Ladataan...

Parin viikon sisällä kaksi ihmistä on valittanut, kun meidän keittiössä ei ole juuresharjaa.

No nyt on.

Kaverit, tässä on monsieur Pottu. Pyörittelin jo Stockan astiaosastolla kädessäni sellaista ergonomisesti muotoiltua, tyylikästä mustaa juuresharjaa. Se kuitenkin lensi jorpakkoon (tai siis kiltisti palautin takaisin omalle hyllypaikalle, toim. huom.) heti, kun huomasin monsieur Potun. Sehän on ihan kuin peiliin katsoisi. 

Meillä kartetaan krääsää (myös kaikkea vitsikkäästi lahjaksi saatua, koska vitsikäs turha tavara on silti turha tavara). Kaihoten aina katselen matkoilla kaikkea hölmöä ja ihanaa museokaupoissa ja antiikkikaupoissa, mutta en sitten ikinä osta, kun tiedän, että kotona sen tavaran olemassaolo lopulta kuitenkin vain ahdistaisi.

Vaan monsieur Potullapas on myös oikea tarpeeseen vastaava käyttötarkoitus sen lisäksi, että se on ihan pöljä mutta silti jollain omituisella tavalla käsittämättömän houkutteleva esine.

Nyt lienee hyvä hetki tunnustaa, että monsieur Potulla on kyllä keittiötarvikelaatikossani myös toinen, yhtä hölmö kaveri, monsieur Muna. Voitin tämän munavispilän vuosia sitten Kuka-baarin bingosta, ja yllättyisitte jos tietäisitte, kuinka usein olen käyttänyt sitä. Bingopalkinnossa oli lisäksi mukana tikkareita ja sukat. Sukatkin ovat muuten edelleen käytössä.

Ja ai kauheeta kun mua vaan naurattaa joka kerta, kun jotain laatikosta etsiessäni katse osuu Munaan ja Pottuun. Että ehkä siinä on kaksi pöljää tavaraa ihan paikallaan. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Hurraa! Saatiin vihdoin uudet ruokapöydän tuolit yksi kerrallaan säpäleiksi menneiden kirppistuolien tilalle.

Meidän kotona istutaan tästedes Folke Pålssonin J77-tuoleilla, jotka on otettu uudestaan tuotantoon osaksi Hayn katalogia.

Ja kuulkaa Folke se oli kohtuuden ja tolkun mies. 

Nimittäin ensimmäinen asia, jonka J77:ssa istuessaan huomaa on se, että näissä tuoleissa istutaan selkä suorana ja samperin ryhdikkäinä. Eivät ole venkoilijoille, lötköilijöille tai röhnöttäjille nämä tuolit.

Lisäksi tuolin istuinosa on muotoiltu niin, että istuja on lähestulkoon kiusallisen tietoinen takalistonsa koosta. Ei ole enää meikäläiselläkään paljoa varaa levitä, jos mielin syödä jossain muualla kuin lattialla.

Ehkä peput olivat pieniä 60-luvulla, jolloin Folke tuolinsa suunnitteli - tai sitten herralla oli takaa-ajatus annoskokoa salakavalasti pienentävästä istuimesta.

Saattaa kuulostaa masokismilta (tai sadismilta, jos mietitään tulevia päivällisvieraita), mutta olen kyllä sitä mieltä, että minun keittiössäni Folke on mies paikallaan. Nimittäin ryhtiä ja kohtuutta, sitä nykyajan ihminen ruoka-aikoinaan tarvitsee.

Tilasin tuolit Finnish Design Shopista ja paketin avattuani meinasin lentää sille (Folken mielestä vähän turhan isolle) takalistolleni, kun huomasin, että nämähän ovat kuin tehty tuon poikaystävän tekemän ruokapöydän kaveriksi. Ihan kuin olisivat samaa sarjaa, puun sävyä ja jalkojen muotoa myöten!

Keittiön pöydällä olevat risut eivät sentään ole piiskoja vaikka lempeää kuritusta ruokapöydässämme tästedes harrastetaankin, vaan, kuulkaas tätä

kirsikkapuun oksia.

Niitäkin voi nykyään pihaton kerrostaloasuja ostaa kaupasta. Saatoin vähän kiljua kun tajusin tämän, juurikin siellä kaupassa.

Seuraavaksi meillä sitten kiljutaan, kun silmut puhkeavat kukkaan. Siitä kuvia tulossa, tiedättehän te.

Share

Ladataan...

Lauantaibrunssilla vanhassa kodissa. Vaikka aikoinaan kirosinkin asumista kaksin yksiössä, täytyy sanoa, että tykkäsin kyseisestä kämpästä kovin ja edelleen muistelen sitä lämmöllä. Siksi onkin kivaa, että siinä asuu nykyään kaveri. Pääsee välillä moikkaamaan molempia.

Överiksi mennyt aamupalaleipä. Ja söpösiä kukkasia, jotka näyttävät ihan siltä että olisin käynyt poimimassa ne jostain mökin takapihalta. Paitsi että on helmikuu, ja ostin ne kaupasta. 

Monkin (siis turkulaisen jazzbaarin, ei ruotsalaisen vaateketjun) tupakkapaikalta löytyi tämmöinen laulava tyttötrio. Onneksi oli laukussa villapaita, niin tarkenin hytistä kolme biisiä. (Niin ja ennen kuin tästä tulee hirveä skandaali kuten nykyään aina kun jossain sivulauseessa viitataan tupakointiin, niin mainittakoon nyt jo näin ennaltaehkäisevästi että en polta, mutta hengailen kyllä välillä tupakkapaikoilla.) Oikealla pizzavaras. Huomaa revitty laatikko ja tyytyväinen ilme.

Nyt täytyy Kristoffer Taxfreen hengessä huokaista, että ristus mikä reissu! Tämä maanantai meinaan. Noin neljän päivän työt osuivat juuri sille päivälle, jota edeltävänä yönä olen nukkunut yhteensä neljä tuntia.

Leijailen tällä hetkellä aikamoisen epätodellisissa kofeiinihuuruissa. Luulen, että otan ihan just pienet päikkärit, koska työpäivä ei ole vielä ohi. Onneksi kaikki muutkin tuntuvat olevan ihan yhtä sekaisin, koska kaikki ovat valvoneet Oscar-lähetyksen ja hullun aikaeron vuoksi. Kiitos Hollywood!

Share
Ladataan...

Pages