Uusi ystävä

Olen tässä parin viikon sisällä huomannut, että ihan kuin ihmisiin, myös eläimiin pitää tutustua. Aika harvasta ihmisestäkään osaa pinnallisen tuttavuuden perusteella sanoa, onko kyseessä hyvä tyyppi vai ei.

Meillä on nyt hoidossa vanhempieni koira, arviolta 8-vuotias ukkeli. En ole koskaan asunut sen kanssa samassa taloudessa, ja kotona käydessäni olen ollut lähinnä sitä mieltä, että se on... no, koira.

Nyt parin viikon jälkeen olen täysin eri mieltä. Koira on paitsi koira, ennen kaikkea aivan MAHTAVA TYYPPI.

Minulla on toden totta sellainen olo, että olen saanut uuden ystävän. Käppäilemme aamuisin puistossa, pysähdymme haistelemaan marraskuun ilmaa ja virnuilemme, kun muut ihmiset ja koirat tohottavat kamalan kiireisen näköisinä ohi. Köllöttelemme sohvalla saman peiton alla ja koukutumme Homelandiin. 

Hassua: tutustuttuani koiraan ja sen luonteeseen se on alkanut näyttää silmissäni tuhat kertaa söpömmältä myös ulkoisesti. Nyt tajuan, miksi vieraat eivät hiffaa, kun osoitan sohvalla makaavaa koiraa ja kiljun siis kattokaa, miten joku voi olla noin söpö! Miten se onkin taas noin söpö!

He vain eivät tunne sitä vielä.

Uusille tuttavuuksille kertoisin: tässä on Lassi. Sen Elämän Tarkoitus on päästä syliin. Kuten ehkä kuvista huomaatte.

Share

Kommentit

-hanna (Ei varmistettu)

Lassi on IHANA ja voin todellakin ymmärtää sun fiilikset Lassia kohtaan. Mun vanhemmilla on samanrotuinen, ihana koiruli, joka todellakin on mun frendi ja vienyt sydämeni :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Voisinpa melkein väittää, että meillä kaikilla elämäntarkoitus on hyvin sama kun Lassilla. Vain päästä syliin :)

Essi Juulia
kissa vieköön

Ihanaa, että olet löytänyt saman aaltopituuden Lassin kanssa! :) Hän vaikuttaa olevan kyllä aika muikean ja rauhallisen näköinen koiraherra. Varmasti hurmaa kaikki vieraat noilla nappisilmillään, oi että!

Itse hankin uuden kissan heinäkuussa, ja ensimmäinen viikko oli täyttä tuskaa. Sen jälkeen olemme löytäneet nuoriherra Sulon kanssa samat sävelet ja nykyään aika kuluu rattoisasti yhdessä televisiota katsellen, elämästä nautiskellen ja kuurupiiloa leikkien :--D Päädyin myös lopulta kirjoittamaan blogia uudesta elämästä avec kissa.

Ilman eläintä olisi elämä ihan järkyttävän tylsää!

hanska
Heppatic

sehän eläimissä niin ihanata onkin, kun ne on kaikki niin omanlaisiaan :) ei moni tule ajatelleeksi, että hevosellakin voi olla huono päivä tai että kissat ovat kaikki erilaisia persoonia. parhaita tyyppejä aika monet :)

mikihara

Homeland on MAHTAVA. Ja niin on kotieläimetkin. Siksiköhän niitä kutsutaan lemmikkieläimiksi. :)

ärsyttävän hehkuttava ja huutomerkkejä liikaa käyttävä fani (Ei varmistettu)

Siis pakko tulla tänne sanomaan, mutta rakastan sun kirjoituksia! You should write a book! Sun jutut on niin oivaltavia ja hauskoja ja omaperäisiä, että yks ihaileva fani on hurmioissaan tällä puolen ruutua! Ihan sama mistä kirjoitat, oli se koira tai gwyneth paltrow ni kirjoitat ihanasti ja oivaltavasti. Sun aiheet ei oo koskaan tylsiä! Sitä alkaa miettimään että how's that even possible? Se meinaa vaan sitä että oot talentti ja sitä, että älä koskaan lopeta sitä mitä teet.

ps. ootko koskaan miettinyt kirjan kirjoittamista

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana koira, mutta mun mielestä kaikki westit on vaan niin ihania, oli sit oma tai vieras koira "westie"!

meillä asustaa villi ja itsepäinen kohta 4v westie uros edi,

-elina

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä niiiiiiin tiedän mistä sä puhut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Söpö koira tuo Lassi, mutta mikä sen samanrotuisen koiraparan kohtalo on, jonka kerroit muuttaneen teille "koeajalle"? Ymmärränkö nyt jotain väärin, kun mielestäni se oli ihan eri yksilö, vai sama koirako tämä on koko ajan ollut?

Liv
Päiväuniaika

Niinhän ne on kaikki. Vaan jotain. Vaan koira, vaan nainen, vaan mies, vaan lapsi, vaan sitä ja vaan tätä, kunnes hetken aikaa viitsii olla läsnä. :) 

Hear Hear!

Tämä on niiiin totta. Varsinkin kuin ne eläimetkin yleensä vaativat aikaan tottuakseen ja tutustuakseen uuteen ihmiseen. Eivät nekään käyttäydy ihmisen kuin ihmisen kanssa aivan samalla tavalla.

RAnsku (Ei varmistettu)

Mua kiinnostaa sama, mitä vierailija kysy tuossa aiemmin. :) Eli menin myös sekasin noista koirista.. Onko tämä Lassi se, joka on teillä "koko ajan" ollutkin?

Lode (Ei varmistettu)

Eeevaaaa, oot ihanaa. Ihan ku oltais aina tunnettu..! :D haha. Jatka blogiasi äläkä never lopeta. Kiitos <3

Eeva Kolu

Kiitos kaikille ihanista kommenteista, kiva että teidänkin elämissä on eläinkamuja! Ja Homelandia... :)

Vierailijalle ja RAnskulle vastauksena, että tämä on tosiaan vanhempieni koira, joka on ollut meillä pari viikkoa hoidossa. Eli eri haukku. En tosin tiedä, miksi Vierailija pitää sitä toista koiraparkana, ihan hyvin sitä hoidetaan :D

iinustii (Ei varmistettu) http://iinustii.blogspot.fi/

Voi miten ihana postaus! Samaistun siinä suhteessa, että itselläni on koira ja hyvin usein muut eivät ollenkaan käsitä miten ihanan lutuinen ja söpö ja loistava persoona tää meidän otus on, tai kuinka se ei ole "vain koira" vaan ihan perheenjäsen. Nämä asiat tosiaan ymmärtää vasta sitten, kun se tutustuminen (ihanasti ilmaistu!) osuu omalle kohdalle :)

LittleB (Ei varmistettu) http://littlebigthings-littleb.blogspot.fi/

Voi mä niin samastuin tähän :) Meidän äitin luona asuu vähän tätä kaveria muistuttava viiksivallu ja mä rakastun siihen aina vaan enemmän kun pidempään vietetään aikaa yhdessä. Kun olen kylässä äitin luona Gigo seuraa mun perässä joka paikkaan ja pysyttelee koko ajan vierellä <3 Love.

Kommentoi