Tarvitaan: nuorisokonsultti

Ladataan...

Luen Lilyä joka päivä, samaten monia muita nettisivustoja. Silti aika-ajoin huomaan olevani sellainen rasittava keski-ikäinen, joka ei tajua nuorison jutuista mitään ja huutelee vaan, että kyllä Oasis on hyvä bändi ja ootteko tajunneet, että vanhassa rahassa tämä jääkahvi olisi maksanut kaksikymmentäneljä markkaa.

En esimerkiksi tiedä, mikä tai kuka on Gotye. Tiedän vain, että sana esiintyy joka toisessa otsikossa, jonka netissä luen. Luulin pitkään, että se on sama kuin Goetse, mutta ilmeisesti kuitenkaan ei. Luojan kiitos.

Ahaa, Harry Styles on siis laulaja bändissä nimeltä One Direction. Mutta: en ole kuullut ko. yhtyeeltä ainuttakaan biisiä. Ja olivatko poppitähdet aina noin nuoria, vai olenko vain itse vanha?

En tiedä yhtään, ketä Flow'ssa esiintyy tänä vuonna. Tiedän, että Ruisrockissa on Pulp.

En ymmärrä niitä Fernando Torres-vitsejä.

En edelleenkään tiedä, mitä Kim Kardashian tekee.

Tiedän, kuka on Petri Nygård, mutta en ymmärrä, mikä hänessä on niin hauskaa.

Kun Demin toimituksessa (joka sijaitsee siis samassa toimistossa Lilyn toimituksen kanssa) jutellaan Demin lukijoiden fanittamista julkkiksista, tunnen tarvetta pompata pystyyn ja huutaa "ROBERT PATTINSON! MÄÄ TIIÄN KUKA ON ROBERT PATTINSON!"

Ja nyt joku varmasti sanoo, että kuka nyt muka enää fanittaa mitään Robert Pattinsonia.

 

Kuva Irishcentral.com

Share
Ladataan...

Kommentit

Gotye: Somebody that I used to know mahtava biisi

One Direction: What makes you beautiful kuunneltava, muttei mahtava. Tulee kyllä mieleen vanha kunnon Backstreet boys

2 broke girls - Sophie: "No, I'm not Kim Kardashian, I actually work for living."

Ei useat nuoristakaan tiedä, mikä ihme siinä Petrissä muka on hauskaa.

Sori. Pattinsonin ohi on tainnut mennä jo joku muu :)

Vierailija Annika (Ei varmistettu)

Just kuuntelin aamulla töihin ajaessa Spaissareiden Stop biisiä ja lauloin niin kovaa, että vieläkin kurkkuun koskee.

Mä olen niin kuin talvisodassa olleet papparaiset joiden mielestä nykysotilaat on ihan pullamössöporukkaa; mun mielestä vaan nykynuoret idolisoi vääriä asioita eikä ymmärrä hyvän päälle.

Onko nyt aika olla ylpeä itsestään? Milloin musta tuli tälläinen? Ääääää

Anna Karhubear

Ihhihii, hihittelen tolle gotye-goatse-jutulle kuin pikku taukki, taidan siis olla vielä aika nuorekas. Toi on Eeva ok olla pihalla, kaikki hyvä musa tehtiin 90-luvulla... tai sit mä oon vaan vanha! Heh. Eiku. Demiä silmälläpitäen: jos haluaa saalistaa uusimpia söpöläisiä, olen ymmärtänyt että nyt kuuluu fanittaa Nälkäpelin kundeja Pattinsonin sijaan.

Eeva Kolu

Kaisla, Gotye on siis laulaja (vai bändi?) Hyvä. Tarkoittaako toi BSB-vertaus siis sitä, että vanhat kunnon POIKABÄNDIT ovat tulleet takaisin? Ou jee!

Vierailija Annika, no sama täällä. Kamalaa, kun huomaa muuttuneensa just semmoseks "kyllä meidän aikana oli se ja se hienoa" -mussuttajaksi, joita teininä itse inhosi.

Violla (Ei varmistettu)

Hei ihana Eeva, ei hätää, et oo mentaalisen keski-ikäisyytes kanssa yksin - meikälikka ei ole vielä edes valkolakitettu ja on yhtä ulalla harrystylesesitä ja muista vesseleistä

Eeva Kolu

Anna, no voi juukeli, oon vieläpä lukenut ne Nälkäpeli-kirjat, eli oon sen verran hip, mutta tietysti pilaan tän sillä, etten oo vieläkään nähnyt sitä leffaa, eli en voi fanittaa niitä poikia! Ja samaa mieltä, ei nykyaikana tarttis tehdä enää musaa. EIKU APUA. Just tollee sanois joku vanha kalkkis, joka ei tajuu.

Eeva Kolu

Violla, huh, kiva kuulla että teissä kohderyhmässäkin on jo henkisiä vanhuksia! Vai onko tämä nyt sitten kiva, pitäiskö mieluumminb sanoa että hus siitä fanittamaan Harry Stylesia, ennen kuin olet auttamatta pudonnut kärryiltä kuten meikä! Apua.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Oasishan siis ON hyvä, ja kahvi maksaa nykyrahassa paljon.

Annukka* (Ei varmistettu)

Oon jo 34,5 vuotta (tuo puolikas on tärkeä, en siis vielä 35) Ja pihallahan tässä on jo oltu hyvän aikaa.... Ei vaan jaksa enää tutustua uuteen musaan (juurikaan) Vaan sitä ysärigrungea nää keski-ikäiset fiilistelee... Festareilla telttamajoituksessa tuli oltua viimeksi vuonna 2008, siitä se alamäki sitten lähti ;) Kai se kuuluu asiaan että sitä putoaa kärryiltä jossain vaiheessa, vaikka sitä nuorempana kuvitteli pysyvänsä ajan hermolla ja tietävänsä mistä nuoret tykkää. Hah! Sitäpaitsi olen jo vuosia ärsyyntynyt _teineistä_ =)

An (Ei varmistettu)

Amen to that.

Välillä mietin myös, olenko ainut joka ei jaksa avata fb:ssa kaikkia uutuushassutusmusalinkkejä. Siltä ainakin tuntuu, koska tunnen että olen bileissä aina se joka suu auki kuuntelee kaikkia youtubesta soitettavia ah niin hauskoja teinipoppitähti/suomiräppi-pätkiä. Ja mun naamalla harvoin on huvittunut ilme. Mutta oh well, yleensä onneksi olen noina hetkinä kuitenkin sitä mieltä, että thanks god en ole avannut niitä linkkejä ja tuhlannut elämästäni ainakaan yhtään enempää aikaa niihin, jos ne eivät kerran minua tunnu huvittavan:)

Kuulostinpa oikealta pesunkestävältä mielensäpahoittajalta. Mutta kiva että joku muukin on mieleltään, öh, aikuinen. Vaikka se muiden silmiin välillä näyttäytyisikin tiukkapipoisuutena:)

An (Ei varmistettu)

Mutta tosiaan aika nopeasti sitä taipuu sen kannalle, että on vain iloinen siitä, että tuntee jo itsensä sen verran hyvin, että tietää mikä kiinnostaa, mitä oikeasti huvittaa seurata ja mitkä jutut on niitä itselleen tärkeitä:)

Luru
Changes

Hih, oot ihana! Ja tunnen kyllä suurta yhtäläisyyttä ajatustesi kanssa.

Minä muuten kohtasin eilen nuorison edustajan (hui). Tulin juuri S-Marketin ovista ulos jälkikasvuni kanssa kun housuilleni suihkusi sylki. Enemmän hämmennyksissäni kuin vihaisena huudahdin "sähän syljit mun päälle", aivan kuin ajatus sellaisen tapahtumisesta olisi jotenkin mahdotonta. Siinä hetkessä, kun sylkäissyt poika pyöräytti silmiään kavereidensa hihitellessä ja sanoi:"Ai kuka muka?", tajusin että ei, en todellakaan ole enää samaa jengiä teidän kanssa.

Muistan kyllä miltä silloin tuntui ja miten piti maleksia muka-coolina ja jurputtaa "aikuisista", mutta kyllä selkeästi tajuan nyt olevani kääkkien puolella. Jätin kuitenkin läksytyksen aika minimiin, totesin vain että "hieman voisit katsoa" ja jatkoin matkaani selittäen samalla pienelle pojalleni että nyt tuo poika teki vähän tuhmasti.

Vierailija-Petra (Ei varmistettu)

Hei kerro niitä Fernando Torres -vitsejä! Oon ihan kalkkis 28v (muistaakseni) mut tiedän, että Torres on kyllä kuumin jalkapalloilija ikinä :D

Marika/madeinlakeus (Ei varmistettu)

Apua, kun en tiedä puoliakaan sun mustaamista henkilöistä/bändeistä/vitseistä mitälie??

Ja musta on tullu just niin ärsyttävä täti, mitä itse nuorempana inhosin. Taivastelen markkahintoja ja kyselen, milles luokalle sinäkin Jenni jo menet. Tuo kysymys ärsytti itseä koululaisena paljon - miten ne sukulaiset ei muka voi muistaa? No ei muisteta, aika tuntuu menevän ihan järkyttävän nopeasti näin aikuisena.
No okei, yritän vältellä tuota kysymystä, mutta mulla ei ole hajuakaan, missä vaiheessa koulu-uraansa sukulaislapsoset ovat. Ja yhtäkkiä postiluukusta pamahteleekin kutsuja niiden lasten yo-juhliin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mielestä ennen oli parempaa musiikkia mutta on tuolla nykymusiikissakin paljon hyvää, eikä vanhana bsb-fanina kauheasti kehtaa paheksua nykyisiä esiteinejä ja teinejä poikabändifanituksista. Oli mullakin huone tapetoitu mm. bsb:n ja hansonin kuvilla :D

En ole enää vuosiin tiennyt kuka esiintyy milläkin festarilla mutta se varmaan vaan johtuu siitä että olen ihan liian hienohelma lähteäkseni telttailemaan festareille. Vuonna 2002 tämä oli vielä tehtävissä.

Ja joo onhan teinit aina käyttäytyneet huonosti, antiikin Kreikan aikana jo varmasti pelättiin mitä noista vässyköistä tulee. Enemmän epäkohteliasta ja uskomattoman huonoa kohtelua olen saanut vanhemmilta ihmisiltä. Sen olen kyllä huomannut että nykyään toisten lapsia ei ilmeisesti saisi komentaa, huutelevat vain pirulaiset takaisin :/ sen muistan että itse ei uskaltanut pihalla liikkua kahteen viikkoon jos joku naapurin setä/täti oli ärähtänyt (ihan aiheestapa vielä).

Niin ja oivalsin yksi päivä youtubesta jonkun biisin kommenteista sen että hei me kasarilla syntyneet ollaan oikeastaan aika onnellisessa asemassa, ollaan saatu kokea monta todella hienoa bändiä ihan meän elinaikana, saadaan tykätä halutessamme nykybändeistäkin ja voimme aina palata vaikka 60-luvun hitteihin tai Bachiin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tätä ää olen niin vanha kun en tiedä mistä 13-vuotiaat tykkää -juttua olen kuullut viime aikoina muualtakin. Musta tuntuu jotenkin absurdilta ja vähän ärsyttävältäkin koko juttu - miksi pitäisi ylipäänsä tietää mitkä asiat on cooleja yläaste-/lukioikäisten mielestä? Ja miten se tekee ihmisestä kalkkiksen, mummon, tädin, jos ei tiedä?

Eräs tuttuni juuri taivasteli myös, kuinka hän on varmaan tullut vanhaksi kun ei tiennyt juuri yhtään esiintyjää Flow'sta. Mielestäni kyseessä ei niinkään ole vanhaksi tuleminen (sitä paitsi Flow ei ole nuorison/teinien festari), vaan erilaisista kiinnostuksen kohteista. Ei kai sitä tarvitsekaan tietää jotain uusimpia hipsterbändejä, jos ei ko. musiikki kolahda, tai jos on tyytyväinen Oasiksen kuunteluun. Samalla tavalla jotkut tyypit ei tiedä uusimmista autoista, vaatemerkeistä, ruokatrendeistä tai julkkispareista mitään.

Teininä varmaan suurin osa diggailee samoja bändejä ja julkkiksia - se on osa porukkaan kuulumisen tunnetta - mutta kun tulee vanhemmaksi (ei vanhaksi) alkaa hahmottumaan ne omat jutut. Silloin voi unohtaa Nälkäpeli-starat, Robinit ja muut ja keskittyä niihin asioihin, mistä tykkää. Ehkä kyseessä on jonkinlainen mukavuudenhaluisuus, mutta miksipä ei voisi sellainen olla.

Heh, nyt tämä vaikuttaa hirveältä saarnalta. Ehkä yritän vain vakuuttaa itselleni, että ei tässä mitään vanhoja olla vielä, vaikken tiennytkään melkein ketään listaamistasi nuorten fanituksen kohteista, ja toisaalta puolustella, etten ole mikään fanaattinen teini, vaikka tiedänkin Flow-bändejä ja Ruisrockistakin muitakin kuin Pulpin :)

merikukka (Ei varmistettu)

Taidan olla jo ihan kalkkis, koska kuulen ensimmäistä kertaa Gotye-bändistä. Pitäisikö lukea Demiä tai jotain niin sivistyisi vähän.

Eeva Kolu

Kiitos kaikille kommenteista ja erityiskiitos kaikille, jotka eivät ottaneet tätä juttua ihan niin vakavasti :)

Virailija-Petra, no jotenkin ne liittyy siihen, että se ei tee tarpeeksi maaleja, mutta eikö samaa voi sanoa periaatteessa kenestä tahansa jalkapalloilijasta (tää on siis se en ymmärrä -osuus).

nne (Ei varmistettu)

Olen 22 enkä määkään tiedä, mikä on Gotye tai One Direction saati sitten sitä, että mitä se Kim Kardashian tekee. Oikestaan olis ihan mukava saada vihdoin selville, että miksi se Kim siellä juoruissa aina roikkuu? Tai siis käsittääkseni se ei ole mikään näyttelijä/laulaja tms., niin miksi se on julkkis? Nygårdista en myöskään tykkää ja mitä on Fernando Torres -vitsit? :D Tuosta Flow'sta sen verran, että keskiverto teini ei ehkä myöskään tiedä moniakaan siellä esiintyvistä bändeistä.

Kuten jo aiemminkin joku sanoi, niin tulee seurattua vaan niitä bändejä yms, jotka itseä kiinnostavat. :) Ja nykyäänkin tehdään hyvää musiikkia, mutta sitä vaan ei yleensä soiteta radiossa kovin usein. ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja vielä lisäys edelliseen, että itse ainakin olen tyytyväisempi, kun en edes tiedä kaikesta uudesta, mitä siellä radiosta soitetaan!

Joo, enpä minäkään tiedä mistä tuossa puhuit... (Paitsi sen Pattinsonin!) Mutta en ota tätä siltä kannalta että olisin tullut vanhaksi, en minä silloin teininkään ikinä tiennyt mistä muut puhui, luin vain kirjoja ja paheksuin kaikkia muita :D 

(En siis voinut sietää huonosti käyttäytyviä teinejä silloinkaan kun olin teini-ikäinen. Kunnon kasvatus kunniaan!)

Tuulee tuulee

Hehee, tunnistan fiiliksen, samoin tuon Lurun kokemuksen siitä että kun nykyään kohtaa urpoilevia teinejä niin todellakin tajuaa, ettei olla enää samaa ikäluokkaa. Mutta hei, Petri Nygårdin ensimmäinen tuleminenhan oli nimenomaan tän hetken pari-kolmekymppisten teiniaikana, ei se oo mikään nykyjuttu vaan räppipappa! Et jos ei hahmon huumori iskenyt silloinkaan, niin ei liene kysymys iästä tai sukupolvien välisestä kuilusta vaan mausta ja persoonasta, heh. Nää uudet tulemiset on kyllä jännittäviä, jossain vaiheessahan Tamagotchitkin käväs uudelleen myynnissä noin kymmenen vuotta sen ekan villityksen jälkeen...

Shoegal (Ei varmistettu)

Just tuo Kim Kardashian erityisesti! Mulla ei ole mitään käsitystä, mistä hän on ilmestynyt ja mitä tekee. Ja sitten sillä on kai siskokin :) Sitä aina iltapäivälehtien nettiuutisista ja eri blogeista kuulee tästä ihmisestä, mutta takapuolensa ja pukeutumisensa (joissa kummassakaan ei ole mun mielestä mitään kovin kiinnostavaa) lisäksi en tiedä naisesta mitään. Kovin muovisen oloinen kyllä on.

Kim Kardashian on viime aikoina otsikoissa ollut lähinnä siksi, että seurustelee hoppari Kanye Westin kanssa =) Itsellenikään ei missään yhteyksissä ole tullut ilmi, että mitä neitonen tekee työkseen tai mistä on alunperin tullut tunnetuksi.

-A (Ei varmistettu)

Mä oon aina kuvitellu (tai lukenu, ei muista), että Kim Kardshian on kuuluisa siks koska sen vanhemmat on jotain kuuluisia ja sen perheestä on joku reality-ohjelma tehty. Enkä mä ole kuulut niistä Fernando Torres-jutuista vaikka oon 16. One Directionin pojat on söpöjä, mutta en mä siitä musiikista kamalasti tykkää, Moments ja Forever Young(<-- tonki on joku laulanu vissiin aikasemmin?) on ihan hyviä.
p.s jääkiekkoilijoista Granlund on jo ihan out, nykyään on Valtteri Filppula.

n (Ei varmistettu)

Joo-o, oon vasta 20-vuotias ja jokainen kohta oli suoraan kuin omista ajatuksistani :D Ehkä 13-vuotiaalle konsultille olisi tarvetta. Tai sitten voin olla jatkossakin onnellisen tietämätön kyseisistä asioista.

kriti (Ei varmistettu)

Tiedän Torresista tasan sen verran että isolla rahalla palkattu kiiltokuvapoika, joka aina tärkeissä paikoissa jäätyy eikä saa mitään aikaan. Vitsejä en ole kuullut, mutta oletan niiden liittyvän tuohon. Samoin Twitterissä oli koko vuoden vitsejä suomalaisesta jääkiekkoilijasta Ville Leinosta joka myös palkattiin järkyttävän hintavalla sopimuksella ja suurin odotuksin uuteen seuraan, eikä herra saanut aikaiseksi mitään. Suosittu hashtagi oli tuolloin #MorepointsthanLeino tms.

En kyllä tiedä miksi tämä oli jaettava.

Ja suurena jääkiekkofanina nauratti tämä kommentti kovin:
"p.s jääkiekkoilijoista Granlund on jo ihan out, nykyään on Valtteri Filppula."
Filppulahan oli IN silloin joskus 2000-luvun alkupuolella vielä Jokereissaan pelatessaan, että näinköhän ysäri-ihannointi alkaa nuoremmilla siirtyä 2000-luvun ja silloisten hip-juttujen fiilistelyyn. :D

mmpop (Ei varmistettu)

en tiedä, enkä välitäkään tietää nykyajan poikabändeistä tai muusta nuorisomusiikista. se on kuulemma aika huonoa. hanson on paras, aina!

Vierailija (Ei varmistettu)

Miksi pitäisi tietää mistä teinit tai alle 25- vuotiaat tykkää, kun kerran ei enää ole sen ikäinen eikä ne asiat vain KIINNOSTA!
Ei uusi tai esillä oleva aina ole parempaa tai sellaista mikä "pitäisi" tietää. Kyllä mäkin tutustun koko ajan uusiin bändeihin, laulajiin, elokuviin, kirjoihin jne. mutta harvoin ne on mitenkään erityisessä suosiossa (varsinkaan nuorten). ;)

häkkilintu

Ainoa tietämisen arvoinen asia Kim Kardashianissa on sen faija, joka edusti jenkkiläistä tuplamurhaajaa O. J. Simpsonia tämän oikeudenkäynnissä 1995. Oikeustappelua kesti vuoteen 1997, jolloin O. J. Simpson tuomittiin vapaaksi 33.5 miljoonan dollarin takuusummaa vastaan. Isä Kardashian, Simpsonin hyvä ystävä, tiedettävästi osallistui murha-aseen ja veristen murhavaatteiden tuhoamiseen, jolloin todistusaineisto Simpsonia vastaan oli riittämätöntä. Nykyisin Simpson istuu vankilassa, mutta ei murhista, vaan myöhemmin suorittamistaan kidanappauksesta ja ryöstöistä. Eli jos yhtään on isäänsä tullut, niin eipä taida Karadashianin tytöllä pahemmin moraalitajua olla.

"Liputtaa Pulpille ja odottaa Ruisrockin vapaaehtoisvuorojaan"

SS (Ei varmistettu)

Kim Kardashian tais nousta julkisuuteen aikoinaan sekä Paris Hiltonin kaverina että seksikotivideon myötä. Eli aika normi "salarakas/turha julkkis"-tarina silläkin :D

nansk

Keeping Up With The Kardashians on iso juttu jenkeissä, Kim näistä eniten valokeilassa koko ajan, joka asiasta. Tweettaa kaiken minkä tekee ja valittaa milloin mistäkin, sitä Kim tekee (: Kannattaa lukea Daily Mailia, kyllä sillä pysyy näistä maailman tähdellisistä asioista perillä. Ja on siellä niitä oikeitakin uutisia. Hengaan netissä vissiin ihan liikaa, kun tajuan nuo Torres-vitsitkin. Hirvittää. One Directionia en silti tajua, turhaa renkutusta. Gotye kannattaa kyllä tsekata!

Kahvi on muuten ihan järkyttävän kallista. En silti voi pysyä poissa kahviloista.

Minerva (Ei varmistettu)

Pulp ja Oasis mainittu samassa postauksessa! <3

Terveisin, vielä aika nuori lukija

Kesätyttö (Ei varmistettu)

Mut mites on robinin laita? Tai tuulista puhumattakaan!

Vierailija (Ei varmistettu)

Guy Opening ES To Show Everyone?

riiri (Ei varmistettu)

http://www.youtube.com/watch?v=8UVNT4wvIGY

kuuntele hyvä ihminen (ja myös te muut tietämättömät) paras biisi aikoihin! Video on myös aika jees.
Gotye- somebody that i used to know

Vilmu (Ei varmistettu)

Rupesin viime syksyllä kuuntelemaan pitkästä aikaa radiota, koska istun aika paljon auton ratissa työpäivän aikana. En jaksa enää yhtään mainoskanavia, joten Ylen kanavat on kuulunu autoradiossa- ja yleensä YleX. Yhtäkkiä musta on kuoriutunu ihan teini, ainakin sen perusteella, että kuuntelen samoja biisejä mitä teini-ikäiset fb-kaverit linkittää sinätuubista. Enpä olis uskonu vielä silloin kun olin ihan oikea teini itsekin ja kavahdin kaikkea musiikkia, mikä oli tehty vuoden 1979 jälkeen ;)

One Direction on mun mielestä parempaa teinipoppia ku BSB ja Gotyeta suosittelen ihan keski-ikäisillekin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana postaus :'D Mä oon kans pähkäillyt jo vaikka kuinka pitkään, että mikä hiton Gotye... Jonkin aikaa kuvittelin sen olevan hiustuotemerkki.

Samaistun täydellisesti! Paitsi että MÄÄ TIIÄN ET FLOWHUN TULEE LYKKE LI!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mäkin haluaisin kuulla niitä Fernando Torres -vitsejä, en oo kuullut vielä ainuttakaan :D

Nuoriso-ohjaaja (Ei varmistettu)

"Fernando Torres teki ensimmäisen maalinsa Chelsealle ja tuuletti sitä villisti. Juhlat loppuivat kuitenkin lyhyeen, kun hänen vaimonsa käski sulkea Playstationin"

Annukka* (Ei varmistettu)

Mieheni jalkapallofanituksesta johtuen tiedän ettö Söpö-Torres, ihmepoika Nando teki tosiaan hullusti maaleja Liverpoolin paidassa, mutta kun ostettiin isolla rahalla Chelseaan niin maalihanat hyytyivät. Tästä Liverpool-fani mieheni on tietenkin huikean vahingoniloinen. Vitsejä en ole kuullut aiemmin :)

minikaktus (Ei varmistettu)

Minä olen tätä lukiessani lähinnä ihmetellyt, miten hyvin ajan tasalla olet (minun näkökulmastani). Verrataanpa: Sinä sentään arvostat Oasista. Minusta kahdesta parhaasta bändistä toinen on perustettu 1982 (tosin se on yhä pystyssä) ja toinen on the Beatles (ja muu hyvä musiikki onkin oleellisesti ottaen tehty muilla vuosisadoilla). Jääkiekossa minunkin tietämykseni varmaan ulottuu 90-luvulle...

Julia Thurén
Toimitus

Hohoo, tässähän sitä ihan imartuu, kun huomaa, että voin raksia ruudun jokaisesta check listin kohdasta. Mä jopa ymmärrän Petri Nygårdin hauskuuden!

Mä haluan vielä mainita Fun-bändin ihanan coverin tosta Gotyen hittibiisistä, koska siinä on myös Paramoren Haley, joka on vaiks kuin siisti nuorisostara.

LiK (Ei varmistettu)

Eeva, mä niin rakastan sua!
Siis mitä tässä enää voi edes sanoa, sä osuit taas niin täysillä ajatuksiin!
Ja p.s. ei mitään hajua edes minkä näkönen Torres on (tulee vaan viini mieleen), koska oikeesti Messi on aina ja ikuisesti se söpöin ja ihanin;)

Mikko (Ei varmistettu)

Muusta en tiedä mut olin katsomassa Pulpia Tukholmassa pari vuotta sitten kesällä 1998. Apua.

"silloin kun minä oli nuori..." (Ei varmistettu)

Lyön vielä ihan vähän vyön alle ja huomautan, että se on goatse eikä goetse= ) Olen just viime aikoina ollut tavattoman iloinen siitä että aikanaan tyhmänä ja viattomana tuli googlattua että mikä tää "goatse" on. No hirveä järkytys ja traumahan se oli, että miten hitossa joku voi tehdä jotain näin sairasta ja kuvottavaa... Kun taas nykyään on niin vanha ja paatunut että ihan sama mitä netistä silmille lävähtää, se on kaikki vaan sitä samaa huttua eikä mikään enää juuri hetkauta. Kierolla tavalla goatse edustaa mulle ihan sitä samaa nuoruuden vilpittömyyttä kun just tyyliin bäkkärit= )

(mun mielestä kyllä Petri Nygård on riemastuttava, come ooooooon, ei voi dissata miestä joka keksii jotain niin totaalisen absurdia ja älytöntä kun "vertikaalihymy"= D)

16-vuotias Katja (Ei varmistettu)

Olen 16-vuotias ja tekstiä lukiessa melkein jokaisen jutun perään ajattelin "niin, totta". Ihan kuin ajatuksiani kirjoittaisit... Ja olen jollain tavalla ihan tyytyväinenkin, että en ole kuullut One Directionia, en ymmärrä Petrin vitsejä ja luulen vieläkin Robert Pattinsonia yhtä komeaksi kuin 4(?) vuotta sitten.

Vierailija (Ei varmistettu)

One Erection = One Direction! pikkupoikien bändi pärjäsi hyvin viime vuonna X factorissa vai mikä hemmetti se nyt on nimeltään mitä täällä UKssa koko ajan seurataan. Hyvä ohjelma siis mutta välillä sieltä urille nousee ihan mitään sanomattomia tapauksia kuten tämä mun uudelleen nimittämä bändi mikä vissiin on kovaa huutoa jenkeissä... kait täälläkin mutta ihan tosi EVVK!

isot alkukirjaimet (Ei varmistettu)

minähän en ymmärrä yhtään jostain kim kardashianista (nimen oikeinkirjotus oli katottava aiemmasta kommenteista) ja muista hömppä(?)tähdistä, on mulla joo tv ja netti eli sinänsä en pimennossa elä, miksi niitä ei sitte käytä ja jos joskus nettiä, silloin just aivan muuhun kuin joidenki julkkisjuttujen seuraamiseen? oisko nii et ihmisellä onkin oma elämä, eikä sit jaksa muiden elämät kiinnostaa kovinkaan kyttäävässä mittakaavassa... veikkaan ainaki eevalla olevan tätä vikaa.
ilmaistaanpa kärjistäen. kai sen ny kuka tahansa voi allekirjoittaa: jos sulla on menossa huippukiva vappu/festariviikonloppu/ihastumisvaihe/u name it, ni eihän netissä malta pyörähtää kuin sen hetken että kattoo omat henk.koht.viestinsä (itse feissistä ja emailista, joku jostain muualta)? eiköhän kaikki ymmärtäny pointin. sillo ku o enemmän hiljasta, en mee mihkää lehtien sivuille notkumaan/kattoon telkkaa, vaan lueskelemaan kivojen ihmisten postauksia, tosin näitäki blogeja o suosikeissa vaa se 7 tällä hetkellä. elii.. tällä omalla empiirisellä aineistolla olen vain tyytyväinen, etten mistään mitään tiedä. onhan minulla siis elämä :D (vaikkakin sellainen, etten sitä voisi omalla kuvallani julkaista, hö, olisinpa kaltaisesi tai jotain.. ainakaan vielä, toisaalta miksen voisi. olis ainakin asiaa. muutakin kuin päivän asu-postaukset toisin kui eräillä :))

eihän tämä tietenkään ollut kirjoituksesi pointti, ja samaistun mieluusti johonkin aiempaan kommentoijaan: miksi pitäisikään tietää, mitä 13v teinit ihannoi..? näinpä, mitä siitä saisi? kaipaako joku sitä elämänvaihetta.. vai onko syynä vain ahdistus, ettei "nuoruus"=teineys tule ikinä takaisin? tiukkapipoisuus muiden onnesta ja huolettomuudesta? jos näin nih saat syyttää vain itseäsi.. hirveää jeesustelua, mutta jos kommentoijat on vähänkään suomalaisia tai tulevia sellasia, niin meillä on pitkälti oma onni ja vastuu elämästämme, kiitos siitä. jos haluat nihkeillä ja olla nihkee, siinä on se mitä saat.

itselläni on aikas vaikeita asioita takana (kenen äiti systemaattisesti toivoo lapsensa kuolevan vähintään 14v ajan ja myös kertoo tälle tämän aina kun mahdollista? + koulukiusaus, ollaan super köyhiä, jne.), nyt toinen psykoterapia menossa, silti teen asioille voitavani ja olenki saanut kehuja terapeutiltani, kuinka olen päässyt eteenpäin kaikesta huolimatta. siksi en ymmärrä turhan nillittäjiä enkä -niuhottajia:).samapa se, tajuan tietty hjuumorin millä tän o eeva kirjottanu :) se onki ehkä minun paras puoli.

ite oon juuriki semmonen vastakkainen hahmo kui monet tähä kommentoineet, eli e vieläkä ymmärrä NS. keskenkasvuisuuden kritisoijia, eli omalla yläasteella punkkareita/hevareita/amiksia/gotleetteja jotka ei vaa istunu kiltisti pulpetissa niinku käskettii, vaa aattelivat omilla aivoillaan.. tai ymmärränkö esim. ihmisiä, joiden mielestä lauri ylösen tiettyyn ikään päästessään pitäisi ottaa sulat pois päästään. :). wtf, siis miksi? aina hoette, että eikös ikä ole numeroita? kuinka moni siihen sitten lopulta vilpittömästi uskoo? kui tätejä te oikee ootte? ja jos ootte, liekö siihen tautiin parantajaa keksitty. enpä millää pahalla tarkota, asiallisen keskustelun herättäjänä ehkä.

välillä tuntuu että olon syntyny täysin väärään sukupuoleen, en missään nimessä fyysisesti, mutta mites tää akkojen kyräily ja puhumattomuus? mikä vitun hyvä tyttö-efekti ihmisissä elää? ukot viis veisais asioista, minkä parissa monien naisten elämä kuluu, jauhaessa jonninjoutavia ja juoruillessa toisista, pelossa et joku onki sinua pätevämpi, asiassa kuin asiassa. ja jos oot hyvä jätkä, oot pettäny naiset. jah naisten solidaarisuus.. mites esim. tää hyvä äiti-keskustelu; teit miten teit, aina teet kaikesta huolimatta päin vittua :D eipähä minulla lapsia oo, mutta koira voi varsin hyvin ja siitä o pahan paikan tullen oma ell antanut ymmärtää, että arvostaa terveen maalaisjärkisiä asiakkaita huomattavasti korkeemmalle kuin, hänen sanoin, turhasta skitsoilevia akkoja.

tää luisu ny aivan täysin sivuraiteille, kiitos kotiviinin mitä olen siemaillut, oli ilo ja autuus kerranki kirjottaa aivan mitä sattuu ja niin tolkuttoman huonolla suomella kuin vaan molekyylibiologi gradun kirjoituksen keskellä osaa.. kiitos ja anteeksi, ah!!! :S

eevalle

1.aivan huippu blogit, oot älykäs hauska sulonen tyylikäs samaistuttava ja elämänhalua herättävä:, ruoat supereita ja tunnut muutenki maanläheiseltä, tykkään, näitä on ilo tulla työ-/koulupäivän jälkeen lukemaaan.

2. rakentava kritiikki: elä oo nii herkkänahkanen! olen ollut panevinani merkille, mitä tahansa kritiikkiä lukija antaakaan, reagoit siihen parhaalla puolustuksella elikäs hyökkäyksellä. sanot joko suoraan tai vittuilet rivien välistä; osoittaa mielestäni huonoa itsetuntoa/kommentoijan aliarvioimista, enkä halua uskoa sinusta pienintäkää ylimielisyyttä. reilu huumori vois auttaa asiassa, vrt. jos kaveri vittuilee mulle "ootpa lihonu sitte viime näkemän" -> "no kappas, niinpä oonki, so? :D "itsetuntoa, naiset! toi munki kommentoija oli mies. ne vaan rikastuttaa elämää, älkää hermostuko turhista vaan rakastakaa itteenne <3 :)

toiveita: video!! ois hauskaa kuulla sinun ääntä. aihe voi olla mikä vaa.. keskeneräinen remontti, darra-aamun brunssi, blogivitutus, joku muu vitutus, mitä ostin tänään ruokakaupasta, lakkasinpa kynnet ihqudaa värillä, nukuin metsässä onnellisen heräilemättä, vaatekaapin turhuudet, lemppari työpvän jälkeinen kiiremättö, viikon ruokapäiväkirja, kuukauden rahankäyttö..

whaeva, osa toimis videona ja osa paremmin tekstinä. susta on käyny ilmi lähinnä se, että oot mainio kirjottaja, mut mitäs muuta me susta tiedetää? ihan siks uteliaisuuttaan tämmösiä :)

eniveis, eeva ja lukijat, kiitos teille! ihanaa olla mukana tässä meiningissä <3

Kommentoi

Ladataan...