toiveuusinta: yhtenä päivänä

Ladataan...

Tiedättehän, kun kesällä Ylellä näytetään vain toiveuusintoja ja sitten närkästyneet tädit ja sedät kirjoittelevat yleisönosastolle että "kyllä en maksa tv-lupamaksua kertaalleen nähdyistä ohjelmista"? Onneksi ette maksa blogilupamaksua, koska tällä viikolla blogissa... uusintakierros!

 

Postaus on julkaistu ensimmäisen kerran 19.8.2010.

 

Tunnen, että on velvollisuuteni kertoa tästä kirjasta.

Se oli nimittäin hieno. Ei nyt ehkä kirjallisuuden historian kekseliäin mestariteos, mutta... no, kuunnelkaa.

 

Aluksi se oli mielestäni ihana, sitten ei enää yhtään ihana, sitten olin hemmetin vihainen koko kirjalle ja halusin heittää sen seinään, kunnes lopulta tajusin, että kaiken oli mentävä juuri niin.

 

 

David Nichollsin One Day alkaa 15.7.1988, kun Emma ja Dexter ovat juuri valmistuneet yliopistosta. Sen jälkeen päähenkilöiden elämää seurataan aina heinäkuun 15. päivä vuoteen 2007 saakka.

 

Nichollsin kirja on paljon: hyvin kirjoitettu, fiksu, hauska ja koskettava, mutta yksi asia siinä on ylitse muiden. Se on niin todentuntuinen, että minun on ihan mahdotonta uskoa, että Emma ja Dexter ovat fiktiivisiä henkilöitä romaanissa.

 

Emman ja Dexterin kehitystä ja elämää on kiehtovaa seurata, sillä vaikka tiedämme vain, mitä yhtenä päivänä tapahtuu, Nichollsin kerronta täyttää ne 364 muun päivän jättämät aukot sortumatta ärsyttävään rautalangasta vääntämiseen tai teennäisiin takaumiin. Henkilöt ja heidän välisensä suhde kehittyvät juuri niinkuin oikeassakin elämässä, se ei ole kliseinen draaman kaari vaan aaltoliikettä, jossa mennään ylös ja alas, eteen ja taaksepäin. Pidin siitä, että henkilöt muuttuivat, ja että muutoksen heistä aistii ja huomaa ilman, että Nicholls sitä mitenkään julistaisi. Tätä kirjaa ei siis ainakaan voi syyttää yksiulotteisista henkilöhahmoista, mikä on valitettavaa niin monissa romaaneissa.

 

Kirja herätti niin paljon ajatuksia ja kysymyksiä omastakin elämästä ja itsestä, että niitä olisi toivonut pääsevänsä purkamaan jonkun kanssa (missä on mun lukupiiri?). Missä olen 15 vuoden päästä? Nauranko silloin 24-vuotiaalle itselleni joka piti hölmöä blogia ja oli varma, että elämässä tärkeintä on pienet asiat? Vai haaveilenko, että voisin yhä tehdä niin? Tai kenties olen ihan samanlainen. Millaisia kompromisseja joudun tekemään, mitä jos olisinkin tehnyt toisin... ja niin edelleen.

 

Kirja muistutti jälleen kerran siitä, miten tärkeää on olla juuri tässä hetkessä eikä siirtää asioita aina vain tuonnemmaksi. Toisaalta se oli lohdullinen muistutus myös siitä, että elämä ja ihmiset muuttuvat vääjäämättä, särmät hioutuvat ja se, mitä ennen piti tärkeänä, ei ehkä huomenna enää olekaan niin tärkeää. Ja että se on ihan okei - ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Ehkä minunkaan ei enää tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa niistä perjantai-illoista, joina olen mieluummin jäänyt kotiin leipomaan piirakkaa kuin lähtenyt kaupungille rellestämään nuorten ihmisten tavoin. Mutta toivottavasti kaikki ei muutu. Toivottavasti vielä 50-vuotiaanakin minua haukutaan naiiviksi, kun haluan uskoa, että onni on pienissä asioissa, ja että turha negatiivisuus ei oikeastaan kannata.

Share

Kommentit

Peora (Ei varmistettu)

Luin juuri viime viikolla suomennetun version, ja rakastin sitä. Itkin ja nauroin vuorotellen, ja kun kirja loppui oloni oli todella haikea. Ihan kuin olisin hyvästellyt vanhan ystävän tai jotain muuta yhtä kliseistä. Mutta olen kanssasi täysin samaa mieltä: harvassa kirjassa henkilöhahmojen kehitystä kuvataan yhtä realistisesti ja vaivihkaa.

mielipide (Ei varmistettu)

Sain just viime viikolla luettua kyseisen opuksen. Vähän tuli ristiriitaiset tunteet... kirjaa on kehuttu niin valtavasti, että odotukset olivat ehkä liian korkealla. Alkuun pääseminen oli suorastaan hankalaa, henkilöt tuntuivat hieman kliseisiltä "Rimakauhua ja rakkautta" -tyyliin, joten lukuvauhti oli noin 3sivua päivässä. Loppuakohden sain kuitenkin paremman lukuvireen päälle, eikä hahmot enää ärsyyttäneet niin paljoa. Ja loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että olihan se varsin viihdyttävä kirja :) Ei nyt mikään "Tuulen varjo" mutta ihan hyvä kuitenkin. Se kai lukemisessa onkin niin hienoa, kuinka kirjat koskettavat lukijoita niin eri tavalla.

tuuli (Ei varmistettu)

Luin kirjan kesälomareissulla, pääosin automatkalla. Kauniit Slovenian maisemat vilistivät ohi, kun uppouduin kirjaan. Kunnes löin sen vihaisena kiinni. Onneksi vieressäni oli paras ystäväni, joka oli jo lukenut kirjan ja saimme yhdessä purkautua. Ystäväni sanoin "Ihmeellistä, miten vihainen voi olla kirjailijalle, jonka hyvää kirjaa lukee". Ihana, ihana teos.
Kauhulla odotan elokuvaversiota.

Emppu (Ei varmistettu)

Mä kaipailen sitä sun ihoa ja ravintoa koskevaa postausta. Näin syksyn tullen naama näyttää siltä, että tarttis tehdä jotain ja ajattelin vähän tarkistaa ruokavaliotani. Muistin sun huippuhyvän kirjoituksen aiheesta, mutta se taisikin olla vanhassa blogissasi. Voisiko tuota kirjoitusta mitenkään näyttää uusintana täällä? Pliis pliis pliiiiiis!

purpur (Ei varmistettu)

Ostin tuon kirjan tämän postauksen takia ja...no, minä petyin. Jopa lopetin lukemisen kesken, koska en pitänyt kirjoitustavasta yhtään. En pidä liian pitkistä vuoropuheluista, enkä pitänyt kummastakaan roolihenkilöstä. Jo alku takkuili, pääsin puoliväliin. Mitä tämä typerä kirja haluaa oikein sanoa, jos edes mitään?

Ehkä luen "liian vaikeita" kirjoja, koska rakastan Austeria ja Michael Cunninghamia, sekä Nicole Kraussia. (Kaikki minusta aika samanlaisia kirjoittajia, ainakin Kraussin Rakkauden historista tuli mieleen jotkut Austerin kirjat, vaikkakin jopa minä Austeriin niin rakastuneena tiedän, että hän kirjoittaa aina kovin samantapaisia kirjoja...mutta niihin on aina ihana palata.)

Mutta koska luin tämän postauksen uudelleen, annan tänään mahdollisuuden tuolle kirjalle ja palaan siihen. Ehkä ymmärrän kirjan nerouden sitten myöhemmin. Toivottavasti. Luotan sinun makuusi, täältä olen löytänyt niin monta kirjasuosikkiani kuitenkin.

Eeva Kolu

Peora: toden totta, juuri siitäkin minä pidin tässä kirjassa, henkilöhahmot olivat niin realistisia että tuli tosiaan ihan sellainen olo kuin voisi koska tahansa ottaa puhelimen käteen ja soittaa kummalle vain. ************* Mielipide: mulla jäi Tuulen varjo kesken, heh. Makuja on monia :) ******************** Tuuli: minullakaan ei ole suuret odotukset leffan suhteen, mutta eiköhän se tule kuitenkin katsottua. Ei sen niin väliä, kun kirja on luettu ensin :) ************** Emppu: ok, lupaan että se tulee jossain vaiheessa, ei ehkä tällä viikolla mutta sitten myöhemmin! ************* Purpur: ehkäpä pettymys johtui siitä, että odotit tältä kirjalta "neroutta". Sitä siinä ei nimittäin minusta ole, ei ollenkaan. Sen sijaan se on sujuvasti kirjoitettu, mukaansatempaava arkinen tarina, joka pistää miettimään myös omaa elämäänsä. Minusta hyviä kirjoja on monenlaisia, vaikeita ja helppoja, kumpikaan ei ole automaattisesti toista parempi.

bloggeri (Ei varmistettu)

hei, mulla on tili bloggerissa ja haluaisin lisätä sun blogin sinne, normaalisti se tapahtuu lisäämällä url-osoite jos kyseessä ei ole blogger-blogi.. mutta jostain syystä tämä sun blogi ei suostu lisäytymään, vaan sinne ilmestyy joku trendin epämääräinen sivu jossa näyttää olevan jotain ruotsinkielisiä reseptejä. Elikkä sekä trendi-että blogger-bloggauksen asiantuntijana tiiätkö, kuinka tän sais lisättyä bloggerin listalle?

Tinde (Ei varmistettu)

Moi Eeva! Kuulostaa mainiolta kirjalta :) Voisin lisätä sen syyslukemistooni, mikäli syksyllä on aikaa muullekin kuin tenttikirjoille...

(P.S. Vanhoista postauksista puheen ollen; vieläkö tykkän Tangle teezeristäsi? Harkitsen sellaisen ostamista.)

Loki (Ei varmistettu)

Kirja muistutti paljon Richard Yatesin Revolutionary roadia. Alussa kerronta hiukan pilkkasi päähenkilöitään, jotka rämpivät epävarmuudessa ja päättämättömyydessä, vaikka yrittivät elää kevyttä nuoren elämää. Mutta loppua kohden tällainen rivien välistä lukemani pilkka haipui pois ( hyvä niin, en siedä Revolutionary roadia, koska kertoja irvailee päähenkilöilleen) ja kerronta nöyrtyi tavalla, joka vahvisti päähenkilöiden hahmoja todellisemmiksi. Ehkä tällainen asetelma oli harkittua. Loppukoukut on aina vähän v-mäisiä, mutta tämänkaltaiselle lajityypille ominaisia (kuten Jodi Picoult, , Ian McEwan, Ann-Marie McDonald jne. naisten "vakavasti otettava" viihdekirjallisuus). Yhtä kaikki, tulen NIIN itkemään elokuvissa...

Kirsi (Ei varmistettu)

Selasin joku viikko sitten blogiasi ja mietin että ootko kirjoittanut arvostelun Ali Shawnin upeasta kirjasta, The girl with glass feet? En löytäny ja aattelin vielä kysyä ja toki suositella :) Kirja on olemassa myös suomeksi, nimellä Tyttö joka muuttui lasiksi mutta enkkuversio ois varmaan kanssa hieno (luin itse suomeksi).

bubble (Ei varmistettu)

Mä aloin lukea tätä kirjaa just uudestaan, luin ensimmäisen kerran kesän alussa. Ra-kas-tan sitä!

Ja tosiaan, nyt kun joku mainitsi, niin yhtymäkohtia Revolutionary Roadiin on tietyllä tavalla kyllä.

China (Ei varmistettu)

Free info like this is an apple from the tree of knolwedge. Sinful?

rpfwfdcdp (Ei varmistettu)

blnjfE smvddrqndhki

Kommentoi

Ladataan...