tyttöyden ylistys

Ladataan...

Ilahduin hurjasti, kun huomasin, että Akateemisessa kirjakaupassa myydään nykyään Lula-lehteä. Aikaisemmin se on pitänyt tilata ulkomailta (tai sitten tämä on vain niitä Helsingin ja muun Suomen eroja).

 

 

Uusimman numeron teema on the girl of my dreams. Minä tunnen tällaisia tyttöjä. Heillä on hiukset aina sopivasti sekaisin ja silkkinen paitapusero istuu juuri sopivan huolettomasti. He tuoksuvat aina tulppaneilta tai puhtaalta pyykiltä. Heitä on mahdotonta kuvitella syömään Hesburgerille tai riitelemään poikaystävän kanssa jostain tyhjänpäiväisestä. Heidän sanavarastoonsa ei kuulu lause siis täähän on ihan perseestä. Kun he kohtaavat vastoinkäymisen, he kohauttavat olkapäitään, pysyvät tyyninä ja jatkavat matkaa kepeästi eteenpäin.

 

Sanomattakin selvää, että minä en ole sellainen. Olen kiusallisen äänekäs niin nauraessani kuin suuttuessanikin, säärissäni on arpia ja mustelmia ja paitapuseroni kinnaa aina jostain kohti. Tulistun liian äkkiä ja rasitan ystäviäni vastoinkäymisilläni. En näytä hyvältä kesäsateen kastelemana eikä ympärilläni leiju seesteisyyden aura. Mutta minustakin on silti ihanaa astua pari kertaa vuodessa Lulan täydelliseen unelmien tyttömaailmaan.

 

 


Annukka sanoi joskus, että Lula on tyttöyden ylistys. Se oli hienosti sanottu. Lula on turvasatama meille aikuisiksi kasvaneille runotytöille, jotka oikeassa elämässä saamme päivittäin kuulla, että tunteellisuus ja herkkyys ovat paheita eivätkä hyveitä. Lula-maailmassa kukaan ei sano, että työelämässä pärjää vain olemalla häikäilemätön kovis tai että 25-vuotias ei saa pukeutua liivimekkoon. Sen sijaan Lula-maailmassa haastatelluilta kysytään: mikä on lempikakkusi?

 

 

 

Share

Kommentit

Ninni (Ei varmistettu)

Kiitos vinkkelistä, en ole jaksanut Lulaa tilata kun täällä posti ei kulje koskaan oikeaan osoitteeseen. :D Hei joko olet ehtinyt istahtaa Kallion Pullmaniin?

sannero (Ei varmistettu)

hei, nyt täytyy kyllä tsekata, jos lulaa olisi myös turun akateemisissa, hetki lulan ja suklaalevyn, mahdollisesti myös tuoreiden mansikoiden, seurassa kuulostaa juuri täydellisen tyttömäiseltä ajanvietteeltä

vaiva (Ei varmistettu)

Mä kun just pidän sua sellaisena tyttöyden ylistyksenä kenen juhlissa kaikilla on aina tulppaaneilta tuoksuvat hiukset kauniilla laineilla ja ei huudeta perse kun astutaan vahingossa koirankakkaan. Mutta hei se kyllä on sanottava, että rönsyilevä kovaääninen nauru on aina tuhannesti mukaantempaavampaa ja rönsyilevästi ihanampaa ku hellästi hihittely. ps oot upea upea upea ja jokainen juttu on aina ilo lukee

tiiu (Ei varmistettu)

munkin täytyy nyt sanoa, että neiti kolun blogi on kyllä jo itsessään aikamoinen tyttöyden ylistys ja mun silmissä kuulut ehdottomasti juuri noihin ihaniin kadehdittaviin neitosiin, jotka jaksavat väkertää juhliinsa foccaccioita, vaeltavat usvaisilla niityillä liehuvahelmaisissa mekoissa ja jotka ovat niin suloisensöpöjä, että tekisi mieli rutistaa niiden naama lyttyyn!

Evita (Ei varmistettu)

Ihana ihana olet sina! Ja kiitos kun puit sanoiksi tuon, milta tuntuu nuiden 'taydellisten' tyttojen rinnalla olla tammoinen kompelo romuluinen koljatti, jonka hiukset ovat takussa ja vaatteissa aina jotain nukkaa tai roskaa.

Puutunut tarhuri (Ei varmistettu)

Miltä tulppaanit tuoksuvat? Omaan pihaani en ole löytänyt tuoksuvia tulppaaneja. Tuoksuvia narsisseja on ollut, valkoisia joissa oli oranssinvärinen lyhyt torvi. Ne tuoksuivat tyynessä lämpimässä kevätillassa - hmmmm - huumaavalle sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Kuin iäkkäämmän ladyn raskasta hajuvettä muutaman vuosikymmen takaa.

Niin se vaan elämässä on että aina kun jotain tekee niin siitä jää jälkiä. Parempi kuitenkin niin kuin että istuisi vaan kädet ristissä kuin nukke. Toisen blogisi perunasalaattiresepti pelasti meillä illan kun ravintolan pöytävaraus jouduttiin siirtämään kotpihan grillikekkereiksi lapsen sairastuttua. Kiitos!

ork (Ei varmistettu)

kiitos taas tästä, olet ihana :)

Jsm (Ei varmistettu)

Kiitos tästä, niin hyvä kuulla, että Lulaa saa nyt ostettu astetta helpommin.

Tth (Ei varmistettu)

Ihanaa ja virkistävää lukea nuoren naisen blogia, jossa puhutaan muusta kuin hiustenpidennyksistä ja geelikynsistä. Itsekin olen aina "kadehtinut" niitä pieniä ja siroja naisia, joilla on aina tukka hyvin ja siistit vaatteet. Itse olen melko pitkä ja aina jotenkin iso ja väärin pukeutunut. Tai jos joskus olen kotoa lähtiessä siisti, perille päästessä jossain on tahra tai sukassa reikä tai tukka hapsottaa. Mutta tästäkin huolimatta voi elämä olla hauskaa, ehkä jopa hauskempaa kuin siisteillä ja siroilla. Jatka vaan omalla tyylilläsi!

Miia (Ei varmistettu)

Kesäinen rankkasade kasteli minut viime yönä kotimatkalla baarista. En olisi uskonut, mutta minäkin näytin erityisen söpöltä märkänä :)

http://thesecretsofpretty.blogspot.com/

Heini (Ei varmistettu)

Osaatko sanoa, mikä on syynä siihen, että kun luen blogeja kännykälläni Google Readerilla, niin sinun blogisi on ainoa, jonka kuvat eivät näy siellä. Mitenhän asian saisi korjattua?

kirjakaupan täti (Ei varmistettu)

Lulaa on tullut Akateemisiin (ainakin Turkuun ja Hesaan) jo muutaman vuoden ajan, mutta sitten tuli pitkä tauko, kun eivät toimittaneet lehteä Suomeen lainkaan. Nyt ollaan taas saatu pari numeroa, mutta sitä tulee kurjan vähän eikä enempää lisää irtoa. Jos en nyt ihan väärin muista, niin lehden nimi on Lula - the girl of my dreams, eli tuo on joka numeron teema :)

aliisa (Ei varmistettu)

Hurraa ja eläköön ja kiitos sydämeni pohjasta tästä uutisesta, olin pitkään elänyt siinä uskossa ettei tätä ihanaa lehteä saa mistään Suomesta! En tiedä toista julkaisua jonka lukemisesta tulisi niin uskomattoman hyvä mieli.
Ja ps, eikö me olla kaikki ihan niitä samoja unelmien neitoja kuin Lulankin tytöt, tukka takussa tai ei?

Nikki (Ei varmistettu)

Never seen a betetr post! ICOCBW

hjobuhgob (Ei varmistettu)

9tbsEz mxwsvinsvtii

Kommentoi

Ladataan...