Ladataan...

Olen tänään mielessäni palannut vuoteen 1997, Itä-Vantaalle, tai tarkemmin sanottuna virtuaaliseen paikkaan nimeltä Kiss FM:n chat.

Siellä sattui seuraavanlainen kohtaus:

~Angel girl ~ 83*: jee mulla on tänään synttärit!

JAKE15 ---> ~Angel girl ~ 83*: KETÄ KIINNOSTAA SUN SYNTTÄRIT?!! PAINU VITTUUN!!!!

Tilanteen synttärisankari en ollut minä - itselläni oli aina jokin huomattavasti angstisempi nimimerkki, joka viittasi johonkin grunge- tai goottibändiin.

Mutta jotenkin tuo kohtaus on jäänyt elävästi mieleeni. Että miten voikin toisen ihmisen vilpitön, harmiton ilo ärsyttää jotakuta toista niin paljon.

Asia valkeni minulle tosissaan vasta, kun aloin kirjoittaa blogia kaikesta mistä tykkään. Edelleen menen ihan aidosti hämilleni siitä, millaista raivoa joissakuissa herättää se, että minä tykkään mistä tykkään tai teen mitä teen.

Viimeksi mietin Angel Girlia ja Jakea kun Olivia-lehdessä joku kirjoitti, että ei kerro Facebookissa lastensa kuulumisista, koska kavereihin saattaa kuulua joku lapseton, joka haluaisi lapsia. Ajatus on ehkä näennäisesti huomaavainen, mutta minusta aivan kammottava.

Millainen maailma se nyt olisi, jos mistään ei saisi julkisesti iloita tai olla kiitollinen? 

Tilannetaju on tietysti paikallaan - en lähtisi hehkuttamaan omaa onneani juuri silloin, kun kaveri kertoo olevansa aivan maassa. Mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos jonkun onni tai ilo ärsyttää, on syytä itse katsoa peiliin.

Aina se ei tietenkään ole helppoa. Olihan sitä kieltämättä esimerkiksi aika itku kurkussa kaverin kihlajaisjuhlissa, kun omasta erosta oli juuri kulunut viikko. Mutta pitäisikö kaikkien rakastuneiden parien jäädä piiloon, koska jonkun sydän on särkynyt?

Newsflash: Joka ikisellä hetkellä jonkun sydän on särkynyt. Joku on saanut potkut ja jonkun tili on tyhjä. Ei maailma voi pysähtyä sen takia. Päinvastoin, kun asiat ovat päin persettä, tarvitaan lisää iloa, lisää hyviä juttuja. Itse ainakin saan muiden hyvistä sattumuksista toivoa ja intoa. Ihan itte voi valita, ajatteleeko tuota samaa minulle, kiitos vai heittäytyykö oman elämänsä Jakeksi.

Ja sekin on toisaalta valinta, antaako kaiken maailman Jakejen vaikuttaa omaan elämäänsä ja siihen, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Minua inhottaa myöntää, että viime aikoina olen huomannut että en uskalla olla täysin oma itseni ja seurata täysillä kaikkia unelmiani, koska näköpiirissäni on Jake poikineen. Lamaannuttava palaute lamaannuttaa jo ennen kuin sitä on edes annettu: aika moni ~Angel girl ~ 83* on napsaissut itse siipensä poikki jo ennen kuin kukaan on ehtinyt kaivaa saksia taskustaan.

Mutta minäpä ajattelin tänään rustata paperille asioita, joista unelmoin ja joita kohti haluan lähteä etenemään. Osa niistä on pieniä ja osa aika suuria.

Ja siihen listaan ei ole yhdelläkään Jakella mitään sanomista - tai jos on, niin heitä ei enää kuunnella. Kissin tsätti sulkeutui jo.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Maanantain kunniaksi heräsin vielä kipeämpänä kuin viikonloppuna. 

Korvissa humisee ja silmissä heittää. Aamupäivän makasin sohvalla ja töllötin taas Wireä. Neljä tärkeää huomiota:

1) ykköskausi on ylivoimaisesti lempparini

2) olen mahdollisesti kehittänyt keskivaikean pakkomielteen Omar Littleen, ya feel me

3) olen kuullut ihmisistä jotka syttyvät itsestään tuleen, mutta onko ihmisen mahdollista muuttua luista ja lihaksista sulaksi vahaksi? Koska olen melko varma että niin on käynyt minulle joka kerta kun McNulty hymyilee, mutta paikalla ei ikävä kyllä ollut yhtään silminnäkijää

4) miksi Carverilla on ässävika vasta neloskaudella?

Näiden kiireellisten pohdintojen ääreltä oli kuitenkin irrottauduttava iltapäivällä, hoiperreltava ulos ja esitettävä toimintakykyistä kansalaista.

Puin päälle isoimman ja paksuimman villapaitani. Hiippailin terveyskauppaan jonka soundtrackina soivat tuulikellot ja enkelten kuiskaukset ja tilasin vihermehun ja pullon oreganoöljyä.

Oreganoöljy tappaa kuulemma flunssan kuin flunssan. Matkalla palaveriin huljuttelin pienestä ruskeasta lasipullosta öljytippoja liejunväriseen pirtelööni. Ohikulkijat päilyilivät epäluuloisesti ja kiersivät kaukaa. 

Kaksi Wireen liittymätöntä huomiota tänä maanantaina:

1) Miksi kaikki sukkahousut, joissa lukee matte, ovat silti kiiltäviä? Ennen niin luotettava Falken Pure Mattkin on nyt jotain eri materiaalia kuin ennen, jotain epäilyttävästi kiiltävää. En nyt haluaisi käyttää ihminen on käynyt kuussa -korttia, mutta ihminen ON käynyt kuussa eikä silti osaa valmistaa mattapintaisia sukkahousuja. 

2) Miksi iho on kuumeessa aina täydellisen tasainen ja kuulas, mutta terveenä kaikkea muuta?

En oikeastaan muista päivän kulusta juuri mitään, en mitä sanoin tai en sanonut - muistan vain tukkoisen nenän ja huminan päässä. Jäljitin päivän tapahtumat kännykkään tallentuneiden kuvien perusteella.

Mutta yhden jutun muistan - kävellessäni kotiin näin yhdessä ikkunassa tuon kyltin.

Soita, tulen heti.

Aika ihana ajatus.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ystäväni Jenna luottaa flunssankarkotuksessa yhteen asiaan: rommitotiin. Oli kurkku kipeänä tai vuotava nenä. Iskipä vilu kaupungilla tai kotona, rommitoti on ratkaisu. Niitä on tilattu Ranskassakin, kielimuurista huolimatta: ... une tasse d'eau chaud avec le rhum et le miel sönkönsön... (Muistakaa tämä, jos koskaan löydätte itsenne nenä vuotaen ranskalaisesta ravintolasta, niin pääsette helpommalla: toti on ranskaksi grog. Tärkeä sana.)

Heräsin tänään aamuna pahaenteisen vuotavan nenän ja kipeän kurkun kanssa. Kyllä, flunssa tuli vierailulle - tietysti juuri kun olin hehkuttanut sitä miten en ole kuukausiin ollut kipeänä.

Koska olin jo käynyt läpi omat takuuvarmat flunssankarkoitusniksini - inkivääriä, kurkumaa ja intialaista noutoruokaa - ja koska minulla oli ikävä Jennaa, ryhdyin totinkeittopuuhiin. Paitsi, ettei minulla ollut rommia. Eikä viskiä, eikä mitään muutakaan perinteistä totimatskua. Vain Aperolia ja giniä.

Niin eksoottinen ajatus kuin Aperol-toti olisikin ollut, päätin kuitenkin värkkäillä flunssacocktailini ginistä. Ja voi hyvänen aika, siitä tuli ihan mahottoman hyvää. Itse asiassa pidän tästä enemmän kuin rommitotista. Saatan tarjoilla näitä muillekin kuin flunssapotilaille, vaikka talvella vaihtoehtona glögille. Jos huushollista olisi löytynyt tuoretta inkivääriä, sitä olisi hyvin voinut vielä viipaloida mukaan.

Tässähän tämä lauantai-ilta sitten kuluukin, ihan siedettävästi: toti kouraan, torkkupeitto harteille ja The Wire pyörimään läppäriltä.

(Mielessä kävi sellainenkin ajatus, että ehkä olen psyykannut alitajuisesti itselleni flunssan, jotta minulla olisi hyvä syy olla tekemättä mitään muuta kuin töllöttää Wireä jakso toisensa perään.)

Kanelinen ginitoti (1 annos)

loraus giniä
kuumaa vettä
1 tl hunajaa
hyppysellinen kanelia
n. 1 rkl tuorepuristettua sitruunamehua

Sekoita kaikki aineet keskenään. Älä käytä ihan kiehuvaa vettä, jotta hunajan ja sitruunan hyvää tekevät entsyymit ja vitamiinit eivät tuhoudu.

Share

Pages