Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Hui kauhistus. Havahduin äsken siihen, että on lokakuun viimeinen päivä. 

Kyllä se vaan niin on, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä useammin huomaa toteavansa siis mihin tää aika oikeen menee.

No katsotaanpa. Jos kameran muistikorttia on uskominen, lokakuussa aika on mennyt pääasiassa kotona luuhatessa. Koiran, kukkien ja ruuan kanssa.

Tämmöisen parivaljakon ikuistin yhtenä sunnuntaiaamuna. Aika velikultia.

Yhtenä perjantaina löysin hauskan uuden lehden, The Simple Things Magazinen. Nautiskelin siitä ja  croissanteista, appelsiinimehusta ja kahvista yhtenä lauantaiaamuna, kun olin yksin kotona eikä ollut kiire mihinkään. Yksinkertaiset ilot, toden totta! (Huomaa: yksin kotona, kaksi croissantia. Mohhohohhohhoo.)

Croissantit on muuten ihan vain Stockan pakasteversioita. Olen huomannut, että croissanteissa ajatus on tärkein. Niitä nyt vaan kuuluu olla viikonloppuna, ja jos niitä ei saa tuoreena leipomosta koska asuu Turussa eikä Pariisissa, niin pakasteversiokin ajaa asiansa.

Tässä ne viime postauksessa mainitut fudget taas. Ymmärtänette nyt, miksi en voinut vastustaa!

Arkipäivän voittajahetki: Hokasin, että tuommoinen Maison Bellen keittiöpesuainepullo on just samankokoinen kuin yksi meidän työtasoon jäänyt tinatölkkirengas. Eli jos tuota pulloa pitää aina siinä päällä, on ihan kuin koko rengasta ei oliskaan. Käytännöllinen sisustus on vahvuuteni.

Uusi sohvapöytä on päässyt jo ahkeraan käyttöön, ja sen myötä oikeastaan koko koti. Sohvapöydän tultua ollaan nimittäin alettu oikeasti oleskelemaan olohuoneessa, siitäkin huolimatta, että siellä ei ole vielä sohvaa ja että poikaystävän (rumat) stereot valtaa puolet huoneesta.

Kulinaristin ekonomiaa: jos lauantaina tehdään pizzaa, sunnuntain aamupalalle tehdään bruschettaa pizza-ainesten jämistä. Näyttää kauheen hianolt, mutta tuosta paljon helpommaksi ei kyllä ruuanlaitto muutu.

Miksi en malta odottaa tabloid-kokoista Hesaria: lehden voi lukea PÖYDÄLLÄ. Lattialla lukiessa lehdestä harvemmin saa nautiskella yksin...

Lokakuussa huushollissamme on ahkerasti siemailtu ja tarjoiltu vieraille kirejä, sillä hullun liköörinaisen ensimmäinen liköörisatsi valmistui!

Innokkaasti kyselemänne ohje löytyy muuten nyt ruokablogista, jossa se on tietenkin jo tuomittu aivan väärin tehdyksi. Kuuluu asiaan.

Yks päivä tehtiin äidin kanssa kuistille syysistutukset. Nuo koristekaalit ovat ihan lemppareitani, muistan kun jo lapsena tein niistä aina marketin kukkaosastolla hirveän numeron. Ajattelin kokeilla, josko sellainen menestyisi sisälläkin, kun meillä ei täällä Turussa ole parveketta.

No mutta. Lokakuun viimeinen päivä jatkuu raivokkaalla kokkausmaratonilla, sillä illalla tulee illallisvieraita ja huomenna on ruokakuvaukset.

Nähdään marraskuussa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Kävin silakkamarkkinoilla. Olivat muuten pirun hyvät markkinat, vaikka en syönytkään yhtään silakoita. Löysin ihan mahtavia juttuja, joista täytyy raportoida pikimmiten.

Kuvan namit eivät lukeutuneet mahtaviin löytöihin. Ne lukeutuvat samaan kastiin kuin metrilakut: näyttävät kivoilta, maistuvat pahoilta, ja silti niihin aina haksahtaa. Suihkutetaankohan markkinoilla ilmaan jotain, joka saa ihmiset ostamaan pahaa karkkia?

Ja millainen hitti olisi, jos joku alkaisi valmistaa markkinoille karkkia, joka sekä näyttää että maistuu hyvältä... Siinä miljoonan taalan bisnesidea, olkaa hyvä.

Tiesin jo tuon unelmien fudge-kojun nähdessäni, että nuo eivät voi maistua hyviltä. Mutta kun ne olivat ihan kuin jostain Willy Wonkan karkkikaupasta. Esteetikko (tai lapsi) minussa ei voinut vastustaa vaan kahmi värikästä tahmaa koko rahan edestä.

Niin juu. Olivat tosi pahoja. Vähän kuin kuivahtaneita englanninlakuja. 

(Mutta näyttivät tosi nätiltä karkkipurkissa.)

(Ja söin ne silti.)

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Näin syksyisin (edelleen kieltäydyn puhumasta talvesta, koska uskon sitkeästi, että kyseessä on vain väärinkäsitys) yksi lemppariasioitani ovat ne täysin yllättävissä paikoissa vastaan tulevat omenaämpärit, joihin on liitetty lappu, jossa lukee saa ottaa, ole hyvä tai omena päivässä pitää lääkärin loitolla.

Tänään tarjoan teille virtuaalista omenakoria ja toivotan teidät tervetulleeksi Kaikki mitä rakastin -versioon 4.0. Toivottavasti maistuu, tai ainakin rouskuu.

Kerroin taannoin teille olevani hieman sormi suussa blogin kanssa, enkä oikein tiennyt, mitä tehdä. Joten kysyin teiltä.

Sain kuulla esimerkiksi, että blogissa turhinta ovat tyylijutut, leffajutut ja koirajutut, ja että blogissa tärkeintä ovat tyylijutut, leffajutut ja koirajutut. Sisustusjuttuja ja kuvia on aivan liikaa, kun taas liian vähän on sisustusjuttuja ja kuvia. Alkaa muodostua kaava: kaikesta tykkää joku, kaikkea pitää joku turhana tai ärsyttävänä.

Mutta siitä kaikki olivat yhtä mieltä, että blogia ei saa ajaa liian ahtaaseen kategoriaan tai muottiin. Tämä on hassua, koska itselläni on nimenomaan ollut sellainen olo, että blogi (ja sen myötä minä) on ajautunut hyvinkin ahtaaseen muottiin, josta on vaikea enää poiketa. Sen myötä kynnys kirjoittamiselle kasvaa. Joskus kun olisi ihan vain hauskaa tehdä kollaasi unelmien lampuista, hehkuttaa hyvää ripsiväriä tai läväyttää tiskiin sata skumpanjuontikuvaa ilman sen ihmeempiä lätinöitä. Ylianalysoivan kirjatoukan lisäksi olen nimittäin ihan yhtä lailla se tyyppi, joka rakastaa nättejä vaatteita ja toimivia kasvorasvoja. 

En ole tehnyt suunnitelmaa siitä, mitä blogi vastedes pitää sisällään. Ajattelin kirjoittaa jatkossakin siitä, mitä mieleen pälkähtää, mutta ehkä tästedes astetta vapaammin. Pääpaino tulee varmasti yhä olemaan elämän iloissa ankeuksien sijaan. Blogi ei ole muuttumassa sisustusblogiksi, kirjablogiksi, ruokablogiksi tai tyyliblogiksi vaan on edelleen vähän niitä kaikkia. Kaupallisia yhteistyökuvioita tulee varmasti olemaan, samalla idealla kuin tähänkin asti - ei liikaa, ja vain hyviä juttuja. Tiedän, että fiksuina lukijoina ymmärrätte, että firmaa ei pyöritetä silkalla rakkaudella. 

Ai niin, mutta tiedän kyllä yhden jutun, joka on jatkossa eri lailla. Tämä uusi, vähäsen värikkäämpi ulkoasu. Ihan vain siksi, että välillä pitää vähän tuulettaa, vaihtaa verhot ja tarjota naapureille omppu.

Share

Pages