Tule kanssani Linnuntietä

Kaikki mitä rakastin

Sain jo kesällä Katilta kirjahaasteen, jonka sisältö oli se, että minun kannattaisi lukea Ann-Marie MacDonaldin kirja Linnuntietä.

Hain sen kirjastosta ja huokaisin. Melkein 900 sivua. Jätin odottamaan rauhallisempia aikoja.

Sitten valmistui remontti. Kaivelin muuttolaatikosta kolme kertaa uusitun lainan ja aloin lukea. Ihastuin kirjan tunnelmaan ja kerrontaan: tarkkaan ja elävään 60-luvun kuvaukseen, perheeseen, johon kuka tahansa haluaisi kuulua ja MacDonaldin fantastiseen kykyyn kirjoittaa aikuisena siitä, miltä lapsena tuntui.

(Palasin tässä vähän omaankin lapsuuteeni - mietin mielessäni siis sehän meni just noin! monta kertaa, kun MacDonald kertoi, mitä kahdeksanvuotias ajattelee.)

Kirja sijoittuu Kanadan ilmavoimien tukikohtaan Centraliaan, johon aikaisemmin Saksassa asunut kanadalaisperhe muuttaa. Ensimmäiset 200 sivua olin aivan rakastunut kirjaan, vaikka en oikeastaan tiennyt, mikä kaiken tarkoitus oli ja mihin tarina etenisi - joku voisi sanoa, etten tiennyt mitä tässä niinku tapahtuu. Nautiskelin MacDonaldin sujuvasta kirjoittamisesta, onnistuneista henkilöhahmoista ja kiinnostavasta kylmän sodan, avaruusmatkailun ja 60-luvun optimismin värittämästä ilmapiiristä. 

Mutta sitten. Antakaa anteeksi kulunut vertaus, mutta Linnuntietä on vähän kuin sipuli, jota kuorimalla paljastuu aina vain synkempiä ja synkempiä kerroksia. Alun kellastunut lumo täydellisine kotirouvineen, kuuraketteineen ja grillijuhlineen riistetään lukijalta samalla tavalla kuin perheen tyttäreltä Madeleinelta riistetään oikeus huolettomaan lapsuuteen. Itse asiassa nyt kun mietin: kaikilta kirjan henkilöiltä riistetään jotain. 

Jos olisin tiennyt, mitä Linnuntiessä tapahtuu, en olisi välttämättä tarttunut siihen. Mutta onneksi en tiennyt ja tartuin. En muista, milloin olisin viimeksi lukenut yhtä vahvan kirjan. Semmoisen, jonka maailmaan sukeltaa, ja josta ei pääse kokonaan pois vielä silloinkaan, kun takakansi läiskähtää kiinni.

Linnuntietä pitää otteessaan pituudestaan huolimatta. MacDonald on taustatyönsä tehnyt ja luo aidontuntuisen ajankuvan pienillä yksityiskohdilla, muttei sorru itsetarkoitukselliseen nippelitietobrassailuun. Kirjan hahmot ovat hienoja, aidontuntuisia, ja romaanin rakenne on upea. 

Siispä kiitos haasteesta, Kati! Mitäs seuraavaksi?

Share

Kommentit

Mari! (Ei varmistettu)

Kipaisinpas heti lähikirjastoon ja hain tuon kirjan lainaan! Olen kyllästynyt lukemaan pelkästään chick lit-kirjoja ja kaipaan nyt jotain ovelampaa. :) Luin vasta muutaman kirjan, jotka sijoittui toiseen maailman sotaan. Esimerkiksi Hélène Grémillonin kirjoittama "Uskottuni" oli tosi hyvä! Kannattaa lukea. :) Kirjavinkit on kivoja. Tulee harvemmin käytyä enää kirjastossa muuten vain.

Salla / kompastelua.blogspot.com (Ei varmistettu)

Oih, kuulostaa ihanalta! Tämä on mennyt minulta vähän ohi, mutta nyt lisäsin lukulistalle.

Hosuli
Hömppäblogi

- - MacDonaldin fantastiseen kykyyn kirjoittaa aikuisena siitä, miltä lapsena tuntui.

(Palasin tässä vähän omaankin lapsuuteeni - mietin mielessäni siis sehän meni just noin! monta kertaa, kun MacDonald kertoi, mitä kahdeksanvuotias ajattelee.)

Voi hitsi, mikä täsmäisku! Just tällaiset kirjat on musta hyviä. Lukulista pitenee.

Karoliina

Vau. Sain tämän samoin "haastenakkina" kirjablogeissa kiertävän Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen myötä. Aloitin kirjaa aika kauan sitten, ihastuin samoin alkuun, mutta kirjan paksuus uuvutti alkusyksystä vaivanneen lukujumin aikana.

Eilen ja tänään sain pari kirjaa loppuun ja päätin, että keskityn nyt tähän. Tämä rohkaiseva bloggauksesi ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Jee! Kiitos!

Helmi K
sivulauseita

Linnuntietä on niin hyvä. Yksi parhaista. MacDonaldin aiempi romaani Armon yö on myös hyvä. Ei ehkä ihan yhtä hyvä, mutta koukuttava ja huumaava.

Vierailija Hanna (Ei varmistettu)

Tuo kirja on niin hyvä! Pelasti yhden lokakuisen viikon vuosien takaa, jolloin makasin peiton alla flunssaisena kykenemättä mihinkään muuhun kuin lukemiseen. Kiittelin niin noita satoja sivuja joista riitti lukemista! terkuin Hanna

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Mari!, toivottavasti tykkäät. Ei oo tosiaan ainakaan ihan chick litiä!

Salla, suosittelen lämpimästi. Vaikka "ihana" ei ehkä olekaan ihan oikea sana kuvaamaan tätä kirjaa.

Hosuli, tää kannattaa siirtää suoraan sinne lukulistan yläpäähän :)

Karoliina, ei kannata säikähtää kirjan paksuutta, mun mielestä alku oli hidaslukuisempi mutta parinsadan sivun jälkeen tätä ei pystynyt enää laskemaan alas. Lue ihmeessä!

Helmi K, tämä oli kyllä mieletön! Aion ehdottomasti lukea myös Armon yön, vaikka se, mitä tiedän kirjasta, vähän kauhistuttaakin. Mutta tämä teki kyllä niin ison vaikutuksen, että luotan tuohonkin.

Hanna, no näinpä! Itsekin luin tuota parhaimmillani 350 sivua päivässä...

Kris (Ei varmistettu)

Sun pitäisi kirjoittaa kirjojen takakansitekstejä. Mun on pakko saada tämä jostain käsiini! Tänään! Ja sit luen sitä koko ens yön! Rakastan sipulikirjoja, jotka synkkenee kerros kerrokselta :D

Muhun teki pari vuotta sitten valtavan vaikutuksen Peter Franzenin Tumman veden päällä, juuri tuosta syystä, että siinä aikuinen pystyy huikealla tavalla maalaamaan lukijalle lapsen mielenmaiseman. Tykkäsin siitä kyllä muutenkin. Suosittelen siis vastalahjana sitä, ellet ole jo lukenut, vaikkei se taidakaan olla ihan Just Sitä tyyliä mitä yleensä (blogin perusteella) tykkäät lukea.

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Kris, hei kiitos vinkistä! Muistan kun tuo kirja tuli ja pohdinkin sen lukemista, mutta mietin, että mahtaakohan se olla sellaista tyypillistä suomalaista inhorealismia, jota en itse oikein tykkää lukea... Katon jos toi tulis vaikka kirjastossa vastaan.

Ja joo, mustakin olis ihan mahtia kirjottaa kirjojen takakansitekstejä! Vaikka monesti ne onkin aika kauheita. Ja vaikka niiden kirjoittaminen on takuulla tosi vaikeeta.

Kati Toivanen
Kaksi-nolla

Ihanaa, Eeva, että tykkäsit. Rakastan tätä kirjaa. Kokeile toista suosikkiani, Lars Saabye Christensenin Velipuolta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mac Donaldin huikea lahjakkuus näkyy mun mielestä juuri siinä, miten vivaihteikkaasti se osaa kuvata ihan kauheitakin asioita. En voi kuvitella paljon kauheampaa kuin mitä Linnuntiessä ja Armon yössä tapahtuu juonen tasolla, mutta Mac Donald ei tee juonia vaan maailmoita, joissa hirviömäisintäkin voi jollakin tasolla ymmärtää ilman minkäänlaista kökköpsykologisointia tai selittelyä. Ann Marie ja toinen kanadalainen huippumimmi Margaret Atwood on mun lemppareita ja suorastaan pelottavan viisaita.

Jenni S.

Multa on mennyt tämä kirja ihan ohi, ja nyt yritän leikkiä, että tämä hyvin houkutteleva kirjakirjoituksesikin olisi mennyt. Mutta ei, huomaan taas lukevani tätä. Kuulostaa ihanalta kirjalta! Ainoa mihin en ole ihastunut, on tuo sivumäärä. Päätin tammikuussa, että tänä vuonna luen joka kuukausi yhden tiiliskivikirjan. Tammikuun kirja on edelleen kesken...

Karoliina

Hihii, Jennin tiiliskiviprojektille on pakko vähän nauraa. :D

Olen nyt lueskellut Linnuntietä eteenpäin ja tykkään siitä edelleen kovasti. Vähän hirvittää, kun olette maalailleet täällä kauheuksia tapahtuvaksi. Nyt vielä ilmapiiri on hyvin leppoisa, mutta ehkä liiankin niin. Se luo painostavan tunnelman. Olen samaa mieltä onnistuneesta lapsen maailman kuvauksesta.

Franzenin Tumman veden päällä -romaanista täytyy sanoa, että se ei ole perisuomalainen, vaan vaikeassa aiheessaankin lopulta valoisa kirja. Ja siinäkin on minusta onnistunut lapsikertoja.

Cecil (Ei varmistettu)

Tiiliskivikirjoista suosittelen Johathan Franzenin Freedomia. Toisaalta vähän ennalta-arvattavaa amerikkalaisen perheen kulissien purkua ja toisaalta taas todella koskettavaa ja shokeeraavaakin syväluotausta länsimaiseen keskiluokkaiseen arkeen... Kirja jäi mieleen tosi pitkäksi aikaa. Nyt on kesken Franzenin Corrections, ensimmäiset 100 sivua on aika masentavaa, yritän sinnitellä, pakko muuttua paremmaksi kun on vielä 600 sivua jäljellä.

Karoliina

Cecil, minä luin Correctionsin (suomeksi) ennen Freedomia ja pidin siitä enemmän kuin Vapaudesta, vaikka molempia olen rakastanut.

Mutta on se aika masentava. Vapaus on selvästi valoisampi.

MR (Ei varmistettu)

Kiitos Eeva näistä koukuttavista kirjavinkeistä. Pitää mennä tänään kirjaston kautta.

MR (Ei varmistettu)

Viimoinen sivu käännetty, haikea mieli, joko se loppui. Saavutus kirjailijalta saada lukija kaipaamaan lisää vielä lähes 900 sivun jälkeenkin. Tämä todella jää mieleen pitkäksi aikaa. Itselle ne ensimmäiset kaksisataa sivua olivat odottelua, että mikäs tässä kirjassa muka niin ihmeellistä on, mutta sitten vain tarina tempaisi otteeseensa ja tuntuu ytimissä vieläkin. Kiitos tästä vinkistä!

Kommentoi