Ladataan...

Meidän pihaan on muuttanut jänö. Se nukkuu etupihan kukkalaatikossa ja koikkelehtii illat takapihalla.

 

Minulla ja pupujussilla on hyvin monimutkainen suhde. Katsokaas, pupu söi lehtikaalini. Sitä ei anneta anteeksi ihan helposti. (Jokainen lehtikaalin ystävä tietää, miten helppoa on löytää kaupasta lehtikaalta. Se on siis pakko kasvattaa itse. Ja kun sen kasvattaa itse, sen myös mielellään söisi itse.)

 

 

Lehtikaalitapauksen jälkeen julistin sodan. Uhosin, että seuraavan kerran kun se kirottu kani loikkii tuohon pihaan, teen siitä rukkaset. Kyttäsin ikkunasta ja aloitin hillittömän koputtelun ja huutamisen heti, kun jänö loikki pihaan. Koetin pelotella sitä koirallakin, mutta mitä vielä. Urhea vahtikoiramme vilistää korvat luimussa sisälle heti kun pupu ilmestyy sen nurmikolle.

 

 

Myönnetään, jossain kesken kymmenennettä tuijotuskilpailua (tuo eläin on täysin röyhkeä) sydämeni on heltynyt. Jänö on kuitenkin, kaikesta huolimatta, pehmeä ja pörröinen. Enkä ole tunnettu ihmisenä, jonka olisi helppo olla vihainen millekään pehmeälle ja pörröiselle.

 

Olemme siis päätyneet kompromissiin. Rakennettiin aita. Pupu ei mene kasvimaalle, enkä minä tee pupusta rukkasia. Tai lapin à la moutardea.

 

 

 

Se on oikeastaan... ihan kiva. Vähän kuin kesälemmikki ilman syksyn mukanaantuomia ongelmia.

Ja kas, lehtikaalikin kasvaa taas.

Share

Ladataan...

Lukaisin juuri Uuden Mustan taannoisen kirjoituksen pettymyksestä Acnen surkeaan laatuun ja hajoileviin saumoihin.

 

Pakko yhtyä valituskuoroon. Acnen persuksista repeilevät saumat ovat tuttuja meidänkin taloudessa. Vaatekaappiini on kulkeutunut useampia kalliita "merkkivaatteita", jotka ovat osoittautuneet laadultaan surkeiksi. Kyllä kirveli, kun muutaman vuoden takaisella New Yorkin-matkallani päätin kerrankin panostaa järkevään mustaan villamekkoon ja ostin sen isoilla dollareilla paikallisesta kalliimpaa kamaa myyvästä tavaratalosta. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen mekon sivusauma oli revennyt melkein kokonaan auki ja mekossa oli nukkaa enemmän kuin karvaisen miehen navassa.

Ja sitten on vielä ne kledjut, jotka eivät ole edes kulkeutuneet kaupasta kotiin asti, koska jo materiaalilapun vilkaiseminen on tehnyt selväksi, ettei kallis hinta voi mitenkään olla perusteltu. Viimeisen parin viikon aikana olen nähnyt esimerkiksi reilun 100 euron hintaisen tekonahkalaukun, saman verran maksavan akryylineuleen ja reilun 300 euron hintaisen polyestermekon. Kaikki trendikkäiltä ja himotuilta merkeiltä, joita myydään keskustan hienoissa pikkuliikkeissä. Kyllä siinä on kuluttaja hoomoilasena, jos sallitte moisen sananparren.

 

Aihe on juuri nyt ajankohtainen, sillä perusvaatevarastoni kaipaisi täydennystä, ja alennusmyynneistähän niitä kelpaisi etsiä. En omista ainoatakaan mustaa, harmaata tai valkoista t-paitaa. Tarvitsisin kiperästi myös muutaman arkimekon, mustan hameen ja harmaan neuletakin.

Mutta mitä enää uskaltaa ostaa? En halua ostaa halpaa, koska perusvaatteen pitää kestää käyttöä ja aikaa. Mutta kun pohjoismaiset "laatumerkit" toinen toisensa perään tuottavat pettymyksiä, kertokaapa...

... kuka vielä tekee vaatteet oikeasti laadukkaasti?

 

Olen valmis maksamaan, mutta en pelkästä merkistä. Haluan maksaa nimenomaan laadusta ja kestävyydestä. Jos tahdon ostaa polyesterisen pikkumekon, ostan sen Gina Tricotista kaksikymppisellä, en hienosta liikkeestä kolmella sadalla eurolla.

 

Jos teillä on ideoita, vinkatkaapa minulle siis merkkejä tai yksittäisiä vaatekappaleita, jotka ovat teillä käytössä osoittautuneet oikeasti laadukkaiksi ja kestäviksi.

 

Oma vinkkini on, että osta vintagea niin paljon kuin suinkaan pystyt. Vielä parikymmentä vuotta sitten vaatteet tehtiin kestämään. Jos ostat tänä vuonna uuden vaatteen ja 30 vuotta sitten tehdyn vaatteen, villi veikkaukseni on, että 10 vuoden päästä se vintagevaate on yhä kaapissasi siinä missä 2010-luvun vaate on luultavasti jo matonkuteena.

Toinen (ehkä hieman yllättävä...) vinkkini on se, että Gina Tricotista saa hyviä alustoppeja. Ne pitkät elastaanisekoitteiset topit ovat hinta-laatusuhteeltaan todella hyviä, kestävät tuhat pesua eivätkä lörpsähdä. Sääli, ettei niitä tehdä kuin vartaloa nuolevina malleina, mutta paidan alla ne ovat loistavia. Löysin topit käsityömaikaksi opiskelevan tuttuni suosituksesta. Pitää nyt siis vielä painottaa, että tämä koskee vain niitä elastaanisekoitteisia vartalonmyötäisiä paitoja, ei kaupan muita trikoita.

 

 

 

 

Itse olen ollut todella tyytyväinen A.P.C.:n vaatteiden laatuun, mutta maksaisinko melkein 100 euroa t-paidasta? Mekosta ja kauluspaidasta maksan melko mukisematta, mutta trikoo... ennemmin ehkä lopetan trikoovaatteiden käytön, kuin alan maksaa niistä kolminumeroisia summia.

 

Parhaat t-paitani ovat Filippa K:lta, joskin myös vaatekaappini kamalin lumppu, uitetun koiran näköinen musta hihaton toppi, on samaiselta merkiltä. Onko kaikessa lopulta kyse vain tuurista?

 

kuvituksena Polyvoressa askartelemiani kollaaseja

Share

Ladataan...

 

 

 

 

 

 

 

Onni on ystävät, joiden mielestä onnistuneeseen viikonloppuun ei tarvita muita suunnitelmia kuin ruoka, ruoka ja ruoka. Olimme varautuneet kököttämään koko pyhän sisällä villasukat jalassa pelaamassa korttia, mutta kaikkien yllätykseksi aurinko paistoikin koko jussin. Siispä katoimme pöydän ulos ja nautimme jälleen kerran yksistä puutarhajuhlista. Tämän kesän jälkeen alan olla sitä mieltä, että ne taitavatkin olla niitä juhlista parhaita.

 

 

 

 

 

 

 

 

Usein sanotaan, että kun aikuistuu, elämästä tulee vaikeaa (niin kuin lapsuus tai teini-ikä olisivat muka kamalan helppoja - kenelle?). Olen vähän eri mieltä. Minusta asiat ovat koko ajan sitä yksinkertaisempia, mitä vanhemmaksi tulen. Nykyään tiedän esimerkiksi, että hyvään iltaan, lomaan tai viikonloppuun tarvitaan vain lempparityyppien seuraa, hyvää ruokaa ja sopivassa määrin viiniä. Kaikki muu on ekstraa, joskus jopa turhaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja onneksi osaan nykyään myös keskittyä niihin asioihin, jotka minut tekevät aidosti onnelliseksi ja unohtaa ulkopuolelta tulevat paineet siitä, mitä yleisesti kuuluisi pitää hienona ikäiseni ihmisen elämänä, tai tässä tapauksessa vaikka onnistuneena juhannuksena. Miksi lähteä festarimutaan rypemään tai mökille hyttysten syötäväksi, jos viihtyy parhaiten kaupungissa? Miksi örmytä baareissa jos pienellä porukalla on kuitenkin hauskinta?

 

Kun tietää tasan tarkkaan, mistä tykkää ja mikä saa joka kerta hymyn huulille, on turha lähteä väkisin rikkomaan kaavaa.

 

Eihän voittavaa joukkuettakaan vaihdeta.

 

 

 

 

 

Share

Pages