Ladataan...

Luen Lilyä joka päivä, samaten monia muita nettisivustoja. Silti aika-ajoin huomaan olevani sellainen rasittava keski-ikäinen, joka ei tajua nuorison jutuista mitään ja huutelee vaan, että kyllä Oasis on hyvä bändi ja ootteko tajunneet, että vanhassa rahassa tämä jääkahvi olisi maksanut kaksikymmentäneljä markkaa.

En esimerkiksi tiedä, mikä tai kuka on Gotye. Tiedän vain, että sana esiintyy joka toisessa otsikossa, jonka netissä luen. Luulin pitkään, että se on sama kuin Goetse, mutta ilmeisesti kuitenkaan ei. Luojan kiitos.

Ahaa, Harry Styles on siis laulaja bändissä nimeltä One Direction. Mutta: en ole kuullut ko. yhtyeeltä ainuttakaan biisiä. Ja olivatko poppitähdet aina noin nuoria, vai olenko vain itse vanha?

En tiedä yhtään, ketä Flow'ssa esiintyy tänä vuonna. Tiedän, että Ruisrockissa on Pulp.

En ymmärrä niitä Fernando Torres-vitsejä.

En edelleenkään tiedä, mitä Kim Kardashian tekee.

Tiedän, kuka on Petri Nygård, mutta en ymmärrä, mikä hänessä on niin hauskaa.

Kun Demin toimituksessa (joka sijaitsee siis samassa toimistossa Lilyn toimituksen kanssa) jutellaan Demin lukijoiden fanittamista julkkiksista, tunnen tarvetta pompata pystyyn ja huutaa "ROBERT PATTINSON! MÄÄ TIIÄN KUKA ON ROBERT PATTINSON!"

Ja nyt joku varmasti sanoo, että kuka nyt muka enää fanittaa mitään Robert Pattinsonia.

 

Kuva Irishcentral.com

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tässä on taas ollut vähän kiirettä. En ole ollut yli viikkoon kotona. Tänä aamuna kaivoin laukusta viimeiset puhtaat pikkarit - ehkä se on lopulta se routa, joka ajaa porsaan kotiin. Eilen kuvasin puita ja puutarhakalusteita, joilla en ehtinyt istua.

Kohtasin rajani ihmisenä uudestaan ja uudestaan. Olen lukenut niin paljon blogikirjoituksia positiivisesta psykologiasta, läsnäolon taidosta ja mielen voimasta, että taisin unohtaa, että ai niin joo, me emme voikaan aina saada kaikkea haluamaamme - siis ainakaan heti. Joskus ei riitä, että ajattelee kivoja asioita ja uskoo itseensä. Joskus täytyy tehdä myös töitä, pitkäjänteisesti ja ahkerasti, viikkoja tai vuosia.

Pakenin ankaraa todellisuutta haaveisiin. Unelmoin, että elämä olisi niin kuin sisustusohjelmat.

Menisin pois päiväksi (mitäköhän ne ihmiset tekee sillä aikaa, kun sisustussuunnittelijat häärää niiden kodeissa?). Tuottajan soitettua tulisin takaisin, avaisin silmät ja TADAA, sillä aikaa joku muu olisi tehnyt kaiken valmiiksi. Olisin juuri siellä, missä olen koko ajan halunnut olla.

No niin, tiedetään - tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka. Mutta kun en enää jaksaisi matkustaa. Haluaisin jo heittää rinkan hotellihuoneen nurkkaan ja oikaista jalkani aurinkotuolissa. Lukea matkalla aloittamani kirjan loppuun asti ja tietää, että ihan hetkeen ei tarvitse liikkua kuin korkeintaan aamupalalle.

Missä olet, Inno-Marko?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Laiska ja aurinkoinen iltapäivä kaverin parvekkeella. Kyllä kelpaa, kun hyllyssä on vino pino sisustus- ja muotilehtiä ja parvekkeen emäntä saapuu mukanaan tarjottimellinen jäätelöannoksia.

Naapuriparvekkeelta kantautuvan teknojytän vastapainoksi soitimme kännykästä 60-luvun euroviisuja (poupée de cire, poupée de son!). Tupakankäryyn eivät euroviisutkaan auttaneet, mutta onneksi oli sitä jäätelöä. Ja kukkia. Ja ne kaverit.

Jaksan aina hieman ihmetellä (myönnän, ehkä aavistuksen tuomitsevasti), miksi 80 % parvekkeista näyttää olevan tyhjiä tai rojun peitossa. Tai ehkä niissä on yksinäinen muovituoli ja hillopurkista tehty tuhkakuppi. Kaikki se kalliilla rakennettu tila, johon voisi laajentaa asuntoa tai jota voisi kohdella city-kasvimaana! Mutta niin - tiedän toki, ettei moinen ole kaikille tärkeää. Olen vain kateellinen.

Mutta nauttikaa te muut, nyt on täydellinen aika juoda aamukahvit partsilla ja kasvattaa basilikaa!

Share
Ladataan...

Pages