Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Harmaa marraskuun perjantai täyttyikin yhtäkkiä valosta ja kaikista sateenkaaren väreistä. 

Ihmisten riemua on ihana seurata. Ja riemua tunnen minäkin, uutisten ja kaikkien ihmisten puolesta, mutta myös henkilökohtaisemmasta syystä: jos nimittäin koskaan epäilin, niin tällaisena päivänä on mahdotonta olla uskomatta rakkauteen. 

I'm a believer.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Loppuvuoden kiihkein skumppakausi on startannut. Pikkujouluista itsenäisyyspäivän ja uudenvuoden kautta blinijuhliin, kaikkialta kuuluu poks!

Mutta oletko koskaan ajatellut, miten ja mistä kuplat lasiisi tulevat?

Yksi syksyn hauskimmista työreissuista oli käynti Bernard Massardin tilalla Luxemburgissa.

Jos sinulle koskaan tarjoutuu tilaisuus vierailla perinteikkäällä kuohuviinitilalla, suosittelen lämpimästi - kuohuviinin tuotanto perinteisin metodein on aivan älyttömän kiehtova prosessi. Sen nähtyään viini maistuu vieläkin paremmalta kun ymmärtää, miten monen tekijän, työvaiheen ja nerokkaan keksinnön takana on se, että minä saan kilistellä pikkujouluissa kuplajuomalla.

Koko homma alkaa tietysti täältä, viiniviljelmiltä. Luxemburgissa rypäleitä viljellään Moselin upeissa maisemissa: mutkittelevaa jokea reunustavat viinitarhojen tilkuttamat rinteet ja idylliset pikkukylät.

Traktoreita, kumppareita ja mutaa puoleensääreen asti - vain pienenpieni osa viinibisneksestä on silkkaa glamouria. Kyseessä on kuitenkin loppujen lopuksi maataloustuote. Näissä kuvissa korjataan talteen Rieslingiä.

Tiedättekö sen sinnikkään huhun, että viiniin käytettävät viinirypäleet maistuisivat pahalta? No ei ole totta, ainakaan Rieslingin kohdalla. Bernard Massardin vuosikerta 2014 oli uhan alla, sillä en meinannut osata lopettaa kuormasta syömistä.

Tilan isäntä tarkastamassa tiluksia.

Sadonkorjuutaulukko.

Kuohuviinin valmistus alkaa kuten minkä tahansa viinin: ensin rypälemehu puristetaan ja käytetään viiniksi. Useat perinteikkäät kuohuviinit kuten samppanjat ja crémantit sisältävät yleensä sekä valkoisista että punaisista rypäleistä puristettua mehua - punaisista rypäleistä on mahdollista tehdä valkoviiniä, sillä punaviini saa värinsä ainoastaan rypäleiden kuorista.

Puristamolla skoolasimme päivän saaliilla eli tuorepuristetulla rypälemehulla, joka onkin muuten freesiä tavaraa - parhaan maun varmistamiseksi rypäleet puristetaan hyvin nopeasti keräämisen jälkeen. 

Viini voidaan saada kuplimaan monella eri tavalla. Jotta viiniin saadaan kuplia, se täytyy käyttää kaksi kertaa, ensin rypälemehusta viiniksi ja lopulta viinistä kuplivaksi viiniksi.

Nykymaailmassa yleisin on charmat-metodi, jolla tehdään esimerkiksi proseccot. Tässä metodissa viini käytetään toisen kerran suurissa tankeissa, ja kuplat syntyvät tämän toisen käymisen aikana.

Halvin tapa valmistaa kuoharia on jättää toinen käyminen väliin ja lisätä viiniin hiilihappoa, siis ihan kuin limpparia tehtäessä. Arvasittekin jo ehkä, että tällä tavalla valmistetut kuoharit eivät yleensä ole niitä upeimpia elämyksiä.

Kolmas tapa ja yleisesti parhaana pidetty on perinteinen metodi, jota kutsutaan myös nimillä samppanjametodi ja klassinen metodi. Tämä metodi on työläin, kallein ja hitain, mutta tästä huolimatta perinteisellä metodilla tehdään myös paljon kohtuuhintaisia, jopa edullisia kuohuviinejä. Kuoharit ovatkin sellainen tuoteryhmä, jossa samassa hintaluokassa voi pyöriä kaikkea hiilihapotetusta valkkarista hyvinkin pieteetillä tehtyihin viineihin. 

Uuden maailman viineissä mainitaan yleensä etiketissä, jos viini on valmistettu perinteisellä metodilla. Eurooppalaisista viineistä esimerkiksi samppanjat, crémantit, franciacortat ja cavat ovat aina valmistettu tällä metodilla. 

Perinteisessä metodissa viinin toinen käyminen tapahtuu suoraan pulloissa. Viiniin lisätään hiivaa ja sokeria ja pullot suljetaan kruunukorkilla. Hiivan syödessä sokeria alkaa vapautua hiilidioksidia, jolloin pulloon muodostuu melkoinen paine ja me saamme lopulliseen tuotteeseen ne kuplat, joita niin rakastamme.

Viini hengailee ja kehittyy pulloissa vajaasta vuodesta useaan vuoteen riippuen siitä, millainen lopputulos halutaan.

Tanssituskoneet.

Käymisessä viiniin muodostuu sakkaa, josta halutaan tietysti eroon. Jotta sakka saadaan tasaisesti keskittymään pullon kaulaan, pulloja tanssitetaan eli pullot asetetaan 45 asteen kulmaan ja niitä käännetään kerran päivässä aavistuksen verran oikealle ja vasemmalle. Tarkkaa hommaa!

Ja kuvitelkaa, että ennen tämä tehtiin käsin. Voin vain kuvitella kuinka paljon viiniä on tarvittu niiden rannevaivojen turruttamiseksi.

Pulloissa on viittä vaille valmista kuohuviiniä, koloissa nestemäistä typpeä.

Jos tanssivat kuohuviinipullot olivatkin symppiksiä, niin tämä seuraava vaihe on silkkaa scifiä: Kun sakka on saatu pullonkaulaan, pullon yläosa kastetaan nestemäiseen typpeen, jolloin sakka jäätyy silmänräpäyksessä. Tämän jälkeen kruunukorkit poistetaan ja pullossa olevan paineen vuoksi jäätynyt sakkakalikka sinkoaa taivaan tuuliin. (Okei, ei nykymaailmassa taivaan tuuliin, vaan turvallisesti valvotuissa olosuhteissa.)

Sakka on poissa ja skumppa kirkasta. C'est magique!

Korkki on alkuun lieriön muotoinen pötkylä.

Häkkyrät, jotka pitävät korkin paikoillaan. Niistä voi myös taitella miniatyyrituoleja.

Kun sakka on poksautettu pellolle, pulloon asetetaan varsinainen korkki ja kaikki muut härpäkkeet - koristeelliset foliot sekä se metallihäkkyrä pitämään korkin paikoillaan. Sitten etiketit pulloihin, pullot laatikoihin, laatikot maailmalle ja skumppaa kansan laseihin. 

Luxemburgin kaunein näkymä.

Iso kiitos Bernard Massardin väelle ja itse tilan isännälle, joka piti meistä uskomattoman hyvää huolta koko päivän ja jaksoi vastata hölmöihinkin kysymyksiin.

Kyllä se on niin, että viini on juomista jaloin, ja tällaisten visiittien jälkeen sen muistaa entistä paremmin.

Skål!

Kuvat Mikko Rasila

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Vuosikausia hiukseni olivat mielestäni ulkoisen olemukseni paras asia, mutta nykyään rakkautemme rakoilee. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä hankalammaksi tukkani muuttuu. Aikaisemmin juuri sopivan rennosti laineileva tukkani on muuttunut piikkisuoran ja täysin säkkärän sekasikiöksi. Kumpikaan osio ei tottele mitään, mitä yritän tehdä, käskeä tai anella. 

Tukkani ei ota vastaan kihartimien sen enempää kuin suoristusrautojenkaan käsittelyä - lopputulos on aina sama haroittava kasa. Olen vuosien saatossa ostanut jos jonkinmoista vempainta vain todetakseni että se toimi ehkä täydellisesti jossain lehtijutussa/blogissa/videossa/näytöksessä, mutta eipä toimi minun tukkaani. (Pitäisikin joskus laittaa pystyyn joku hiustenmuotoilurautojen kirppari, niitä on kertynyt kaappiin muutama...) 

Tuntuu ehkä omituiselta kihartaa luonnonkiharaa tukkaa, mutta tiedättekös... Välillä haaveilen sileistä, kuohkeista kiharoista, sellaisista joita näkee niiden naisten päässä joilla ei ole koskaan ripsiväriä poskilla, basilikaa hampaissa tai silmäpakoja sukkahousuissa. Ei jaksais aina näyttää räjähtäneeltä hampuusilta.

Viime viikkoina olen kokeillut itselleni uutta metodia, ja yllätyksekseni todennut, että tämä kaikista helpoin, nopein ja hiuksille hellävaraisin keino tuntuu olevan omaan tukkaani myös se paras!

Olet varmaan jo lukenut tästä jostain muusta blogista tai nähnyt tämän YouTubessa, mutta idea on simppeli: hiukset kieritetään hiuspannan ympärille illalla, mennään nukkumaan ja aamulla herätään kiharat päässä. Tämä video havainnollistaa hyvin, miten homma toimii:

Mitä lukuisat YouTube-videot kertovat:

Metodi on hellävarainen (ei kuumia rautoja), käytännössä ilmainen ja helppo.

Aikaa säästyy! Oman tukkani kihartamiseen menee 30-45 minuuttia peilin edessä hikoillen, mutta nämä kiharat syntyvät melkein huomaamatta samalla kun illalla katsoo leffaa.

Mitä YouTube-videot eivät kerro:

Käytännössä panta luiskahtaa helposti yön aikana päälaelta niskaan - lopputuloksena on silti kiharat, mutteivät ihan noin siistit kuin YouTuben tytöillä.

Se, millaisella tukalla aamulla herää on aina vähän yllätys. Esimerkiksi eilen heräsin niin, että oikea puoli oli kunnon glamour-kiharaa ja vasen vain loivaa lainetta. Ehkä ajan kanssa harjoittelemalla oppii.

Teoriassa homma menee niin, että mitä paksumpia osioita, sitä loivempi laine, ja mitä pienempiä osioita, sitä tiukempi käkkärä. Mutta nou hätä: jos kiharoista tulee liian säkkärät tai toispuoleiset, ne ovat todella hyvä pohja niskanutturalle. 

Huikatkaas, jos teillä on hyviä vinkkejä hiuspantakiharoiden tekemiseen!

Share
Ladataan...

Pages