Ladataan...

Senhän tietävät kaikki, että vohvelit ovat parasta, mitä ihminen voi aamulla syödä. (Joku on tosin varmasti joskus väittänyt sinulle, että lesepuuro tai vihersmoothie tai pinaatti-valkuaismunakas olisi parasta mitä ihminen voisi aamulla syödä, mutta varokaa tuollaisia ansoja.)

Ikävä kyllä senkin tietävät kaikki, että vohvelien paistaminen on hidasta ja tylsää. Olemme onneksi kehittäneet menetelmän, jolla vohvelien paistaminen on, no, edelleen ihan yhtä hidasta, mutta 100 % vähemmän tylsää.

1. Paista vohvelit kesällä.

2. Hanki pitkä jatkojohto, jonka voit virittää ulos. (Vastuuvapauslauseke: Kirjoittaja ei vastaa tämän viritelmän sähköturvallisuudesta. Seurueessamme oli läsnä kaksi fyysikkoa - mutta en ole varma, herättääkö se nyt sitten luottamusta vai epäluottamusta tämän virityksen turvallisuutta kohtaan... Vähän niin kuin ammattiautoilijoidenkin kyydissä pelottaa aina eniten.)

3. Viritä vohvelirauta ulos. Merinäköalasta plussaa.

4. Ota paistoseuraksi pari kaveria ja pari lasia kylmää kuohuvaa.

5. Syö tuoreiden marjojen ja kermavaahdon kanssa.

Menetelmä ei ikävä kyllä auta vohveliperäiseen kärsimättömyyteen. (Vohveliperäinen kärsimättömyys: turhautumisen tunne, joka seuraa, kun on syönyt oman vohvelinsa ja tajuaa, että vohvelivuorossa on neljä ihmistä ennen kuin itse saa toisen.)

Paras vohveliohjeeni on täällä. Kurkatkaa toki myös vehnättömien kauravohvelien ohje, joka sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. Näitä syön arkiaamuina aamupalaksi, ilman kermavaahtoa tosin. Koska se "aamiaisen pitää olla terveellinen ja ravitseva" -propaganda on saanut minutkin pihteihinsä...

PS. Resepteistä puheenollen, se kovasti toivomanne tohtoriskakun ohje on nyt luettavissa täällä.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tidididii, joko arvaatte, missä olen viikon päästä?

Jos croissantit ja aprikoosihillo eivät olleet riittävän selvä vihje, niin tässä vielä toinen:

Oi siskot ja veljet, nyt on tullut aika toteuttaa unelmia. Oikein kaksin käsin. Näen nimittäin samalla reissulla sekä Provencen (laventeliaikaan!!!) että Piemonten.

Viikon päästä tähän aikaan syön aamiaista jossain Roquebrune-Cap-Martinin kahvilassa, katselen Välimerta ja annan Mistral-tuulten puhaltaa huolet hartioilta.

Pian, (voitaikina)muruseni, pian!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ulkona syöminen. Sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Juuri nyt ruuanlaitto ei innosta yhtään, haluan vain istua valmiisiin pöytiin. Mieluiten terasseilla, pihoilla, patioilla ja parvekkeilla. 

Tunnen lapsellista riemua, kun en pode huonoa omaatuntoa siitä, että en jaksa kokata. Jos kukaan ei vahtisi, söisin kotona pelkkiä kirsikoita ja sipsejä. 

Ekassa kuvassa ollaan mökillä, tokassa Yokin terassilla. 

Wäinö Aaltosen museon näyttely Suurin kaikista on rakkaus? sekä valkoiset, tuulessa hulmuavat verhot.

Siitä asti kun näin Great Gatsby -leffan, olen kärsinyt keskivakavasta pakkomielteestä tuulessa hulmuaviin valkoisiin verhoihin. Tänään jäin tuijottamaan minuuteiksi yhdelle kerrostalon sisäpihalle, koska joku kuivatti ulkona valkoisia lakanoita. Siinä vaiheessa kun huomasin kaivavani kännykkää valokuvan nappaamiseksi, ryhdyin miettimään, että mitäs tämä nyt on.

En tullut sen kummempaan lopputulokseen kuin siihen, että elän nyt näköjään sellaista vaihetta, jossa minusta on inspiroivaa tuijottaa tuulessa lepattavia valkoisia tekstiilejä. Talletan tämän irrationaalisella tavalla onnellistuttavien asioiden kansioon. Ja ehkä inspiraatioksi tulevaa beach houseani varten.

En löytänyt oikeista kohtauksista kuvia, mutta katsokaa elokuva, niin tiedätte mitä tarkoitan. 

Pikamanikyyripaikat, joita on vihdoin alkanut tupsahdella Helsingin katukuvaan. Haahuilin hetken mielijohteesta yhteen niistä. 20 minuuttia myöhemmin, 15 euroa köyhempänä kävelin ulos miettien, olivatko käteni vaihtuneet jonkun toisen käsiin.

Kai se on uskottava, että ovat nuo ne samat, joita vielä hetki sitten koristi pottumulta ja repsottavat kynsinauhat. Nyt tunnen itseni hienoksi naiseksi joka kerta, kun naputan puhelimella tekstaria. 

Tallennetaan muistiin: pikamanikyyri kannattaa aina.

Valmiista pöydistä puhuen: Raflan salaattilista, tuo varma kesän merkki.

Hortensiat. Viimeisiä viedään, sanoi kukkakauppias. Onneksi ne jo ostetut kukkivat syksyyn saakka, mutta uusia ei enää kuulemma tule.

Ilta-aurinko. Ylivoimaisesti kauneimmillaan juuri tähän aikaan vuodesta. Ystäväni sanoo aina, että tällaista valoa ei ole missään muualla kuin Suomessa. Hän on siinä aivan oikeassa.

Share

Pages