Viime aikoina

Elokuuksi vaihtui.

Tämä on ollut tähän asti ihana kesä. Ei ehkä ihan sellainen kuin ajattelin, mutta yllättävällä tavalla upea.

Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että Suomessa on vihdoin ollut kunnolla aurinkoa ja lämpöä. En ole uinut näin paljon sitten lapsuuden kesien.

Näillä keleillä en juurikaan jaksa tai osaa ajatella. Nautin siitä, että aivot ovat yhtä hytisevän tytisevän sulaa massaa kuin ohimoilta ja selästä ja päänahasta ja kaikkialta puskeva hellehiki.

Tällä D-vitamiinitankkauksella jaksaa pitkälle syksyyn ja talveen. (Älkää silti kuvitelko, että en aio häipyä Suomen talvesta sillä sekunnilla, kun tulee tilaisuus. En tiedä vielä miten ja missä se tapahtuu, mutta tiedän, että niin tapahtuu. Se on päätetty.)

Muutenkin ilmassa on leijaillut ajatus tietyn aikakauden päättymisestä ja uuden alkamisesta. Sitä ehkä luuli, että niin olisi jo käynyt, mutta nyt huomaan, että ei ei. Saatuani hieman sitä kuuluisaa perspektiiviä asioihin huomaan, että moni viime vuosina vaivannut asia - koski se sitten terveyttä, työtä, ihmissuhteita tai ihan vain omaa napaa - on oikeastaan osa samaa, suurempaa settiä. 

Väittävät, että elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä. Tiedä häntä, mutta siltä se vähän tuntuu... Oletteko huomanneet samaa?

Koin pitkin kesää aikamoista turhautumista siihen, että mikä jumankauta on, kun ihminen tekee pelottavia päätöksiä, puskee läpi isoja muutoksia, repii itsensä tutuista kuvioista, eikä vieläkään ole päässyt sinne minne haluaa. 

Tällä viikolla tajusin, että eihän se niin mene. Repäiseminen on tärkeää, mutta vasta alkua. Sitten pitää solmia vanhat langat nättiin pakettiin ja putsata pöytä. Odotella, että tulipalo sammuu, jotta poltetusta maasta voi alkaa kasvaa jotain uutta.

Nyt osaan ottaa rauhallisesti. Vielä ei ole aika, mutta pian. (Ja sitä paitsi äkkäsin, että ne hiekkarannat ja lämpimät yöt, joiden ympärille olen unelmiani rakennellut - nehän ovat juuri nyt täällä Helsingissä.)

Onnea on, että melkein naapurissa asuu ystävä, jonka kanssa olemme tismalleen samaa mieltä kahdesta maailmankaikkeuden perusperiaatteesta: koskaan ei voi olla liian lämmin, ja aina on aikaa piipahtaa rannalle. Olemme Stellan kanssa valloittaneet niin Pihlajasaaren, Lonnan kuin Liuskasaarenkin.

Kesäkassi on palvellut moitteettomasti.

En ole oikein jaksanut keskittyä lukemiseen (ks. ylempää kohta aivot), mutta nautin viltillä makoilusta, pilvien tuijottelusta ja aaltojen äänen kuuntelusta - ei puhettakaan että kaipaisin musiikkia merenrannassa. Tylsäksi ei aika kesällä käy.

Olen suunnannut treeneihin neljä kertaa viikossa ja yllättänyt itseni ja kaikki muut rakastamalla jokaista hikistä hetkeä - jopa niitä, kun lämpömittari näyttää kolmekymmentä astetta ja valmentaja tilaa neljäkymmentä burpeeta.

Kaltaiselleni pään sisällä eläjälle tekee hiton hyvää antaa kehon mennä ja tehdä. Antaa sen vahvistua ja kantaa osa siitä taakasta, joka on tähän asti langennut yksin päälle ja sydämelle.

Treenien jälkeen saatamme hypätä mereen suoraan treenivaatteet päällä (ok, muut hyppäävät, minä kahlaan, koska olen nynny). Saatamme ravistella yrjönmakuiset proteiinipirtelöt tai mennä terassille viinille. Tunnin hikoilun jälkeen olo on aina hyvä, olipa päivällä tapahtunut mitä tahansa.

Kun elimistössä kiertää veri ja aineenvaihdunta toimii, huomaa, että päänkin sisällä alkaa tapahtua liikettä. Olen pitkästä aikaa antanut itselleni luvan olla vihainen, tuntea ärsytystä ja kiukkua ja pettymystä. Se on ihan ok. Tervettä, jopa.

Ja samalla rakkauteni niitä kohtaan, jotka ovat olleet lojaaleja, kannatelleet ja saaneet nauramaan, kasvaa päivä päivältä. Tiedän, keiden puolesta soittelisin vaikka sotatorvea.

Illan tullen ilma alkaa liikkua, silloin rullaan pimennysverhot ylös ja avaan ikkunat apposen auki. Keitän kupin piparminttuteetä - Marokossa opin, että kuumalla viilenee parhaiten juomalla kuumaa. (Näin väittivät.) 

Nyt on mentävä nukkumaan, huomenna aamulla kutsuu taas meri. Suuntaan aamu-uinnille niin aikaisin, että saan koko rannan itselleni. Viime kerralla noustessani vedestä tuuli oli kuljettanut lenkkareideni viereen käsinkirjoitetun lapun, jossa luki You can never cross an ocean if you're afraid of losing sight of the shore.

En enää usko sattumiin.

Share

Kommentit

Illuusia
Mamabella

Kuinka kauniisti sä kirjoitatkaan! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Ooh, tuli kyyneleet silmiin tuosta lapulle kirjoitetusta lauseesta! Ja juuri näin, mitä oivalluksia ja mikä teksti sunnuntai-iltana; aivan tajunnan räjäyttävää! Vielä viikko lomaa ja aion soveltaa tuota merenranta-metodiasi :)
Olet aivan mahtava, Eeva! Sata sydäntä tähän! :)

Eeva Kolu

Kiitos kauniista sanoistasi, oi armoitettu Vierailija!

Helma (Ei varmistettu)

Voi kiitos tästä. Taas.

Tomi
Tomi Mustikka

Kiitos Eeva tästä postauksesta! Just tällainen teksti oli omiaan tänä sunnuntaina. 

Eeva Kolu

Kiva kun tykkäsit, ja sulle vastavuoroinen kiitos: sait mut innostumaan Sam Smithistä!

Anna / kotiAni (Ei varmistettu) http://kotiani.blogspot.fi

Sulla on sitten ihana kirjoittajasielu! :) Kiitokset tästä, ja voi mikä teksti lapussa &lt;3

Eeva Kolu

:) Taikalappu.

Reetta V. (Ei varmistettu) http://city.fi/blogit/reettavee

Sait juuri meikäläisessä aikaan erittäin vakavan kesäkassi-tarpeen! :D

Duussi (Ei varmistettu) http://kaduilla.fi/laplusdouce

Lapun tuomasta viestistä tuli mieleen pari muuta samanhenkistä ajatusta, jotka ajattelin tulla lausumaan (silläkin uhalla, että menettävät tehoaan näin ryppäissä pläjäytettyinä) koska merimaisemat ovat selvästi olleet tänä kesänä sielläkin suunnalla tärkeitä.

A smooth sea never made a skilled sailor.

ja

A ship in a harbour is safe, but that's not what ships are built for.

:)

mmeh (Ei varmistettu)

Ei tämä suotta ole kaikista blogeista itselleni se mieluisin. Kykysi kiteyttää ajatuksiasi sanoiksi, lauseiski ja kokonaisuuksiksi ihastuttaa aina uudelleen. Osui ja upposi.

Maroe (Ei varmistettu) http://elamanrytmimunisti.blogspot.fi

Tämä seilori on ollut pursineen jumissa ristiaallokossa jo pitkään, mutta vihdoin alkaa tyyrpuuri erottua paapuurista. Postauksesi toi lisää voimaa ja kyyneleet silmiin, suurkiitos siitä. Ja nyt päässä soi tietty myrskyn jälkeen on poutasääää...

Tiiuli (Ei varmistettu)

"Antaa sen vahvistua ja kantaa osa siitä taakasta, joka on tähän asti langennut yksin päälle ja sydämelle." Ihan älyttömän osuvasti sanottu! Just tuota liikkuminen parhaimmillaan on.
Mäki kaipaisin sellasta kaveria, joka asuis lähellä ja tykkäis rannalla käymisestä, mutta jostain syystä kukaan mun kamuista ei oo sellanen vesipeto niinku mä :( Siitä syystä oonki löytäny itseni usein yksin rannalta, noh on sekin ihanaa mutta yleensä kaipaisin rannalle seuraa. Mäkään en muuten tarvi rannalle musiikkia vaan se meren kohina on musiikkia mun korville :)
Olipa sekava kommentti, mutta joka tapauksessa haluan sanoa että ihana postaus!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos tästä kirjoituksesta. Vavahdutti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tekis mieli kommentoida tähän yksi jos toinenkin sitaatti Tove Janssonilta, mutta valinnanvaikeus on liian suuri. Tyydyn vain sanomaan: Muumipappa ja meri. Vaikkei aivot oliskaan lukutilassa, niin se on vaan. Täydellinen.

Anu / Anu goes (Ei varmistettu) http://anugoes.blogspot.com

Sanattomaksi vetää. Oot ihan huikea kirjoittaja ja ajattelija. Kiitos.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos taas Eeva! pistit sanoiksi oman tunteeni - olen itse irroittautumassa Suomesta ja enkä yhtään osaa edes epäröidä päätöstäni - en siksi että olisin analysoinut tilanteen ja vaihtoehtoni läpikotaisin, ihan vain, koska nyt on sen aika. Oon ehkä liian nuori ajattelemaan seitsemän vuoden sykleissä, mutta kolmen vuoden kierron allekirjoitan - kolmen vuoden välein huomaan aina jälkikäteen jotain keskeistä elämässäni muuttuneen tai tulleen loppuunsa. Mistähän tuo seitsemän vuoden teoria on peräisin, kiinnostuin?

Anniina K. (Ei varmistettu) http://anniinak.wordpress.com/

Mulla se menee neljän vuoden sykleissä. Ilmeisestikin talviolympialaiset saavat aina mun pakan ihan sekaisin. Tositarina! :D

Linamaria (Ei varmistettu) http://thenewnewyorkers.com/

kaunis kirjoitus ja ihania kuvia kesäisestä Helsingistä!

Eeva Kolu

Kiitos kaikille kivoista kommenteista ja kauniista ajatuksista. Toivon tyrskyjä tai tyyntä loppukesäänne, kumpaa juuri nyt satuttekaan tarvitsemaan!

kao kao
Kao Kao

Kannatko sä Eevanen usein järkkäriä matkassa? Sun kuvat näyttää hyviltä! 

 

http://howsheloves.blogspot.fi/ (Ei varmistettu) http://howsheloves.blogspot.fi/

Olipas kerrassaan mukavaa luettavaa, taas. Pusuja Eeva!

Kommentoi