Tervetuloa

Ladataan...

Näin ihana kesäinen herkkupöytä odotti meitä, kun talsimme juna-asemalta ystäväni luokse. Tällaisia vastaanottoja kelpaisi sattua kohdalle useamminkin.

Toivoisin, että sitten kun minulla vihdoin ja viimein on se koti, siellä kävisi koko ajan vieraita, joita varten saisi aina pitää skumppapulloa jääkaapissa. 

Näin jälkikäteen mietittynä olin ehkä Tampereella asuessani siksi niin surkeana, että luonani ei koskaan käynyt ketään. 

Ehkä olen lukenut liikaa amerikkalaisia taiteilijaromaaneja, mutta uskon vakaasti, että onnellisin koti (ja paras lapsille kasvaa) on sellainen, jossa ovi käy tiuhaan. Jossa on aina joku hauska tyyppi kertomassa juttuja tai juomassa teetä jalat sohvapöydällä. Kun olin nuorempi, yhdellä kaverillani oli juuri tällainen koti. Sitä kutsuttiin Muumitaloksi. (Ja ei, siellä ei lukittu ovia.)

Kaipaan myös kamalasti keskieurooppalaista illalliskulttuuria. Kun asustelin yhtenä keväänä hetken aikaa ystäväni luona Saksassa, meidän kämpässä oli koko ajan illallisia, joilla oli paitsi hyviä ystäviä, myös tutuntuttuja. Se, että törmäsi johonkin tyyppiin yliopiston kahvilassa oli ihan riittävä syy kutsua se kotiin. (Tässäpä oiva ratkaisu myös niille Lilyn sinkkunaisille ja -miehille, jotka miettivät, että missä niitä kivoja tyyppejä oikein voisi tavata - illalliskutsut, joihin kutsutaan muitakin kuin se oma, tiivis ystäväporukka.)

Ne illat olivat samperin hauskoja. Ruoka oli muistaakseni aika pahaa, koska oltiin kaikki köyhiä opiskelijoita enkä silloin ollut vielä kummoinen kokki, mutta viini ja jutut virtasivat.

Summa summarum: ystävät ja toverit, tulkaa ja tuokaa kaverikin, kyllä meille mahtuu. Yöksikin saa jäädä - kuten tiedätte, meidän taloudessa tehdään aika hyviä aamiaispannukakkuja.

Share

Kommentit

miljaoliviatwisting (Ei varmistettu)

Minä asun Tukholmassa mutta äitini Turussa. Eli kiitos ja kyllä, kunhan käyn taas äitiä moikkaamassa niin heitän itseni sunkin kotiin ja tuon mukanani teekokoelmani ja hauskat (samperin hauskat) juttuni!

/milja. http://oliviatwisting.blogspot.se/

Vierailija (Ei varmistettu)

olen miettinyt samaa :) minä muutin keväällä ensimmäiseen omaan kämppään joka on ehkä kaunein minkä oon koskaan nähnyt, mutta ei tästä vielä kauheasti iloa ole ollut kun vieraita ei ole kerennyt käymään kovin usein. jaettu ilo on paras ilo:)

rin (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus! Omassa perheessäni oli kyllä ideana että kuka vaan kaveri saa lampsia ovesta sisään milloin vain, mutta käytännössä se ei ihan mennyt niin. Siksi onkin ollut ihanaa päästä osaksi sellaista perhettä, jossa tuollainen toimii ihan käytännössäkin! Mieheni vanhempien luo saa tulla koska vaan, ja aina keitetään kakkukahvit tulijoille.

Tintui (Ei varmistettu)

Näin sinut eilen jokirannassa kävelemässä. Voi kun olet upea nainen, ihailin kovasti sitä ryhtiä ja olemusta millä menit eteenpäin. Muistan kun vähän aikaa sitten kerroit, että olisit jotenkin pyöristynyt, itse en kyllä mitään sellaista huomannut! Olette poikaystäväsi kanssa upea pari ja on aina ilo nähdä teidät kaupungilla.

Sain juuri työpaikan Helsingistä, eli lähtö Turusta on edessä. Mietin, että jos sinäkin olet siitä selvinnyt, niin kyllä minäkin. Koen, että minun ja Turun väliselle rakkaussuhteelle tekee ehkä hyvääkin ottaa hiukan etäisyyttä toisiimme. Turku on elämäni rakkaus, Helsinki ehkä vain muutaman vuoden rakastaja.

Tämä nyt ei liittynyt blogitekstiisi oikein mitenkään, mutta ehkä annat sen minulle anteeksi :D

Koo (Ei varmistettu)

ei mullakaan käy tampereella koskaan ketään. perhettä on käynyt ja ulkopaikkakuntalaisia kavereita 3, ja oon asunu täällä jo 2v :- (

Miim (Ei varmistettu)

Samanlaisia haaveita täälläkin. Haluan kodin, jonka oven taakse ystävät voisivat ilmaantua koputtelemaan vuorokaudenajasta riippumatta, ja jossa tapaamisia ei aina aikataulutettaisi useiden tekstiviestien ja puheluiden jälkeen parin kuukauden päähän. Lapsena tämäkin oli helpompaa. Ainoa menoja rajoittava tekijä olivat lauantaiaamun lastenohjelmat ja sunnuntain nimipäivälähetys.

En tiedä onko vika minussa (myönnän, olen ujo), kaupungissa vai vastaan asettuneissa universumin voimissa, mutta nämä kolme Turussa asumaani vuotta ovat olleet elämäni yksinäisimmät. Allekirjoitan täysin väitteen siitä, että turkulaisiin on todella hankala tutustua. On kymmeniä ihmisiä joita voin moikata nopeasti kaupungilla, muttei yhtään sellaista, jolle voisi soittaa silloin kun on kaikkein yksinäisintä.

Välillä tuntuu siltä kuin olisin tullut takaisin yläasteelle. Se harmittaa, koska pidän tästä kaupungista valtavasti.

katnis (Ei varmistettu)

Joo! Vieraita!

Kun mulla on joskus lapsia, haluan että ne tapaa mahdollisimman paljon erilaisia ihania ihmisiä ja mikä olisi parempi tapa järkätä asia kuin olla ovet auki ystäville :)

Suz
Glass Horses

Kunpa pääsisikin joskus tuollaisen pöydän ääreen, aijaija :) ehkä pitäisi tosiaan pitää useammin illalliskutsuja, tuntuvat vaan kaikki olevan niin kiireisiä...

annemi

Voi miten upeat tarjoilut :)

Itse olen ollut kovin onnellinen, kun muutimme uuteen kotiin 6kk sitten ja pääsin vihdoin pitämään illallis/kahvi/mitä vaan kutsuja, olen löytänyt pöydän kattamisesta ihan uusia ulottuvuuksia ja iloja, kokkaaminen vieraille vasta kivaa onkin!

Vierailija Hanna (Ei varmistettu)

Kyläily ja kestitseminen on ihanaa! Just oli yhden ystävän kans puhetta että pitäisi aina järjestää kutsuja joihin kutsuisi ystäviä ja pyytäisi heitä jokaista tuomaan mukanaan yhden ennen tuntemattoman ihmisen. Tiedä millaisia uusia ystävyyksiä syntyisi rikastuttamaan elämää!

liipippi (Ei varmistettu)

Täysin samat sanat täältä, Miim. Vuosi Turussa takana, ja harmittaa se, miten minulla ei olekaan ympärillä sitä suurta rakastettavaa kaveriporukkaa, jota kutsua kylään.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun yhdellä ystävällä on tuohon liittyen ihan mahtava periaate. Heille saa tulla koska vain (tai ainakin melkein). Eivät liikaa stressaa siivoamisesta tai muusta, koska heille tulijat ovat ystäviä, kavereita, eivät koskaan puhu vieraista tai kylään kutsumisesta. Okei, mun mielestä niiden koti on aina kuin jostain Avotakasta, mutta silti...

Mä luulen, että olisin itsekin onnellisimmillani kodissa, jossa ovi käy ja ystävien kanssa vietetään aikaa tunnista toiseen, illasta toiseen jne... Ja ehkä joskus jopa niin kuin ah niin ihanassa Stars Hollow:ssa (Gilmore Girls), jossa kaikki on tuttuja ja aina löytyy juttuseuraa, hyvässä ja pahassa ;)

MarianneM (Ei varmistettu)

Asun myöskin Turussa ja ollaan avokin kanssa harmiteltu samaa asiaa. Joskus ollaan jopa parille kaverille ja puolitutulle ilmoitettu, että meille saa koska vaan tulla vaikka ihan vaan kaffeelle, pienelläkin varoitusajalla. Ja olen lisäksi silloin tällöin harrastanut "itseni kutsumista kylään"...vaihtelevin tuloksin :) Ehkä vika sitten vaan onkin meidän sikahuonoissa jutuissa, että ovi ei käy tiuhempaan :D

marietta

Itse kutsun ihmisiä usein kylään myös sillä verukkeella, että saa siivottua. (Nolo)

Kommentoi

Ladataan...