Ladataan...

Viikonloppuna minä käppäilin jalat kipeiksi, hautauduin villakangastakkiin (pidin kuitenkin kiinni paljaista nilkoista), kävin uusissa paikoissa, istuin paatilla, googlasin kännykällä halpaa skumppaa Helsinki ja nauroin niin paljon, että jouduin kyykistymään maahan ja pyyhkimään kyyneliä silmistä. Montakin kertaa, monessa eri seurassa.

Join aivan liikaa viiniä, söin McDonald'sin höttöhampurilaisen (se maistui todella hyvältä) ja sanoin ääneen monta asiaa, joita ei olisi välttämättä kannattanut sanoa. Käytin aivan epäilemättä liikaa rahaa. Ostin karkkia keskellä yötä ja söin puolet bussissa ennen kuin edes pääsin kotiin. Heitin karkkipussin roskikseen ja kaivoin sen aamulla takaisin.

Mutta, OIVALLUS: joskus ne asiat, jotka ovat vähän pahasta, ovat eniten hyvästä.

Ja toinen: joskus liikaa on juuri sopivasti. 

Minä ajattelin ihan liian pitkään, että kaikki on jo tässä. (Ajatus, joka voi olla joko hyvä tai hyvin vaarallinen. Koska niinhän se tavallaan on, mutta sitten ei kuitenkaan.)

Ajattelin vuosia, että noniin, elämässäni on jo kaikki ihmiset, jotka tarvitsen, enää ei tarvitse tutustua uusiin. Ja että tässä tämä on, täydellinen koti, mihinkäs täältä lähtemään. Ulkona on vaarallista ja siellä tulee vastaan liikaa idiootteja, jotka eivät osaa käyttäytyä liukuportaissa. Ja varmaan siellä sataakin.

Ja että hölmöilkää te, minäpä juon täällä vihermehuja ja elän 120-vuotiaaksi.

Mutta ei se vaan niin mene. Uusien ihmisten tapaaminen ja uusien paikkojen näkeminen ja uusien asioiden oppiminen on itseisarvo, ei (pelkästään) keino johonkin määränpäähän. Se on sellaisenaan arvokasta, koska mitä on elämä seisovassa vedessä... paitsi seisomista seisovassa vedessä. Hohhoijaa.

Siksi kai viihdyn niissä kahviloissakin. Joskus pitää vain nähdä ihmisiä, eikä heistä tarvitse tulla ystäviä, tuttavia tai työkavereita. Eikä heistä varsinkaan tarvitse hyötyä, sanottiin verkostoitumisen tärkeydestä mitä tahansa.

Ja --- toisinaan on hyödyllistä, terveellistä ja hykerryttävän ihanaa käyttäytyä kuin täysi idiootti.

Siksi en vieläkään luovuta näiden vajaamittaisten lahkeiden ja avokkaiden kanssa. Tänä syksynä pyrin nimittäin olemaan aikaisempaa suurempi hölmöläinen.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Haruki Murakamin tiiliskivi 1Q84. Juuri tällaiseen kirjaan sitä haluaa syksyllä hautautua: outoon, epätodelliseen ja helvetin pitkään.

Pipo. Olen etsinyt tällaista peruspipoa vuosia, mutta ilmeisesti minulla on erityislaatuinen pää ("You're something special, Charlie Brown") koska päähäni sopivaa ei vaan ole löytynyt. Kunnes nyt. Pipa on FWSS:n, Beamista.

Yritän opetella peiliportrettejen jalon taidon à la Stella.

Kuvassa näkyy pipon lisäksi toinen syyskuun tärkeistä kamoista: Acnen Canada-huivi, jonka ostin Hannalta edellisellä Fashion-kirppiksellä. Tai oikeastaan ostaa on vähän huono sana, koska itse asiassa en ole maksanut siitä vielä mitään. Hyvä syy kiristää tuo kiireinen nainen treffeille kanssani joku päivä.

Jooooojoo, jauhoin King Krulesta jo aiemminkin, mutta jos meikän syksyllä 2013 olisi virallinen soundtrack, se olisi 6 Feet Beneath the Moon. Se tuntuu samalta kuin uusi piponi joka ei ole kauhean nätti vaan oikeastaan tavallaan ruma, mutta joka on turvanani kun astun ulos jäätäviin aamuihin - kyllä me pärjätään, kun ollaan sopivasti vihaisia ja silti sopivasti pehmeitä. Ihan niinkuin tämä biisi.

Tämä on Erittäin Tärkeää: hyvä leipä syntyy kun repii vähän lehtikaalia ja hieroo sitä pari minuuttia oliiviöljyn kanssa, laittaa paahdetun leivän väliin reilun piparjuurituorejuustokerroksen, paistisiivujen, tomaatin, suolan ja pippurin kanssa. Uskokaa mua, tiedän mistä puhun, koska olen elänyt näillä leivillä viimeisen viikon.

Syyskuu on melkein ohi. En tiedä olenko ihan valmis vielä päästämään irti. Ehkä laitan huomenna soimaan Dancing in Septemberin ja yritän sanoa tälle kuukaudelle heipat karnevaalihengessä.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Graah, tiedättekös kun kuulette jonkun ihan mahtavan biisin jossain ja sitten haette sen biisin YouTubesta ja video on aivan väärä

Minä olin kuvitellut tähän Lorden Tennis Court -videoon ihmisiä olemassa nuoria, kauniita ja tyhmiä, ruskettuneita raajoja, auringon vaalentamia hiuksia ja sen sellaista, mutta... 

No. Biisi on silti juuri oikea valinta tähän perjantaihin. I'm just here for the thrill of it.

Biisi soimaan, video omalla vastuulla ---- se on per-jan-tai! 

Share
Ladataan...

Pages