Ladataan...

Elokuun viimeisenä iltana ihminen saattaa löytää itsensä (vähän optimistisesti) Tintån terassilta. Siis siltä, jolla ei tänä kesänä ehtinyt istua ollenkaan tarpeeksi, koska elämä oli liian täynnä sähkömiehiä ja lattiaremontteja ja ennen kaikkea edellämainittujen kustannuksia.

Mutta niin - elokuun ja kesän viimeinen ilta, vielä ehtii Tintån terassille. Oli kylmä ja tihkutti sadetta. Mutta istuttiin kuitenkin siinä ulkona, oli valot ja hämärtyvä ilta. Kaikki viltit oli kesän aikana pöllitty. Alkuperäinen suunnitelma valkkarista vaihtui punkuksi.

Yksien lasillisten jälkeen luovutimme ja vaihdoimme terassin E.Ekblomin sisätiloihin. Ja tiedättekös - siellä kellarissa, kynttilän valossa ei ollut ollenkaan hullumpi olla.

Siispä sanon: tervetuloa syksy. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Elän elämääni (mielestäni ihan rationaalisen) pelon vallassa. Mietin nimittäin vähintään kerran viikossa, milloinkohan Woody Allen kuolee.

En osaa kuvitella elämää ilman tasaista Woody Allen -elokuvien virtaa. Ehkä siksi, etten ole koskaan joutunut - ukkeli kun on suoltanut uusia pätkiä tasaisella tahdilla koko olemassaoloni ajan ja jo kauan ennen sitä.

Woodylla oli pitkään nihkeä kausi, kunnes tuli loistava Match Point. Sen jälkeen Woody on noudattanut kaavaa yksi loistava elokuva, yksi tai kaksi heikkoa, yksi loistava, yksi tai kaksi heikkoa.

Koska edellinen, Midnight in Paris, oli mahtava, kaavan mukaan odotin, että To Rome with Love olisi korkeintaan keskinkertainen.

Ja sellainen se olikin.

Mutta Woody Allenin elokuvissa on sellainen jännä piirre, että silloinkin kun ne ovat keskinkertaisia tai jopa huonoja, ne ovat silti ihania. Niissä on aina ihana musiikki ja mielenkiintoiset, usein ajankohtaiset näyttelijät. Se sama fontti alkuteksteissä.

Sekä tietysti se woodymainen dialogi ja yleensä neuroottinen Woody esittämässä itseään. Vain roolihahmon nimi ja vaimo vaihtuu, mutta sama tyyppi se aina on.

Taidan siis olla jäävi arvostelemaan Woody Allenin elokuvia. Mutta onko sillä oikeastaan edes väliä - nämä Woodyn "välielokuvathan" on suunnattu juuri minunlaisilleni katsojille.

Teitä on siellä muitakin. Te katsotte tämän, haukuttiin tai kehuttiin. Ja kun elokuvateatteri pimenee, musiikki alkaa ja se tuttu fontti ilmestyy valkokankaalle, te hymyilette. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tänään olen:

- toipunut vatsataudista syömällä croissantin ja pullan (ei lasketa, koska käytännössä paastosin eilen ja koska on juhlapäivä)

- juhlinut sitä, että yksi mies on jaksanut katsella naamaani jo kolme vuotta (tasan kolme vuotta sitten itse katselin, kun tuo mies söi Blankossa saaristolaissalaattia ja tilasi, ei gintonicia, vaan Bombay-tonicin kolmella jääpalalla ja sitruunalla, ja mietin, että siinäpä on ihminen, joka tietää tarkalleen, mitä haluaa)

- päättänyt alkaa ihmiseksi, joka tekee itse likööriä (haluan vanhana olla se vähän kajahtanut Eeva-täti, joka tekee likööriä), ja sen vuoksi myös:

- ostanut ensimmäistä kertaa elämässäni Koskenkorva-pullon (yhdeltätoista arkiaamupäivänä en muuten ollut ainoa, joka osti. Muita suosittuja tuotteita tuohon aikaan: väkevä Valdemar-viini, Leijona-viina)

- nähnyt uusimman Woody Allenin (kerron siitä pian lisää)

- kirjoittanut ensimmäisen juttuni Demiin (tätä juhlin!)

- pukeutunut tähän By Malene Birgerin persikanväriseen paitaan, Filippa K:n farkkuihin sekä samaan Zaran huiviin, jota olen käyttänyt koko kesän

- juonut aika monta lasia Club Mate-limpparia, koska keksin kaupassa, että Club Mate-pulloista saan täydelliset pullot kotitekoiselle liköörilleni

- antanut näille kuville nimeksi maanantaiasu, vaikka tänään on tiistai (aina ei voi voittaa)

- jaksanut jälleen uskoa ihmeisiin, sillä kahdeksan kuukauden jälkeen lasiovet, jotka ovat ah niin kauniit mutta jokaisen amatöörirestauroijan painajainen, on melkein saatu raaputettua vanhoista maaleista!!! Tsekkaa jos et usko:

Eikä kello ole vielä edes kolmea!

Share
Ladataan...

Pages