihersmoothieta syödä, vaikka ei muuten olisikaan himoterveysintoilija!

Londra, mäkin olen ollut Vauhtisammakon juoksukoulussa joskus 3 tai 4 vuotta sitten! :) Se oli musta tosi hyvä ja kehityinkin siellä paljon, mutta jännä kyllä, ei se juoksukärpäsen purema sitten kovin pysyväksi jäänyt :)

Ola

Eeva Kolu, jos tykkäisin naisista, rakastaisin sinua! Ihanan suoraa puhetta tämän terveellisestä ruokailusta ja kuntoilusta paasaan nykykulttuurin keskellä, varsinkin vielä näin kevätaikaan, kun jokainen naistenlehti käskee karistamaan kilot ja mars kesäkuntoon!

Itselläni on aivan sama ongelma, viimeisen kahden vuoden aikana vaakaan on kertynyt 10 kiloa ylimääräistä ja säästän lemppari vintagemekkojani kaapin perällä siinä toivossa, että vielä joskus niihin mahtuisin - ovat kovin ihania. Opiskelen ja käyn siinä sivussa töissä sekä reissailen kahden kaupungin välillä. Ylimääräistä aikaa on harvemmin ja hermoja vielä vähemmän. Tämän vuoksi hikiliikunta onkin tippunut viikon to do -listani hännille. Itselläni on kuitenkin yksi asia, joka pakottaa ulos liikkumaan ja nauttimaan kauniista ilmasta, myös kaatosateella, nimittäin ihmisen paras ystävä pieni karvainen koira. Koiran hankkiminen ei ehkä ole mikään paras neuvo kiireisen ihmisen elämään, mutta jos se kiire joskus laantuu, niin koira on paras pakoite sinne lenkille. Sen on pakko päästä pissille:DD 

Mutta itsekin jään innolla seuraamaan tätä keskustelua, jos saisin jonkun täkyvinkin tähän urheiluinnostukseen. Allekirjoitan toteamuksesi, että jooga haisee, eikä pilateskaan sen fiksumpaa ole:D Zumba sen sijaan toimii myös nauruterapiana. Sen verran hyvät naurut saa, kun katsoo tunnilla peilissä hyllyvää itseään! Eli taidankin hankkia kesäksi zumbakortin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä myös yksi, joka yrittää taas herätellä intoa säännölliseen liikuntaan. Aina silloin tällöin innostun ja onnistun käymään kuntosalilla ja jumpissa muutaman viikon, mutta helposti se sitten jääkin. Minun ongelmani on ehkä se, että olen liian usein joko/tai-meiningillä, eli asetan heti tavoitteeksi kuntoliikkua sen viisi tuntia viikossa sen sijaan, että aloittaisin vähemmällä ja kevyemmin. Hiljaa hyvä tulee, kuten joku jo sanoi!

Kaloreiden laskemista en varauksetta suosittelisi – olen kokeillut tätä, kuten myös karppausta, jossa laskin tarkemmin myös niitä kuuluisia protskuja ja hiilareita. Laskeminen voi toki auttaa hahmottamaan syömistensä energiamääriä, mutta itselläni kaikenlainen ihana ruoka tahtoi silloin näyttäytyä liikaakin numeroina, olivat ne sitten hiilareita tai energiasisältöjä. Olen varma, että normaalin ruoansulatuksen omaavalla ihmisellä ihan se vanha kunnon nälkä ja kylläisyys riittävät kyllä ruoan määrän mittariksi.

Omat vinkkini kiteytyvät sanoihin vähitellen ja kohtuudella – mitäs jos aloittaisit rennoilla kevätkävelylenkeillä, pienillä ryhtilihaksia vahvistavilla kotijumppatuokioilla ja hieman vähemmällä herkuttelulla? Kaikki vähäkin on kotiinpäin, ja liian tiukoilla tavoitteilla antaa vain mahdollisuuden repsahduksille ja huonolle omalletunnolle.

Tsemppiä ja ihanaa kevättä! :)

Jen-n (Ei varmistettu)

Voi muru (uskallan murutella vaikka tuttavuutemme on yksipuolista ja kevyttä, mutta tunnen nyt vain niin suurta empatiaa samoja asioita kanssasi pohdiskelevana että tekisi mieli halata)!

Elin talven sokerilla sohvalla maaten, mutta nyt olen päättänyt alkaa elää tätä elämää ja keksinyt sille ohjeita joita lempeästi noudattaen tiedän tekeväni olostani paremman. Syömisen ja liikkumisen suhteen:

ensiksikin, paino on pelkkiä numeroita. Kilo sinne tai tänne, kun vain olo tuntuu hyvältä. Olen varma että terveydelle vaarallisempaa on jatkuva stressaaminen painonvaihteluista kuin muutama kilo tieteellisesti laskettuja suosituslukuja enemmän, jos itse viihtyy vartalossaan.

Seuraavaksi, maailmassa on olemassa niin paljon hyvää ruokaa, ettei kaikkea ehdi maistaa kuitenkaan, saati sitten jos syö roskaa. Roskaksi lasken sellaisen prosessoidun ruoan jonka raaka-aineita en pysty maistamalla tunnistamaan - syön makuja, en ravintosisältöä. Mutta mitä vahvemman makukokemuksen raaka-aineesta haluan saada, sitä yksinkertaisemmin se useimmiten täytyy valmistaa, ja tällöin ruoka on ihan vahingossa terveellistä. Croissantteja kyllä, proteiinipirtelöä ei.

Viimeisenä, vastentahtoisesta liikunnasta ei ole mitään hyötyä. Inhoan ryhmäjumppaa enkä käsitä miksi hyvän kunnon edellytys olisi hikinen sali täynnä vemputtimia. Sen sijaan kävely kauniissa aurinkosäässä tai vauhdin hurma pyörän satulassa kesätuulessa vaikuttaa mielen lisäksi kehoon. Ja oloni on taas vähän onnellisempi.

Olet ihanin silloin kun myös tiedät sen. Palkkaa niillä croissanteilla itsesi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oi Eeva, ihana Eeva! Mä olen aina pitänyt sun ulkomuodostasi ja mun mielestä sen ei tarvisi olla milliäkään pienempi..numeroita ei kannata tuijotella...Oot ihanan kaunis tommoisena :)

Pages

Kommentoi