Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Kiitos armaat sähköposteistanne ja kommenteistanne, en ikävä kyllä ole tällä viikolla pahemmin päässyt niihin vastailemaan. Olen tämän viikon Turussa, ja täällä ei vieläkään ole kunnollista nettiä - poikaystäväni on ihastunut kivikautiseen ajatukseen, että illalla luetaan kirjoja, kuunnellaan musiikkia ja keskustellaan eikä roikuta lukemassa Saanan ja Jussin kuulumisia. Tiedän, kuulostaa ihan kamalalta, mutta oikeastaan tällainen elämä on aika mukavaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä viikolla aikakin on ollut vähän kortilla. En suinkaan ole Turussa lomailemassa, vaan täällä painetaan hommia aamusta iltaan. Maanantaina olimme kuvailemassa erästä esitettä, ja sitä varten tuli seilattua Aurajoen ylpeydellä eli Förillä ainakin viisi kertaa rannalta toiselle. Eipä siis muuta kuin merel... öö, joelliset terveiset rannikolta!

 

Tropiikin tunnelmaan päästäkseen ei tarvitse kilauttaa Aurinkomatkoille, riittää kun tulee tois pual Aurajokke.

 

PS. Pakko vielä mainita niille parille kommentoijalle, jotka vinkkasivat villasukkahousupurnaukseeni, että nukkaantuneet villasukkikset saavat uuden elämän, kun ne pukee jalkaan väärinpäin. OLETTE NEROJA! Rastafarilta näyttävät Wolfordit ovat taas kuin uudet.

 

 

Share

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

En omista ainuttakaan edes etäisesti juhlamekoksi luokiteltavaa vaatekappaletta. Tänään yritin ostaa sellaisen. Sovitettuani pariakymmentä totesin, että tulppaanihelma taitaa olla taas muodissa (miksi ja kenen luvalla?).

 

Todennäköisempi selitys on se, että ne oikeasti a-linjaiset mekkoset tuntuvat helmastaan kireiltä, koska ne "pari ruokatoimittajakiloa" ovatkin itse asiassa kymmenen "Tampereella kukaan ei kata kanssani pöytää ja siksi syön illallisen sijaan Daim-rakeita" -kiloa.

 

Julistin uhmakkaasti, että maksan ihan mitä pyydetään, jos löydän koko tavaratalosta edes yhden vaatteen, jossa en tunne oloani rumaksi. Sellaista ei löytynyt, mutta tragikomiikkaa kylläkin: venäytin olkalihakseni, kun jäin jumiin erääseen laivastonsiniseen mekkohepeneeseen. Olin jo ryömimässä lähimpään nurkkaan kuolemaan, kun Stockmannin stereoissa Jamie Cullum alkoi laulaa

 

when I look back on my ordinary, ordinary life

I see so much magic

though I missed it at the time

 

 

Ja mietin, että kun joskus vuosien päästä muistelen tätä marraskuun kahdennettakymmenettäkahdeksatta päivää, haluanko muistaa sen maanantaina, jolloin annoin muutaman (no okei, kahdenkymmenen) juhlamekon pilata koko päiväni - vai haluaisinko mieluummin muistaa sen maanantaina, jolloin nautin elämästäni, vaikkei kaikki olekaan juuri nyt juuri niin kuin toivoisin?

 

Kävelin liukuportaat alakertaan, ostin naistenlehden, ainekset pulled pork sandwicheihin ja pullon valmiiksi viilennettyä skumppaa.

 

Koska tänä iltana minä en syö yksin, ja se itsessään on jo juhlan aihe.

Eikä näissä juhlissa tarvitse survoa itseään satiiniin, vaan saa kilistellä kotona college-paidassa.

 

 

 

Share

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

On taas se aika vuodesta, kun villahousut alkavat olla ajankohtaisia.

 

Vartalotyypilläni housut ovat vain kaukainen ja saavuttamaton unelma. Ne eivät ikävä kyllä muutu talvella yhtään sen sopivammiksi kuin kesälläkään, joten pukeudun helmoihin vuoden ympäri. Niille keskimäärin viidellekymmenelle ihmiselle, jotka asiaa joka vuosi tiedustelevat: ei, hameessa ei tule talvella kylmä. Aitoa villaa sisältävät sukkikset ovat vähintään yhtä lämpimät kuin farkut.

 

Ongelma vain on, että hyviä villasukkiksia ei saa etsimällä eikä rahalla. Toistaiseksi parhaat löytämäni ovat olleet Falken ja Wolfordin. Parhaat on tietysti tässä yhteydessä melko huono sanavalinta - Falkeja olen omistanut kolme tai neljä paria ja ne ovat kestäneet oikein passeleina kuukauden, jonka jälkeen niihin alkaa ilmestyä reikiä. Ei silmäpakoja, vaan valtavia, kuin tyhjästä ilmestyviä reikiä. Wolfordit taas eivät ole reikiintyneet, mutta kumpikin omistamani pari on jo viikon käytön jälkeen nukkaantunut niin epäsiistin näköiseksi, että niiden käytettävyys on sen jälkeen rajoitettu koskemaan samoja tilanteita kuin verkkareiden: niissä kehtaa juuri ja juuri kävellä krapulassa lähikauppaan. Tämä siis 43 euron sukkahousuilta.

 

 

Nyt kokeilen onneani COSin villasukkisten kanssa. Ostin kokeeksi mustat tavalliset ja harmaat ribbisukkikset (tämä oppitunti on yhä tuoreessa muistissani). En elättele toiveita siitä, että nämä olisivat yhtään sen parempia kuin Falket tai Wolfordit, mutta ovat ainakin rutkasti halvempia.

 

Tosin sukkisostokset saattavat jäädä osaltani pian historiaan, sillä laskelmieni mukaan tulisi halvemmaksi muuttaa talveksi tropiikkiin kuin ostaa kahden viikon välein uudet villasukkikset. Ehkäpä se on strategiani ensi vuodelle.

 

 

Share

Pages