wouldn't it be nice

Kaikki mitä rakastin

Tänään on ollut Hair-päivä, koska jossain vaiheessa ihan tyhjyydestä päässäni alkoi soida this is the dawning of the age of the Aquarius...

 

Vaikka hipeille on helppo nauraa (haisevatkin pahalta), muuttivat sentään maailmaa mittakaavassa, jonka suuruutta on vaikea edes hahmottaa. En tiedä, saako minun sukupolveni mitään aikaiseksi. Kyynisempinä päivinä tuntuu, että me emme tee mitään muuta kuin istumme perseellämme ja näpräämme iPhonea.

 

Saamme vähäsen paremman omantunnon klikkaamalla Facebookissa "vastustan sitä ja tätä" ja "oikeutta sille ja tälle", mutta kuinka moni olisi valmis menemään sateeseen - tai edes paisteeseen - seisomaan  niiden Facebookissa meuhkattujen asioiden puolesta. Kysynpä vaan. (Kovin laiskasti on itsekin tullut viime aikoina heiluttua barrikadeilla.)

 

No mutta, takaisin alkuperäiseen aiheeseeni...

 

 

Katsoin dokkarin Hairin teosta (Hair: Let the Sunshine in, 2007). Se oli huippukiinnostava, suosittelen. MUTTA. Legendaarisen hippimusikaalin teko ei ollut silkkaa rauhaa ja rakkautta, vaan paikoitellen ahdistavaa ja traagista.

 

Mietin, että jos edes Hair ei ollut puhtoisen idealistinen, onko mikään tässä maailmassa aidosti pelkästään hyvää. Ahdistuin, niin kuin tapanani on.

 

Onneksi muistin Pet Soundsin. No okei, sen tehtyään Brian Wilson riiteli, käytti kokaiinia, taisi vähän seotakin ja kirjoitti paljon paskaa musaa.

 

Mutta Pet Sounds on hyvä, pyhä ja täydellinen. Nyt ja aina.

 

 

Postauksen kuva albumin kannesta.

Share

Kommentit

maunokas (Ei varmistettu)

Oujee, Beach boys kuuluu kyllä vahvasti lapsuuden äänimaisemaan, ja edelleenki tulee soitettua hitosti jos tulee kesää ja kurvailua ikävä. Tuo aina niin hyvän olon. Ja suomiversio Aquariuksesta on kans aika mainio http://www.youtube.com/watch?v=xnIZcPt9UzI

Eeva Kolu
Kaikki mitä rakastin

Maunokas: herraisä, onko siitä suomiversio (no totta kai siitä on)! Pakko klikata heti!

G (Ei varmistettu)

Tuli nyt aiheesta mieleen: Jos haluatte jotain hyvää päästä tekemään tulevana lauantaina, niin tervetuloa kaikki osoittamaan mieltä Hgin keskustaan Tehotuotantoa vastaan! :)
Lisätietoa löytyy Oikeutta eläimille.net tai OE:n facebookista <3

Sylvia (Ei varmistettu)

Pet Sounds on ihan mahtava levy! Ja G, kiitos tiedosta! Taidanpa osallistua :)

Miia (Ei varmistettu)

Oih, Hair-musikaali ja Beach Boysin Pet Sounds on itelle kaks sellasta asiaa, että jos niistä ei tuu hyvälle mielelle, niin ei sitten mistään. (Vaikkakin Hairin loppu ei ole mikään maailman onnellisin). Nyt soi kyllä Aquarius loppupäivän päässä, mutta sanon kiitos siitä, koska siitä tulee oikeesti hyvälle mielelle :)

Vishal (Ei varmistettu)

That's a creative answer to a difficlut question

zxlbkqay (Ei varmistettu)

zTmbEJ zyhjpgvdbpoq

rcapfg (Ei varmistettu)

qNlw0p flrtmmeipndd

Kommentoi