Ladataan...

Me vietetään pääsiäistä kahdestaan koiran kanssa. Tai kolmistaan, minä, koira ja Josh Rouse. Kerrankin saa kuunnella Josh Rousea kellon ympäri, kun kukaan ei ole natisemassa ja laittamassa soimaan jotain trendikästä.

Kävin eilen kaupassa ja yritin miettiä jotain pääsiäiskivaa kotiin. Pääsiäismunien sisällä oleva krääsä ahistaa ja karkkirakeet alkaa särkeä hampaita. Mämmi ja pasha ovat minulle nojaa-osastoa, enkä oikein näe syytä syödä mitään, jos se ei saa huokailemaan siistäääoonnniiinhyväää. (Tai edes siistääonnniiinterveellistä.) Semmoista posliinipupua pitelin jo hetken kädessäni mutta sitten alkoi ahdistaa se ajatus siitä, että ostaisin tavaran vain paria päivää varten. Vaikka voisihan sen toki kaivaa esille ensikin vuonna. Hmm. Ehkä vielä joskus hankin joulu- tai pääsiäiskoristeen.

Lopulta päädyin siihen, että panostukseni pääsiäiseen olkoon tänä vuonna keltaiset tulppaanit. Mämmin sijasta ostin suklaamoussea - jos ei katso liian läheltä, näyttää ihan samalta. Ruuaksi teen salaatin uusista perunoista. Näyttävät vähän munilta. Ei varmaan saisi ostaa ulkomaisia perunoita, mutta kun näin sanat UUDEN SADON isosti kirjoitettuna pottulaarin yllä, en voinut vastustaa. Tämän pitkän ja tunkkaisen talven jälkeen janoan uutta. Sitä paitsi pääsiäisessähän on kyse uudesta elämästä, kysykää vaikka Jeesukselta.

Sitten oikaisin jalat sohvapöydälle, kaadoin itselleni lasin kuoharia ja otin suklaamousselusikan käteen. Kuuntelin El Turistaa ja paistattelin auringossa. Tästähän tuli oikein mainio pääsiäinen. Usein sitä ihminen onnistuu, kun tekee kuten mieli tekee.

Hyvää pääsiäistä, tipuset ja pupuset!

Nauttikaahan. Älkääkä kavaltako kaveria hopeakolikosta.

Share

Ladataan...

Olin ehtinyt olla pari päivää trooppisessa ilmastossa, kun kaikki iho- ja hengitysongelmat katosivat. Iho hehkui ja kynsistäkin kasvoi lomalla niin pitkät ja vahvat, että olisin luullut rakennekynsiksi, jos en olisi ollut täysin varma siitä, etten ollut missään loman vaiheessa nukahtanut geelikynsistudioon.

 Ikävä kyllä paluu Suomeen ja kuivaan talvi-ilmaan kumosi auringon ja meren ihmeteot... heti. Oltuani Suomessa alle kaksi päivää, iho alkoi taas hilseillä, silmät vuotaa ja ne kynnetkin napsahtivat poikki kuin taikaiskusta. Öisin on vaikea nukkua, kun kurkussa ja nenässä vallitsee Saharan autiomaan olosuhteet. Tässäpä se nähdään, miten kosmetiikka on vain pienenpieni osa ihon hyvinvointia.

Ei auta rasvat, ei öljyt, ei kylmät suihkut, kostuttavat nenäsuihkeet eikä vedenjuonti. Tai varmaan ne vähän auttavat, ehkä ilman noita kaikkia olisin vielä pahemmassa kuosissa. Hyaluronihappokapseleita söin muutaman päivän, mutta ne aiheuttivat hirveän turvotuksen jaloissa ja naamassa. Bepanthenia tai vaseliniakaan ei oikein viitsi koko kroppaan levittää. 

Kertokaa rakkaat kuivan huoneilman kanssauhrit, mistä olette saaneet avun? Harkitsin ilmankostutinta, mutta ilmeisesti sellaisen valinta ja käyttö ei olekaan ihan niin yksinkertaista kuin luulin (jotain mikrobeista ja jotain jotain). 

Onko kellään ilmankostutinta? Tai oletko löytänyt kosteusvoiteen, lisäravinteen tai esimerkiksi muinaisen voodoo-rituaalin, joka auttaa?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen päättänyt käydä enemmän elokuvissa. Pimeä leffateatteri on nimittäin yksi harvoja paikkoja, joissa pystyn melko hyvin unohtamaan kaiken muun ja keskittymään vain siihen, mitä valkokankaalla tapahtuu, tarkistamatta uutisvirtaa tai sähköpostia tai miettimättä to do -listaa. Toimittajana pääsisin vieläpä katsomaan monista leffoista pressinäytöksen, mutta siitäkään huolimatta minulla ei muka ole ollut aikaa käydä elokuvissa. Höpölöpö! Se muuttuu nyt.

Leffatykki Kolu raportoi siis jatkossa täälläkin suunnalla näkemistään pätkistä.

Uuden elokuvaelämäni aloitusfilkka oli The Place Beyond the Pines. Siinä Ryan Gosling esittää hurjapäämotoristi Lukea, joka esiintyy kiertävässä tivolissa. Paikalle saapuu Eva Mendes ilman rintaliivejä, katseet kohtaavat maailmanpyörän valojen katveessa ja sehän on menoa sitten. Mutta mutta. Luke saakin tietää tulleensa isäksi edellisellä kerralla, kun sirkus saapui kaupunkiin. Vaan milläpä motoristi perheen elättäisi? Naapuruston autonkorjaajalla on idea.

Elokuva kertoo kahdesta miehestä, joista kumpikin haluaisi toimia oikein. Toinen vain sortuu kerta toisensa jälkeen väkivaltaan ja muihin helppoihin ratkaisuihin, toinen huomaa, että oikein toimimisesta harvoin palkitaan. Pohjimmiltaan elokuva kertoo kuitenkin isistä ja pojista, ja sen viesti on ehkä vähän masentavakin: ei omena kauas puusta putoa.

Leffa on hieno ja tiivistunnelmainen (erityiskiitos tästä Mike Pattonin musiikeille), mutta Hey Girlit varautukaa - tämä ei ole mikään hyvän mielen ryangoslingonihaaanaleffa. Elokuvassa on myös yllättävä kerronnallinen ratkaisu, johon joko ihastut tai josta raivostut.

Kaikki näyttelijät tekevät tosi hienot roolit, mutta haluan vielä erikseen hetken puhua Bradley Cooperista. Olen pitänyt itse pitkään Cooperia ihan turhanpäiväisenä näyttelijänä, joka esiintyy joko lällyissä romanttisissa komedioissa tai tyhmissä äijäkomedioissa, mutta yhtäkkiä tyyppi on ollut peräjälkeen loistava sekä mahtavassa Unelmien pelikirjassa että The Place Beyond the Pinesissa? What up, Bradley? Hyvä hyvä!

Ai niin ja. Jumaliste Ray Liotta on edelleen pelottava.

Share
Ladataan...

Pages