Ladataan...

Tähän asti keittiössäni on ollut ystävältä lainassa oleva pöytä, joka on vanha ja kaunis kuin mikä, mutta ikävä kyllä hieman liian korkea ruokapöydäksi.

Huomaan jatkuvasti syöväni sohvalla, enkä halua olla enää ihminen, joka syö sohvalla.

Koska ystäväni ei jostain syystä innostunut ajatuksestani sahata jalkoja väääääähän lyhyemmiksi, olisin nyt uuden ruokapöydän tarpeessa.

Olen kiertänyt kaikki käytetyn kaman kaupat ja tsekkailen tasaisin väliajoin Tori.fi:tä, mutta ajattelin vielä huudella täällä blogin puolella.

Vaatimukset:

  • pieneen keittiöön sopiva - kumpikin sivu saisi olla alle metrin mittainen
  • voisit kuvitella sen tuohon ylläolevan kuvan miljööseen, noiden tuolien kanssa
  • on kiva/nätti - saa olla vanha ja kulunutkin

Jos sinulla tai tuttavallasi on tuntomerkit täyttävä pöytä nurkissa pyörimässä jossain päin pääkaupunkiseutua, pistäpäs mailia eevakolu(at)gmail.com . Mielellään tietty kuvan ja mittojen kanssa!

Share
Ladataan...

Ladataan...

No juu, oikeasti olen sitä mieltä, että viiniasioissa ei ole oikeita ja vääriä tapoja. Paitsi jos kaataa viinitilalla tilan oman punaviinin sekaan Coca Colaa viinitilan omistajan silmien edessä, kuten kerran Unkarissa näin tapahtuvan. Niin se on ehkä absoluuttisesti väärin. Kaikki muut ovat makuasioita.

Omia makuasioitani: En ole koskaan oikein tajunnut proseccoa tai sitä, miksi kaikki ovat siitä niin innoissaan.

Se maistuu yleensä platkulta jos siltäkään ja kuplat katoavat heti kun selkänsä kääntää. Missä pointti? 

Olen ajatellut, että Aperol spritz -buumin on ollut pakko olla seurausta prosecco-buumista, kun kaikki ovat yhtäkkiä älynneet että hetkonen, mehän olemme tässä vuosia juoneet viinä, joka ei maistu oikeastaan miltään, pistetäänpä vähän jotain sekaan...

Viime viikolla maailmani kuitenkin avartui vähäsen. Eräs Italiassa pitkiä aikoja viettänyt herrasmies nimittäin osasi kertoa, että 

1) proseccoa kannattaa juoda valkoviinilasista, ei kuohuviinilasista 

ja 

2) proseccoa kannattaa ennemmin ajatella vaihtoehtona muille kevyille valkoviineille kuin (laadukkaille) kuohuviineille.

Eli ei siis proseccoa silloin, kun tekee mieli skumppaa.

Tänään join lounaalla lasin proseccoa salaatin kera, valkkarilasista. Keskityin erityisesti asennemuutokseen: en ajattele tätä kuohuviininä, vaan laiskasti poreilevana, kevyenä kesäisenä ruokajuomana.

Ei se nyt kummoiselta maistunut edelleenkään, mutta ainakin ärsytti vähemmän.

Share

Ladataan...

"Saat sen mistä luovut", kuuluu Tommy Hellstenin paljon siteerattu viisaus. 

En ole lukenut Hellstenin kirjaa, joten en tiedä mitä hän oikeastaan lauseella tarkoittaa. Mutta oma teesini on, viime aikaisiin kokemuksiini nojaten: saat enemmän kuin mistä luovut.

Olen tällä viikolla joutunut luopumaan. Taas. Välillä huomaan ajattelevani - melko dramaattisesti, myönnetään - että eikö tämä jumalauta ikinä lopu. Ja sitten muistan, että ähäkutti, loppuminenhan se juurikin on, joka kirpaisee. 

Hirveintä toisaalta ei ole luopua siitä mikä loppui ja mitä oli, tuskallisinta ja vaikeinta on luopua siitä mitä olisi voinut olla. 


Mutta tänään koin ahaa-elämyksen. Kuuntelin huonolta YouTube-nauhoitteelta Pachelbelin kaanonia ja vollotin, kuten viime aikoina tapana on ollut. (No, kappale vaihtelee. Joskus se on Beethovenin viulusonaatti numero 5 ja joskus se on Kendrick Lamarin Bitch Don't Kill My Vibe.)

Ja sitten tuli yksi niistä hetkistä surun keskellä, kun kaikki onkin vähän aikaa kristallinkirkasta. Jokainen tietää, että kun tarpeeksi vollottaa, näkökenttä sumenee. Ja kun ei voi enää nähdä niitä asioita, joita näki, alkaa nähdä uusia. Ehkä vasta haparoivia muotoja, epätarkkoja ääriviivoja, mutta kuitenkin...

Hoksasin: kun luovun siitä-mikä-olisi-voinut olla, saan tilalle kaikki mahdollisuudet sille mitä voi vielä tulla. 

Ja se on tietysti paljon enemmän. 

Share
Ladataan...

Pages