villahousukausi

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

On taas se aika vuodesta, kun villahousut alkavat olla ajankohtaisia.

 

Vartalotyypilläni housut ovat vain kaukainen ja saavuttamaton unelma. Ne eivät ikävä kyllä muutu talvella yhtään sen sopivammiksi kuin kesälläkään, joten pukeudun helmoihin vuoden ympäri. Niille keskimäärin viidellekymmenelle ihmiselle, jotka asiaa joka vuosi tiedustelevat: ei, hameessa ei tule talvella kylmä. Aitoa villaa sisältävät sukkikset ovat vähintään yhtä lämpimät kuin farkut.

 

Ongelma vain on, että hyviä villasukkiksia ei saa etsimällä eikä rahalla. Toistaiseksi parhaat löytämäni ovat olleet Falken ja Wolfordin. Parhaat on tietysti tässä yhteydessä melko huono sanavalinta - Falkeja olen omistanut kolme tai neljä paria ja ne ovat kestäneet oikein passeleina kuukauden, jonka jälkeen niihin alkaa ilmestyä reikiä. Ei silmäpakoja, vaan valtavia, kuin tyhjästä ilmestyviä reikiä. Wolfordit taas eivät ole reikiintyneet, mutta kumpikin omistamani pari on jo viikon käytön jälkeen nukkaantunut niin epäsiistin näköiseksi, että niiden käytettävyys on sen jälkeen rajoitettu koskemaan samoja tilanteita kuin verkkareiden: niissä kehtaa juuri ja juuri kävellä krapulassa lähikauppaan. Tämä siis 43 euron sukkahousuilta.

 

 

Nyt kokeilen onneani COSin villasukkisten kanssa. Ostin kokeeksi mustat tavalliset ja harmaat ribbisukkikset (tämä oppitunti on yhä tuoreessa muistissani). En elättele toiveita siitä, että nämä olisivat yhtään sen parempia kuin Falket tai Wolfordit, mutta ovat ainakin rutkasti halvempia.

 

Tosin sukkisostokset saattavat jäädä osaltani pian historiaan, sillä laskelmieni mukaan tulisi halvemmaksi muuttaa talveksi tropiikkiin kuin ostaa kahden viikon välein uudet villasukkikset. Ehkäpä se on strategiani ensi vuodelle.

 

 

Share

Kommentit

Sofie (Ei varmistettu)

Pärjäsin viime talvi Voguen merinovillaisilla sukkiksilla. Käytin niitä paljon, ja ainut reikä taisi ilmestyä varpaiden kohdalle. Ne eivät ole niin kalliita kun Wolfordin, ja olivat kuitenkin 70 % villaa. Kannattaa kokeilla!

Hosuli / hosuli.blogspot.com (Ei varmistettu)

Mää oon ajatellu tänä vuonna hankkia aivan oikeat villahousut. Siis sellaiset leggings-malliset paksut versiot. Niitä voisi pitää hameen alla, ja pelko rikkoutumisesta olisi ehkä pienempi. Toivoisin. Esimerkiksi Ruskovillalla taitaa olla sellaisia valikoimissaan. Kauppahalleista ja marketeistakin voi kuulemma löytää hyviä villapöksyjä. :)

Mimi (Ei varmistettu)

Itse olen ratkaissut asian käyttämällä Henkkamaukan paksuja puuvilla-tai viskoosisekoitesukkahousuja (jotka kestävät!), ja vetämällä siihen päälle maailman rumimmat, groteskeimmat lyhyet angorapöksyt, jotka olen hankkinut LIDLISTÄ. Hävettää joka kerta vetää ne mekon alle, mutta ei niitä toivottavasti joudu kukaan katselemaan, eikä palele... Olen katsellut kaihoisasti myös Tampereen torin markkinoilla mummoja, jotka myyvät sellaisia uskottavia damaskeja neljälläkympillä, mutta vielä en ole raaskinut, vaikka mummot sympaattisia ovatkin.

Allu (Ei varmistettu)

Hei käy ihmeessä hakemassa Seppälästä thermo leggingsit! Löysin sellaiset sattumalta viime vuonna heräteostoksena ja kipittelin niillä tyytyväisenä koko talven menemään. Hame-/mekkoihmisen talven pelastus on tuollaiset leggingsit, jotka näyttää ihan tavallisilta ulkoapäin, mutta sisältä löytyy lämmin fleecetyylinen vuori. Paketti maksaa n. 10€ ja itselläni yhdet kestivät yhden talven hyvin kovassa kulutuksessa (niillä on ryömitty opintojeni takia lattialla jne).
Kirjoittelin blogiini niistä joku aika sitten: http://voimapihti.blogspot.com/2011/10/kymmenen-kuvaa.html

L.emminkäinen (Ei varmistettu)

Ainakin Jyväskylän Pieces-myymälässä on myynnissä fleece-vuoritettuja leggingsejä, vaikuttavat lämpöisiltä :D

Noora (Ei varmistettu)

Itse ostelen ihan tavallisia 40-80 denierin sukkiksia ja vetelen niitä päällekkäin: kerrokset lämmittävät! Alle esim. ohuet sileät kesäsukkikset ja päällle parit paksummat sukkikset, jotka saa olla mielellään vähän tavallista isompaa kokoa, jottei kerrostelu tunnu tönköltä. Eipä tule mieleenkään kaivat kalseita housuja talvella...

-S- (Ei varmistettu)

Mistäs sää Eeva ostit noi cossin sukkikset, ku en oo hetkeen nähnyt niitä missään? voin olla sokeakin toki :)

Eeva (Ei varmistettu)

Kiitos kamut vinkeistä! Itselläni vaan on sen verran paksut pohkeet ja nilkat luonnostaan, että ajatus niiden paksuntamisesta entisestään fleece-leggingseillä tai oikeilla villahousuilla ei tunnu kovin houkuttelevalta. En myöskään tykkää käyttää useampia sukkiksia päällekkäin - se yksikin jenkkanauhoihin porautuva vyötärönauha ahdistaa ;) ************* S: minä tilasin ihan niiden verkkokaupasta, www.cosstores.com :)

Ninn (Ei varmistettu)

Itse käytän wool/cotton stirrup tai merino wool legginssejä jo toista vuotta, brittiarmeijan jäämistöä. Ostin omani ebaysta, 8e:n satsaus per pari. Reikiä en ole nähnyt mutta nukkaantumista kylläkin, mikä ei ihme runsaalla käytöllä. :D Valitse mustat jos pelkäät pohkeiden näyttävän paksuilta. :)

Meeri (Ei varmistettu)

Jes, ihanaa, muitakin ympäri vuoden helmoissa kulkevia! Housut eivät vain pidä stepparin pohkeistani, ja ihan tuskaista yrittää löytää istuva pari... Itse olen löytänyt parhaat villasekoitesukkikseni ihan Seppälästä. Villamodaalia lienevät, kolmen ja puolen vuoden kuluttua alan havaita ensimmäisiä kulumia haarasaumoissa. Ja oikein tiukoilla pakkasilla villapöksyt hameen alla on must. Ja mustat pöksyt ei ees erotu mustista sukkiksista. :)

Viv (Ei varmistettu)

I feel you! Huonoja kokemuksia on villasukkisten kestävyydestä täälläkin. Vähän edullisemmat Voguet nukkaantuvat parissa viikossa karseiksi. Käytössä miellyttäviksi havaitut, kalliimmat Bleuforet' joissa oli muistaakseni silkkiäkin seassa kokivat juuri tuon "jättimäisiä reikiä tyhjästä" -kohtalon. Mietin kans välillä, että mulla menee vuodessa niin paljon rahaa sukkiksiin -kun en käytä juuri koskaan pitkiä housuja- että ei siinä ole mitään järkeä. Poikaystävä ostaa sukkisparin hinnalla tai joskus jopa halvemmalla vuosikausia kestäviä farkkuja. Ja legginseistä en tykkää, niissä on kaksi sivusaumaa liikaa. Pitää ehkä kans testata noita COSseja.

Mimatsu (Ei varmistettu)

Nyt ei ole tarkoitus loukata epäilemällä kotisi nurkkien "eliövapautta". Fakta vaan on se, että näitä kavereita löytyy tosi monen kodin putkistoista, nimittäin turkiskuoriaisia. Tarkemmin niiden toukat mussuttavat mielellään kaikkea, mikä on laadukasta - villa ja silkki yksinä niiden suosikkeina.

Selittämättömät reiät omissa villapöksyissä ja muissa villavaatteissa ovat saaneet ainakin meikkiksen taloudessa selityksen juurikin näistä pikku ystävistä. Punaseetripuuöljystä hifistellyt tuotteet, joita saa esim. Ruohonjuuresta Helsingissä, ovat tehonneet aika hyvin niiden karkottamisessa.

Ja vielä kerran, tarkoitus ei ole loukata vihjailemalla turkiskuoriaisista, jotka ymmärrettävästi aiheuttavat ällötystä ja yleistä huonotuulisuutta.

Eeva (Ei varmistettu)

Ninn: kiitos vinkistä, täytyypä heti naarata ebayta armeijapöksyjen toivossa :) **** meeri: muistelenkin, että joskus vuosia sitten mulla oli jotkut loistavat sukkikset Seppälästä. Eivät kyllä olleet pakkasilla kovin lämpimät, mutta ehkä ne tehdään nykyään eri matskusta. Täytyypä ostaa testiksi pari! *** Viv: toi on just niin turhauttavaa, kun villasukkisten hinnalla saisi esim. Zarasta villakankaiset housut! Aargh. Ei oo reilua meille hameväelle. *** Mimatsu: kovin nirsoja kuoriaisia ovat, jos niille kelpaa ainoastaan tietyn merkin tietty sukkahousumalli :) mulla on todella paljon villa- ja silkkivaatteita eikä reikiä ole ikinä ilmestynyt mihinkään muuhun kuin Falken merinosukkiksiin. Tällä kertaa kyseessä taitaa siis tosiaan olla huonolaatuiset sukkikset eikä ötökät :)

Nna (Hampaat irvessä) (Ei varmistettu)

Nypynpoistajan (http://www.obhnordica.fi/Default.aspx?ID=474&ProductID=1754) olemassaolo ei tietystikään oikeuta mitään vaatetta olemaan huonolaatuinen, mutta käytän sitä vauvan sukkisten siistinä pitämiseen. Kun nyppyyntynyt vaate on kerran huristeltu sillä, uusia nyppyjä harvoin tulee enää kamalasti. Reikiähän sillä saa helposti aikaiseksi, jos on varomaton, mutta mieluummin paikkaan pienen reiän kuin kuljen nyppyvaatteissa. Hellävaraisempi (ja työläämpi) menetelmä on vaatteen nyppyjen ajelu partahöylällä.

Mikri (Ei varmistettu)

Ostin noin kuukausi sitten seppälästä sukkikset joissa on osa villaa ja ainakin vielä ovat tuntuneet lämpimiltä ja ihan uuden veroisilta. Nähtäväksi jää kestävätkö koko talvea ja miten lämpimät ovat kunnon pakkasilla, mutta alle 15e hintaan viitsii kokeilla onneaan :)

elsa (Ei varmistettu)

Itselläni on todella huonoja kokemuksia Falken villasukkahousuista, pirulaiset nyppyyntyivät jo muutaman käyttökerran jälkeen. Koska en halunnut jättää niitä täysin käyttämättä, aloin pitää niitä sisäpuoli ulkona. Sisäpinta ei sitten nukkaantunut lainkaan käytössä. Näyttäähän se sisäpinnan kudos erilaiselta kuin ulkopinta mutta lohdutin itseäni että olin ainoa kuka sitä huomasi. :) Reikiinhän tämä ei tietenkään auta.

Nyt olen testaamassa Wolfordeja, so far so good.

Aava (Ei varmistettu)

Ostin kolmenkympin Bleuforet'n merinovillaiset sukkikset viime viikolla. Käytin niitä kolme tuntia yhden apteekkireissun verran (matkaan sisältyi kaksi matkaa ratikalla ja sata metriä kävelyä). Tuloksena kolme jäätävän kokoista reikää. Vein takaisin ostopaikkaan, josta sain kyllä uudet tilalle. Luonnonmatsku ei toki kestä välttämättä jokapäiväisessä käytössä mutta hei, kolme tuntia.. Seuraavana ostoslistalla: toppahaalari.

S (Ei varmistettu)

COS on ihan paras! ...en tiiä tosin mitään heidän sukkahousuistaan,,, sorry, mutta paras vaatekauppa ikinä! ostin kaksi ihanaa 100%villatakkia, ja näin unta niistä muista joita ei ollut varaa ostaa. ..vielä! kunhan palkka tulee niin sitten, aattelin. MUTTA myöhemmin huomasin että ihoni ärsyyntyi aina kun mulla oli kyseiset villatakit päällä, samoin kävi kaverillani (tosin hän oli sitä mieltä että se oli vaan sattumaa :O). Mietin että mitäköhän myrkkyjä paidat sisältää; made in China, tulee itku, pyörrän siis puheeni maailman parhaasta kaupasta..... (tosin jossain sisimmässäni elää toivo että ehkä sittenkin vaan sattumaa :)
muuten, minäkin olen käyttänyt sukkahousuja nurinpäin, pysyvät siistimpinä sisäpuolelta!

päivi (Ei varmistettu)

Itse ihastuin viime talvena Marks&Spencerin villasukkiksiin, jotka maksaa kymmenisen puntaa. Lontoossa asuva kaverini onkin joutunut toimimaan milloin kenkä- milloin sukkahousulähettinä :-)

Onneli (Ei varmistettu)

Itse olen saanut reikiä talvisaappaista, joiden vetskari tällaisella paksupohkeella viistää aivan jalkaa myöten ja sinnepä aina joku kohta jäänyt väliin ja rei´istä tuli massivisia... Itsekään en housuja käytä joten talvi menee usein kerrospukeutuessa. Primarkin 120den sukkikset, joiden päälle voi lattaa mielikuvitksellisemmat ohuemmat. Polvisukat ja äidin vanhat shortsivillahousut ja paketti on aika lämmin. Tuommoset jonkun vinkkaamat thermosukkikset kyllä voisi kans testata ja mielenkiinnolla odotan arviotasi cosin tuotteista.

Emmi (Ei varmistettu)

Mulla on sama kokemus kuin Meerillä! Ostin talvella 08-09 Seppälästä paksuja sukkahousuja ja kuudesta parista kahdet ovat vielä moitteettomassa kunnossa. Loputkin hajosivat vasta viime kevään korvilla. Kaikki sukkahousut olivat käytössä napakat ja nyppyntymättömät ja etenkin villasekoitteiset olivat varsin lämpimätkin. Yhdet sukkiset maksoivat vähän päälle kympin eli hintakaan ei ollut huima.

En tiedä, toimisiko Seppälän ihme taas, mutta kolmen talven kokemuksella se on kyllä ensimmäinen paikka, josta sukkahousuja etsin.

villatyttö (Ei varmistettu)

Itse käytän ihan henkkamaukan sukkahousuja. Muita olen kokeillut, olen näitä hameihmisiä ja housuja en omista. Joten paljon niitä tulee käytettyä. Villakangashameella, ja ekstra sukilla pärjää yllättävän hyvin. Minulle nämä henkkamaukan sukkikset istuvat parhaiten enkä saa niihin helposti reikiä, vaikka ovat päivittäisessä käytössä. Ei hiosta eikä kutia. Valitettavasti se on vähän niin että jos villa on tarpeeksi pehmeää, se helposti nukkaantuu. Karheana pysyy hyvänä pitenpään, mutta se ei ole kaikkien juttu.

Daphnion / daphnion.blogspot.com (Ei varmistettu)

Olen haaveillut kauan sellaisista oikeista paksuista ja kutittavista villahousuista. Näin viime viikonloppuna torilla ison VILLAHOUSUJA -kyltin, mutten kuitenkaan uskaltanut lähemmäksi. :)

Ninni (Ei varmistettu)

Voi Daphnion! Itse hankin joku männä vuosi sitten maalta jotkut Suomen armeijan vanhat villahousut, sellaiset paksut varmastikin kutittavat yksilöt jotka puin toisien legginssien päälle. Housujen edellinen omistaja oli varmasti ollut lyhyt, länkisäärinen ja mielettömän paksut reidet! Olen täysi vastakohta! :D Piti vielä vinkata että Ruotsin armeijan vanhoja hiihtopöksyjä olen kanssa toreilla nähnyt ja niitä kannattaa hamstrata jos niitä näkee, kangas on tiheämpää kuten alusvaatekerrastossa kuuluukin olla ja näitä voi tiukanpaikan tullen laittaa kahdet päällekäin eikä olo tunnu micheliniltä. ;)

Allu / www.voimapihti.blogspot.com (Ei varmistettu)

Vielä noista Seppälän thermo leggingseistä täytyy tulla yllyttämään, että kannattaa ihmeessä ainakin kokeilla, koska itselläni esimerkiksi on ihan olemattomat pohkeet ja paksut nilkat ja noiden lämpöleggingsien kanssa nilkat tuntuvat päinvastoin näyttävän kapeammilta kuin yleensä. Plus ne tuntuu älyttömän hyviltä päällä! (Seppälä sais pikkuhiljaa ruveta maksamaan mulle näistä mainospuheista :D)

tiikerililja (Ei varmistettu)

siis! voguen sukkiksista vielä: ihan älyttömän huono laatuisia ovat. Kolmatta kertaa puin päälle tänään harmaat villaiset, ja ne lähtivät purkautumaan takaa, saumasta! ei siis mitään reikiä tullut edes vaan saumojen päättelykin tehty niin huonosti että päälle pukiessa, ilman suurempaa kiskomista, lähtee sauma aukeamaan ihan täysin. noh pitää kait oppia että ees rahalla ei saa aina laatua.

tindeli (Ei varmistettu)

kun täällä niitä thermo leggingssejä on hehkutettu, pitää vielä asiaan kommentoida, että kävin eilen moisia hypistelemässä seppälässä, ja nehän oli paljon ohuempia kuin omani, jotka olen ostanut - kyllä vaan - halpa-hallista! sama hinta, mutta paksummat (=lämpimämmät) ovat. ovathan ne varsinkin sisätiloissa kamalat, kun eivät ole luonnonmateriaaleja/hengittävyyttä nähneetkään, mutta hyvin tarkeni hamosessa painella viime talven 30 asteen pakkasissa. muutenkin, olen tainnut parhaat sekä kesä- että talvisukkikset ja legginssit em. mainitusta paikasta ostaa, että sinne vaan tuulipukujen joukkoon shoppailemaan :)

Marma (Ei varmistettu)

Amarin villasukkikset on ihan ykköset https://stockmann.com/p/fi/Amar-Villasukkahousut/127058. Kestävät vuosia ja lämmittävät tehokkaasti:) Kunhan muistaa pestä aina ne käsin. Mulla pysyneet hyvänä ihan jokapäiväisessä käytössä.

ribbisukkis (Ei varmistettu)

Vähän vanhempi ketju, mutta aihe ei. Käytän kylminä kausina ihan halpisketjujen sukkahousuja. On muutamat kalliimmatkin, mm. Wolford. Materiaali milloin mitäkin. Nukkaantuminen on tuttua paksuissa villasukkahousuissa. Uusimmat hankinnat Prisman thermosukkahousut (fleece) ja Lindexin kashmir sukkahousut. Molemmat lämmittää sääriä ja ovat pysyneet toistaiseksi kuosissaan, ilman nukkaantumista. Saisi olla kyllä talvisukkahousuissa mielellään joku kuvio. Esim. ribbi tai palmikkosukkahousut minulla usein jalassa. Juuri nyt niin leutoa, että tänäänkin olen pärjännyt ihan tavallisissa 70denin sukkahousuissa. Mutta kai se vielä jonkinlainen pakkasjakso tulee. Ja kun alennusmyynnit alkavat, niin ostoskärryyn kertyy varmaan myös muutamat villasukkahousut.

Kommentoi

Ladataan...